Lepakot

Meillä on kesäpaikkana vanha maalaistalo. Viime kesänä teimme maalausremonttia ja koska olen maaleille yliherkkä menin talon isolle vintille nukkumaan. Sieelä ei ole kuin sahanpurusta lattia mutta joskus kauan sitten siihen on tehty laudoitus kesänukkujia varten. No. Olin väsynyt ja nukahdin kunnes heräsin outoihin ääniin. Jäykistyin kauhusta kun lepakko, eläin jota ennen en ollut nähnyt lensi alhaalle melkein kasvojani hipaisten, sitten tuli, toinen, sitten toinen. Ulkona paistava kuu loi kelmeän valovirran vintin holvistoihin.Voit arvata miten unenrippeet hävisivät ja menin oitis alakertaan unta kokeillakseni.
Mieleeni tuli joskus lapsuudesta lukemani satu miten lepakko sokaisi pienen pojan silmät. Hyi kerrassaan!

Lepakot on nyt hävitetty mutta en tiedä - aina ne tulevat mieleen ja näkee niistä untakin joskus.
Oletko kokenut itse jotain vastaavaa?
103167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tekosi poliisiviranomaiselle.

Äänestä
  • valkosipulia vintille!!!

    Äänestä

sontivat vintin lattian aivan tunkioksi. Riippumisorren alapuolella on monta senttiä paksu haiseva sontatunkio.

Miten saan ne pois,jonnekin muualle jossa niiden lannasta ei olisi haittaa..

Äänestä
  • Laita siihen riippumisorren alapuolelle komposti, niin tunkio kompostoituu muhevaksi mullaksi kasimaalle. ;-)

    Äänestä

Asumme kaupungissa rivitalossa, mutta olen lapsuudessani tottunut lepakoihin mummun vintillä ja muistan kyllä lepakoiden tavan lentää lähelle kasvoja. Mummuni väitti valkoisten lakanoiden houkuttelevan lepakoita, mutta ehkä se on kuitenkin ihmisen lämpö.

Toissa kesänä nukuimme kuumuuden takia makuuhuoneen pieni tuuletusikkuna avoinna ja yöllä ikkunasta makuuhuoneeseemme ilmestyi lepakko. Ikkuna on villiviinien peitossa, joten lepakko ei varmaankaan aavistanut joutuvansa ihmiskotiin vierailulle. Lepakon pois saaminen asunnosta keskellä yötä olikin melkoinen show!

Minä en pelkää lepakoita, koska olen loukkaantuneita lepakoita kantanut lapsena sylissäkin liiteriin roikkumaan. Nehän ovat oikeastaan aika söpöjä. Mieheni taisi kyllä vähän sitä lepakkoa pelätä.

Äänestä
  • varoa kumminkin kun niitä kanniskelee että kirppujen lisäksi ei niistä tuota rabiesta saa,levittävät sitä jonkun verran.

    Äänestä

  • sen verran kirjoitti:

    varoa kumminkin kun niitä kanniskelee että kirppujen lisäksi ei niistä tuota rabiesta saa,levittävät sitä jonkun verran.

    Kai minä nyt tuon tiedän, mutta kun tuosta lepakoitten kanniskelemisesta on kohta kolmekymmentä vuotta, niin eiköhän ne oireet olisi jo tullut esille.

    Äänestä

  • että tähän joku takertuu kirjoitti:

    Kai minä nyt tuon tiedän, mutta kun tuosta lepakoitten kanniskelemisesta on kohta kolmekymmentä vuotta, niin eiköhän ne oireet olisi jo tullut esille.

    että arvasinkin ettei se aivan eilen oo tapahtunut,mutta olikin tarkoitus varoittaa noita toisiakin.Täällä surffailee noita penskojakin,ihan siitä syystä toi huomautus rabieksesta.

    Äänestä

Kiitos kaikille kanavalaisille tästä keskustelusta. Sen seurauksena itse tiedän aika paljon lepakoista jotka aikaisemmin herättivät pelkkää kauhua. Ajattelen nyt näitä vekkuleita paljon rauhallisimmin mielin.

Hyvää kesää toivoo Vintti-Mikko

Äänestä

Minua rupesi kaivamaan kun joku sanoo että ovat rauhotettuja. Ihan meinasi mennä yöunet. Miten on. Se oli meijän Aarnen kaveri joka tiesi miten ne hävittää. Jos olisin tienny enhän minä. Ja ei minua olisi haitannu jos ne talven olisi siellä mutta kun räpiköivät silmille että näkö oli mennä. Ei kaite semmosesta saa tuomiota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vintti-Mikko kirjoitti:

Meillä on kesäpaikkana vanha maalaistalo. Viime kesänä teimme maalausremonttia ja koska olen maaleille yliherkkä menin talon isolle vintille nukkumaan. Sieelä ei ole kuin sahanpurusta lattia mutta joskus kauan sitten siihen on tehty laudoitus kesänukkujia varten. No. Olin väsynyt ja nukahdin kunnes heräsin outoihin ääniin. Jäykistyin kauhusta kun lepakko, eläin jota ennen en ollut nähnyt lensi alhaalle melkein kasvojani hipaisten, sitten tuli, toinen, sitten toinen. Ulkona paistava kuu loi kelmeän valovirran vintin holvistoihin.Voit arvata miten unenrippeet hävisivät ja menin oitis alakertaan unta kokeillakseni.
Mieleeni tuli joskus lapsuudesta lukemani satu miten lepakko sokaisi pienen pojan silmät. Hyi kerrassaan!

Lepakot on nyt hävitetty mutta en tiedä - aina ne tulevat mieleen ja näkee niistä untakin joskus.
Oletko kokenut itse jotain vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu