Putin on itse Paholainen

Anonyymi-ap

Putin on varmaan tullut jo kovaksi keitetyksi ihmiseksi ollessaan nuorena KGB:n agenttina. Hän on varmaan silloin itse murhannut ihmisiä Euroopassa. Hän on aina ollut kova ja julma tyranni ja diktaattori, jolle ihmishenki on täysin arvoton. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko joku ihminen ukrainalainen tai venäläinen. Putin aloitti hyökkäys sodan omaa veljeskansaa kohtaan. Kaikki opposition edustajat ja tavalliset rohkeat venäläiset ihmiset, jotka uskaltavat ilmaista mielipiteensä Ukrainan sodasta, voivat joutua vankilaan esim. 5 tai 10 tai 15 tai jopa 20 vuodeksi ! Viimeisin esimerkki on, kun 12-vuotias venäläistyttö oli piirtänyt hyvän kuvan rehellisesti Venäjän hyökkäys sodasta Ukrainaan, josta näki, kuinka ukrainalaisäiti pelkäsi ja kärsi oman pienen tyttärensä kanssa. Sitten kävi niin ikävästi, että tämä tyttö erotettiin omasta yksinhuoltaja isästään: Tyttö joutui lastenkotiin ja Isä kahdeksi vuodeksi vankilaan ! Putin hallitsee vain pelolla ja vihalla ja hän opettaa venäläiset pelkäämään ja vihaamaan. Mutta tietysti ukrainalaiset kärsivät nyt kaikkein eniten:: Joka päivä kuolee sotilaita ja siviilejä ja eläimiä. Joskus voi maatilan ja navetan omistavat ihmiset kuolla ja heidän navetassa olevat eläimet nääntyvät nälkään. Samoin ihmiset ovat nopeasti pois lähtiessään joutuneet jättämään omat lemmikkinsä, kissat ja koirat ihan oman onnensa nojaan. Näistä hyljätyistä koirista on muodostunut laumoja ja nämä koirat yrittävät saada jotakin syötävää. Koiratkin ovat alkaneet syödä pienempiä ja heikompia eläimiä ja myöskin ihmisten ruumiita, joita ei ole pystytty poistamaan ulkoa kaduilta ja teiltä. Eläimetkin joutuvat kärsimään ja kitumaan suunnattomasti tämän turhan sodan takia. Putin ei itse kunnioita enää mitään kansainvälisiä lakeja ja määräyksiä, mutta toivottavasti Putin joutuu vielä jollakin tavoin vastuuseen sotarikoksista ja saa edes jonkunlaisen tuomion.

1

307

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

      😋 ­­­N­­y­m­­f­o­­m­­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17812878J

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1762
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      923
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      110
      783
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      674
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      638
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      52
      601
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      20
      590
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      572
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      556
    Aihe