Haluaisin vain tulla varoittamaan, että bypias on omalla urallani kaikista paskin työnantaja. Ulospäin Brändi näyttää hyvältä ja asiakkaita riittää, mutta työntekijälle tuo paikka on hirvitys. Pomoilla ei johtamistaitoja, palkat ja työajat surkeat, tiimihenkeä ei käytännössä ole, työtä valvotaan jatkuvasti ilman luottamusta ja positiivista palautteenantokulttuuria ei käytännössä ole...
Jokapäivä tuntui pahalta mennä töihin, onneksi löysin muita töitä. Nuoret vaatealasta kiinnostuneet naiset, välttäkää tätä työpaikkaa, kiitätte minua myöhemmin.
Jokapäivä tuntui pahalta mennä töihin, onneksi löysin muita töitä. Nuoret vaatealasta kiinnostuneet naiset, välttäkää tätä työpaikkaa, kiitätte minua myöhemmin.
Vastaukset 707
Vanhimmat
Hirveä työpaikka.
Totta joka sana
Samaa mieltä… kiertäisin kaukaa.
Missä hommissa olette olleet siellä?
Varastohommissa, siellä näki ja kuuli vaikka ja mitä😂
Myymälässä 1 vuotta, pk seutu. Paskin työpaikka ikinä. Työkaverit ihania, kaikki muu olikin sitten sitä tasoa että olisi voinut luulla että on vasta aloitteleva yritys kun oli niin paljon huonosti hoidettuja asioita.
Markkinoinnin ja viestinnän puolella, paskinta ikinä :) Viestejä tuli whatsappiin päivässä satoja, välillä yön aikana parhaimmillaan 578kpl (toki sisälsi tuotekuvia verkkokauppaa varten) ja porukka teki välillä yölläkin töitä ja piti olla vastailemassa viesteihin kellon ympäri. Sekasin koko jengi, johdosta puhumattakaan. Yksikin johdon daameista kertoi avoimesti että tehnyt pitkään liki 60h viikkoa ja ei edes muista millo on tehnyt normaalin pituisen työviikon, en tiiä nukkuiko välillä toimistolla kun tuntui että auto oli parkissa siellä aamusta iltaan. Tää ketju ei edes anna oikeutta sille kaikelle mitä tuossa firmassa tapahtuu eli innolla ootan että pääsisin kertomaan tarkemmin jos tästä juttu tehdään koska todisteet ym löytyy jos sellasia kaivataan todentamaan kertomusta☺️
Mä sekoaisin tollasesta viestimäärästä ja jos pitää olla vielä vastailemassa työpäivän jälkeen?? Miten ihmiset kestää olla töissä tuolla🫠
Suurin osa lähtee sairasloman kautta, koska kohtelu ja johdon kommentointi on niin ala-arvoista. Että semmonen 'ponnahduslauta'.
Eikö yrityksillä ole nykyään slackit ja muut vastaavat kanavat sisäiseen viestintään? Tai siis en voisi kuvitellakkaan että meidän firmassa olisi whatsapp käytössä ku siinä on tietoturvariskit ym😳
Samaa aloin miettimään… meilläkään ei wa käytössä ihan jo siitä tiedettyjen riskien takia🤔
Toi viestien määrä voiko olla tottakaan🫣 ja kuka laittaa yöllä viestiä ylipäätään? En ihmettele yhtään jos työntekijät on uupumuksen partaalla jos koko ajan on mielessä se että viestejä pauhaa tulemaan ympäri vuokauden??
On totta… olen kuullut niistä viesteistä sekä millä äänensävyllä siellä puhutaan.
Juuh ei ainakaan omana aikana ollut kuin whatsapp jossa päiviteltiin kaikki tän rättikaupan asiat ilman huolen häivää riskeistä🙈
Minun ponnahduslauta oli ainakin tätä mallia
Ollaan oltu varmaan samassa positiossa mutta eri aikaan, kuulostaa liian tutulta speksit😂
Mahdoitko olla siinä Espoon pisteellä?
Ei kai niitä muita varastoja ole ollut kuin Espoo?
Niin joo! mut joo ite olin siellä kans. Sain työparikseni sellasen henkilön joka itsekkin kehui kauheesti kuinka on perustajan hyvä ystävä mut haluais silti lähteä vanhaan työpaikkaan takas mut tuli takas kun pyydettiin. Valitti kuitenkin kokoajan työolosuhteista ja esimiehen huonosta johtamisesta. Huomas kyllä helposti siellä olevansa silmätikku eikä mun puolia asioista kuunneltu ollenkaan. Olisimpa silloin itse ennen kuin sinne menin ja lukenut nämä läpi. Ei voi muutakun myöntyä näihin ja sanoa että VÄLTTÄKÄÄ kaikkia Bypias työpaikkoja!!!
Siiis tunnistan tämän!!! Itse olin siellä ja pääsin aika lähietäisyydeltä seuraamaan johdon toimintaa ja en ole koskaan ollut niin toksisessa paikassa töissä. Niin järkyttävää työpaikkakiusaamista. Johto haukkui kaikkia työntekijöitä, niin myymälän kuin itse toimiston ja varaston työntekijöitä. Siellä on muutama varastolla jotka olleet siellä alusta asti ja potkineet ihmisiä pihalle kun ei miellytä. Taukoja kellotetaan, joudut silmätikuksi, työntekijöiltä viety kaikki etuudet pois, annetaan ihan järkyttävät määrät töitä, saikkuja ei hyväksytä. Osa räteistä tulee Kiinasta ja Bangladeshista, että se siitä vastuullisuudesta. Esihenkilö kertoi mulle ekana päivänä miten hän on sitten paikan pomo ja että hän on potkinut ihmisiä pihalle koe-ajalla kun työntekijät viljelleet sanaa "shokki" ja se ei sovi työkulttuuriin. Hän myös kysyi että tulenko sanomaan hänelle jos joku sanoo häntä mulkuksi. Että sellanen paikka 🙂 Johto oli kustantanut työntekijöille "juhlat" missä ruokaa ja juomaa ja työntekijät lähti pitkin iltaa kotiin johdon mielestä liian "ajoissa" (osa tullut autolla ja pitkä matka ja muita menoja ja yllätys ketä kiinnostaa jäädä juhlimaan jos johto kohtelee kun roskaa), johto oli pettyneitä ja kertoi että jatkossa työntekijät voivat mennä vaikka joogaamaan kun ei arvosta johdon tarjoamia juhlia. Ja mun työsuhde irtisanottiin koeajalla kun en ollut tarpeeksi oma-aloitteinen, kenkätoimittaja tuli ja kävin kysymässä esihenkilöltä että mihin kengät tarkoitus viedä/mitä ne ylipäätään ovat, niin mun olisi pitänyt itse automaattisesti osata ohjata toimittaja suoraan varastolle ilman että käyn varmistamassa tätä esihenkilöltä. Luojalle kiitos siitä näin jälkikäteen. Myöhemmin kuulin että vanha edeltäjä tuli takaisin tilalleni, joka ilmeisesti sitten sopii paremmin tähän toksiseen kulttuuriin.
Porukka vaihtuu siellä todella tiuhaan. Kannattaa välttää!!!! Ihan järkyttävä paikka.
Myöskin sana ”paniikki” on kielletty tuossa firmassa😂 Jännä sinäänsä kun tuntui että johto oli paniikissa joka viikko viesteistä päätellen (: Sain myös potkut koeajalla ”katsos kun tässä yrityksessä ei sanota ”ei” vaan työt tehdään vaikka ylitöinä kotona illalla” ja töitä saatoin tehdä keskiyölläkin aina välillä mut jossain kohtaa omat rajat tuli vastaa ja tämähän ei sopinut alkuunkaan☺️
Siis kyllä! Mäkin sain kuulla kuinka saa kenet vaan ulos kenet haluaa. Just toi et taukoja syynättiin ihan älyttömän tarkasti ja jos kävin vessassa enemmän kuin 2 kertaa työpäivän aikan, tuli siitäkin sanomista. Ymmärrän kyllä taukojen pituudet enkä ikinä ollut pidempää kun sovitun ajan. Mun koeajan loppumiseen oli n. 2 ja puol viikkoa kun mulle tultiin antamaan ”varotus” että nyt jos 2 viikkoa menee hyvin niin katsotaan sitten. No 2 viikkoa olin siellä jalat ristissä koska en uskaltanut käydä vessassa, en oikein puhunut kenellekkään mitään ylimääräisiä lörpöttelyjä, vaan tein vaan töitä. (Ois pitäny vaan tajuta lähteä) No kahden viikon kuluttua sain kuulla että mun työsuhdetta ei jatketa. En ikinä saanut mitään syytä miksi. Noh tulipahan tämäkin koettua ja toivon ettei tosiaan enään kenenkään tarvitse tälläistä kokea! Toksista, kyttäämistä, ei luottamista työntekijään ja irtisanotaan koska ei miellytä tän toksisen ”perustajan kaverin” silmään ja kauheeta tiuskimista. Oon aina ollut tosi tunnollinen ja ahkera työntekijänä ja sitä oon kyllä saanut kuulla myös kaikissa muissa työpaikoissa ennen bypias kokemusta sekä myös nykyisessä työpaikassa mun työpanosta ja tehokkuutta arvostetaan. Näiden keskusteluiden ja omien kokemusten mukaan ei bypiasilla työntekijöistä välitetä ja mihinkään ei puututa!
Jooo mainitsi myös tuosta paniikki sanasta 😂 Ihan järkyttävää!! Esihenkilö sanoi myös että siinä yrityksessä arvostetaan yrittäjähenkisyyttä ja että hän ei oo tottunut työskentelemään naisten kanssa ja että naiset aina niin vaikeita kun naiset on niin herkkiä ja ottaa kaiken itseensä. Hän oli kyllä maailman luokan pahin marttyyri itse. Milloin olit siellä?
Joo sama!! Just tää perustajan kaveri, hän kulkee nenä pystyssä siellä eikä puhu niille kenelle ei halua (uusille) ja just ne lentää pihalle sieltä!! Niin toksisia ihmisiä. Missä positiossa olit ja milloin
Olin siellä vuonna 2025 ja ai että mitä uhriutumista oli viikosta toisee ja just sellasta marttyyrimeininkiä😂 Kesällä varmaa 3 vai 4 otti loparit ja lähti toisii hommii, mut tääki ovesta lähteminen taputeltiin hyväks ”tällä alalla on vaihtuvuutta todella paljon ja ihmisiä lähtee opiskelemaan ja pitää tätä ns ponnahduslautana”… hmm whatever makes you sleep at night😂 tiiän tasan tarkkaa miks nää ihmiset lähti ulos firmasta ja kyse ei ollu mistää opiskelusta tai ponnahduslaudasta. Ja aina kaikki häslinki ja liikatyöt ja työntekijöiden burnikset kuitattii ”tää muotiala on tällänen tosi hektinen” ??? Ei kyllä se on että vaan tälläset huonosti johdetut yritykset on tälläsiä :)
Joo just toi! Jos ei jaksanut työmäärää niin kuulema piti ymmärtää se että oli itse valinnut alan ja "tällästä tää muotiala nyt on".
En oo koskaan nähnyt niin pahan luokan marttyyria, kaikki vika aina jossain muussa kun itsessä. Koskaan ei ollut mihinkään tyytyväisiä. Työntekijöiltä viety etuudet mutta esihenkilöt kävi napsimassa "työsuhde-etuina" vaatteita itselleen suoraan kuormasta. Olin kans itse viime vuonna ja ois vaikka kuinka paljon tarinaa 😂
Ollaa oltu varmaan samaan aikaan töissä!😂 en kauheesti varaston puolen ihmisten kanssa jutellu eli ei ehkä tunneta toisiimme kauheen hyvi viime vuodelta mut voin sanoo että tarina jos toinen olis itelläniki kerrottavana mitä ite pääsin tulilinjalla todistamaa ja kuulemaa, varsinki työchateissa😂😂
He kyllä jaksaa tuohon samaan tarinaan uskoa kun minulle näitä samoja asioita on "myyty" useampi vuosi sitten 😂
Ihan järkyttävää kusettamista ja totuuden peittelyä.
Olin 2024 ja keräilin niitä verkkokaupan tilauksia ja käsittelin palautuksia. Selvästikkään ei mitään väliä missä positiossa on kun yhtä järkyttävää kaikkialla 😅😅
Olin myös 25 ja samat setit😂😂
Meillä myös wa🥲
Ite olin viime vuoden puolella ja kuulostaa samalta menolta, milloin olit?
Jooo kyllä!! En ite ollut myöskään varaston puolella, mutta tuli kans yhtä ja toista todistelua, näin myös niitä uhkaus/kiristysviestejä mitä johto laitto wa ryhmiin 🙃 Käykää laittaa il/is/HS nettivinkkiä kun on sopivasti pinnalla valituksi vuoden Eeva 2026 🙃
Oon kuullu tästä varastolla olevasta perustajan ”hyvästä ystävästä” myös!!
Kyseinen henkilö myös valitti minusta kun purettiin kuormaa ja varmaan 4h kuorman purkamisen jälkeen kehtasinkin MINUUTIN venyttää selkää niin sain kuulla kuinka oon "istuskellut" ja laiskotellut täällä lattioilla. Koitin siinä esimiehelle selittää että no näin ei kyllä ole ollut mutta minuahan ei uskottu vaan tätä perustajan hyvää ystävää :) Nää jutut kuulostaa niin jäätävän absurdilta mut kaikki ketä siellä on ikinä töissä ollut tietää kyllä hyvin totuuden.
Tälläsistäkin olisi hyvä mainita medialle anonyymina ilman että voi tunnistaa! Eli vaikka ns ympäripyöreesti kerrottuna kyttäämisestä ja pelolla johtamisesta (=aina saanut pelätä että jostain asiasta lähtee perusteeton ilmoitus esimiehelle). Kuvottaa ihan lukea tästä työyhteisöstä ja siitä millaista on ollut tuolla työskennellessä😭
Työsuojelu viranomaiselle pitää ilmoittaa. Tulee työpaikka tarkastus
Onko johdossa yhä sama tummahiuksinen nainen? Joka kyykyttää Kahvila Kaisaniemen Cajsassa työntekijöitä. Riittää kun häntä kuuntelee 5 min tietää mikä on.
Hän tietää kaikesta kaiken, hän osaa kaiken, toisin kuin kun muut, jotka eivät osaa mitään suhteessa häneen.
Ei välttämättä toimita laittomasti, mutta savustetaan pihalle tuolla työmäärällä ja ilkeilyllä jne. Todistapa tuo oikeudessa omistajia ja hännystelijöitä vastaan.
Tässä kohtaa jo kaikkien lukijoiden pitäisi ymmärtää että nämä jutut on keksittyjä, jos yön aikana, tulee liki 600 viestiä niin jakakaa se 10 tunnin yöksi, 600 minuuttia ja 600 viestiä tuollaisen väittämän mukaan. Sellaista näpyttelijää ei olekkaan joka tuollaista määrää mitää tuottaisi.
Tähän liittyvän ensimmäinen lukemani juttu toi ilmi sen ketkä tätä kohua ovat nyt nostaneet, insta- ja selfietyypit jotka "ihatuivat tähän tarinaan" ja luulivat omistavansa osan siitä kun menivät sinne töihin. Ymmärryksensä ei riittänyt siihen että se työnteko ei sisällä sitä että keikistellään omalle kameralle toisen omistamissa kledjuissa ja olla myymälässä tyrkyllä tyyliin "eks tiedä kuka mää olen ku mulla on niin paljon seuraajia", kun siihen työhän kuuluu paljon muutakin ihan perustason työtä mikä on kovin vierasta monille nykyihmisille, vai kuka on omasta mielestään liian hieno purkamaan ja pakkaamaan tavaraa varaston puolella, hyllyttämään ja siivoamaan kun tarve on, vai onko nämä varattu vaan b-luokan taviksille?
Jos viestit sisältää kuvia niin eikö silloin määrä voi olla noin iso?
On aika ihme juttu onhan siellä Marski ollu pomona kiva nainen oli ainakin -91 ?👋🤔
Miksi ihmeessä anonyyminä? Esitätte vakavia syytöksiä, ettekä anna jutulle kasvoja ja nimiä? Meillä ulkopuolisilla on hiukan vaikea uskoa tätä juttua, kun te huutelette ns. puskista ja aivan väärissä foorumeissa. Työsuojelu on oikea paikka, ei TikTok, IG, Suomi24…
Kyllä ja liittoon. Lueskelin näitä juttuja ja ihmettelen, ettei täällä kommentoida siitä (en ainakaan huomannut) kuin tämän.
Onko tuon puljun työntekijät niin nuoria, etteivät uskalla viedä huonoja oloja eteenpäin?
Nyt heti asiat hoidettava eteenpäin, koska näin paljon kommenntteja, eikä kehumisia. Mikä helvetin pulju tuo on??
Eihän tuo viestimäärä mikään ihme ole.. täytyy katsoa, mikä tuo pulju on.
Todella osuvasti kirjoitettu. Tätä työnantajaa ei voi suositella kenellekään.
Hyvin ylpeän oloinen muutenkin. En ymmärrä miten tyhmiä suomalaiset naiset ovat. Ostavat näitä huonolaatuisia muovisia tori-rytkyjä joihin vaihdetaan vain yrityksen logo ja myydään moninkertaisilla voitoilla. Rouva käytännössä asuu Espanjassa näillä tuloilla. Sensijaan että matkustaisit itse Espanjaan ja ostaisit näitä 160 e maksavia alle 15 eurolla. Tyhmyydestä saa maksaa.
Tiedätkö sinä kuulostat itse tosi kateelliselta ja js tyhmältä suomalaiselta naiselta. Äkkiä lentolipun ostoon ja Malagaan ostamaan 15€ espadrilloja ja pellavamekkoja! Tullaan kentälle vilkuttamaan sulle!
Samaa mieltä +1
Täysin samaa mieltä. Henkilökunta vaihtuu tiuhaan ja lähtijöitä on enemmän kun tulijoita. Yritystä johdetaan täysin ammattitaidottomasti, henkilökuntaa polkien. Tuotteiden laatu on luokatonta hintaansa nähden.
Kiitos tästä tiedosta ja varoituksesta. Taidanpa vetäytyä rekrystä.
Taannoin tuli uutinen, että perheyritykset pitävät Suomen pystyssä.
Taitavat pitää pystyssä vain itsensä ja sukulaisensa.
Uskon joka sanan mitä kirjoitatte. By Piasin lisäksi esim. eräässä raisiolaisessa perheyrityksessä on vähän samantapainen meno. Talon johto sallii kiusaamisen, henkilökunta vaihtuu ja välillä toiminta on riman alapuolella yleensä rimaa hipoen.
Tiedän tuon raisiolaisen paikan…aivan kaameaa johtamista siellä myös!!
Samaa voi sanoa eräästä oululaisesta yrityksestä jolla hyvin samanlainen konsepti kuin Bypiasilla.
Wilh……na?
By Pias hakee myymäläpäällikköä Ouluun, kannattaako ollenkaan hakea?
Ei kannata.
Ehdottomasti kannattaa! Nämä puskista huutelevat anonyymit, jotka näyttää suurimmaksi osaksi olevan työttömiä, kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Eivät he pärjää missään työpaikoilla, joten miksi kysyt sellaisen mielipidettä?
Tietääkö joku, onko tämä menestystarina taas näitä ankkalammen isipapan suhteilla ja rahoilla alkuun saatettu (tyyliin Wolt joka sai miljoona euroa isipapan rahaa), mutta hoetaan joka kohdassa miten ihan itse on kaikki tehty ja maksettu?
Tutkimustenhan mukaan se että taustalla on suomenruotsalaisen suvun rahallinen ja henkinen tuki helpottaa järjettömästi yrityksen alkutaivalta verrattuna muihin suomalaisiin yritystä aloittaviin.
Tietenkin rahaa tarvitaan aluksi, pätee joka firmaan. Voi hakea pankista, jos ei saa tai rahan hinta on liian kallis niin rahaa voi kerätä muualta, eli sijoittajilta. Se on näin yksinkertaista.
Pia itse ei puhu ruotsia, en usko että on suomenruotsalainen nimestä huolimatta.
"Pia oli myynyt sisustusnettikauppansa. Siitä saadut 5 000 euroa olivat hänen säästönsä.
– 1 500 euroa meni verkkokaupan perustamiseen. Lopuilla hain kankaita Tallinnasta. Niillä rahoilla aloitin Bypiasin, eli tyhjästä nyhjäistiin, Pia sanoo."
https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000009436634.html
Osaatko käyttää Googlea tai Copilotia? Kysypä sieltä yrityksen tarina, niin ri tarvitse arvailla 👍
Olen aivan samaa mieltä. Osaamista johtoryhmällä ei ole lainkaan. Kehittävää palautetta et saa koskaan. Negatiivista palautetta annetaan epäsuorasti selän takana ja laitetaan joku toinen antamaan palautetta, tai joskus sitä annetaan yhteisissä palavereissa kaikkien kuullen nöyryyttämällä.
Mutta ehkäpä siellä viihtyvät ja pärjäävät sellaiset työntekijät, jotka saavat nautintoa kiusaamisesta, jotka puhuvat paskaa toisista työntekijöistä johdolle, jotka pystyvät kirkkain silmin vakuuttelemaan asiakkaille tuotteiden olevan laadukkaita ja eettisesti valmistettuja, eikä omatunto soimaa. Eikä tarvitse muuta osaamista, kuin mielistelemisen, nöyryyttämisen ja valehtelemisen taidot.
Täsmälleen. Johto kohtelee henkilöstöä ala-arvoisesti. Hirvein paikka, missä olen ollut.
Itsehän olin reilun kuukauden ja jo sen aikana riitti tämän paikan meno. Onneksi löytyi uusi työpaikka😅
Kertoo tästä paikasta paljon että porukkaa marssii ulos parhaimmillaan kilpailijoiden riviin heti jos mahollisuus tulee vastaan kun ei tätä pelleilyä jaksa :D
No sitten se on vähän voivoi :D ihan ku ruoho olisi aina muualla vihreämpää😂
Mihin menit? H&M kassalle?
Huonosti tehdyn vaatteen tunnistaa mm saumoista. Bypiasin pöksyissä harva ommel ei kestä. Ja voi itku, jos menet antamaan sähköpostiosoitteesi, saat lähes päivittäin markkinointipostia, josta ei pääse eroon muuta kuin ohjaamalla osoitteen roskapostiin.
Pakko tulla tänne kommentoimaan että onko muutkin nähneet tuon tik tokin missä myyjänä ByPiasilla 2 vuotta töissä ollut nuori nainen kertoo työpaikan ongelmista?? Ollut kuulemma uhkailua työchätissä että jos ei osallistu yhteiseen palaveriin (joku oli unohtanut osallistua palaveriin?) niin asia otetaan töiden laiminlyöntinä ja mitä muuta pskaa?? Onko johtava taho oikeasti siellä tälläinen? Ei ihme että kyseinen nuori lähtenyt muihin hommiin, toivottavasti löytänyt paremman työpaikan. Itse en olisi kestänyt edes tuota kahta vuotta tuossa paikassa. Näemmä ihmiset merkinneet iltalehteä kommenttikenttään niin tämäkin tapaus näkee päivänvalon.
Kiinnostaa tää video, koska omiakin kokemuksia kyseisestä yrityksestä on. En löytänyt hakemalla. TikTok tili?
Minäkään en videota löytänyt. Samoja kokemuksia kyseisestä työnantajasta. Näitä kokemuksia tuntuu löytyvän... Hyvä että ihmiset tuovat näitä päivänvaloon.
Hah taisin nähdä juuri saman tiktokin🙈 Ei hyvää päivää ei ihme kun on jo näitä myymälöitä lopetettu viime aikoina, asiakkaat äänestävät jaloillaan kun juoru ja julkinen video kiertää työoloista ja sitten nuo Kiinassa tehdyt vaatteet.. kauppa ei käy niin ihmekös tuo että myymälät sulkeutuu😂 Onneksi on sentään rehellisiä että farkut ja kesän pitsihepeneet tehty Kiinassa lapsityövoimalla. Alkaa kiiltokuva rapistumaan mukavasti😉
Mä näin tän videon myös ja en hakisi missään rekryssä tähän työpaikkaan töihin🙃 Harmittaa kun nuoret (ja videosta päätellen myös vanhemmatkin) hakeneet onnessaan tunnettuun yritykseen töihin ja päätyykin johdon nöyryytettäväksi ja kiusattavaksi??! Ei ihme jos ovi käy tiuhaan ja lähtijöitä tainnut tänäkin vuonna lähes kymmenkunta, oikeesti noloa tällanen maine🤭 videon löytää hakusanoilla ’bypias myyjä työpaikka’ tai niin mä löysin
Video löytyy jos kirjoittaa bypias työpaikka. Eilen näin videon.
Kiitos!! Popparit esiin🍿
Tästä linkistä aukeaa jotain ihme videoita 🤔🤔
Mulla ainakin toimii ja näkyy
Onpa erikoista.. mulla tulee vaan randomina joka kerta eri video
Mul näky hetken video otsikoineen mutta sitten vaihtu toiseen videoon
Yksityinen käyttäjätili niin johtuu siitä
Ompa hyvä että on sitten jaettu tänne 😂
Varmaa tää beccis vai mikälie laittanu yksityiseks
Oli nyt taas laitettu julkiseksi
Varo ettet saa Trojania koneellesi 😅 On nimittäin sen verran hähmäiset linkit.
Löysin videon noilla hakusanoilla, kiitos! Kävin heti linkedinissä katsomassa keitä siellä on töissä niin tietää kiertää kaukaa😅
O-ou tuo tiktokissa oleva video. Tulipa aika hyvin esiin millainen työpaikka ja johdossa olevat ihmiset on, toivottavasti moni kiertää tuon lafkan rekryt kaukaa.
Ei kyllä millään noilla hakusanoilla videota löydy
Pitää selata melko alas, vaaleat olkapäille yltävät hiusket
Kenen tiktok -tili? En löydä millään.
Ylempänä laitettu linkki
Siitä linkistä ei näy kyseinen video.
Taitaakin olla pelkkää trollausta koko video kun ei voi tiliä paljastaa
Beckis tili
Mul näkyy linkistä alkuun toi video mut heittää sitten toiseen videoon, onko toista linkkiä??
Yksityinen käyttäjätili niin johtuu siitä.
Älä huuda :D
Se tili on varmaa vaihettu yksityiseks ni ei näy sen takia ku mulkaa ei enää näy eikä löydy tykötyistä
Eikös tämä ole jo vanhempi video loppusyksystä
On mutta nyt tili on yksityinen eli videota ei enää näe ellei seuraa
On joo vanhempi video jo
Missä kaupungissa tää nainen oli työskennellyt? Harmi, kun videota ei löydy.
Pk-seudulla taisi olla
Joo pääkaupunkiseutu oli kyseessä, ei tietoa sitten kyllä että mikä liike
Hitto kun videota ei nyt pysty näkemään, koska mulla on ihan sama kokemus tuosta viestistä että laiminlyödään työtä vaikka kyse oli siinä ihan kollegan inhimillisestä virheestä kun unohti osallistua palaveriin🫠 johdossa on ainakin yksi hysteerinen ihminen joka tällaisia epäasiallisia ja tylyjä viestejä on laukonut ennenkin, voitte vaan arvata onko pidetty henkilö vai ei😹
Ei siellä kuulemma lomia pidetä🙂 Tai jos lomalla ollaan niin silloinkin tehdään töitä ja vapaa-ajalla pommitetaan iltamyöhään tai jopa yöllä viestejä… tämän takia jengiä ottanut lopareita ja lähtenyt heti kun uusi työpaikka on tiedossa.
Kuullut samaa että siellä ei paljoa lomia tai vapaapäiviä pidetä🙃
Tuon yrityksen menestystarina kaatuu omistajan omahyväiseen asenteeseen keikistellä somevideoilla koittaa myydä kalliita rytkyjä, joita saa muistakin maista yli puolet halvemmalla. Jos yrityksen työntekijöiden hyvinvoinnista ei olla kiinnostuneita ja heitä kohdellaan epäasiallisesti, ei tuollaista kyllä monikaan jaksa vaihtavat paikkaa. Johtokin näyttää käyttävän ala-arvoista puhetta sekä käytöstä ennen pitkään työntekijät etsivät uutta työtä ja työhyvinvointi kärsii pahasti. Valitettavan usein tälläsiä johtajia, joilla on narsistin piirteitä on palkattu sellaisiin pesteihin mistä on yritykselle enemmän haittaa ja tahraa myös yrityksen maineen. Sääliksi käy kaikkia, jotka tuollaisen kohtelun uhreiksi joutuu.
Muutkin tekevät siellä järkyttäviä määriä töitä mitä kuullut pari vuotta sitten, toivottavasti osaa työnantaja arvostaa työntekijöidensä panosta!
Viime vuonna oli reilusti enemmän lähtijöitä kuin tulijoita eli kertonee paljon…
Espoon Sunassa.
Näköjään useampi ihminen löytyy kenellä ei niin hyviä kokemuksia tästä työnantajasta. Veikkaan että näitä on reilusti enemmän mitä täältä löytyy.
Voi kun nämä saisi kaiken kansan tietoisuuteen mitä tuossa firmassa tapahtuu niin osalta loppuisi ainakin rahojen syyntäminen tuonne.
Vahvasti tämä!
Pitäisi kyllä tehd hesariin joku lehtivinkki tästä
Trust me it’s coming😂
Joo ja muista anonyyminä, ettet itse joudu käräjille. Olen hoitanut itse yhden tällaisen casen ja lopputulema oli, että nämä kirjoittelijat saivat syytteen kunnianloukkauksesta ja mainehaitasta ja rangaistuksena isot sakot. Sun (ja mun) IP osoitteen kautta on tänä päivänä helppo viranomaisille löytää henkilö, joten be careful out there.
Eihän lehteen anonyyminä tehdä vinkkiä? Ja jos työntekijät antaneet haastiksia ja vinkkiä medialle (kuten dream broker case) niin pitää olla myös totuudenmukainen kertomus ja näyttöä? Täällä ketjussahan on vain oikeastaan työntekijäkokemuksia yleisellä tasolla, mutta se miten asia sai uuden käänteen noista valmistusmaista on jo eri juttu. Mutta siitäkin pitää olla vahvat todisteet eli tuskin mikään media näin paljon kirjoittaisi yhtäkkiä yrityksen tuotteista ja niiden alkuperästä jos niissä ei ole mitään perää.
Oikeesti apua tää paikka kuulostaa iha kauheelta😂😂
Joo ei ensimmäisenä tule mieleen hakee tänne vaikka olis rekry menossa😂
Jos esim. johdossa olis ihmiset vaihtunu uusiin ja työilmapiiri yleisesti parempaan niin olisikin voinu jopa kestääkin tuolla😅 terv. 1,5v talossa ollut ja en enää koskaan palaa sinne tai halua olla kyseisten ihmisten kanssa tekemisissä
En olisi kestänyt siltikään. Koko konsepti ja tuotteet noloja. Huonolaatuiset kiinaryysyt pakataan luksuskassiin ja leikitään, että myydään laatua ja luksusta. Asiakkaille toistetaan samaa mantraa "suomessa suunnitelluista", "laadukkaista" vaatteista. Hävetti.
Siis juurikin tämä että vaihdetaan bypiasin logoja importattuihin tuotteisiin ja ainainen paniikki siitä että onhan laput vaihdettu ja myymälöihin ei vaan saa tuoda valmistajan logoilla varusteltuja tuotteita. Eli tällainen ”designer” kyseessä🤪
Tai ylipäänsä ei näköjään tätä puljua koske tulevat säännöt joissa kielletään nimenomaan ”viherpesu” kun edelleen verkkosivuilla puhutaan ekologinen sitä ja ekologinen tätä😀
Siellä rouva on taas ”suunnittelumatkalla” ympäri Eurooppaa = kiertää tehtailla valitsemassa värejä ja malleja, joita kaikki muutkin puljujen omistajat voivat käydä valitsemassa ja lyödä omat logot kiinni :D
Väitätkö siis, että vastoin tuotteessa olevia merkintöjä, ne onkin valmistettu Kiinassa?
Omasta kokemuksesta ostin 2 vuotta vuotta sitten farkut missä merkintä eu ja nyt vaihdettu uusien tilaamieni farkkujen lappuun kiina, ei vastausta vaikka olen kysynyt että onko alunperinkin tuotemaa ollu kiina.
Mul oli viime vuonna huivissa ihan joku tuntemattoman brändin logo , ajattelin alkuun että virhe mutta aspasta ei koskaan vastattu viestiin (oli kuvan kera) eli taitaapi olla ihan vaan kiinakamaa eikä kehdata myöntää asiakkaille.
Housuja tehty ainakin Kiinassa mutta hinta edelleen sama tai jopa lisätty hintaa
No näyttäisi jotain metallikuituja osa vaatteista sisältävän eli eiköhän ne kiinakamaa ole
Kyllä vain. Piti kans siellä työskennellessä käydä etsimässä (ainakin hattujen osalta) toimittajan nettisivuilta että missä he valmistaa tuotteita ja jouduin jopa laittamaan aspaan viestiä että missä niillä on tehdas. Ja valmistusmaasta piti olla ihan hys hys jos maa on muu kuin EU.
Farkut tulee Kiinasta 100% faktatieto
Sehän lukee niiden verkkosivulla ja rouvan on livessäkin niin sanonut että mikä oli ongelma?
Viime vuonna taisi olla jotain kesäsesonkiin kuuluvia vaatteita jotka eivät olleet oman brändin vaan Kiinassa valmistettuja, ehkä sellainen huivi?
Taisi kertoa sen jälkeen kun siitä huomautettiin 🤔
Jep koska verkkokaupoissakin pakko mainita nykyään myös valmistusmaa niin ei pääse kuluttajille enää selittämään muuta🙈
Importataan mistä? Yrityksen sivuilla lukee : ”Meillä on pitkät ja kestävät yhteistyösuhteet jokaisen valmistajan kanssa. BYPIAS- vaatteet valmistetaan suureksi osaksi kotimaassa ja lähialueella pienissä ompelimoissa. Virossa sijaitsevien ompelimoiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä niiden perustamisesta lähtien.” Ei taida olla edes Italiaa mainittu niin eipä sieltäkään importata, niin mitä tarkoitat?
Niin hyvä kysymys mistä importataan eli tuodaan? Jos valmistus on lähituotantoa, Virossa tai Suomessa kuten sivuilla lukee. Eihän sivuille varmaan turhaan kirjoteta noita asioita ellei pidä paikkansa?
Voisin ostaakin jonkun vaatteen täältä, mutta en voi sietää ylpeitä ihmisiä ! Katsokaa nyt tätä rouvaa facessa videolla pellavajakussaan ja hameessaan kuinka äärettömän ylpeä. En, vien rahani sinne missä iloisesti sekä hyvällä mielellä asiakas otetaan vastaan. Tasapuolisena.
Mää ajattelin aiemmin, että tämä olis mukava työpaikka, kun on vähän pienempi vaatekauppa ja voi olla paremmin asiakkaiden kanssa. Mää oon muutaman kerran täällä käyny ja oli mukava myyjä. Sitte kävin kesällä pitkästä aikaa ja oli eri myyjä, josta kyllä huomasi, että ei ole hyvä paikka. Myyjä oli aika teennäisen olonen ja väkinäisen ystävällinen. Kävin vielä uuestaan sitte kuukauen päästä ja oli ihan kummallinen tunnelma. Aattelin, että en ikinä haje sinne töihin!
Mikä myymälä, tietää välttää 😂
Välttäisin kaikkia tämän firman myymälöitä
Muutama vuosi sitten olin vielä töissä kyseisessä yrityksessä ja kuuluin millon millasiin yhteisiin ryhmiin ja välillä tuntui että ihan kun siellä olisi esitetty tyhmää kun samoja asioita käytiin läpi kuukaudesta toiseen ja firman pääpiru ei vaan tajua tai ymmärrä miten myynti ja luvut toimii? Ihan käsittämätöntä yrityksen johtamista monella tapaa ja nimenomaan ”johtoportaassa” on ihan vääriä ihmisiä työskentelemässä ihmisten kanssa. En palaisi tuohon firmaan vaikka olisi Suomen ainoa työpaikka tarjolla.
Joo-o, joulun alla oli taitanut olla taas jotain menoa ja meininkiä ryhmissä ja painettu paniikkinappulaa ihan urakalla, sivusta seuraan aina kaverin kautta tätä draamaa ja vi*** mikä työpaikka😂 siellä joka toinen suunnittelee lähtöä ja kaikki puhuu toisistaan selän takana että kyllä kelpais tehä täyttä päivää tuonne🙃
Nyt omistaja ehdolla 2026 vuoden Eevaksi!!!
Voi kun äänestäjät tietäisivät mikä omistaja oikeasti on ja kuinka kohtelee henkilöstä ja vedättää asiakkaita! Miten ihmeessä häntä ei saada vastuuseen mistään ja lehdissä hypetys vaan jatkuu.
Meinasin vielä harkita että tukisin yrittäjää äänelläni kunnes tajusin tulla katsomaan nämä foorumit!! Kyllä sapettaa että tälläiset ”hyväntekijät” ovat ehdolla, häpeäisi!
Sama täällä. Laitoin Eeva mediaankin viestiä että katsoisi tarkkaan ketkä ehdolla ovat ja millainen maine heillä on
Saisi hs tai jokin muu iso lehti tehdä tästä yrittäjästä jutun mutta työntekijöiden näkökulmasta, niin voisi hypetys loppua siihen paikkaan. Vinkkiä menemään näistä foorumeista😏
Mäkin voisin laittaa!!
Kirjoitin myös eevamedialle yksityisviestin👍🏼
Minä myös👍🏼 loppuu tämän rouvan paapominen, on kuulemani mukaan yksiä hirveimpiä pomoja ja työntekijät suunnittelevat lähtöä kuka minnekin. Asiaa ei auta se että johdossa on myös muita epäpäteviä hahmoja joilla ei ole paineensietokykyä saatika taitoja käsitellä ihmisiä. Vai että vuoden Eeva, tässäpä vasta vuoden vitsi!
Olen ollut BYPIAS suuri fani ja ostanut kalliita neuleita ja mekkoja mutta nyt täytyy sanoa että tämä asiakas suuntaa rahojensa kanssa muualle. En olisi koskaan ajatellut että tästä yrittäjästä löytyy näin laajat keskusteluketjut netistä koska on antanut itsestään aivan erilaisen kuvan sosiaalisessa mediassa, saisi hävetä 👎🏼
Sepä siinä onkin. Ulospäin loputonta hymyä ja mielistelyä, henkilökunnalle kuraa päin naamaa. Pompotusta, haukkumista, kyykyttämistä ja työlain sivuuttamista.
Kyseissä firmassa on juurikin tätä kyykyttämistä ja työlain sivuuttamista. Sitten hymyillään somessa kauniisti ja hyggeillään. Johtohahmot osaavat olla myös pelottavia ja alistavia joten en myös ihmettele että ei ihmiset uskalla puhua.
Instasta löytyy myös yhden entisen työntekijän harmillinen kohtalo tästä firmasta myyjänä, kun googlaa ”bypias työpaikkana”, en ymmärrä miten ei tätä yrittäjää saada vastuuseen mistään!! Laitan kohta itse hesariin vinkin jos ei kukaan muu ole vielä laittanut
No huhhu 😱😰 ei mennyt joo yrityksen ohjeen mukaan mutta lopputulos on tyytyväinen asiakas ja kaikilla hyvä mieli.
Varoituksen olisi voinut antaa.
Nostan hattua sille kuka tuon firman saa kaikista teoista vastuuseen.
Mä laitoin tän ketjun ilta-sanomille ja vinkkasin että tiktokista ja instasta löytyy entisiä työntekijöitä jotka on puhuneet tästä firmasta julkisesti!
Hyvä!!
Mahtavaa!😁 Kyllä nostan mekkalan jos tämä rouva voittaa tuon vuoden Eeva pestin
Siis mä voisin laittaa myös viestiä lehteen ja valmis jopa haastateltavaksi koska kokemusta vajaan 2 vuoden edestä tuossa yrityksessä. Oli elämäni hirvein työpaikka ja minunkaan irtisanominen ei mennyt ihan lain mukaan ja tiedän toimintatavoista jotka varmasti kiinnostelisi mediaa (: Ihan on sellainen Dream Broker part 2 meininki
Tuli myös ihan dream broker mieleen, kyllä kuule nämä pahimmat työpaikat tulee julki näköjään vaikka kuin yrittäjät kiillottaisi minäkuvaansa lehdissä ja somessa😎
Me seurataan siskon kanssa tätä draamaa tällä hetkellä ja tuossa sano että voi ilmottautuu myös haastateltavaks😂 Sillä kokemusta reilu vuosi mutta seki oli jo tarpeeks😂😂
Jep kokemusta on.. ei olis tullu mielenkään mennä puhumaan mistään henkilökohtaisesta kenellekkään johdossa.
En tiedä uskaltaisiko tuossa paikassa puhua edes kollegoille henkilökohtaisista asioista, kuulostaa melko hurjalta touhulta a
Näin myös tämän instagramissa olevan postauksen ja ei hyvää päivää… pisteet kaikille niille jotka ovat tuoneet tämän yrityksen toiminnan kaikkien nähtäville, eiköhän joku iso media ota kohta vielä koppia tästä🤭
Kertoo itsestään, ettei hänellä ole häpeän pelkoa. Tietyn persoonallisuuden piirteen tai jopa häiriön kriteereihin kuuluu vahvana mm. häpeän ja katumuksen puute 😁
Mulla on vahva fiilis, että täällä kirjoittaa 2-3 kateellista ja katkeraa tyyppiä. Joka kerran kun olen ollut ostoksilla ko. liikkeissä Espoon Keskuksessa, Ainoassa ja Tuomarinkylässä, palvelu on ollut erinomaista, mm. neuleissa ollut reilusti Bohemiana laput (joita myy muutkin). Vain yhden kerran Tapiolan Ainoassa oli myyjä naama nutturalla ja sekoili kokoa vaihtaessa kybällä. Ihmettelin, miten ammattitaidoton hän oli. Välillä rekryt näyttää heilläkin menevän pieleen, kuten tämä keskusteluketju kertoo.
Henkilö oli palkattu töihin yrittäjänä. Joka on laitonta, koska selvästi työ oli palkkatyötä, eikä yrittäjyyttä. Bypias määräsi työvuorot ja työt, eli käytti direktio-oikeutta. Palkkaamalla yrittäjän työnantaja kiersi työnantajamaksuja ja -velvoitteita. Olisi ollut kivat tietää laskuttiko tämä työntekijä myös yrittäjämäisesti, eli vähintään 2,5 kertaa palkkatyöntekijän tuntiliksaa.
"Johto" myös määräsi, milloin myymäläpäälliköt saivat pitää vuosilomansa. Toiveita ei kuunneltu. Yhdellekin myymäläpäällikölle vain ilmoitettiin kaikkien kuullen, että sinä pidät sitten lomasi toukokuussa. Piste.
Ootteko ok, jos tulisitte omilla nimillä ja kasvoilla esille, eikä pelkästään anonyymejä viestejä ympäri mediaa? Mä luulen, että byPias saattaa harkita vähän järeämpiä keinoja aiheen käsittelyyn jatkossa, mainehaittahan on luultavasti melkoinen. Reilusti vaan julkisuuteen! Saatte oman pienen osan sitä tässä kohtaa helposti 👍
Siis jos entiset työntekijät pyydetään kuultavaksi johonkin työkokemuksistaan, niin varmaan melko moni suostuisi tämän kaiken perusteella kun heitä on monta eikä kyse ole yksittäisestä työntekijästä?
Höpö höpö. Se mitään laitonta ole! Ei kukaan pakota alkamaan yrittäjäksi. Ja jokainen yrittäjä vastaa itse työnsä hinnoittelusta. Käsittämätöntä, että joku edes kuvittelee tai väittää tämänkin olevan Bypiasin syytä!
Voi hyvää päivää! Tämäkö oli sitä kuuluisaa kyykyttämistä? Anna mun kaikki kestää! Miten paljon tyhmyyttä ja tietämättömyyttä tämä ketju voikaan sisältää?!
Ja sun nimi ja yhteystiedot on nyt aika monella tiedossa. Odottele pari viikkoa, niin voi kolahtaa poliisilta lippulappuja. See you in Salmisaari!
Sunkin IP osoite ja nimi on nyt sit tiedossa 😅 Toivottavasti sulla on vahva case 💪
Siitä hyvästä että joku laittanut Eeva Medialle viestiä? Mitä nyt oikeesti😂 Olihan siellä joku toinenkin ehdokas josta on lähtenyt viestejä Eevalle eikä ole kukaan tullut uhkailemaan poliiseilla.
Eihän kukaan poliiseilla ole uhannutkaan 😂 Vaan syytteestä mainehaitan aiheuttamisesta etc. rikosnimikkeistä, joihin nyt syyllistyy molemmat osapuolet. Viestejä voi lähetellä vaikka Anna Wintourille, niiden sisältö ja todenmukaisuus ratkaisee. Eikun juristille juttelemaan, ne osaa kyllä auttaa!
No nyt on ketju minun makuun🙈 ensimmäistäkään ääntä en tälle yrittäjälle anna ja onneksi tulikin jo tässä vaiheessa ilmi millainen ihminen on kyseessä sen teennäisen ja mukakivan maskin takana. Hyi mikä ihminen😊
Vahvasti tämä. Kuinkohan moni on mennyt laittamaan Eeva medialle viestiä heidän kallisarvoisesta ja hyggeilevästä yrittäjäehdokkaasta😏 Kyllä hävettäisi nyt olla rouva Erlund. Lopetin bypias tilin seuraamisen heti kun näin nämä!!
Toivottavasti mahdollisimman moni!
Kylläpä ihmiset on tyhmiä, kun uskoo kaiken mitä lukee.
Tarkoitatko että nämä monen vuoden takaiset ketjut tästä yrityksestä ja työntekijöistä ei ole totta?
Niin että joku huvikseen kirjottaisi julkiseen someen omalla naamallaan saamistaan epäreiluista potkuista?? Onko se Pia siellä ruudun toisella puolen joka kyseenalaistaa näitä ihmisten kokemuksia?
Vuodesta 2019 oli jo ensimmäiset ketjut joissa ei paljoa positiivista kommenttia ole…
Vai meinaatko siis et kaikkea mitä yrityksen omistaja sanoo haastatteluissa niin ei pidä uskoa
On jo aiempiakin ketjuja ja niissä puhutaan ihan samoisha ongelmista tämän yrityksen suhteen.
Oli näköjään se tiktok-videokin taas julkinen eli siitä saa myös hyvää osviittaa tuon instapostauksen lisäksi joka on suoraan entisen työntekijän suusta kerrottu
Miten löytää TikTokista , popparit esiin! 😂
Suosittelen lukemaan/katsomaan molemmat, on melko painavaa asiaa ja saa miettimään että tämäkin yritys tahkoaa miljoonia vuodessa?? Työntekijät menettävät mielenterveytensä ja saavat (etenkin nuoret) pahimmillaan traumat tämän yrityksen takia työelämästä.
Mikä käyttäjä?
Beccis, sama kun ylhäällä linkattu
Ei löydy, ja linkit ei ole enää täällä keskustelussa 😬
Ei kyllä löydy mitään eikä täälläkään ole linkkiä 🫣
Linkkiä kehiin 🧐
Aika monta sen nimistä
Laitettu taas yksityiseks varmaan kun kävijäryntäys😆
Mikä insta? Tiktokia ei enää löydy, tallensin sen vielä tänään että katson myöhemmin mutta onkim joko poistunut tai piilotettu🫠
Just näin. En usko sanaakaan.
Millä omalla naamalla? Mä en ole nähnyt yhtään postausta omalla naamalla tai nimellä ja se alkaa olla ongelmallista tässä jutussa. Mikäli byPias päättää käyttää järeämpiä keinoja (olen 100% varma, että juristi teroittelee jo sapeleitaan), te anonyymit huutelijat saatte spottinne julkisuudessa omilla kasvoilla ja nimillä. Tai sitten rosiksessa. Aika helppo tänä päivänä selvittää, kuka kirjoittelee ja lähettelee mitäkin ”anonyymisti”.
Eikös instassa ollut mankka1717 postaus nimenomaan?
Näköjään ihmiset tekevät mitä vain typeryyksissään. Julkisuuteen kun pitää päästä hinnalla millä hyvänsä...
Tänään BYPIAS päässyt myös Naistenhuoneelle keskustelun aiheeksi näistä huhuista ja työpaikkakiusaamisesta, eihän siellä ryhmässä olekaan kuin melkein 200 tuhatta naista😂
Joo sos mikä mylly siellä😭 NH:lla jos asiaa puidaan ni sillo on tilanne jo aika paha😂
JEP!! Siitä tietää että nyt on hommat kustu asiassa X jos kanalauman aiheeksi pääsee😂 ja tässä taitaa olla kustu aika huolella
Linkkaa Parhaat palat tänne 😂
Nh tai sensuroimattomasta ei saa vuotaa ketjuja ulos☝🏼
Kannattaako tänne sitten huudella, jos ei ryhmään kuulu niin kuulemma kestää ikuisuus että hyväksytään
Joo? Aika moni siellä ryhmässä kuitenkin on ja aina voi laittaa liittymispyyntöä sinne menemään
No mulla meni itellä viimeeks 3 vuotta ennenku pääsin sisää että ei sinne nii vaa liitytä
Toivottavasti kukaan ei screenshotteja laitakaan koska tuolla kommenttikentässä näkyy kommentoijien etunimet ja sukunimet niin kivat niille jos tämän firman johtajat ottaa yhteyttä
Mistä ryhmästä keskustelua löytyy
Naistenhuoneelta
Ei firman johtajat vaan firman juristi. Ottakaa nyt vähän iisimmin, teille voi tulla haaste käräjille tästä meuhkaamisesta 😅
Saa kai naistenhuoneen aiheista puhua jos kyse oli nimenomaan kesätyöpaikoista?😅
Tottakai saa! 😊 Ja NH onkin hieno foorumi, jossa asiat lähtevät oikeita kanavia myöten eteenpäin ja tilanne muuttuu kaikille paremmaksi 🤣
Oikeesti noloo mite tulee tällänen julki😭😭 toi naistenhuoneen kommenttikenttä rip😭
Jep siellä päässyt entiset ja kommenteista päätellen myös nykyiset työntekijät ääneen😂
Miten paljon kommentteja?
Nyt 184kpl
Reilut 300 kommenttia nyt mut kaikki ei suinkaan ole mitään entisiä tai nykyisiä työntekijöitä vaan ihan yleistä keskustelua tästä yrityksestä kaikkien kesken.
Miksi en löydä tälläisiä keskusteluita muka mistään naistenhuone ryhmisyä, jos kerran noin suosiota herättänyt keskustelu niin luulisi pompahtavan heti esiin, vähän taas haiskahtaa..
Kirjoitat hakuun bypias?
Kirjoittaa hakukenttään yrityksen nimen niin löytyypi
Hyvin löytyy ellet ole jonkun estolistoilla
Siis se että ei itse löydä instagramista postausta tai ryhmästä keskustelua niin sitä ei muka ole?😂 Ihan hyvin löytyy kun jaksaa etsiä.
Tämä😂 Hyvin löytyy niin instasta, vauva.fi ja facebookissa se pk seudun ryhmästä kun etsii hakusanoilla😂😂 Itse tulin tiktok-juorut ryhmän kautta eli monessa kanavassa hälistään tästä😂
Tässä ketjussa on jotain paskamyrskyn kampanjoijia 😂 Ei löydy videoita, jollain on nyt mennyt herne nenään ja masinoinut kunnon noitavainon. Säälittävää!
Ei ollut tästä yrityksestä vaan myös muista, aloitus liittyi kesätöihin ja mihin hakea tänä vuonna ja mihin ei kannata. Vai missä muussa muka ollut niin paljon kommentteja?
Kokemuksella: sairas työyhteisö, alentava työilmapiiri, kukaan ei uskalla kysyä tai sanoa mitään ellei halua alentamista tai puukkoa selkään.
Samanlainen kokemus myös mulla.
Joo just näin. Ihan turhaa paskaa rouva suoltaa is haastattelussa. Eihän voi vedota yt neuvotteluihin kun tätä on kestänyt vuosikaudet. Rouva kertoo myös että työhyvinvointikyselyä on tulossa työntekijöille, mutta eihän kukaan uskalla siihen negatiivista laittaa kun tietää tasan että tulee seuraamuksia. Pahimmat tyrannit johtaa tota paikkaa.
Kenen instagram?
Googlaa Bypias työpaikkana niin löytyy sillä hauissa
Pääkaupunkiseudun ryhmässäkin oli tästä jo juttua… leviää nyt kyllä aikalailla ja toivottavasti mahdollisimman moni uskaltaisi avata kokemuksiaan.
Missä kanavassa tämä ryhmä?
Facebookissa se pk-seudun
Itse löysin tänne palstalle TikTok-juorut kanavan kautta
Minä myös tämän kautta
Facebookissa mä näin, se pienempi pk-seutulaisten puskaradio
Ei liity tähän työpaikkakokemukseen mutta mulla on muutamat bypiasin vaatteet ja materiaalien kohalla lukee että sisältää 5% ja toisessa 3% metallikuituja?? Onko tää jostain temusta siis tilattu vai mitä tarkoittaa? Näissä ei ole mitään metallinappeja tai vetoketjua edes.
Öööö mitä. Oli ihan pakko käydä katsomassa ja kyllä näköjään bypiasin verkkokaupassa on tuotteita joissa on METALLIKUITUJA??
Mitääää🥲🥲🥲 caliste-topissakin näyttää olevan jopa 5%?? Ihana laittaa tollanen paita päälle jee
Jep, mulla on siis kyseessä ihan neule että…..🥲
Tekisin reklamaation.
Kantaa muuhun keskusteluun ottamatta mutta kai tiedät, tai ainakin tämän jälkeen tiedät että metallikuitua käytetään ihan yleisesti erityisesti vaatteissa joissa on vähänkään haettu jotain glitterimäistä tai hohtavaa efektiä. Ihan on yleinen juttu kautta muidenkin brändien….
Jos kyse perusneuleesta niin ei varmaan metallin metallia pitäisi löytyä. Millainen neule kyseessä?
Serkku on hesarilla töissä niin voisin vinkkailla sille tästä😁
Pls do it
Juurikin näin!! Voi kun joku tekisi tästä jutun!
Eikö Bypias tarkoitakaan esim. Temua, kun puhuu copycateista? Kiinnostaa, missä ja milloin Pia on dissannut näitä yrittäjiä?
Esim. Wilhelmiinaa tarkoittaa. Myy samanlaista konseptia.
Siis mitä? Eikö tää oo ollu aika monta vuotta jo selvää (ennen viime vuoden temu kopiointiakin) että kyse on niistä yrittäjistä, jotka ”kopioivat” bypiasin konseptia. Ja siis onhan se hullua, että aina samat tuotteet päätyvät jokaisen tällaisen putiikin ikkunaan pk-seudulla ja vaikuttaa kopioimiselta, mutta se yleinen dissaus copicateista on tämän rouvan somessa. Niistä dissaus stooreista oli näyttökuviakin siellä videossa, jonka se entinen myyjä oli tehnyt jossa kertoi työkokemuksestaan?
Mistä tiedät, että tarkoittaa Wilhelmiinaa? Onko maininnut jossain kilpailijoiden nimiä?
Toisaalta, kyllähän se siltä vaikuttaa, että konseptia on saattanut joku kopioida... 🙈
Eikös Pauliina Arcklin tuonut tämän tyylin eurooppaan teki alkuvuosina By Piasille muistelen lookbookit ja kaikki. Rakennellut tällä tyylillä Hollantiin ja maailmalle. Belgiassa ja Ibizalla on samanlaista liikettä . Löytyy tämä visualisti instasta. Että kyllä näitä butiikkeja on ollut jo aiemmin kun Suomessa yhtään.
😂😂😂
Mun serkun pojan kaima on journalisti, vinkkasin sille, mutta ei kiinnosta enää 😁
https://www.hs.fi/uutisvinkki/ näyttökuvat tänne tästä ketjusta ja postauksista mitä vaan löytyy
Voisi laittaa iha isolla joukolla tonne vinkkiä menemään
Joo todellakin mitä enemmän vinkkiä niin sen parempi. Varsinkin kun tämä hyggeyrittäjä pyrkimässä vuoden eevaksi niin saisi ihan mehukkaan uutisen naisen kulissien takaa
On kyllä huimaa jengiä täällä 😅
Somepostaukset ja tämä kommenttiketju riittää n. yhden päivän otsikkoon, sekään ei enää etusivulla. Muuten arki jatkuu toimituksissa ihan entisellään. Last week’s news.
Kuka se kirjoittikaan Saaren taika kohusta. Tässä olisi vähän enemmän aihetta kirjoittaa . Ihmisten olisi hyvä tietää :
Työntekijöiden kohtelu, muiden yrittäjien dissaaminen ja suunnittelun alkuperä. Siinäpä meriittiä kerrakseen vuoden Eevaksi.
Karkkipäivä ainakin kirjoitti silloin saaren taikasta, ehkä oli jopa alkuperäinen aiheesta puhuja?
saaren taika kohtelee myös huonosti työntekijöitä. Kaikki tuntemani ex- saaren taika työntekijät on saaneet perään lakimiehen kirjeen missä vaaditaan 2000 000€ korvauksia milloin mistäkin. Jokainen työntekijä allekirjoittaa vaitiolosopimuksen. Perniössä ei juuri monikaan enää halua töihin sinne.
Outi Pyy/outilespyy vois lähteä tutkimaan ainakin tätä yrityksen tuotteiden eettisyyttä tarkemmin, mikäli hälle asiasta vinkkaisi.
Outihan näyttää olevan varsin tietoinen aiheesta koskien brändäystä, IG:ssa hyvä postaus aiheesta. Mutta eihän hän ota muuhun kantaa, niin kuin ei kuulukaan.
Oletteko saaneet koskaan potkuja hyvästä ja kehutusta asiakaspalvelusta, toivottavasti ette. No minä koin sen nyt, olen siis saanut potkut byPias työpaikasta, kun lähetin asiakkaalle verkkokaupassa loppuunmyydyn mekon, jota oli meillä myymälässä. Hän maksoi mekon + postikulut minulle mobilepaylla ja minä maksoin mekon ja lähetin paketin mukana myös tietenkin kuitin. Asiakas sai näin uuden mekon viikonlopuksi rippijuhliin. En siis tunne edes hlökohtaisesti henkilöä, seuraamme vain toisiamme IG:ssa. Tällä asiakkaalla ei ole byPias myymälää lähimaillakaan eli kaupassa vierailu ei ollut mahdollista. Minun olisi pitänyt lähettää mekko varastolle (tämän kuulin vasta myöhemmin) ja sieltä se olisi postitettu asiakkaalle, ei olisi silloin tosin kerennyt juhliin.
Tämä asiakas oli kehunut asiakaspalveluun minun bypias tägäämän kuvan yhteyteen missä sama mekko oli minulla päällä, että kuinka hyvää palvelua oli saanut ns. tuntemattomalta ihmiseltä, kun olin mekon lähettänyt kun ei tiennyt että olin töissä byPia:lla. Asiakaspalvelu oli vielä kehunut, kuinka kiva että asiakas oli tyytyväinen ja kysyivät vielä että miten maksu hoidettu. Ja lupasivat välittää kehut myyjälle, ei tullut kehuja vaan potkut 😂 Ja asiakas sai tietenkin normaalihinnalla maksetun kuitin paketin mukana.
No tämä tietenkin oli väärin tehty, kun olin sen hlökohtaisesti lähettänyt enkä laittanut varaston kautta ja lopputuloksena siis potkut, joka tietenkin mahdollista kun tein yrittäjänä töitä en palkansaajana.
En tällaisia yritysasioita normaalisti levittele, mutta koen että minua kohtaan on toimittu kohtuuttomasti, mutta ei auta itku markkinoilla. Itse yrittäjän lapsena ja itse yrittäjänä en vain ikinä olisi toiminut niin, että pistäisin hlön pihalle jos asiakas on tyytyväinen enkä tietenkään olisi tehnyt noin jos olisin tiennyt että se on väärin. Ajattelin vain, että olenpa "ihana" kun jaksan nähdä vaivaa ja vien itse paketin postiin omalla vapaa-ajalla, jotta tyytyväinen asiakas saa paketin ajoissa juhliin. Jos olisi oikein toimittu niin varoitus, että "hei, noin ei toimita täällä vaan aina varaston kautta paketit, mutta jatkossa tiedät miten toimia”.
Tapahtui siis pari vuotta sitten. Mutta noin huonoa henkilöjohtamista ei muualla ole ollut, tässäkään minulle ei edes soitettu ja kysytty asiasta vaan myymäläpäällikkö (ihana sellainen) joutui soittamaan ja sanoi että sulla ei ole enää huomisesta alkaen täällä töitä. No onneksi samaa tavaraa saa -30% halvemmalla muualta
Näin sun postauksen tästä aiheesta ja pistää niin vihaksi!! Kiitoksena siitä että saatiin super tyytyväinen asiakas (ja varmasti jatkossakin kyseisen puljun vaatteita ostava) niin joo annetaanpa hyvälle työntekijälle potkut??! Niiku mitä?? Nimenomaan varoitus olisi pitänyt olla se ensimmäinen jos sitäkään (ehkä vain huomautus ja ohjeistava käytännön neuvo) mutta että potkut🥲 Toivon koko sydämestä että kaikki jotka suunnittelee hakevansa tähän firmaan töihin niin lukee ekana tämän ketjun.
Muistankin tämän jutun kuulleeni
Minä muistan myös tämän jutun.
Olen ollut töissä yrityksissä joissa ei olosuhteet ole aina olleet miellyttävät, aamuisin ei ole aina huvittanut mennä työpaikalle, välillä joku pahoittanut päivän aikana oman mielen tai aina kaikki palautteet ylemmältä johdolta ei ole miellyttänyt. Nyt tätä ketjua lukiessa tulee mieleen , että onko Suomessa todellakin näin paljon hyviä ja täydellisiä työntekijöitä että työnantaja on aina se paska ja työntekijässä ei ole mitään vikaa? Koska tällaisen kuvan tästä keskustelusta saa.
Mitä sä alat täällä gaslightaamaa ketään :D Jos työnantaja on narsisti ja vailla johtamistaitoa ja työchateissa lauotaan millon mitäkin viestejä niin vika ei ole työntekijässä vaan ylemmässä portaassa joka tätä tekee/tämän sallii. Mene itse tuohon yritykseen töihin ja kerro sitten puolen vuoden päästä että riittikö että teit parhaas ja annoit kaikkes että joku päivä saisit edes kiitosta.
Mitä😂😂 siis jos näin pitkä keskustelu (sekä eri kanavissa samasta aiheesta) löytyy liittyen juuri tähän yritykseen niin eikö silloin nimenomaan ole kyse paskasta työnantajasta? Ja kun tää ei oo vaan nyt noussut aiheeksi vaan ketjuja löytyy jo vuodelta 2016 ni mitä tuut kyseenalaistaa yhtään mitään😂
😂😂 voi kamala sentään. Varmasti tällaisiakin tapauksia on olemassa josta mainitset ja tämän yrityksen kohdalla voi kuullostaa jopa epäuskottavalta. "Voiko meillä täällä kotosuomessa olla tällaista". Kyllä vaan voi, valitettavasti. Vaikka työntekijä ei olisi täydellinen se ei oikeuta ketään epäasialliseen, halventavaan, alistavaan ja kiusaavaan käytökseen johtajatasolta .
Onhan tuolla jo vuodelta -13 alkaen ollut tuollainenkin blogi, joka sitten ilmeisesti muutui Facebookiksi
https://sisustajantaivaassa.blogspot.com/2013/07/
Olen tämän yrityksen maksava asiakas – ja juuri siksi tämä on sanottava ääneen: hinta ja laatu eivät kohtaa.
Olen asioinut liikkeessä, maksanut tuotteista täyden hinnan ja halunnut uskoa brändin lupauksiin. Siksi on todettava suoraan, että kokonaisuus ei vastaa sitä mielikuvaa, jota markkinoinnilla rakennetaan.
Materiaalit ja viimeistely viittaavat massatuotantoon, eivätkä vaatteet kestä käyttöä tavalla, jota premium-hintaisilta tuotteilta voi odottaa. Samalla jää epäselväksi, miten tuotannon eettisyys ja toimitusketjun läpinäkyvyys toteutuvat – selkeitä ja todennettavia tietoja ei ole helposti saatavilla. Tuotteiden laatu ei vastaa niiden hintatasoa.
Brändi rakentuu vahvasti suunnittelupuheen varaan. Käytännössä mallistot vaikuttavat kuitenkin perustuvan valmiisiin tuotepohjiin, joihin lisätään väri tai logo. Se ei ole omaleimaista suunnittelua, vaan muunnelma valmiista tuotteesta. Samankaltaisia vaatteita löytyy Etelä-Euroopan toreilta murto-osalla hinnasta, mikä herättää perustellun kysymyksen hinnoittelun perusteista.
Yrityksen vahvuus on sen henkilökunta. Myyjät ovat ammattitaitoisia ja asiakaslähtöisiä – juuri heidän ansiostaan moni palaa liikkeeseen. Siksi on huolestuttavaa kuulla väitteitä siitä, ettei henkilöstön osaamista ja kehitysehdotuksia arvosteta johdon tasolla.
Kuluttajat arvostavat laatua, avoimuutta ja rehellisyyttä. Brändi ei voi pitkään nojata mielikuviin, jos todellisuus ei tue niitä.
TikTokin sille juorukanavalle saisi tästä viikon kohun, kyllähän siellä on muitakin brändejä pistetty piinapenkkiin niin tämä olisi ihan loistava kun on vielä kotimainen yritys🤭🇫🇮
No siis ehdottomasti!! Siellä puitiin silloin Saaren taikakin läpi
Ja lopputulema oli? Saaren Taika jatkaa businestaan kuten ennenkin. Ja te ”puijat” ette hyötyneet yhtään mitään, eikö niin?
Joitain vuosia sitten talossa oli lyhyen aikaa henkilöstöpäällikkö. Yritti saada hommaan jotain rotia. Juu ei, lähti melko nopeasti. En tiedä miksi, koska mistään ei saanut puhua.
Työsuojeluvaltuutetun rooliin ei myöskään kukaan halua, kaamea kivireki ja johdon mustalista aktivoituu. Ei terve työyhteisö.
Varmaan mennyt omistajan kanssa sukset ristiin kuten muillakin johdosta lähteneillä… Onko tässä yrityksessä siis työsuojeluvaltuutettua ollenkaan?
Kommenttien perusteella firmassa ei ole minkäänlaista henkilöä joka olisi työntekijöiden puolesta puhujana
Eikö kukaan kuulu liittoon?
No eihän näillä ole edes työsopimuksia kaikilla 😅 Huutavat täällä Suomi24 ja somessa ”oikeuksiaan” ja edes alkeellisinta ymmärrystä Suomen työlaista saati oikeuksista ja velvollisuuksista ei tunnu olevan.
Vinkkinä: linkkarissa näkee ketkä tekevät missäkin roolissa töitä. Siinä on minille mustaa listaa kerrakseen.
Mä löysin vain yhden myymäläpäällikön sieltä, en ketään muuta :D
Mulla näkyy kyllä b2b puolen tyyppejäkin
https://www.hs.fi/talous/art-2000011510190.html Tässä artikkelissa mainittu ainakin joku henkilö johdosta. Onkohan nykyinen vai tämäkin jo entinen?
Mä en osaa sanoo varmuudella ketä on missäkin asemassa mutta iso lista työntekijöitä kyllä näkyy
Spill the tea vaan heti kun vaa sit pystyt, elän tälle draamankaarelle tällä hetkellä😂😂
Mun aikana oli eri henkilö, onkohan vaihtunut?
On nykyinen ja oikein omistajan lähintä piiriä eli tekee kaiken mitä käsketään eikä kyseenalaista mitään, vaan tulee kuin koira hyökkäämään työntekijöiden silmille. Tämän ihmisen takia on oman tietämäni mukaan 3 ihmistä lähtenyt talosta.
Komppaan, kaiken pahan alku ja juuri. Heittelee porukkaa pihalle minkä kerkeää, kaikista työntekijöistään jauhaa paskaa. Ei tiedä johtamisesta mitään.
Puntit tutisee, syystä.
What goes around, comes around.
Update hesarin juttun :D Mun serkku on kiinnostunut tekemään tästä artikkelin!
Hienoa!!! Ehdottomasti yhteys myös alan yrittäjiin sillä on tiedossa paljon asioita mitkä ei ehkä ihan kestäisi päivänvaloa . Uskon että kertovat mielellään mitkä on toimintatavat olleet heitä kohtaan vuosien varrella. Olisiko myös aika kertoa totuus virheellisestä markkinoinnista suunnittelun osalta? (Viro on asia erikseen). Täällä ketjussa tulikin jo muutama nimi esille.
Juuri nämä asiat, allekirjoitan myös! Ja mahtavaa, että viimein tästä asiasta avaudutaan!! Itsellä myös omakohtainen kokemus yrityksestä - onneksi tajusin lähteä ajoissa pois, mutta olisi tarina jos toinenkin kerrottavana. Todella surullista, että monelle nuorelle tämä on uran alkutaipaleen työpaikka, jossa voi jopa sairastua tämän erikoisen työilmapiirin vuoksi. Itsellä lukuisista eri työyhteisöistä kokemusta, mutta meni kyllä minullakin pahasti ihon alle, enkä ole ikinä lukuisten työvuosieni aikana kokenut tällaista. Ja Eevaan laitettu viestiä ehdokkuudesta
Tulisipa juttu, kun kukaan alalla oleva ei uskalla sitä tehdä kun tää täti uhkaa lakimiehillä, mutta uskon että haastatteluihin uskaltautuisivat nimettömänä ja nimet kuitenkin Hesarin tiedossa.
Mietin vain että mitähän lakimiehet olisi mieltä kaikesta mitä tästä yrityksestä on puhuttu😂 saattaisi käräjät osua omaan nilkkaan kun työntekijät ja muut yrittäjät kertoisivat miten yritys toimii vasten lakia ja työntekijöitä kohtaan🤔
Ja siis ylipäätään se että työntekijöillä ei taida olla työsuojeluvaltuutettuakaan?
Eikö työsuojeluvaltuutetuksi ole saatu ketään pakotettua?
Ei voi olla totta! Tätäkö nykyajan journalismi on? Kostetaan sukulaisten puolesta valtamedioissa? Ensin YLE ja vielä Hesarikin? Oksennan!
Lakimiehet, kumman? Ko yrityksen kiillottelee jo sapeleitaan ja nämä työntekijäpuolen eivät ymmärtääkseni ole palkanneet vielä yhtään? Se kannattaa kyllä tässä vaiheessa jo tehdä. Voi muuten käydä itselle hassusti. Varautukaa n. 350€/h + 25,5% kuluihin 👍
Reddittiin oli myös päässyt🙈 tai sieltä itse löysin tähän ketjuun
Tuntuu että päässyt nyt otsikoihin ihan kaikkialla, mahtaa kaduttaa että on ehdolla vuoden Eevaksi koska saanutkin vähän enemmän huomiota😂
Jodelissa myös😂
Jep jodel myös😭😝
Silloin kun tuosta firmasta lähdin pois niin ajattelin vaan että joku päivä tän on pakko kosahtaa heitä vastaan. Olisikohan nyt se hetki.
Ei voi ikuisuutta piilotella taitavan brändäyksen ja hymyn takana hyggeillen ja kohdella ihmisiä miten sattuu. Hieno bisnes, ei siinä mutta se hinta millä sitä on rakennettu niin on aika kova.
Onko naistenhuoneella nostettu tai linkattu tätä ketjua?
Jos ei vielä ni toivottavasti joku laittaa! Jonotan vieläkin sinne eli en pääse edesauttamaa tässä auttamaa :D
Naistenhuoneelle en pääse liittymään. Ei mitään tietoa miksi? Useamman vuoden on ollut pyyntö mutta ei.
Nyt ehdolla vuoden eevaksi?? Yrittäjä jota ei kiinnosta työntekijöiden hyvinvointi tai työntekijöiden oikeudet ja avoimesti haukkuu muita alan yrittäjiä huhhuh! Laittomia potkujakin tainnut jaella?
Myös valheellista markkinointia harjoittaa ”suunnittelemistaan” tuotteista…
Tämäpä. Ja tuo muiden alan yrittäjien dissaaminen pistää aina suututtamaan kun lukee hänen juttujaan
Naurattaa kuinka haukkuu muita copycat nimellä ja itse ostaa samoilta tehtailta tavarat kuin muutkin yrittäjät 🤭
Oon nähny screenshotteja noista dissauksista viime vuodelta ja myötähäpeä. Jos pitää itsestään niin kovaa ääntä niin onko todellisuudessa vain niin epävarma? Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa…
Juuri tämä. Ja ihmiset uskoo. Samoja vaatteita kuin muillakin tämä Italian tuotanto. (Varsinainen muodin mekka).Johdettu harhaan aika rankasti asiakkaita.
Valmiisiin korikasseihin omat laput valitaan ehkä nauhan tai sankojen väri. Italia vaatteisiin logot, ehkä vähän muokataan tai sitten ei. Helppoa brändäystä nykyisin. Tämä on ilmiö nyt vaatealalla . Tosin muut ei väitä omaksi suunnittelukseen. Pahinta tässä on se että verrataan mediassa esim. Papuun tai muihin oikeisiin vaatealan oppineisiin suunnittelijoihin. Miten kotimainen vaatealan yritys ei pärjää ja tämä pärjää . Näitä ei voi verrata kuuna päivänä keskenään oikeisiin vaatesuunittelijoihin ja kotimaisiin yrityksiin mitä Suomessakin on onneksi vielä jäljellä.
Vaatteet ja tuotteet ostetaan suurimmilta osin valmiina edullisesti. ( Poikkeus Viron ompelimo) ihan eri maailma kun kotimainen yritys joka oikeasti suunnittelee ja vaatteet valmistetaan meillä Suomessa.
Menestys on hienoa ja että pärjää mutta millä tavalla se tehdään sitä ei voi käsittää näin vuosia tätä seuranneena.
Työntekijöiden kamala kohtelu, toisten yrittäjien mollaaminen ja harhaanjohtava markkinointi.
Erinomainen kiteytys: työntekijöiden kamala kohtelu, toisten yrittäjien mollaaminen ja harhaanjohtava markkinointi. Ja ihmetys samalla, miten mikään taho/media ei ole tarttunut tähän jo aikaa sitten? Kaikki haastattelut pelkkää suitsutusta
Tapana on kuulemma uhkailla yrittäjiä lakiyrityksellä.
Nähtäväksi jää kauanko tämä ketju on kunnes poistetaan. Uskon että jos tekee vääryyttä se jonain päivänä tulee eteen jollain tavalla. Toivottavasti tämä tulisi julkisuuteen mikä on kääntöpuoli tällä yrittäjällä kaikelle hehkutukselle.Ei ole oikein työntekijöille eikä näille muille yrityksille ja asiakkaille tälläinen toiminta. Ja mikä tässä on parasta tämä kaikki on faktaa. Ei suomalaista ”väitettyä kateutta” menestyksestä vaan sitä miten toimii ja kohtelee muita.
Näitä ketjuja aina poistellaan mitkä yritykseen liittyvät. Kaikki pitää tehdä että totuus ei tulisi julki. Tästä pitäisi pitää meteliä niin monessa mediassa että se alkaa olla mahdotonta ja sitten aloittaa vaan uusia. Ei tämä näin voi mennä että voi rellestää ilman vastuuta loputtomiin. Kumpa valtamediaan tulisi yhteydenottolomake "onko sinulle kokemuksia yrityksestä" täyttäisin samantien.
Itse olen mieltänyt tähän saakka, että Bypiasin Pia on viitannut näillä copycat-jutuillaan Temuun tai vastaaviin. Ketä yrittäjiä hän siis on tarkoittanut?
Pieni korjaus siitä, että Papun vaatteita ei valmisteta Suomessa, vain suunnitellaan.
Itse koin työlain vastaista kohtelua useaan otteeseen, vaikka olin tilastoissa yksi parhaista myyjistä kaiken aikaa.
Kenenkään ei tietenkään pitäisi sitä kokea. Mutta kohdallani se oli järjenvastaista, mielivaltaista ja jotenkin jopa julmaa.
Pyyntö: laittakaa HS uutisvinkkiin näyttökuva tästä ketjusta tai muu todistuskuva yrityksen toiminnasta, jos olette työskennelleet täällä ja kokeneet epäreilua kohtelua - Tietenkin jos olette valmiita haastatteluun nimettömänä. Nyt jos koskaan valtamedian tulee kuulla tästä kaikesta.
Kirjoitin uutisvinkkiin lyhyesti omasta kokemuksestani:
”Bypias yrityksen menestyksen kääntöpuoli: työpaikkakiusaamista, laittomia potkuja, kyykyttämistä ja valheellista markkinointia.
Työskentelin Bypiasilla vuonna XXXX. Työpaikka oli alkuun ihan lottovoitto, mutta lopulta työilmapiirin myrkyllisyys sekä työntekijöiden huono kohtelu saivat minut sairaslomalle ja irtisanoutumaan. Ihmisiä itketti viikoittain ja ihan pelotti mennä töihin. Jo ensimmäisillä työviikoillani kollegani kertoivat, että johdon toiminta on ollut aina ahdistavaa, kyykyttämistä ja työntekijöiden oikeuksia polkevaa.
Nyt Pia Erlund on ehdolla vuoden Eevaksi ja tiedän, että moni haluaisi kertoa kokemuksistaan. Mielelläni annan haastattelun myös omista kokemuksistani.
Tässä linkki aktiiviseen keskusteluun: https://keskustelu.suomi24.fi/t/17818233/bypias-on-suomen-paskin-tyopaikka ”
Näin. Nyt on minunkin aika saada oma ääneni kuuluviin ja toivon, että mahdollisimman moni uskaltaa kertoa kokemuksistaan.
Laitoin myös viestiä HS:ään, toivottavasti mahdollisimman moni tekisi nyt saman. Mielessä on ollut aiemminkin, mutta kun ei millään haluaisi ko yrittää ”niskaansa” tietäen miten hän voi/osaa käyttäytyä/uhkailla ihmisiä. Täysin hullua edes pelätä Suomessa näin, kertoo kyllä jotain tästä yrityksestä 🙈
Toivottavasti myös nähin ketjussa esille tulleisiin yrityksiin on yhteydessä jos joku tarttuu tähän. Olen kuullut näistä uhkailusta heitä kohtaan tämän rouvan toiminnasta. Myös siitä että instassa usein muihin yrittäjiin viittavat copycat postaukset. Sillä peitellääm tätä Italia tuotannon valmisvaatteiden käyttöä brändäykseen.
Jopa Jukka Rintala viittasiTV haastattelussaan muistaakseni Ylellä jokin aika sitten tähän ilmiöön yleisestikkin ottaen että laput vaihdetaan . Löytyy varmasti vielä tallenne.
Toimittaja vain ei tarttunut siihen meni nopeasti ohi.
Tämä on vaatealalla ollut vaiettu salaisuus näköjään . Pelkääkö tätä rouvaa kuka? Lakimies uhkailulla tuskimpa?
Eikö se mene niin että pitää olla rehellinen asiakkailleen ?
En tiedä mutta jos valheellisella markkinoinnilla tarkoitetaan kun sivuilla on että vaatteet valmistetaan kotimaassa niin miksi sivuilla niin lukisi jos se ei olisi totta?
Työskentelin tässä firmassa taannoin muutaman kuukauden ja tosiaan henkilökunnalla ei yhdessä toimispisteessä ollut aina vessaa käytössä vaan sankko rakennuksen takaovella 💩
Mä olen kuullut tästä myös!!!
Ei tätä jotenkin halunnut uskoa mutta tieto tuli kyllä luotettavasta lähteestä ja veti kyllä aika sanattomaksi. Ja vaikka olosuhteet olisi tämä että paskot ämpäriin jos hätä tulee niin siltikään työntekijät ei uskalla sanoa mitään vaikka ihmisarvoa vedetään näin paljon alaspäin. Kertoo kuinka paljon ihmisiä varmasti pelottaa seuraamukset koska uhkailua on niin valtavan paljon.
Olisi kauppojen olosuhteista muutakin kerrottavaa. Työntekijöistä ei välitetä piiruakaan. Itse rouva majoittuu jatkuvilla reissuillaan butique-tason paikoissa viinilasi kädessä.
Tämä on totta, toki päästiin wc:hen viereiseen myymälään/kahvilasn jos olivat auki. Ongelma ilmeisesti se, ettei tuohon Tuomarinkylän taloon saanut rakentaa wc tiloja museoviraston käskystä.
MITÄ😂😂😂 siis anteeks mitä just luin - luksusta oikein sankoa myöten😂
Tosi ihanaa jos ribbe yllättäis kesken työpäivän ja pitäis mennä sangon äärelle surisemaan :)
Sius jep. ”Bypias – feel the luxury” ((:
Ai Tuomarinkylässä? Miten mä asiakkaana olen sitten käyttänyt asiakas wc:tä? Kaikkea paskaa te jaksatte jauhaa täällä. Uskomatonta!
Olet varmaankin käyttänyt jonkun toisen liikkeen tiloja. Tuossa myymälässä sitä ei ole. Selviää ihan museovirastosta ja sitä ei sinne saa rakentaa.
Kopio, ostaa tukkureita, vaihtaa omat labelit.
Ostaa samoilta eurooppalasilta tukkureilta kuin muutkin suomessa, mutta hän vaihtaa niihin hänen by Pias merkit.
Jotta asiakkaat ajattelivat, että on hänen desing.
Huijausta asiakkaita kohtaan.
Juuri niin suurinosa on tätä Made in Italy vaatetta heidän Bohemiana . Mitä olen ymmärtänyt niin
Virossa valmistetaan mutta vähemmän . Ilmeisesti sen varjolla on annettu ymmärtää myös tämä Italia vaate omaksi suunnitteluksi . Ennen joulua ostin saman neuletakin Turun Skanssista . Näin myös messuilla täysin samoja neuleita ja hameita . Erona vain niska ja pesulaput .
Kauhulla olen seurannut jo vuosia tämän rouvan valehtelua, asiakkaiden harhaanjohtamista ja muiden yrittäjien mollaamista copycateiksi. Todellisuudessa rouva disaineri valitsee suurimman osan tuotteistaan valmismallistoista, niihin lätkäistään Bohemiana laput ja uusi hänen suunnittelemansa vaate on valmis. Moni muukin yrittäjä ympäri euroopan valitsee samoista mallistoista mutta kukaan ei kunniaa itselleen suunnittelusta ota. Eikä otakaan koska se olisi valehtelua.
Tuo työntekijöiden kohtelu selvisi itselleni muutamia vuosia sitten. Eräs tuttu haki töihin ja sai jo haastattelutilanteessa tämä nuori tyttö kuulla esim. ulkonäöstään.
Näin äsken TikTokissa videon bypiasiin liittyen ja apua siinä on paljon näyttökertoja ja kommentteja🙈 Vihdoin on ihmiset uskaltaneet kertoa kokemuksistaan ja mielipiteistään! Kyllä tällä huomiolla pääsee vuoden Eevaksi, varmaan uusi juttu myös hesariin😂😂
Linkki?
Löytyy jos laittaa hakuun bypias työpaikka
Ei löydy?
No ei kyllä löydy tiktokista tai instasta mitään julkaisua vaikka etsin.
Kyllä löytyy jos et estoilistoilla ole.
Instassa jos laittaa hakusanan #vuodeneeva2026 niin tulee mun tarina tai profiili mankka1717, mut joutuu skrollaamaan sellaiseen kukkakuvaan heinäkuu 2023
Nyt tainnut poistua sieltä
Tollasia videoita tulee tiktokiin perustuen TikTok-juorukanavan suosituimpiin lankoihin, annetaan olla pari päivää ja sitten ne poistuu. Harvoin niissä mitään ”kusetetaan” niinkuin ei tässäkään tapauksessa kun vaan osasi tulla lukemaan nämä kaikki ketjut😏
Myös instassa on entisen työntekijän erinomainen kuvaus työpaikasta, kannattaa lukea läpi ennen kuin tuonne hakee töihin… jos enää sitten haluaa hakea
Kertokaa jooko ettei tuo sankoon ulostaminen oo totta🥲🥲
Siis jep… kyl on bypias daameilla ollu mukavat työolot kun päässeet työpäivän aikana olemaa kannikat paljaana johonkin sankoon tekemässä tarpeitaan?? Niinku mitä?!!
On se totta, muutaman kerran jouduin itsekin (onneksi vain pissat), kun muut paikat oli jo kiinni. Ovi toki lukossa, ettei kukaan päässyt sisään.
Oon todella pahoillani että tollasta on ollut. Vaikka ovi onkin ollut lukossa niin onhan tuo silti aivan järjen vastaista ja epähygienistä jos tuollaista sankoa pidetään jossain takahuoneessa.
'Timeless luxury' - kuten uunituoreessa fb-postauksessa brändätään.
Toi vessattomuus ei ole ainoa timeless luxury johon itse myyjänä törmäsin.
Miten ihmeessä esim. linja-autonkuljettajat selviää ilman vessaa? Tai postinjakajat? Ei marketin kassaltakaan vessaan pääse milloin vaan. Vessa siis kuitenkin oli käytettävissä, vaikkei ehkä joka minuutti. Melkoista pullamössöilyä sanon minä. Kannattanee hankkia Tenat, jos on vakavia pidätysongelmia.
Yle MOT saisi tästä iha loistavan aiheen!! Uutisvinkkiä nyt vaan joka paikkaan (iltalehti, iltasanomat, yle, hs) ja näyttökuvia tästä ketjusta!! etenkin tuosta sankoon ulostamisesta🫣🫣 Ylen MOT sais tutkia perinpohjin tätä ja ottaa selville mikä on totta ja mikä ei, veikkaan että tähän ketjuun ei ole edes vielä pahimpia avattu.
Ylen toimittajat voisi lähteä rouvan kanssa oikein ”suunnittelumatkalle” katsomaan paikan päälle tätä kuuluisaa suunnittelua ja valmistusta😂😂
Ei hyvää päivää! Pitäisikö veronmaksajien kustantaa vielä MOT-sirkuskiertuekin ympäri maailmaa?! Jumalista, meillä on Suomessa järkyttävä työttömyys ja YLE pakottaa kaikki veronmaksajat tällaiseen yritysvainoon, joka voi johtaa ainoastaan entistä surkeampaan tilanteeseen: verotulot vähenee ja työttömyys lisääntyy!
Hauskasti voi tilanteet muuttua toiseen suuntaan kun on kaikki nää vuodet haukuttu ja mollattu muita alan yrittäjiä, niin nyt tuleekin vastapalloon :D
Huhhuh, mitä juttuja tästä yrityksestä. Ajattelin, että pahinta olisi se asiakkaille valehtelu tuotteiden laadusta ja eettisyydestä sekä johdon epäammattimainen toiminta. Tuo vessajuttu menee kyllä jo aivan epäinhimilliseksi. Mä olisin ehkä käynyt heittämässä päivän jätökset johtoryhmän rouvien päälle, jos tuollaiseen olisin joutunut. Kuivakäymälöitäkin on olemassa ja kevyet seinät pystyy rakentamaan mihin vain, jos haluaa tarjota inhimilliset olosuhteet.
Veikkaan että pam saattaisi olla erittäin kiinnostunu tästä firmasta…🥲
Juurikin näin! Kuvay vaan eteenpäin liitolle tuosta ”vessasta”!!
Tosiaan sähköllä toimiva pakastava tai polttava käymälä voisi kyllä lupa-asioiden puolesta käydä, niistähän ei lähde viemäriä eikä mitään ulos.
Laitoin Ylelle, HS ja Iltalehteen uutisvinkkiä☺️ Tarpeeksi paljon kun menisi vinkkejä screenshotteineen sinne niin varmasti tarttuu tähän!
Iltasanomat kiinnostuneita tekemään tästä jutun anonyymisti eli voi laittaa omista kokemuksista viestiä: https://www.is.fi/uutisvinkki/
Olisi niin paljon päivänvaloa kestämätöntä kerrottavaa. Uhkaavan ja ylimielisen työilmapiirin vuoksi samalla askarruttaa paljonko uskaltaa kertoa esim omassa työpisteessäni tapahtuneista asioista, ilman että itse henk.koht paljastuu - ja rouva lähestyy juristin kautta.
Sekin on iso osa soppaa. Työntekijää kohdellaan törkesti, mutta jää olo ettei uskalla ainakaan julkisuudessa sitä kertoa.
Edes näin jälkikäteen. Tarpeeksi oli tarpeeksi, lähdin.
No tämä justiinsa. Tarinaa riittäisi mutta niin paljon on pelotteita tuosta firmasta.
Varmasti laa juristi armeijan peräänsä jos suunsa avaa kun kaikki ovat allekirjoittaneet vaitiolopaperit.
Toki niin räikeitä tapauksia on että en tiedä kumoavatko ne sitten sen kun tarpeeksi pitkälle mennään.
Kannattaa nyt oikeasti laittaa viestiä tuonne linkkiin, jotta saadaan tämä touhu päivänvaloon, asia tuntuu viimein etenevän. Itsekin ajattelin ensin, etten uskalla, mutta eihän voi olla tottakaan, että uhkailulla saadaan meidät vaiennetuiksi näistä lukuisista epäkohdista
Mietin vain että mitähän mieltä juristit on tuosta sangolla käymisestä, en olis koskaan uskonut tuollaista lukevani mistään firmasta…
Toimittaja soittaa mulle huomenna ja saanut viestiä, että moni valmis kertomaan miten asioita hoidettu
Jos työntekijä käy ämpärillä tekemässä tarpeensa niin siinä on jo juristisoppaa kerrakseen.
Tiedätkö mua ei juristina kiinnosta muu kuin se, millainen työsopimus sulla on, onko molemmat osapuolet noudattaneet sen ehtoja ja vahvan todistuksen, jos näin ei ole. Somepostaukset ja haastattelut ei valitettavasti riitä näytöksi. Mua ei kiinnosta vaikka paskannat paperilautaselle, jos wc-tilat on järjestetty esim. viereisessä liikehuoneistossa tai esim. kahvilassa/huoltoasemalla.
Mä laitoin HS tästä kaikesta uutisvinkkiä mutta en oo ollut töissä tuolla eli ei oo työntekijän näkökulmasta kertoa mitään.
Noita tiktok-videoita tulee silloin tällöin perustuen TikTok-juorukanavan suosituimpiin ketjuihin, ne annetaan olla pari päivää ja sitten ne vaan poistuu. Harvoin niissä mitään valheellista kerrotaan kuten nyt tässä tapauksessakaan kun ohjautuu lukemaan vanhoja ja uusia ketjuja🤨 siinä tosin ei mainittu tuosta sanko-wc tilanteesta mitään mikä itseäni järkytti eniten tätä ketjua lukiessa🫣
Jep sama tapahtui saaren taikalle🤭 toki tässä keississä tuo sanko vie voiton, koska bajamajakin ois ollu iha kätevä vaihtoehto??😂
Ei ollut saaren taika siinä, vaan se joku toinen brändi? En muista nimeä
On tää kyllä... Johtoporras matkustelee ja elää luksus elämää villoissa samalla kun työntekijät käy tarpeillaan ämpärillä takahuoneessa 🤦🏼♀️
Ei ole edes takahuonetta. Kyseinen myymälä on vanha rakennus, joten taukotiloja ei erikseen ole vaan kaikki huoneet myymäläkäytössä..
Missä sanko siis sijaitsee?😯
Oven takana myymälän välitilassa. Olisihan tuonne voinut tosiaan bajamajan tilata tai rakentaa kuivakäymälän jos olisi tahtoa.
Ex työntekijä
Budjetti edellä. Halvempi ratkaisu ämpäri niin jää enemmän budjettia hyggeilyyn.
Anteeks mitä🙂 ai pitäis tarpeillaa käydä **tut levällää ämpärillä, ookoo en ikinä suostuis🙂
Jos ei jaksa lukea kokonaan, kannattaa lukea vihonviimeinen kappale
https://www.bypias.com/pages/vastuullisuus
Lokakuussa tuolla 2024 luki vielä: ”Bypiasissa me tarjoamme avoimen työilmapiirin, jossa jokaisella bypiasilaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Toimintaamme valvoo AVI ja me takaamme, että työntekijöidemme oikeusturva toteutuu, he saavat hyvän korvauksen tekemästään työstä ja että heillä on turvalliset ja terveelliset työolot. Kohtelemme työntekijöitämme tasa-arvoisesti ja kevyen hierarkiamme ansioista kommunikointi työntekijöidemme kanssa on helppoa ja vaivatonta.” eli AVI maininta poistunut oikeusturvan kera🙂🙂
Tässä sivun linkki vuoteen 2024 (näkyy hieman rikkinäisenä mutta scrollatkaa alas jossa teksti näkyy) https://web.archive.org/web/20241010131322/https://www.bypias.com/pages/vastuullisuus
Täyttä potaskaa. Uskomatonta pokeria vaatii väittää että asiat olisivat noin kuin tuossa kuvattu.
Täähän on kuin vitsikirjasta :)
Laittalaa Ylelle vinkkiä jos haluutte kertoa kokemuksia, siellä on varmasti kiinnostuneita tästä jutusta! https://yle.fi/a/74-20031519
Iltasanomille annettu haastattelu :)
Yle kuulemma kiinnostunut myös!
Samoin!!
Myös YLE laittoi haastattelupyynnön. Eiköhän ala jutut paljastumaan pikkuhiljaa.
Et oikeasti voi olla noin yksinkertainen 😅 IS:lle? Huh. Nyt mäkin alan syödä popcorneja 🍿 ja odottaa, milloin te koko konkkaronkka päädytte Salmisaaren saliin.
Mikä tää meuhkaaminen nyt on? Yrityksen kunniaa ei voi loukata, varsinkaan jos kyse on totuuden kertomisesta ja on näyttöä tukemaan omaa tarinaa? Vauvapalstalla sen sijaan on kyse oikeasti herjaamisesta, jotka eivät liity välttämättä edes aiheeseen. Kaikki Salmisaareen pääsevät ovat varmasti hyvin valmistautuneita, en usko että kukaan huvikseen kirjottaisi työkokemuksestaan jos ei ole koskaan kyseisessä paikassa ollut edes töissä? Ja itse ymmärsin juurikin niin että ihmisiä on heitetty ulos ja tullut varoitteluja jos on ollut viemässä asiaa eteenpäin, ei mikään ihme että ihmiset pysyneet vaiti. Ensimmäiset tähän yritykseen liittyvät ketjut ovat jo vuodelta 2019 tai 2020 ja siellä on samoja aiheita nostettu joten ei varmastikkkaan ole ihan keksittyjä nämä asiat.
Toivon että joku pystyisi todentamaan medialle tuon sankovessan koska siinä olisi ainakin aihetta isollekin jutulle!!
Eikä tuo ole edes ainoa yökkö olosuhdeasia. Kertoisin jos uskaltaisin.
Jos asian pystyy asioita kertomaan anonyyminä, niin yle ja iltasanomat mainittu että kerää aineistoa nyt!
Antaa palaa vaan! Nää menee jo niin hyvän mauan rajojen ulkopuolelle ja työnantaja ei voi rankasta sua siitä jos kerrot että joudut työajalla tekemään tarpees ämpäriin kun se on ainoa asia mihin työnantaja panostaa. Kyllä tässä on liitot ja muut tahot työntekijän puolella koska tällekkään asialle ei ole mitään perustetta.
Meri Suominen Iltasanomat, voi kertoa nimettömänä sekä Sara Hussein YLE
Jep sen verran raskaita syytöksiä työntekijöiden polkemisesta ja huonoista työoloista että tästä saa ja pitää tehdä valtamediaan juttu että yritys joutuu vihdoin vastuuseen!!
Nyt vaan lisää tutkivalle journalismille aineistoa ja kokemuksia👏🏼👏🏼 Anonyyminä itsekin annoin haastattelun!
Juuri näin. Tähän kun tulee vielä liitot ja muut toimijat puoltamaan työntekijöiden oikeuksia niin siinä ei yrityksellä ole enää sanavaltaa ja turha alkaa vaikeroimaan että asioita tuotu julki. Tästä tulee oikeesti niin iso juttu että huhhuh :D
Minä kerroin siitä IS toimittajalle
Siis siitä sangosta, kyllähän halutessaan olisi saanut kuivakäymälän sisälle rakennettua, maksaa 3-4 tuhatta.
Ootko nähny sen sangon?🫣
Kyllä, olen ollut töissä tuolla
Olen siellä ollut myös töissä. Erikoista että jätetään kertomatta miten wc käynnit on oileasti ja lain mukaan järjestetty. Vastaus ei ole sanko.
Miten wc-käynnit on siis järjestetty? Jos kahvila vai mikä onkaan kiinni?
Eihän ne voi tehdä mitään kun pysyt totuudessa ja ei ne muutenkaan pysty 100% sanomaan että se olet sinä viestin takana. Totuuden ja oman kokemuksen saa aina kertoa yrityksestä. Eri asia jos kyse perättömistä väitteistä
Espoon keskuksen myymälä?
Eikö kyse ollut siitä tuomarinkylän kartanosta jossa ei ole kuulemma vessaa?
Saako jos on työsopimuksessa allekirjoittanut vaitiolovelvoisuuden aikoinaan?
Tuolloin ei tullut mieleenikään mitä edessä oli.
Jos kaikki tämä työntekijöihin kohdistuva polkeminen jää aina vain vaitiolovelvollisuuden taakse, niin tämän firman toiminta jatkuu siinä tapauksessa ikuisuuden. Kyllähän liitotkin (pam) olisi erittäin kiinnostuneita tälläisestä ja pitäisi olla myös mahdollisuus kääntyä jonkun puolestapuhujan (luottamusmies) puoleen, mutta tämä yritys olevinaan tukkinut kaikki reitit, että tämä vääryys ei vain tule julki. Ei pitäisi mennä näin ja nyt jos koskaan on aika tehdä asia kaikille näkyviin!!
Tai siis herranjumala, tämä firma polkee työntekijöiden oikeuksia, hyvinvointia ja mielenterveyttä. Työpaikkakiusaaminen ja pahoinvointi työyhteisössä on asioita, joita ei ikinä pitäisi piilotella vaitiolovelvollisuuden nojalla.
Kyllä
Enemmänkin erikoista on se että edes koko sanko on mainittu jos se ei ole totta eli joku tällänen sanko on varmasti ollut kun niin moni siitä on eri ketjuissa nyt puhunu ja maininnut myymälänkin✌🏼
Viereisen myymälän wc, taidekeskuksen wc, kahvilan wc, mutta kun ei ne aina olleet auki myymälän aukioloaikana. Mutta jokainenhan voi pidättää 🤭
Eli miten tää asia oli hoidettu sun työssäoloaikana jos paikat missä wc on olivat kiinni?
Nimettömänä? Tulevaisuudessa ei kannata CV:ssä lukea Bypias. Nimittäin saattaa jäädä työpaikat saamatta.
Anonyymiyden kanssa ollaan heikoilla jäillä...
Ruokottomat olosuhteet, joissa itse olin, oli myymälässä, jossa vain pari työntekijää. Jos
kerron, skalpeeraus on satavarma.
Kaunis myymälä, kulisseissa jotain mistä asiakkailla ei mitään tietoa.
Olen miettinyt samaa. Että otanko pois.
Jos allekirjoitit sen ja nyt annatte haastiksia medioille, niin voipi käydä hassusti itselle. Tsemppiä, tällaiset caset yleensä hoituu sakoilla ja rikosrekisterimerkinnällä. Voi vaan vähän vaikuttaa tulevaan työnhakuun, nykyäänhän tehdään luotto- ja turvallusuusselvitys kaikista työnhakijoista.
Anonyyminä? 😂 Voi luoja miten te viette tätä casea eteenpäin naiveina. Kun tää nyt ihan 100 varmasti päätyy juristeille, niin muistakaa, että teidän nimet ja kasvot tulee esille ja teillä on hyvä olla vahva case, että pääsette tästä herjaus-kampanjasta kuivin jaloin. Nyt oikeasti kannattaa palkata juristi myös työntekijäpuolella, muuten käy hassusti.
Haluaisin tietää miten yritys kehtaisi edes miettiä jotain vastatoimia niille jotka avanneet kokemuksiaan valtamedialle, kun heillä olis siinä kohtaa isompiakin ongelmia eli tullut julki miten työntekijöitä kohdellaan ja pitäisi miettiä kriisiviestintää ja todistusaineistoista huolimatta saada selitettyä että ”ei ole totta vaan kaikki valehtelee, me ollaan uhri” :D
Jep!! Jos itselleni kilahtaisi oikeuskirje johonkin käräjille kun ”OlEt RiKkOnUT vAiTiOlOvElVOlLiSuUtTa” niin soittaisin varmaan perään että te ootte rikkonu mun mielenterveyden ja hyvinvoinnim että laitanko lääkärilaskuja teillepäin?? :D
Tämä!! Mutta itsekin ko yrityksessä uhkauksen kohteena olleena ymmärrän tuon pelon. Ilmapiiri on oikeasti ahdistava ja poikkipuoliset sanat halutaan vaientaa. Tosin itsekin olen tänään sanottavani sanonut, koska eihän tällaisen voi sallia jatkuvan. Ja luulisi tosiaan että alkaisi työntekijöiden oikeuksien ajavien tahojenkin mielenkiinto heräillä ko yritystä kohtaan
Oikeesti aivan järkyttävää pelolla johtamista!! Oon niin ilonen että löysin tämän ketjun just sopivaan aikaan ku tästä kaikesta ollaan selkeesti keräämässä aineistoa ja juttu tulossa mediaan!
No jos mielenterveys ja hyvinvointi on mennyt niin pahasti, että luulee olevansa anonyymi, on masiinoimassa tällaista paskamyrskyä ja saa syytteet herjaamisesta, kunnianloukkauksesta ja mainehaitasta, niin voin alan ihmisenä kertoa, että sulle tästä rapsahtaa sakot ja aukeaa rikosrekisteri. Miettikää nyt hyvät ihmiset, mitä kanavia työsuhteista valittamisessa kannattaa käyttää! Nämä eivät ole niitä.
Työkokemuksista saa kyllä puhua ihan missä ketjuissa ja kanavissa vaan, kunhan ei valehtele tai hauku herjaavilla nimityksillä ketään.
Nimenomaan! Vaikka yritys olisi antamassa vaikka minkälaisia uhkauksia ”vasikoille” niin mietinpä vaan että mitä he meinaa sitten vastailla liitoille ja muille toiminnasta kiinnostuneille tahoille kun tätä yritystä ollaan laittamassa vastuuseen teoistaan eikä voi kumota mitään väitettä työntekijöiden polkemisesta ja huonosta kohtelusta. Vaitiolovelvollisuus ei voi yltää niin pitkälle että työntekijät hiljenevät vaikka heitä kohdellaan väärin.
Mille liitoille? Eihän ammattiyhdistyksiä kiinnosta henkilöt, jos he eivät kuulu liittoon ja maksa jäsenmaksuja. Täällä on tyyppejä, jotka ovat suostuneet duuniin ilman työsopimusta 😅 Onko työsuojeluun tai AVI:n oltu yhteydessä? Jos ei, niin voi voi, ei nuo YLE, IS etc. jutut vie minnekään, täysin vääriä reittejä hoitaa työsuhdeongelmia. Parin viikon päästä kaikki on unohtaneet koko jutun, tietty somekirjoittelua voi jatkaa vaikka hamaan tappiin, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.
Ja anonyymisti (ja tunnistamattomasti) kun haastattelut tai kokemukset tuodaan julki, niin siinähän alkaa syynäämään suurta työntekijälistaansa läpi ja osoittelemaan sormella ja spekuloimaan että ketkä kaikki ollut asialla sillä aikaa kun koko valtamedia kuhisee ja eri tahot on enemmän ku kiinnostuneita firman toiminnasta ja työntekijöiden oikeuksista ja kohtelusta😂😂 silleinhän kävi nyt sille Dream Brokerille kun hups tulikin vähän asioita esille mitä firmassa tapahtuu😂 Ei siinä auta enää firmalla itku markkinoilla ku pa*ka on jo tuulettimessa ja isommat ongelmat niskassa kuin se että kuka ”vasikka” kertonut mitäkin😂
Joo ja mitä tossa vuoden Eeva median somejulkasussakin taas kierretään sädekehää tiukemmalle: ”jos voitan rahat, rahat saa pääkaupungin eläinsuojeluyhdistys” öö mitä🙂 Pitäiskö laittaa rahaa myös vaikka omien työntekijöiden hyvinvointii?
No ei varmaan laita 😂 niin ahne että pitää tasan itellään
Asiahan on näin, että olette kaikki aikanaan allekirjoittaneet työsopimuksen. Se on laissa pitävä. Aivan turhaan täällä valehtelette ja mustamaalaatte menestyvää yritystä.
Onko ylilautalainen karannut tänne vai mistä moinen purkaus? :D
Itsehän en itseasiassa koskaan nähnyt omaa työsopimusta ollenkaan saatika allekirjoittanut sellaista tuonne, vaikka pyysin moneen otteeseen😂😂 Eli kyllä, tein töitä ilman mitään kirjallista työsopparia🙃
Eli kun on työsopimuksen allekirjoittanut niin turpa kiinni, kaikki on hyväksyttävä ja mieluiten vielä haukkujen kera. Tervemenoa Pialle töihin, koko ajanhan siellä taitaa paikkoja olla auki kun kaikki lähtee tai potkitaan pois
Mun yhdellä entisellä työpaikalla kans harrastettu tätä että kesätyöntekijöille ei tehty sopimuksia😣
Varmaankin yrittäjä itse, operatiivinen johtaja tai aluepäällikkö :D
Salassapitosopimus ei tarkoita sitä, että epäasiallisesta toiminnasta, kiusaamisesta tai lain rikkomisesta ei saa kertoa. Luuletteko te tosiaan siellä Espoon konttorilla, että salassapitosopimuksen turvin voitte ikuisesti kyykyttää ja kiusata työntekijöitä ja huijata asiakkaita?
Eihän se ole mustamaalaamista kun kertoo totuuden ja oman kokemuksen.
Valehtelemme? Miksi väität näin?
No mutta miksi? Suomi24 palstalle tullaan itkemään eikä itsellä ole alkeellisintakaan käsitystä yhtään mistään 😅
Hei Johanna!
Ja nyt kun mietit sentin pidemmälle, niin oli sulta aika tyhmää. Työnantajahan antaa työsopimuksen sun palkkauksesta viranomaistahoille, kun maksaa susta työntekijämaksut, eläke yms. lakisääteiset. Eli sulla ei ole sitä, ei tarkoita etteikö sellainen ole olemassa. Sähän olet ojentanut kaikki ”aseet” sun työnantajalle, joka riita casessa käyttää niitä sua vastaan.
Sometilit ollu heillä nyt piinaavan hiljaisia tästä kaikesta :D Tai jos minun yritys olisi tälläisten ”perättömien” väittämien kohteena niin korjaisin asiat oitis somessa. Eikös heillä ollut iso haloo viime vuonna jo pelkästään siitä että temu käyttää heidän kuviaan sivuillaan? Siitä oli heti jotain postauksia? Nyt sen sijaan johto katoaa linkkarista ja somessa ei mitään mainintaa mistään, eli kertoo aika paljon itselleni että nyt ollaan varovaisilla vesillä ettei kiinnitetä vielä enemmän ihmisten huomiota tähän, ihan ku ei olis jo muutenki myöhästä jos media ja liitot jo kiinnostuneet tästä :D
Anonyymisti voi kokemuksia kertoa Ilta-Sanomat Meri Suominen ja YLE Sara Hussein! Myös liitot kiinnittäneet huomiota ja on kiinnostuneita kuulemaan kokemuksia, PAM tarjoaa myös oikeusavun jos sellaista tarvitsee.
Tarjoaako PAM oikeusavun myös niille, jotka eivät kuulu liittoon?
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Ei tietenkään tarjoa. Miksi tarjoaisi? Eihän ne mikään hyväntekeväisyyslaitos ole.
Itse olen johdolta saanut aikoinaan sähköpostin jossa minua ojennettiin aivan perusteettomasti ja vaadittiin etten pui asiaa missään.
Pelottelulla johtamista, vastenmielistä.
Piinaavaa on myös se että tälläisen mediajutun tekemiseen menee varmaan muutamasta viikosta reiluun kuukauteen että aineisto, todisteet ja haastattelut saadaan kasaan eli pitkä aika yritykselle odottaa otsikoita!😂
Pääasia, että juttu tulisi. Niin moni voinut tod huonisti tuolla.
Ja voinut huonosti myös sen jälkeen
Niinkö luulet? Mä taas juristina uskon, että tää case alkaa työntekijöiden osalta olla tässä. On sen verran heikko näyttö (somepostaukset, anonyymit haastattelut), ei virallisia ilmoituksia työsuojeluun, AVI:n, että pelkillä lehtijutuilla tämä ei etene. Ei klikkiotsikoita saa paria päivää enempää, jos työntekijäpuoli on ryssinyt ilmoittamisvelvollisuudet, tehnyt duunia ilman sopimusta etc. Jokainen ammatti journalisti ymmärtää tämän aika nopeasti.
Anonyymisti ja ja tunnistettavia lähteitä suojaten nämä tällaiset artikkelit aina tehdään (esim Dream broker) eli kannattaa oikeasti olla yhteydessä noihin toimittajiin jotka nyt selkeästi rakentavat juttua, varsinkin mainita noista ihme uhkailuista johdolta? Työolosuhteista ja tuosta sangosta jos se on totta ja kuvat siitä jos vaan on😟 Tästä ei muulla tavalla tule valtamediaan mitään jos ei kukaan uskalla kertoa kokemuksiaan edes tunnistamattomasti ja yrityksen toiminta saa vain jatkua entisellään.
Kirjoititte työsopimuksen. Se velvoittaa myös vaitiolo-lupauksen. Rikotte lakia. Näin on joka alalla. Kasvakaa aikuisiksi ja opiskelkaa vaikka.
Eli vähät väliä työntekijöiden hyvinvoinnista, mielenterveydestä ja oikeuksista kun on sopimus allekirjoitettu?
Kyllä vaitiolo koskee yrityksen sisäisiä asioita, asiakastietoja ym. Jos kohtelu on asiatonta niin ei mikään vaitiolosopimus tätä kata. Vai meinaatko että sillä viedään myös vapaus kertoa kohtelusta ja asiattomasta käytöksestä. Ihan kuin diktatuurivaltiossa vai 🤣
Onko tämä bypiasin edustaman henkilön kommemmentti? Siltä tuntuu.
Jep kyllä ne vaan tunnistaa että heitä päätynyt näihin ketjuihin muistuttamaan kaikkia pitämään turvat kiinni että toiminta voi jatkua :D
Kyllä, itse olet sopimuksen hyväksynyt allekirjoituksellasi. Jos koet että oikeuksistasi ei ole pidetty kiinni, yhteys kaupan alojen työntekijöiden liittoon.
🤣😂
Eli tämä oikeuttaa ihmisarvoa alentavaan kohteluuun, kiusaamiseen, alistamiseen, uhkailuun vain koska laitat nimesi paperiin?
En ole huonompaa argumentointa koskaan kuullut. Työnantajalla on silti velvollisuus käyttäytyä asiallisesti alaisiaan kohtaan, eikä oikeuta työnatajaa yllämainittuihin käytösmalleihin. Jos puhutaan ihmisoikeusasioista niin sitä ei yksi työsopimus kumoa.
Näin olen tehnytkin, ollut yhteydessä liittoon työlain vastaisesta kohtelusta. Liitosta kerrottiin, että olen oikeutettu vahingonkorvauksiin.
Ei vaan tee mieli näin jälkikäteen enää tikullakaan olla missään tekemisissä tämän firman kanssa.
Tämä!! Ja en tiedä itkiskö vai nauraisko 😂 Ei uskoisi että kukaan kirjoittaa tuollaista vuonna 2026, eikä varmasti työnantaja tohtisi sanoa samaa ääneen esim mediahaastattelussa. Vai että kun allekirjoittaa työsopimuksen, niin sen jälkeen suu kiinni ja työnantaja voi toimia miten haluaa. Täällä ketjussa vinkattu Ylen toimittaja, joten tämän kommentin kirjoittajan voi olla vaikka sinne nyt suoraan yhteydessä ja kertoa tämän timonttisen lainrikkomisnäkemyksensä suoraan toimittajalle. Anna mun kaikki kestää 🙈
Jos kyse näinkin vakavasta että on oikeutettu noihin korvauksiin niin nyt jos koskaan on hyvä hetki olla tässä jutussa mukana että tämä saa tämän yrityksen vastuuseen ja kohtelu julki! Media kiinnostunut varmasti kuulemaan myös anonyymisti tuollaisista kokemuksista.
Enpä ole ikinä aiemmin kuullut, että liitosta sanottaisiin noin. Siis lupasivat sinulle vahingonkorvauksia? En lainkaan epäile sinua, olen vain kiinnostunut mistä hyvästä vahingonkorvauksiin olet oikeutettu? Uskon, että tämän täytyy olla totta, kun olet uskaltautunut tänne asiasta kirjoittamaan. Voimia!
Niin, jos kuulut/kuuluit liittoon ja maksat jäsenmaksut. Ei kaupan alan liittokaan ole mikään hyväntekeväisyyslaitos, joka hyppää ilmaiseksi auttamaan, kun joku raportoi epäkohtia.
Käsittääkseni olette kaikki ihan vapaaehtoisesti siellä työskennelleet ? Mikä pakotti jäämään "suomen paskimpaan työpaikkaan" ?
Siis eihän sinne moni oo jäänytkään? Mut tälläsen ”hulppean” työkokemuksen ehtii kyllä saamaan jo iha parissa kuukaudessa tai nopeamminki :D Lopeta tollanen gaslightaaminen🥱
No tässä työllisyystilanteessa ei työpaikkaa noin vain vaihdeta ja en usko että moni haluaa jäädä tyhjän päälle itse irtisanoutumalla.. onneks mut irtisanottiin niin ei tarvinnut montaa kk kärvistellä ja kitua
Voe mavonsilmä kunhan tämä kaikki tulee otsikoihin😂 Voin vaan kuvitella miten nyt jaellaan tuossakin talon sisällä varoituksia ja ohjeistuksia, itse jos olisin tuolla töissä niin etsisin varmaan pikapikaa itselleni jo uutta työpaikkaa ja lähtisin myrskyn tieltä pois😂
Nyt vaan odotellaan kumpi ehtii ensin YLE vai Ilta-Sanomat. Koska kumpikin haluaa tietenkin ekana kertoa tämän
Hesari taitaa tutkia myös tätä, ainakin ylempänä on ollut mainintaa!
IS nyt juttu, mutta aika kesy. Ja tietenkään akassa itsessään ei mitään vikaa.
Valitettavasti tunnen
Ellet tunne, miksi puolustat? Moni täällä tuntee ja särkynyt pahasti.
Ei tätä kukaan "tutki", työpaikkoja nyt vain on erilaisia. Menkäähän tytöt takaisin leikkimään niillä Brazeillanne.
Toivottavasti sullekin kosahtaa omalle kohdalle kettumainen työnantaja.
😂😂😂😂
Kyllä kaikille kosahtaa, ihan meille muiden alojen ihmisillekin. Mutta meillä on asiat hoidettu virallista kautta eikä millään somepostauksilla ja anonyymi haastatteluilla.
Olisi melkeen pitänyt osata odottaa emme tunnista ongelmaa-kommenttia 😂 perus. Ja viime vuoden YT-neuvottelujen taakse ei voi piilottaa aikaisempien vuosien tapahtumia.
Hienojen argumenttien taakse taas totuus piilotetaan
Juuri niin . Käsittämätöntä. Tästä pääsee kuin koira veräjästä?
Odotamme desingerin satukirjaa osa 2. Kippis!
Voisi antaa sitten vuoden kirjailija palkinnon. Kadehdittu , palkittu , pelätty jo nimikin valmiina.
Uskon että moni uskaltautuu nyt kertomaan omia kokemuksiaan jos ei aiemmin uskaltanut, koska artikkeli oli selkeästikin tehty täydellisen anonyymisti. Eli uutisia on varmasti tulossa ja tämä oli vasta pintaraapaisu! Jos Ylen MOT ottaa tämän yrityksen tuotteet ja niiden suunnittelun (koska eihän nämä nyt mitään bulkkikamaa ole!😇) syyniinsä niin sitten on soppa oikeasti valmis🙈
Jos olette kirjan lukeneet - se on minä minä minä minä menestyssaaga. Henkilöstöstä - heistä jotka minimipalkalla tuotteitaan hymy korvissa myyvät - kirjassa ei mainita sanallakaan.
Ja nyt oikeesti pyydän että kaikki kenellä kokemusta tuolta ja pystyy niistä kertomaan pysyen anonyyminä, niin kertokaa toimitukselle 👏🏼 Uutisen alapuolella on laatikko johon voi omat tiedot laittaa! Ilta-Sanomat Meri Suominen ja YLE Sara Hussein on ihmiset jotka rakentavat tätä juttua.
Mikä presidentti sie oot että tällaista kansankiihoketta johdat???! artikkelin mukaan 40 työntekijän yritys, haluatteko että kaikki jää työttömäksi????
Minustakin ihan validi pyyntö koska rouva kiistää käytännössä kaiken tuossa artikkelissa…
Pyöröovi käy niin tiuhaan, että ei ole tervettä touhua. Mene sinne hommiin, palataan sitten asiaan.
Asiakkaana olen ollut vuosia , myymälöissä iloiset myyjät, saanut palvelua ja mitään huonoa ilmapiiriä itse maksavana asiakkaana en ole kohdannut. Ikävä jos nämä työpaikat heiltä katoaa.
Mene nyt muualle tsiisus :D
Kyllä oli pehmoinen Iltasanomien juttu kuvien kera. Toivottavasti ei saa jatkoa sillä he eivät uskalla kirjoittaa totuutta . Talousuutisiin !!!!Etukäteen kysymykset miksi? . Toivotaan että joku tarttuu tähän kunnolla.
Paljastuu muutakin niin voi sitten katsella sitä peilikuvaansa uudelleen.
Toimittajat itse yllyttämässä ja lietsomassa? Moraalitonta!
Pehmoinen, koska täällä on lauma jengiä, jotka huutaa kuin hyeena ja eivät ymmärrä, että tämä on väärä keino saada itselle oikeutta. IS toimittaja tai hänen esihenkilönsä kyllä tietää, miten näissä casessa yleensä käy. Kun juristit hyppää kehiin, työntekijällä ei ole sitä vara palkata ja juttu kuivuu kasaan. Saattaa tulla kutsu käräjille, sakot maksettaviksi ja ryppy rikosrekisteriin. Siinä vaiheessa on myöhäistä miettiä, että ai niin, mun piti oikeasti valittaa työsuojeluun eikä IS:n 😂
Usko jo, ei tähän tartu enää yksikään toimittaja. Tämä on juridisesti niin heikko case, että jäi nyt vähän piippuun ja lehtien toimitukset ymmärtää sen myös. Olisitte aloittaneet virallisia kanavia (työsuojelu, AVI) myöten. Nyt tämä on ”huutelua puskista” ja ketään ei kiinnosta.
Onko tämä jotain käänteistä psykologiaa? Iso juttu siis tulossa???
Ei, kun nyt järki käteen. Journalistit on ammattilaisia, ehkei kaikki, mutta kyllä toimituksissa jo ymmärretään, että nyt tämä ei lennä. Ei somepostaukset ja anonyymit haastattelut riitä näytöksi, jos mitään virallista tahoa ei ole lähestytty työsuhdeongelmissa.
Oma tapaus on liian tunnistettava ja vaikka en tuota yrittäjää tai ketään niistä johdon naisista todellakaan pelkää, niin en vain tässä nykyisessä elämäntilanteessa jaksa laittaa itseäni mihinkään oikeusdraamauhkailujen kohteeksi.
Toivottavasti joku kertoo myös, että mitään työpuhelinta ei ollut, vaan omaan puhelimeen odotettiin asennettavan kaikki tarvittava ja viestejä tosiaan tuli yömyöhään kymmenittäin.
Voi ei! Mitä minun pitäisi tehdä, kun itsekin olen työskennellyt useissa paikoissa, joissa ihan omaan puhelimeen on ladattu äppejä ja esim. viestintää on tullut Whatsappiin työpaikan ryhmäkeskusteluun ympäri vuorokauden? Tosin kyseessä oli 24h auki oleva liikenneasema. Keikkatyöläisenä näitä ryhmiä on vieläpä useita! Miksi en ole tajunnut, että tästä voisi saada valtakunnallisen uutisen aikaiseksi?!
Täällä on näköjään monta mielenterveyden puolesta huutelijaa. Tiedättekö että mielisairaudet alkavat juuri nuorella iällä: Joku ei uskalla enää vastata edes puhelimeenkaan ja jotain toista masentaa. Kolmas on särkynyt. Jokin pieni vastoinkäyminen saa usein ne taustalla olevat mielisairaudet puhkeamaan, varsinkin jos on lumihiutaleena kasvanut. Menkää ammattilaisten puheille. Apua on saatavilla.
😂😂😂 ymmärrän että joku tätäkin asiaa haluaa puollustaa mutta kyllä nää puolustelijat kaikenlaista näköjään keksii 😂
Melkoinen riman alitus tämä kommentti.
Kerrankin ketju jossa kertotaan totuuksia. Joten elä sie huutele siellä.
Kammottavaa tässä on se, että omistajan vastaus IS:n kyselyyn on ollut ettei tunnista ongelmaa. NIMENOMAAN TÄMÄ!! Ilmeisesti ihan normisettiä ihmisten huono kohtelu ja pelolla johtaminen kun ei tunnista sitä. Tosi huolestuttavaa että tuon tyyppiset ihmiset saavat valtaa
Siis tämä!! Ja muutenkin tulee pelottavan paljon mieleen se ruotsalaisen naisen vaatefirma joka päätyi samankaltaisten asioiden kanssa julki vuosi sitten. Matilda Djerf niminen, ihan vastaavat olot työntekijöillä ja samanlaiset selitykset sitten valtamediaan miten ei ole tietoinen olevinaan mistään. ”Emme tunnista ongelmaa” oikeesti please :D
Hieno menestystarina, mutta kyllä johdon koulutuksen ja tarvittavan työkokemuksen puute näyttäisi heijastuvan.
Mihin katosi perheen ulkopuolinen toimitusjohtaja?
Niin rumasti kun Pia on minulle puhunut aikoinaan niin "emme tunnista ongelmaa" on aivan täyttä potaskaa. Tasan tarkkaa tunnistaa mutta ei ole kanttia myöntää ongelmaa. Enkä usko että olen ainoa kenelle hän on rumasti puhunut.
Eeva Media ei taida olla ihan vielä perillä tästä uutisesta, kun nostaa instagramin tarinoissa rouvan sitaatteja :D
Minusta tämä ketju kuulostaa enemmän siltä että AI hyödynnetty kun kirjoitettu työkokemuksista :D
Saanko linkin, missä lehdessä on ollut juttua tästä yrityksestä .
En löytänyt haulla.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011825183.html
Olisi vissiin pitänyt ottaa kuva omista pissoista. Ei hän varmaan ole pyytänyt ämpäriä tuomaan myymälään, mut ehkä hän ajatteli et käyn perse pystyssä pissaamaan talon kulmalle, jos paikat missä se WC oli käytössä olivat kiinni. Niin valehtelua väittää, että nuo paikat missä se WC oli olisivat olleet aina samaan aikaan auki kuin bypias myymälä.
Ihan järkyttävää. Kertoo hänestä kaiken.
Järkuyttävää . Kertoo hänestä kaiken.
Olis vissiin? No kyllä olis! Välitön kontakti työsuojeluun eikä IS, TikTok, IG, YLE, Eeva…Ei voi olla totta miten naiveja työntekijöitä. Tää alkaa nyt meitä ulkopuolisia jo naurattaa ja kyllä pelottaakin, että te haluatte oikeutta itsellenne, mutta teette kaikkenne, että se kääntyy teitä itseä vastaan.
Ah ihanaa että tää kaikki paska nousee esille!!
Tein varastolla hommia ja mun soppari purettiin koeajalla pari viikkoa ennen sen loppua koska olin ”työhön sopimaton” eli annoin palautetta epäkohdista ja kyselin milloin homma muuttuu.
Varastolla silloin jouduttiin käyttämään myös omia puhelimia eikä mitään työpuhelimia mistä Pia puhui lehtijutuissa nyt.
Hänen ja muiden ”vanhojen” työntekijöiden kohtelu oli aivan järkyttävää. En ikinä ole ollut noin kauheassa työympäristössä.
Meitä varastolla ei myöskään koulutettu kunnolla tai ei saatu opastusta työhön vaan saimme aivan itse etsiä tuotteet nettikaupasta katsoa kuvaa ja sitten etsiä ympäri varastoa jossa ei silloin ainankaan ollut vaatteille tiettyjä paikkoja tai numerointeja. Haukkuja tuli jos olit laittanut vahingossa asiakkaalle väärän laukun koska et erottanut miljoonaa samannäköistä nimetöntä veskaa toisistaan. Myöskään varastosadot eivät koskaan täsmänneet mihinkään…
Joo toi oli kyllä ihan uskomatonta että itse sai etsiä sieltä tuotteet ja niitä piti omalla ajalla opetella netistä mikä on mitäkin.
Ei mitään varastopaikkoja vaan ihan arvalla piti mennä ja arpoa onko oikeita ja kysyä joltain onko oikea. Tarpeeksi monta kertaa kun varmisteli niin siitäkin tuli sanomista.
Ei tuota varastotoiminnaksi voinut kutsua ja mitään perehdytystä siellä ei tosiaan ollut. Lista käteen ja lähde etsimään. Aivan uskomatonta. Sitten kun et osaa niin huudetaan. Minun aikana varastolla oli yksi yhteinen puhelin mutta homma varmasti muuttunut. Silloinen varastoesimies yritti parhaansa mutta niin surkeat työvälineen ja huonosti sai infoa mistään että hänkin uupui työhön ja haukkuihin. Olisi pitänyt kaikki vaan tietää jostain.
Sama juttu myymälässä. Ohjeistettiin, että kstsoka facebook livejä - siellä tuotetietoja. Siis samat plää pläät mitä asiakkaille. Työvuoroista riippuen, myyjä on kohteessa töihin tullessaan heti kierroksen jäljessä.
Noniin just! Minun aikana ei vielä livejä tainnut olla. Ehkä muutama hassu. Ja tuotteiden vaihtuvuus on niin jäätävä että ei siinä pysy kartalla. Ei tuokaan kovin vastuullista ole jatkuvasti tunkea uutta tavaraa markkinoille.
Sama. Kyseenalaistin leikatut tuotelaput myymälään saapuvissa tuotteissa, virheellisen tiedon tuotteiden valmistusmaasta nettisivuilla ja sen, mitä asiakkaalle yleensä kerrotaan tuotteista. En halunnut valehdella asiakkaille. Kyseenalaistin myös kouluttajan huutamisen ja oudot vaatimukset tehtävistä, mihin en ollut saanut ohjeistusta. Kyseenalaistin epärehellisen työntekijän toimintatapoja.
Koko yritys jälkeenjääneine tyyleineen ja toimintatapoineen oli niin naurettava, että olin jo itse lähdössä, mutta onneksi ehtivät ennen minua päättää koeajalla, niin ei tullut itselle sanktioita ja pääsin pois siitä hölmöläisten paikasta. En tiedä, miksi edes ikinä menin sinne, kun se koko tyyli on minusta todella typerän näköistä ja kauan sitten jo aikansa elänyttä.
Siellä kans töissä olleena komppaan tätä perehdytystä, tai lähinnä sen puutetta. Sut käytännössä vaan heitetään hommiin. Tämä esihenkilö daami kenestä jo ollut puhetta sanoi minulle että hän voi kerran tai kaksi neuvoa mutta jos joutuu jo useammin niin on jo oppijassa vikaa. Ja hän toitotti myös sitä että itse on ainakin sen verran fiksu että hän oppii kerrasta. Mutta kuten sanottu niin vaatteiden nimiä et voi mitenkään oppia, rättejä on useampia ja paikkoja. Apua et saa kysyä vaan itse tajuttava.
Joo nää hiton fb livet vai vaihto instagramiin mutta anyway. Siellä piti vapaa-ajalla niitä katsoa jos halusit tietää mitä oli tulossa millä nimellä ja värillä.
Parastahan oli, että yleensä kaikki myytiin niin loppuun että lopuksi etsittiin mallikuvissa olleita vaatteita että saatiin asiakkaille tavara…
Toivon todella että pulju ja johtaja ottavat nyt pienen hetken ja katselevat tovin peiliin. Se, että oma menestys tehdään toisten mielenterveyden kautta on todella väärin eikä ole edes oikeaa johtamista.
Johtamisessa, ja tiedon kulussa oli todella paljon häikkää jo vuosia sitten. Eikä mikään selvästi ole muuttunut.
Jouduitko tarkistamaan että tuleeko oikeilla niskalapuilla vaatteet?
Aika karua. Pitänee sitten paikkansa kun kuulin kaverin kaverilta että joskus ne italy laput leikattiin pois ja ommeltiin päälle omat laput. Hurjaa!
Kuulostaa todella haastavalta työltä. Siis oikeastiko jouduit katsomaan tuotteen kuvan netistä ja etsimään sen sitten varastosta. Eikä mitään muuta perehdytystä annettu? Järkyttävää kohtelua! Oletko jo saanut terapiaa traumaasi?
Käsittämätöntä! Huh huh.
👍😂 jotenkin mä en enää kans ihmettele tässä viestiketjussa mitään 😂 Mutta kaikessa kirjoittelussaan ja haastatteluissaan nämä ”anonyymit” luulevat nyt tuhoavansa yhden brändin ja sen omistajat - loppupelissä nämä työntekijät tekevät ymmärtämättömyyttään itselleen niin paljon hallaa, että ei ole tosikaan. No, maailma opettaa, kun kutsu Salmisaaren saliin käy.
Ihan käsittämätöntä. Tuota firmaa olen käyttänyt useasti ja nyt viime vuosina huomannut että vaatteiden laatu ei vastaa hintaa. Tilannut pääasiassa enää vain Viron ompelimosta tehtyjä tuotteita. Mutta että rouva on työpaikkakiusaaja ja henkilökuntaansa näin huonosti kohteleva, huh huh. En kyllä enää halua tukea tuota firmaa ja hyvä että kaikki tulee julki.
Joku voisi myös tutkia "pellavan" aitouden., sillä kyseiset vaatteet eivät ole pellavaa nähneetkään. Parhaimmillaan ovat kiinapellavaa eli ramieta, mutta tuskin ovat sitäkään. Halvalla ei nimittäin saa aitoa pellavaa. Kangastukut ja kiinalaiset tehtaat myyvät pellavaa nimellä linen look.. ja kyseessä on puuvillapolyestersekoitteet tai vastaavat.
Kuulostaa ammattilaisen kommentilta. Kateellinen kilpailijako täällä lietsomassa..?
Katsopa parit dokkarit netflixistä tai Ylen MOT aiheisiin liittyen (pikamuoti, muotiala), niin eipä siinä ammattilainen tarvitse olla että alkaa nuo ”ammattilaisen sanavaraston” asiat ihan tavantallaajallakin menemään muistiin✌🏼
Kuka siivoaa liikkeissä, näyttävät niin siisteiltä kuvissa.
Kerran viikossa ulkopuolinen imuroi lattiat myymälän puolelta. Muutoin myyjät siivoaa asiakaspalvelun lomassa.
Tämäkin ihan normaalia toimintaa lukuisissa erilaisiissa pikkumyymälöissä ympäri Suomea. Siivous kuuluu työtehtäviin. Huhhuh, mitä vieraantumista oikeasta elämästä tämä viestiketju edustaa.
Menee kyllä Eevaltakin ihan maine jos ei löydy munaa heittää tätä daamia ulos äänestyslistalta vuoden Eevaksi
Jos yrityksen menestys on tehty epärehellisesti, asiakkaita huijaamalla suunnittelusta, materiaaleista ja tuotantomaista sekä henkilökuntaa polkemalla ja ala-arvoisesti kohtelemalla, on jo aikakin että asiat tulee esiin. Sitten voi jokainen päättää oman moraalinsa mukaan haluaako tällaisessa yrityksessä asioida.
Huono käyttäytyminen ja alaisten kohtelu ei tietenkään ole hyväksyttävää. MUTTA. Vaikuttaa yliampuvilta ja mustamaalaavilta nämä nyt julkisuudessa olevat tarinat. Suomalaiset on niin kateellista kansaa, että Pian Eeva-ehdokkuusko on saanut yhtäkkiä tällaisen järjettömän lokakampanjan käyntiin? Onko somekansa tyytyväinen vasta sitten, kun saa viimeisetkin suomalaiset menestyvät yritykset konkurssiin tai vähintään muuttamaan ulkomaille ja viemään pois Suomesta ne vähätkin työpaikat, joita täällä on enää jäljellä? Jokainen voi myös ryhtyä itse yrittäjiksi ja työnantajaksi ja suunnitella juuri sellaisia vaatteita, kuin itse haluaa. Työntekijöillä on myös mahdollisuus hoitaa epäoikeudenmukaisesti kokevansa asiat ammattiliittojen kautta. Tämä teidän somevouhotus on lähinnä noloa ja so last season!
Itseäni harmittaa kovasti, että Jyväskylästä Bypiasin myymälä lopetti. Toisaalta en ihmettele ettei kyseinen myymälä kannattanut, koska palvelu siellä oli aina todella surkeaa. Joku turbaanipäämyyjä AINA kärttyinen sekä käyttäytyi muutenkin erittäin oudosti. Lopetin asioimiseen Jyväskylän myymälässä jo ajat sitten. Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella asioin mielelläni myymälöissä, ja vaatteista pidän erityisen paljon. En ymmärrä, miksi se on joillekin ongelma, jos me asiakkaat olemme valmiita maksamaan tuotteista ja konseptista?!
Suomalaiset mediat voisi myös katsoa peiliin. Olette suuressa roolissa tämän maan alasajossa. Keskittykää oikeisiin uutisiin.
Pata kattilaa soimaa, hahhah. Tässä kommentoija kirjoittajaa somessa että TEIDÄN somevouhotus on noloa ja so last season. Tämä lausahdus kuulostaa kovin nolosti sen henkilön sanavarastolta kenestä keskustellaan. Voit ihan rauhassa kantaa rahasi minne haluat mutta ei luulisi sinuakaan haittaavan jos huijaukset paljastuu.
Onko toi Pian oma kirjoitus?
Taitaa yrittäjä itse kirjoitella täällä. Last season. Eikö yhtään hävetä?
Todella hyvä että totuudet tulevat julki, on sitten kyse huonoista työoloista, asiakkaiden harhaanjohtamisesta tai muista epäkohdista. Minun mielestäni se on ihan asiallista journalismia ja kuuluu avoimeen yhteiskuntaan. Tuskin kukaan yrittäjä joutuu perättömien uutisten takia konkurssiin tai ulkomaille muuttamaan. Eihän tällä yrittäjällä ole mitään hätää JOS ei ole tehnyt mitään väärää. Tilaisuus ottaa vastuuta huonosta henkilöstöpolitiikasta tosin meni jo kun antoi rottamaisen kiellän kaiken- vastineen.
Tää on todella hämmentävää, että paljon epäillään todenperäisyyttä ja pitäisi asiat hoitaa vain ns.virallista reittiä pitkin.
Tottakai aina voi kyseenalaistaa mutta juttuja löytyy useiden vuosien takaa; ei vain esim. Pian mainitsemien YT neuvotteluiden jälkeen ja perusteena etta oltaisin katkeroitu.
Niinkuin Iltasanomissa mainittiin, osa haastattelun antaneista oli kehunut konseptia ja yritystä ja kertonut nimenomaan johtoportaan ammattitaidottomuudesta, joka on ilmeisen räikeää. Näitä samoja asioita on löytynyt somesta jo monta vuotta sitten. Tiedän omakohtaisesti miltä pelolla johtaminen voi tuntua ja henkilö lannistuu ja antaa asian olla koska se on vaan helppo ratkaisu. MUTTA sitten kun löytyy se kohtalotoveri jos toinenkin ketkä uskaltavat avata suunsa niin tadaa, tässä ollaan. Mikä on hyvä asia. Samanlaisia tapauksia on nähty monia useiden vuosien aikana eri yrityksissä Suomessa; Hesburger, Musti ja Mirri, Roberts Coffee yms. Aina löytyy kommentteja puolesta ja vastaan. Pitäisi myös pystyä keskustella asioista asialliseen sävyyn. Se mitä joku kertoo kokeneensa esim. vaikka tässä paikassa niin pitää muistaa että se voi oikeasti olla ihan totista totta ja todella arka aihe kirjoittajalle. Sellainen henkilö kuka ei koskaan eläessään ole kokenut minkäänlaista kiusaamista voi olla hankala ymmärtää näitä tapauksia mutta jollekin se on ollut ikävää todellisuutta.
Itsekin alkuun järkytyin uutisesta. Mutta luettuani sen, en löytänyt sisällöstä mitään konkreettista. Samankaltaisia mielipiteitä ja johtamisen arvostelua olen todistanut useissa muissakin yrityksissä muutosten yhteydessä.
Edelleen ihmettelen, miksei työntekijät ole vieneet kokemiaan vääryyksiä ammattiliittojen kautta eteenpäin? Miksi nimettömänä someen ja medialle? Onko käynyt vaikkapa niin, että ammattiliitosta on kerrottu, ettei tästä ole keissiksi? Onko työntekijöillä tänä päivänä ymmärrystä, mikä on direktio-oikeus?
Mistä harhaanjohtamisesta on kyse? Pidättekö oikeasti meitä asiakkaita tyhminä? Maan hallituskin on sellainen sirkus, että en ihmettele jos kutsutte itseänne journalisteiksi, buahhahhaa!?
Tuossa aiemmin joku kysyi mistä harhaanjohtamisesta on kysymys. En tiedä
miten muut ajattelevat mutta nämä minun ajatuksiani
- on annettu kuva että yrityksen työntekijät ovat by pias enkeleitä, tyytyväisiä ja viihtyvät työssään
- Pia suunnittelee ja disainaa kaikki tuotteensa ( vs että tulisivat Italian bulkki tehtaista ja laput vaan vaihdetaan)
- pellava on oikeaa pellavaa, laadukasta
- Bohemiana yms vaatteet tehdään Euroopassa (vs Kiinassa)
Minulle on ainakin ollut koko ajan päivänselvää, että Pian suunnittelemat Bypiasin tuotteet tehdään Virossa. Muut Bypiasin tuotteet valmistetaan missä lie ja ovat samoja tai samankaltaisia, joita myy moni muukin yritys. Mitä sitten?
Bypias myy tuotteita myös muualla, kuin Suomessa. Kansainvälisillä messuilla, joille Bypiaskin osallistuu, liikkuu sisäänostajia ympäri maailmaa - kuvitteletteko tosissanne, että yritys harhaanjohtaa asiakkaiden lisäksi ammattiostajia? Kyse on konseptista!
Tuo Viro pitääkin kyllä paikkansa?? Mutta se että rouva ”disainaa” ja suunnittelee muita vaatteitaan, antaa ihan erilaisen kuvan tästä konseptista asiakkaille = vaatteet eivät ole bulkkia vaan hän itse suunnittelee ne.
Hän nimenomaan omassa somessaan lynkkaa muita alan yrittäjiä copycateiksi ja kertoo kuinka hän itse suunnittelee. Vai ollaanko me jotkut vaan niin tyhmiä että pitäisi tuosta ymmärtää että tottakai ne tulevat bulkkina jostain ja hän vain suunnittelee mitä vaatteita tilaa konspetiinsa? Ja miten pitäisi ymmärtää rouvan dissaus muista yrittäjistä?
Ja vaatteissa lukee että valmistusmaa EU ja tämän perusteella puhutaan sivuilla vastuullisuudesta ja työolosuhteista. Onhan valmistusmaa varmasti EU vai onko tässäkin jokin ”vain tyhmien” väärinkäsitys ja pitäisi tämäkin tajuta erilailla?
No niin, vihdoin saatiin bypia's puolustelija joka suoraan toteaa että tuotteet ovat bulkkia.
Mitä on bulkki? Kilpailijako sielä huutelee jotain alan jargonia?
Bulkki on designin vastakohta ;D
Eikös hän ole sanonut suunnittelevansa kaikki ? Sellaisen käsityksen olen asiakkaana saanut. Ei taida ihan pitää paikkaansa . Aikamoista. Mitäpä jos nuo jälleenmyyjät tietäisi jos on myyty näin virheellisesti kuin minulle ja muille asiakkaille? Vai eikö sillä ole sinun mielestäsi mitään väliä?
Jäikö nyt jollain joku levy päälle kun täällä ketjussa varmaan 4 uutta kommenttia ”mitä häh onko se kilpailija joka täällä lietsoo?” ym😂 Rauhotu!
Olet varsin taitava tuossa mitä teet.
Tekee mitä? Vai pitikö bulkkikommenttiin menn
Tarkoittaa varmaan sitä joka täällä kommentoi kilpailijasta.
Saakai kommentteja ihmetellä? (:
No mutta saako? :DD
Näitä kokemuksia on tullut jo vuosia ennen muutoksia, ja paljon. Uhkailu on helppo tapa vaientaa ihmisiä.
Taitaa Pia täällä itse kirjotella
Voi teitä. Harhaisia olette. Eiköhän Pialla ole parempaa tekemistä kuin jossain roskasomessa kirjoitella nimettömänä. Itse en edes tunne tai ole koskaan häntä tavannut, minua vaan oksettaa tällaiset alhaiset lokakampanjat, enkä siksi voi olla hiljaa.
Moni ihminen kuka on tuolla työskennellyt viimeisen 5-8 vuoden aikana on kertonut näitä samoja asioita. En usko että tässä mitään kovin suurta harhaa on.
Tarkoitatko, että henkilökunnan moukkamainen kohtelu on okei, mutta siitä kertominen ärsyttää?
Itsekin olen joutunut työskentelemään kesätöissä ilman vessaa mm. jäätelökioskissa, kiinteistönhoidossa ja postinjakajana. Olenko oikeutettu korvauksiin? Voisiko MOT tehdä minusta julkkiksen?
Ihmetteleekö joku vielä maamme työttömyyslukuja? Tai sitä, miksi nuorisoa ei palkata töihin? Tiktokkailkaa jatkossakin ja paistatelkaa roskamedioissa, niin ei tartte mennä enää ollenkaan töihin.
Tiktokiin saa tehdä jokainen niin paljon videoita kuin vain haluaa, siellä puidaan milloin mitäkin asioita ja kokemuksia eli ihan hyvä vaan jos on työkokemuksesta tehty video ja tuotu julki asioita.
Itse olisin huolissani enemmän siitä että nuoret menevät työpaikkoihin, joissa saa elämänsä huonoimman työkokemuksen, menettävät itsetunnon ja itseluottamuksen, joutuvat irtisanoutumaan (tai saavat potkut koska naama ei vaan miellytä johtohenkilöitä) ja ovat sitten taas samassa tilanteessa kuitenkin. Eli +-0. Hyvä vaan että joku ehtii sentään varoittamaan tietyistä työpaikoista ennen kuin allekirjoittaa työsopimuksen.
Mitä :)
Nimenomaan tämä. Itsekin jouduin aikoinaan alaiseksi tavaratalon kenkävarastoon, jossa 40 vuotias iso riippurintainen pomo kulki valkoisessa t paidassa, josta nännitkin näkyi läpi ja opetti miten saksia käytetään oikein. Ennen sitä eikä sen jälkeen ole kukaan nähnyt mitään huomautettavaa saksien käytössäni mutta alleviivaa hyvin sitä nillitysdynamiikkaa. Jokainen ilta ahdisti helvetisti, että joutuu aamulla menemään takaisin sinne. Yhtä kärsimystä. Mitään vastaavaa en koskaan kokenut muualla.
Ja siis ilman rintaliivejä. Ne oli in your face halusit tai et.
Toivotaan, että sun tissit pysyy kuosissa 👍 Ne on todella tärkeä leadership ominaisuus, jonka sä professionaalina olet hienosti ymmärtänyt.
Oikeesti hohhoijaa ”lokakampanja” :D Eiköhän ihmisillä ole ollut näyttää toimitukseen todisteina esim. näyttökuvia, sähköpostiviestejä sekä muita viestejä, että saadaan todennettua tätä väittämää, että kyseessä on todellakin toksinen ilmapiiri :D
Tai siis eikai toimitus nyt pelkästään sana sanaa vastaan usko? Kyllähän osa väittämistä pitää ihan perustua johonkin konkreettiseen, eli jos koskaan joku tulee väittämään että oot ollu työpaikalla toksinen tai tunneälyltä jotenkin vajaavainen, niin suosittelen aloittamaan tulkinnan omien viestien sanomasta ja äänensävystä :) Toimitus varmaan pyytänyt niin paljon todistusaineistoa kun vaan saanut haalittua kasaan, muutenhan kuka vaan vois isolla joukolla alkaa lynkkaamaan jotain yritystä, cmoon :D
Tunnen myös ihmisiä, joiden mukaan aina vika on muissa, ei koskaan itsessä. He kulkevat työpaikasta toiseen ja valittavat aina huonoa johtamista ja toksista ilmapiiriä. Onkohan koskaan käynyt mielessä, että alaistaidoissakin voi olla puutteita.
No niitä nyt juristille näyttelemään, nimittäin sellaista tässä nyt tarvitaan ja mielellään sieltä työsuojelusta. Muuten tämä case kuivuu kasaan tuossa tuokiossa ja voitte jatkaa paskamyrskyä vaikka vuositolkulla ja se kuulostaa huulten heiluttamiselta meistä ulkopuolisista. Faktat, todisteet, nimet pöytään! Oikeat vaikutuskanavat auttaa myös, niitä ei ole IS, YLE, TikTok, IG vaan työsuojelu.
Wow menipä täällä jollain synkäksi tämän miettiminen.
Kirjoittelin ketjuun aiemmin, olen siis työskennellyt yrityksessä vuosia sitten varastolla.
Silloin varastolla työskenteli nuoria useampi n. 20v. Joku mietti miksi kukaan ei ole vienyt näitä eteenpäin silloin, entä jos nämä nuoret eivät sitä ole ymmärtäneet? Itsekin koin koeaikapurun olevan epäreilu mutta ajattelin silloin että työnantajalla on oikeus purkaa koeaika. Nyt tiedän kun työkokemusta ja tes tietämystä kertynyt, että koeaika purettiin täysin tekaistuilla syyllä aikanaan.
Tämä Vuoden Eeva kisailu rouvan osalta nyt vain nostatti ehkä esille tätä paskaa hänen yrityksen takana ja tietty hyvä niin. Se, että työntekijöitä kohdellaan kurjasti ja alistavasti, se että et saa kunnollista perehdytystä tai se, että töitä tehdään varastolla ilman mitään järkeä missä tuotteet ovat, eivät kuulu hyvään johtamiseen. Kaikilla on oikeus työpaikkaan jossa homma sujuu ja on selkeää, oli nuori tai vanhempi.
Siitä olen samaa mieltä, että Pia myy ihmisille hyvin, hän on sulava puhumaan ja myymään ja esittelemään tuotteet. Jos joku niitä ostaa niin hyvä niin, kunhan ostajat tietävät mistä tuotteet tulevat. Kyllähän jotkut tilaavat temulta sekä sheiniltä että mitäpä se pois on joltakin toiselta. Itse vain haluaisin kuluttajana tietää tasan mistä tuote tulee ja mistä maksan - varsinkin kyseisen firman tuotteiden hinnalla haluaisin laatua, enkä varastolla jo kerran korjattuja vaatteita.
Juuri näin! Itsekin tuolla töissä olleena en olisi koskaan uskaltanut viedä mitään asiaa eteenpäin (johdossa olevat ihmiset oikeasti jopa pelottavia ja en halunnut saada potkuja tai joutua silmätikuksi kuten tuolla ”onnekkaat” pääsi) enkä oikeastaan uskaltanut kyseenalaistaakaan mitään, koska yleinen mantra oli ”muotiala on tälläinen”.
Miten siinä tilanteessa nuori voi tehdä muuta kuin lähteä itse irtisanoutuen pois? Kirjaimellisesti kollegani kertoi että joku on joskus koittanut jotain asiaa viedä eteenpäin niin tämäpä oli saanut varoituksen vai peräti potkut niskoittelusta. Eli tässä syy ettei kukaan uskalla viedä eteenpäin koska ei halua hankaloittaa omaa elämäänsä, puhumattakaan nuorista, jotka jo muutenkin vähän pelonsekaisin tuntein ja tietää että johto on viimeinen kenelle kannattaa mainita asioista, jos olisikin jotain sanottavaa, kun ei heiltä saanut kysyäkään mitään, kun tuli tiuskimista😅
Jos tuo sankojuttu on totta, niin siinä varmaan sama homma että eihän sitä edes kukaan myyjäparka ole uskaltanut kyseenalaistaa, eli sit vaan koitetaan elää asian kanssa ja ajatella että kyllä tää varmaan on normaalia tässä tilanteessa.
Yrittäkää nyt oikeesti kuvitella itsenne noihin työpaikan tilanteisiin, joista melko konkreettisesti artikkelissa on kerrottu siltä osin, että ihmiset saavat pitää anonyymiytensä :D Jos todisteita kaipaatte, niin minulta löytyy nimenomaan niitä jo ylempänä mainittuja näyttökuvia esim. viesteistä sieltä ajoilta, kun olin töissä ja kernaasti kyllä niistä kerron jos joku haluaa infoa! Nyt jo hieman naurattaa, että olen ottanut näyttökuvia ihan vain varmuudeksi ja säilyttänyt koko tämän ajan, koska en ikinä ajatellut että niille tulisi käyttöä, mutta laittakaa savumerkkejä tähän viestiin niin keksitään keinot miten saan ne näytettyä, saattaa mielipide tästä touhusta muuttua sen jälkeen :D
Nyt kun olen itsekin tehnyt muutamien vuosien varrella töitä muissa työpaikoissa (myös muotialaan liittyvissä) niin voin kertoa että asiat oli oikeasti tuossa paikassa todella hullusti ja kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sellaisia ahdistuksen ja pelon tunteita, mitä tuolla joutui.
Kyllä on jollain toimittelijoilla syntynyt pakkomielle tästä aiheesta. Miten täällä toksisessa Suomen ilmapiirissä yksikään yritys voi menestyä, kun media keskittyy kaikenlaisiin Tiktokvouhotuksiin ja joukkolynkkauksiin? Ja median kohteena on aina menestyvät naiset. Miehet voi tehdä mitä vaan. Esimerkkinä viimeisin ministerinimitys.
Minusta ihan hyvä jos työpaikkakiusaamisesta ja työntekijöiden huonosta olosta tunnetut yritykset ei niin hyvin menestyisikään, oli sitten nainen tai mies sen firman takana. Vai mitä mieltä itse olet? Dream broker täällä noussutkin jos esiin ja se oli hyvä esimerkki tähän tilanteeseen, että olipa ala mikä tahansa niin asiat saa ja pitää tulla julki.
Miten me täällä Suomessa voidaan edistää työpaikkakulttuuria ja hyvinvointia, jos ihmiset eivät saa puhua työpaikkakiusaamisesta ja huonoista työkokemuksista?
YLE = uusi seiska
Uskomatonta. Toimittajat olivat kaikkea muuta kuin puolueettomia. Tästä roskasta ja maan alasajosta joudumme me veronmaksajat vielä maksamaan.
Terveisin tämän ketjun aktiivinen kirjoittaja. Ja ei, en ole Pia, eikä minulla ole mitään kytköksiä Bypiasiin.
👍 Amen. Uskomaton lokakampanja, nämä tyypit voi mennä Henkka & Maukalle duuniin, eivät ansaitse sen parempaa.
T. tyytyväinen asiakas
Asiat voi hoitaa asiallisesti ja asianmukaisesti ammattiliittojen kautta! Some tai iltapäivälehdistö ei ole oikea ja ensisijainen kanava. Kaikkien tahojen oikeusturva tulee huomioida. Journalisti ei ole työhyvinvoinnin asiantuntija tai työelämän tuomari.
Kasvattakaa nuorisoanne ja opettakaa hoitamaan asioita järkevästi ja oikeudenmukaisesti. Tämä nyt valittu toimintatapa ei aidosti edistä työelämässä yhtään mitään positiivista.
Kyllä edistää. Katselin tässä keväällä näitä rytkyjä, kun tapiolan ainoassa usein asioin. Onneksi en ehtinyt ostaa "kotimaista laatutuotetta" tästä liikkeestä. Varmasti löytyy laadukkaampia pellavavaatteita yrittäjältä, joka ei kohtele alaisiaan kuin roskaa. Itseä siis oksettaa eniten tuo oletettavasti nuorien työntekijöiden kohtelu ja vuokratyöntekijöiden. Kaikkea hyvää työntekijöille, jotka ovat tuossa työpaikassa kärsineet. Vika ei ole teidän, teitä käytettiin törkeästi hyväksi.
Onhan siellä iät ja ajat ollut nuoria töissä ja menestyneet sittemmin elämässään. Tämä tiktok-sukupolvi ei osaa enää mitään muuta kuin valittaa, uhriutua ja maalittaa. Sekä ulista. On onni että itselläni on kolme poikaa, ei onneksi yhtään tytärtä vaikka sitä taannoin surinkin.
Mistä päättelet että valittajat ovat vain naisia? Vai onko muka bypiasilla vain naisia töissä?
Itse olen ollut tuolla töissä (ikä lähempänä 60 kuin 50 v.). Päivääkään en ole ollut elämässäni työttömänä. En tosin ole myöskään ollut ikinä noin huonosti johdetussa työpaikassa. Ja oma tytär tehnyt töitä lukioikäisestä saakka ja onneksi osaavat myös vaatia asianmukaista kohtelua.
Minä olen myös yli 50 ja kokemusta useista eri muotiketjuista sekä toisen alan työpaikoista. Koskaan en ole noin huonoa johtamista kokenut, enkä myöskään yhtä ylimielistä yrittäjää tavannut, kuin tämä kyseinen. Uskon, että kaikki täällä kerrotut asiat pitävän paikkansa ja varmasti paljon on jäänyt myös kertomatta.
Sama juttu. Ikää yli 50 ja paljon kokemusta muualta. Surkeaa kyykyttävää johtamista,
Et kuulosta uskottavalta, vaikka kuinka monta kertaa toisteletkin samoja vastauksiasi.
😂🤣 mitenköhän tämä pitäisi sitten sulle selventää?
Sama kokemus itselläni. Todella ahdistava työpaikka. Mietin silloin että voiko tällaista ollakkaan.
Edelleenkään et tarjoa mitään aitoa sisältöä.
Minä yritin äsken selventää. Kommenttini poistettiin. Vaikka mainitsin vain, että tallenteita on jos tarvitaan. Ja että kohtelu pidemmältä ajalta.
AI:n avulla saa onneksi aikaiseksi tarvittavat todisteet.
Täällä poistellaan eikä se yllätä yhtään. Hyvä että on tallenteita. Toivottavasti kaikilla muillakin mitkä liittyvät jollain tavalla tähän. Tyyli on somettamisessa muuttunut viikossa. sen jälkeen kun tämä alkoi. On piirroksia ja Viron ompeluita. Nyt on kiire pestä kasvot. Seurannut pitkään sivusta tätä touhua ja ei voi kuin ihmetelllä miten tämä ei ole tullut aiemmin esille. Työntekijöiden kohtelu ja räksyttäminen alan ihmisistä sekä koko vaatealasta. Oisko aika kertoa itse rehellisesti miten asiat on etenkin asiakkailleen.
Höpö höpö. Lopeta trollaus, kiitos.
Kyllä on ollut somessa sisältöä suunnitteluprosesseista ja luonnoksista ennenkin
Näkeehän sen kirjoituksista tyhmempikin
🤣 kyllä siellä on miehiäkin töissä. Että analysoippa uudestaa
Ikinä kuullutkaan. Tartteekin tutkua ko pulju.
Nonniin. Tutkailin netistä. Perheyritys ja muija johdossa! Näillä tiedoilla voin sanoa, että varmasti on perseestä!
Nyt näyttää olevan Ylellä juttu tästä.
Vihdoinkin. Ja täyttä asiaa. Kommentit myös ainakin per nyt järkeviä eikä mitään pölökieltelyä.
Napakkaa johtamista 😂 selvä.
Kyllä tämä juttu on paljon parempi kuin se aikaisempi.
https://yle.fi/a/74-20211518
Hangosta löytyy pahempiakin yrityksiä, varokaa ihmiset. Samanlaiset johtoPiiat huutavat ja kiusaa. Vanha firma espalla, kiertäkääs kaukaa.
Vanha firma espalla? Onko kauppa
Tulin tänne Ylen jutun pohjalta ja luin koko ketjun.
Tuli aika vahva tunne, että täällä joku yrityksen edustaja tai läheinen yrittää sekoittaa pakkaa. Toki ymmärrettävää, koska tämä palsta on lehtien tiedossa, ja voi ainakin yrittää manipuloida keskustelua.
Harmi, että tämä yritys oli pommi, mutta toivottavasti entiset työntekijät saavat oikeutta. Itse toivoisin, että näistä jo opittaisiin: kyllä nämä asiat aina tulevat julki. Niin kuin Djerfavenuen kanssa kävi naapurissa.
Ja mitä Kiina-tavaraan tulee, niin saahan sitä myydä ihan just niin ylihintaisena kuin haluaa. Harhaanjohtamista oman ”suunnittelun” kanssa en ymmärrä enkä hyväksy.
Et joo, vuoden Eeva, mutta sillä toisella tavalla: ei olis kannattanut syödä kielletystä puusta.
Hahah, miten sairasta epäluuloisuutta! Jokainen kommentti, jonka tänne kirjoittaa Bypiasiin kohdistuvaa negatiivista valtavirtaa vastaan, saa lynkkaajissa aikaan epäilyksen, että kyseessä on itse yrittäjä tai joku läheinen. No ei ole! Bypiasin ansaitut miljoonat on kertyneet meiltä uskollisilta asiakkailta.
Suomi on täynnä kateutta. Varsinkin kaikki epäonnistuneet vaatetus- ja muotialan yrittäjät, heidän sukulaiset ja muut läheiset vihaavat Bypiasin onnistumista. Katkerien työttömien suunnittelijoiden lähipiiristä löytyy myös näitä toimittelijoita. Itseäni ei kiinnosta suomalaisten yritysten kotiäideille suunnitellut trikooretkut tai pariisittarille suunnitellut ylitaiteelliset ja ylihintaiset luomukset. Nämä yrittäjät ajautuvat lopettamaan kerta toisensa jälkeen. Bypias on sen sijaan menestynyt, koska tuotteet ja markkinointi on suunnattu meille tavallisille naisille! Rakastan Bypiasin tuotteita! Bypiasin imussa on menestyneet myös muutamat muut vastaavia tuotteita myyvät yritykset, jotka saisivat katkeruuden sijaan olla tyytyväisiä.
Huippu juttu että on menestynyt. En usko mitenkään että siitä katteudesta on kysymys . Vaan siitä miten on lähtenyt tälle valheen tielle? Miksi ei ole rehellisesti kertonut totuutta suunnittelusta ja muusta? Eikä ole vieläkään myöntänyt mittään kootut selittelyt jatkuu .
Nyt se kosahti sitten oikein kunnolla .
Oli varmasti totaali pettymys monelle , että on uskoteltu vuosien ajan seuraavasti. SUUNNITTELEN
KOLMEN brändini BY PIAS ( Viro), BOHEMIANA (Italia PERFECT JEANS farkut ,
Jos luin oikein niin kertomansa mukaan suunnitteli farkutkin alkuksi itse . Samoja farkkuja myyty joka puolella. Taitaa olla huono muisti kun ei muista mitä sanoi tai kirjoitti, Tämä kaikki on sitten työntekijöiden sekä alan yritysten vikako? Entä asiakkaat? Täällä voi vinkua kuka vain mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Asiakkaat ei kaikki katoa mutta leima jää. Noloa kyllå. Mainetta ei voi enää puhdistaa. Seuraavaa liveä odotellessa mitä selittelee. Oisko aiheena joku näistä?
Työntekijät on paskoja valehtelijoita ja kaikki yrittäjät ja muotisuunnittelijat on kateellisia tai kopioijia. Syy etsitään muista ja sama jatkuu. Todistellaan ja todistellaan .
Mitä pidempään jatkaa väistelyä sitä pidempään asia on pinnalla. Toivottavasti joku taho on puuttunut tähän.
On hyvä että asia tuli esille monelta kantilta. Epäkohdat tulee julki ja elämä jatkuu.
Somekäytös usein unohtui. . Siinä sai kyytiä jopa oppineet muotisuunnittelijat ja kuninkaallisten pukijat. Olisiko tämä kaikki tullut julki ilman keskustelupalstaa? Näin se vain on että mitä taaksen jättää sen edestään löytää.
Toivottavasti tämä opetti jotain. Jatkoa ajatellen:
Älä valehtele puhu aina totta. Äläkä pidä muita ihmisiä ja varsinkaan asiakkaita tyhminä. Kunnioita työntekijöitä. Nyt on syytä katsoa sinne peiliin.
Yrittäjä itse julkaisee nyt tiheään tahtiin uusia tuotekuvia somessa, ettei vain siksi että negatiiviset uutiset ei näkyisi heti ekoina hakutuloksina?
Ja hän poistelee näitä ihmettely kommentteja instagramista minkä kerkiää. Tais nyt valheet kaatua ja hyvä niin. Toivottavasti tämä avannut monen asiakkaan silmät.
Eeva lehti poistanut vuoden Eeva ehdokkaista
Oikein!
Poistaneet näköjään kommentoinnin käytöstä myös
Kurjaa kuultavaa, muttei jotenkin yllätä kyseisen firman kohdalla. Joskus muinoin ostin kalliin Bohemiana-paidan ByPias-liikkeestä ja muutaman viikon päästä ostin tismalleen samanlaisen italialaisen paidan eräästä kotimaan liikkeestä monta kertaa halvemmalla. Otin kuvan paidoista ja kysyin julkisesti ByPias:n somessa, että miten tuotteet voivat olla tismalleen samanlaiset, jos rouvan väittää sitä Bohemiana-paitaa omaksi desingnikseen. Minut estettiin. Kun kysyin samaa asiaa suoraan privana johtoportaalta, minua uhkailtiin lakimiehillä. Löysin myöhemmin useita samanlaisia tuotteita muista liikkeestä paljon halvemmalla kuin heillä ja joita he väittivät rouvan suunnittelemiksi. Usein nämä tuotteet olivat myynnissä jopa paljon aiemmin muualla kuin heillä, vaikka he julkisesti väittivät muiden tuotteita kopioiksi. Melkoista vedätystä!!! Kuulin myös huhuja, että rouva johtaja olisi uhkaillut muita suomalaisia yrityksiä ja että hän olisi vaatinut tukkurieita olemaan myymättä muille kuin hänelle. Ei siinä mitään, että jos myy kalliilla, mutta ei saa kyllä väittää tuotteita itse suunnittelemikseen. Hyvä, että asioita tulee vihdoinkin esiin.
Tämä! Samanlaista kuullut, myös että häiriköi kilpailijoita väittäen että hänellä yksinoikeus jälleenmyyntiin Suomessa vaikka tällaista yksinoikeussopimusta ei todellakaan ole ollut.
No, mikäs se liike oli, mistä täsmälleen saman paidan ostit?
En nimittäin maksa noita hintoja.
Olis käyttöä halvemmille versiolle.
Viime kesänä outo yhteen sattuma. Olin kaverin kanssa festareilla. Hänellä musta bypias mekko päällään. Tuli nainen vastaan samassa mekossa. Ottivat yhteiskuvan, mutta toisen mekko oli ostettu Marimekosta.
Alkoi vähitellen ärsyttää, kun omistajarouva keikisteli livevideoissaan upeissa ympäristöissä ja taloissa Italiassa ja Espanjassa sieltä löytämiään vaatteita esitellen ja valkkaria tai kuoharia samalla siemaillen. Että perhana, minun rahoilla hällä on varaa olla tuolla kuukausikaupalla.
Sanoinkin liikkeessä käydessäni, että minunkin rahoillani on Pia aika monta lasillista saanut. Myyjät hymyili vähän vinosti... nyt ymmärrän miksi.
Aivan. Kateelliset suomalaiset täällä nauttii median masinoimasta lynkkauskampanjasta. Hyvä Suomi! Hienosti hoidatte koko maan konkurssiin!
Facebook päivityksen mukaan tänään tulossa yhtiön tiedote. Vanhana (entisenä) pitkäaikaisena työntekijänä tiedän jo, että kaikki kiistetään jyrkästi. Ennakkotiedotteessa toistuu 'luottamus'. Sallikaa minun nauraa.
Lähdin talosta kun tarpeeksi työlainvastaista kohtelua olin kokenut, muun asiattoman kohtelun lisäksi. Kaikki ei johtunut yksin Piasta, johdossa ja väliportaassa muitakin tylyjä lakia tuntemattomia uhkailijoita oli. Toki Pialla kokonaisvastuu.
Valheellinen kuva Bohemianasta on sitten toinen stoori. Odotan, että tässä vedetään pokerina jokin 'konsepti'-kortti hihasta, vaikka markkinointi on selkeästi ollut kaikki vuodet harhaanjohtavaa.
Jos vielä väitetään, että nyt mukisee viime vuonna yt:t kokenut tai joku normaalia työelämää sietämätön - en kuulu kumpaankaan, vaan toivon että laajemmin ymmärretään työilmapiirin olevan sairas. Kyse ei ole työmäärästä, joka on kova, vaan henkilöstön vastemmielisestä hiljentämisestä.
Saikun kautta ilolla muihin töihin!
Vastuullisen markkinoinnin asiantuntijana itseäni häiritsee yrityksen räikeä viherpesu.
Tässä yksi esimerkki. Yrityksen sivuilla käytetään toistuvasti pakkausmateriaaleista kuvausta “uusiutuva eli kierrätysmateriaaleista valmistettu”.
Uusiutuva ei ole sama asia kuin kierrätysmateriaali. Muovi, oli se kuinka kierrätettyä tahansa, on fossiilisesta raaka-aineesta (öljy) valmistettua. Termin "uusiutuva" käyttö on tässä asiayhteydessä mielestäni selkeää viherpesua ja räikeää termien sekoittamista ja siten epäammattimaista vastuullisuuden näkökulmasta.
Noh, on jokaisen kuluttajan oma päätös ostaa tavaroita/palveluita. Harva jaksaa tutustua yritysten vastuullisuuteen saati lukea sitä kriittisesti, ostaessaan tuotteita.
|
26.02.2026 | 22:12
Siis edelleen; kaikki Bypias vaatteet valmistetaan kiinalaisista kankaista kiinalaisten ompelijoiden valtavissa tehtaissa Italiassa Pratossa. Kaikki työntekijät ovat kiinalaisia. Pia maksaa vähän ekstraa korjauksista, mallustolapuista ja muutoksista, jo valmiina oleviin mallistoihin, joita kaikki ympäri Eurooppaa myyvät. Siinä se Pian design ja suunnittelu. Pian kate on lähes 90%.
Vain Tallinnan pellavat tulee sieltä pienestä ompelimosta käsityönä tehtynä. Yämä onnollut puheenaihe kaikki nää vuodet, mutta Mrs on sujuvasti johtanut ostajia harhaan. Vaatteiden ompelu ja loppuviimeistely surkeaa ja reklamaatioita tulee myymälään päivittäin.
Luovuta jo, huutelet joka foorumilla 🤣
Mutta paska työnantaja silti
Nythän rouva voi kirjoittaa uuden kirjan itsestään : Mahdollisesta Mahdotonta.
Yhtä huono tai huonompi. 0-40h viikko sopimuksi tekevä Solar kaihdin kalajoki.
#kalajoki #solarkaihdin #ihanperseestä
Media suorastaan vainoaa Bypiasia! Miten HS edes kehtaa mennä liikkeeseen lietsomaan ja haastattelemaan asiakkaita?! Oksettavaa muka "journalismia"! Tästä väännetään ihan pakkomielteisesti skandaalia, vaikka yrittäjä on jo vastannut kaikkiin väitteisiin.
Ei ne miljoonat ole tyhjästä syntyneet. Meitä uskollisia asiakkaita on paljon! EEVA boikottiin!
Kyllähän niitä rytkyjä voi edelleen ostaa. Selvästi työntekijöillä on huonoja kokemuksia, mutta omistajan mielestä kaikki on hyvin - tämä ei ainakaan ammattitaitoisesta johtamisesta läpi organisaation kerro.
Valitettavasti yrittäjä ei ole vastannut väitteisiin, ainoastaan kieltänyt kaiken.
Yritys ei suostu minkäänlaiseen keskusteluun tästä asiakkaiden kanssa vaan ainoastaan antamaan oman totuutensa. Kommentoinnit otettu kaikilta some-alustoilta pois, arvostelut otettu kaikkialta pois.
Missä on ne tyytyväiset työntekijät? Jos vaihtuvuus on alan keskitasoa niin miksei yhtään tyytyväistä työntekijää ole tullut esiin?
Nyt mediassa esillä ollut on vain jäävuorenhuippu ja me ei, valitettavasti, olla vielä todellakaan nähty ja kuultu kaikkea Bypiasin tarinassa.
Josefiinan aitta ja Pellavatehdas mm. ovat myyneet vuosikausia samanlaisia ja ihan samoja pellavavaatteita edullisemmin. Pia on laittanut 1 tai 2 summan eteen.
Tästä on kirjoitettu somessa jo kauan. Sen huomattuani ostoni Pialta väheni ja loppui lopulta kokonaan. Nautiskeleva elämätapa viinilaseineen piti tuoda asiakkaiden eteen.
Eihän se tyhmä ole joka pyytää vaan se, joka maksaa....
Miksi ainoankaan tyytyväisen työntekijän, HUOM! yksityishenkilön pitäisi edes tulla esiin raivokkaan median ja somekansan riepotaltavaksi? Nyt ei ole kyse Tuppuraisesta ja eduskunnan avustajista. Eikä kaikki ihmiset ole julkisuudenkipeitä tiktokkaajia.
Olen kyllä lopettanut ostamisen heiltä vuosi sitten. Tosin kaikki alennuksesta. Tämän keissin myötä lopetin kaikki some seuraamiset plus sähköposti jutut pois. Antaa puolestani olla.
Hörkkö jätti niin isot saappaat jälkeensä, että nyt ylet ja hesaritkin yrittää niitä täyttää 😂
pypias huijjaa
Repesin nauramaan tän keinokuitu neuleen hinnalle kun samanlaisia lötköneuleita saa Espanjassa kadunvarsiputiikeista muutamalla kympillä ja voi tinkiäkin
https://www.bypias.com/collections/luxury-loungewear/products/love-me-now-asymmetrinen-neule-taupe
Love Me Now asymmetrinen neule, taupe
BYPIAS
Normaali hinta
€149,00
Size: ONE SIZE
Vain muutama jäljellä
KUVAUS
Huikea epäsymmetrinen neule jossa voit helman nostaa ylemmäs tai tunikaksi. Hihoissa on kaunis neulekirjoilu. Koko hienouden kruunaa erityinen viskoosisekoite-neuloksen materiaali. ....
Materiaali: 50% viskoosi, 27% polyesteri, 23% polyamidi
Hoito-ohjeet: Konepesu 30 asteessa, tasokuivaus.
Valmistettu EU:ssa.
Piti lisätä edelliseen että toi neulehan on MUOVIA
Viskoosi ei ole muovia.
Muuten noi muut on.
Kysynpähän vaan kun jossain ketjuissa ollut puhetta tuotteiden ”importtaamisesta” niin jos bypiasin sivuilla lukee:
Meillä on pitkät ja kestävät yhteistyösuhteet jokaisen valmistajan kanssa. BYPIAS- vaatteet valmistetaan suureksi osaksi kotimaassa ja lähialueella pienissä ompelimoissa. Virossa sijaitsevien ompelimoiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä niiden perustamisesta lähtien.
Mistä te revitte sen ”importtauksen”? Eihän yritys varmaan turhaan kirjoita näin jos ei pidä paikkansa?
Ei ole Piasin vaatteita ommeltu kotimaassa!
On selvinnyt että teettää osan vaatteista Italian Pratossa. Epäilyttävän samanlaisia vaatteita kuin mitä Pratossa sijaitsevien kiinalaisyritysten hikipajoista tulee. Työntekijät joutuneet leikkaamaan lappuja pois. Ilmeisimmin väitteet tarkastettu paikkansa pitäviksi että ei savua ilman...
Arvaa mitä? Minua ei edes kiinnosta missä/miten/kuka vaatteet on valmistanut. Aion jatkossa ostaa ENTISTÄ ENEMMÄN Bypiaksen vaatteita ja kaikkea mitä Pian ihanassa myymälässä myydään. Kudo ja ompele sinä vaatteesi vaikka itse tai osta Prismasta, minua ei kiinnosta.
Tarkoittaako tuo virheellistä markkinointia jos ei suomessa tehdä vai vaan osa tehdään? Olen muiltakin yrityksillä lukenut että tuotteiden valmistamista Suomessa.
Piasin omilta sivuilta :
"Mistä ammennat ideat suunnittelutyöhön ja design malleihin?
Puhtaasti omasta tarpeestani, omasta pukeutumis-filosofiastani ja tyylitajustani. Tyylini on boheemi ja naisellinen, ajaton ja kerrospukeutuminen on aina ollut lempparini. Tärkeää minulle on mallien sopivuus riippumatta vartalonmallista. Olen itse kokoa 40 ja suunnittelen vaatteet huomioiden muodokkaan, suomalaisen naisvartalon. Vaatteita 36-38 numeron ihannevartaloille on maailma pullollaan. Olen kauneusalan ammatissani hyödyntänyt kuulemaani naisten muodin, tyylin ja pukeutumisen kokemuksia, toiveita ja "kipukohtia". Tavoitteena on, että konseptimme kaikki vaatteet sopivat keskenään. Myös vaatteen käyttömukavuudesta en tingi, siksi housuissa mm. kuminauhavyötäröt. Eri pituisetkin naiset on huomioitu, lahkeet tilattavissa eri pituuksilla, samoin mekot jne. Sama mallisto valmistetaan kaikenkokoisille naisille, toisin kuin vaateteollisuudessa yleensä
Mitä pidät tärkeänä suunnittelutyössä?
Arvostan käsityötä, lähituotantoa ja luonnonmateriaaleja. BYPIAS-tuotemerkin pellava, bamboo ommellaan käsityönä, taitavien ompelijattarien, osaavien naisten voimin. Asiakkailleni haluan tarjota matkan kanssani BYPIAS konseptin elämäntyyliin. Esittelemme sosiaalisessa mediassamme tyylivinkkejä, asustekokonaisuuksia ja tarinaa lähemmin BYPIAS konseptimme uutuuksista. Tärkeää minulle on myös BYPIAS brändin sopivuus "arjen designiksi". Sen olen huomioinut hinnoittelussa...yksilöllisen designin ei aina tarvitse olla kallista.
Entä kodintekstiili-mallisto?
Luonnollisestikin minulla oli tarve luoda myös mallisto kodin sisustamiseen. Sisustaminen on minulla sydäntä lähellä ja innokkaana seuraan trendejä skandinaavisen tyylin parissa. Mallisto perustuu taas omiin tarpeisiin, siihen lisättynä asiakkaiden toiveita. Ja kaiken perustana on taas se tärkein, materiaali eli pellava, villa!"
TIEDOTUS: Aion jatkossakin ostaa Bypiaksen tuotteita. Lupaan boikotoida muita suomalaisia suunnittelijoita ja vaatevalmistajia sekä tässäkin ketjussa mainittuja kilpailijoita. Boikotoin myös näitä toimittajia ja aiheeseen liittyviä avautujia sekä somettajia. Niin paljon ***uttaa tämä jeesustelu ja p***anjauhaminen. Haluan nauttia Bypiaksen esteettisyydestä ja liihotella pellavamekoissani jatkossakin. Ja ennen kuin alatte nimitellä mua Piaksi, niin antakaa olla. EN OLE PIA, mutta haluaisin olla, kuten moni muukin teistä.
Hei pia, menikö tunteisiin
Sulla taisi mennä! 😂
Ihan vapaasti. Jokainen ostaa, mistä ja mitä haluaa. Fiksut ihmiset ei osta huijareilta, jotka kaiken lisäksi kyykyttää työntekijöitään.
Kyllä itsekin tykkään heidän vaatteista, ongelmana on se valehtelu vaatteiden suunnittelusta ja lappujen vaihtaminen. Eivät muutkaan liikkeet vaihda lappuja tai valehtele suunnittelevansa niitä, kun ihan samoja vaatteita löytyy muistakin liikkeistä. Hinta heillä vaan 35-50% vähemmän.
Onko jotain muitakin kotimaisia vaatevalmistajia, joiden työntekijöiden kohtelu on shiittiä? Tiedän sitten boikotoida niitäkin.
En tiedä ainuttakaan työnantajaa Suomessa, joka EI kohtelisi työntekijöitä kuin shiittiä. Kyllä, luit oikein. Jos perseilet, niin aivan varmasti saat kengänkuvan persiille. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudat.
Naurattaa kyllä tää rouvan antama harhaanjohtava haastattelu. Puhuu että työntekijöitä on mitä, 40? Mutta ei kerro sitä tosi asiaa että ne käyttää vuokrafirmaa. Kaikki varastotyöntekijät tulevat tämän vuokrafirman kautta ja muita ne käskee laskuttamaan oman yrityksen kautta. Helpompi potkia pihalle kun ei oo omilla listoilla!
Näin toimii lukuisat ja lukuisat muutkin yritykset Suomessa. Kuinka tietämättömiä voitte olla??!!
Voi vitsi mä nauroin tälle
"BYPIASilla me tarjoamme avoimen työilmapiirin, jossa jokaisella bypiaslaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Kohtelemme työntekijöitämme tasa-arvoisesti ja kevyen hierarkiamme ansioista kommunikointi työntekijöidemme kanssa on helppoa ja vaivatonta."
Ei pidä paikkaansa.
Paksuinta potaskaa ikinä! Kuinka harhainen johto kyseisessä firmassa voi tällaista ikinä väittää. Ensin hymyillään, sitten alkaa tikarit ja tyhjänpäiväinen ojentelu viuhua. Työilmapiiri on hyvin outo. Monta vuotta kattelin, koska olen sitkeä, ehkä liiankin kiltti. Lopulta oli otsa niin lommoilla, että pakko lähteä.
Vuodelta 2014 on bypiasin facebookissa julkaisu MOT-Veren tahrimat dokkarista. Löytyy googlettamalla. Ihan mielenkiintoinen kannanotto, julkaisussa lainattu:
> Länsimaalaiset yritykset eivät piittaa työntekijöiden turvallisuudesta, koska he eivät ole valmiita maksamaan siitä, sanoo eräs tehtaanomistaja, joka valmistaa vaatteita myös suomalaiselle yritykselle. Asiakkaita kiinnostaa vain tuotteiden hinta ja laatu. Suurin osa suomalaisista merkkivaatteista teetetään Bangladeshin kaltaisissa riskimaissa.
Huhuu?! Oletko mahdollisesti kuullut, että elämme nyt vuotta 2026?
Toi löytyy guuglettamalla toi teksti
Täällä on Pia itse sekä hänen muutama ystävä kirjoittelemassa hyvin vihamielisiä viestejä. Ehkäpä jopa Pirkko S.
Tiesitkö, että Suomessa on yli viisi ja puoli MILJOONAA ihmistä?
Entä tiesitkö, että Bypiasin liikevaihto oli vuonna 2024 kahdeksan ja puoli MILJOONAA euroa?
Typerintä ikinä kuvitella, että voisit tunnistaa tai ikinä edes arvata, kuka esimerkiksi minä olen.
Palataanpa raiteille.
Mikäs tekstari se tän uutisen takana on?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6d56f34c-66ed-4a1f-be58-c09548ee47e1
Tässä on Pia Erlundin lähettämä paljonpuhuva tekstiviesti
Iltalehti
Harmi kun on maksumuurin takana!
Kuulin huhun että tonne töihin tulevien pitäis allekirjoittaa salassapitolappu?
Jos tälleen on niin kuulostaa vaientamiselle! En muista että mikään vastaava rytky myynti paikka ois pyytäny samaa eikä mun kaverikaan!
Ei jumankauta "salassapitolappu" 😂😂😂 ja tietysti kaveri tai kaverin kaveri kertoi?! 😂😂🤣
Tarkotti varmaan ihan salassapitosopimusta. Ja siis totta se on että pitää tuonne allekirjoittaa sellanen
Mitä ihmeen pelolla johtamista tai vaientamista on salassapitosopimus???
Opiskelijaa ihmiset ja hankkikaa tietoa muualta, kuin somepalstoilta. Salassapitosopimus on ollut ihan perusasioita tuhansissa yrityksissä jo kymmeniä vuosia. Enkä ihmettele, vaikka salassapitosopimukset lisääntyisikät entisestään tällaisten typerien kohujen takia.
Siis mitä sä huudat? Kommenttiin selkeesti vastattu sillä tiedolla joka on ketjuissa saatavilla että tuonne on salassapitosopimus?
Ihan työntekijät, naurattaa vaan että eihän salassapitolappu sido sua olemaan hiljaa jos hlökuntaa kohdellaan huonosti 🤣
Salassapitosopimus vaan taitaa koskea asiakastietoja, jälleentoimijoita, materiaaleja, firman taloutta ym. ei kyllä koske sitä et jos sua kyykytetään ettet saisi siitä kertoa.
Ymmärrätkö luettua? Nyt kannattaa googlata Suomen työlaki ja lukaista sieltä mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työntekijällä on sen sijaan, että masiinoi paskamyrskyä ilman tuon taivaallisen ymmärrystä yhtään mistään. Mun sympatiat on työntekijöiden puolella, mutta nyt te hoidatte tätä casea väärin. Muistuttelen, että voi kääntyä teitä ”anonyymejä” vastaan loppupelissä.
Kannattaa käydä tutustumassa median valheellisten somejuttujen perusteella mustamaalaamaan: Tarja Malmström
Esimerkkejä on myös lukuisia muita.
Tietääkö kukaan millaisen tekstarin Pia lähetti, tarkoitan tuota uutista mistä linkki ylempänä
Johtoportaassa on nyt varmastikkin kova vahingon hallinta suunnittelu menossa. Siellä riihi pohtii kuinka kääntävät kohun pois tai miten saisivat maalitolppia siirrettyä. Median demonisointi on yksi tapa mitä yritykset helpolla käyttää.
Onkohan määrätty joku ihan työvuoroon puolustelemaan keskustelu palstoille?
😂😂😂😂🤣🤣🤣 💡💡💡💡💡
Pitäisiköhän lähettää lasku Bypiasille?
Sen verran tietämätöntä porukkaa täällä ja ala-arvoista kommentointia että jos olisi työntekijä kommentoimassa niin antaisin potkut osaamattomuudesta 😂
Haluan nyt vastauksen näihin kohuihin:
1. Onko nettisivuilla oleva teksti paikkansapitävä? Eli ”BYPIAS- vaatteet valmistetaan suureksi osaksi kotimaassa ja lähialueella pienissä ompelimoissa. Virossa sijaitsevien ompelimoiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä niiden perustamisesta lähtien.”
2. Onko työntekijöillä ollut huonoja työkokemuksia tästä yrityksestä tai onko huono työilmapiiri tiedossa tälläkin hetkellä? Eli onko tämä valhetta?
3. Onko varmuutta ja todisteita siitä että Praton ei liity mitenkään tähän yritykseen?
Mistä minä tiedän, tai kukaan muukaan jossain suomi24-palstalla 😂
Minä haluaisin vastauksen tähän:
Oletko pääkaupunkiseudulla asuva, korkeastikoulutettu, rikkaasta perheestä, viher-vasemmistolainen, oikeasta elämästä vieraantunut sustainable-prinsessa-hipsteri?
Vastaan 😂 Kyllä, olen helsinkiläinen, korkeakoulutuksen saanut, keskiluokkaisesta perheestä, poliittinen vakaumus kokoomuslainen, oikeassa elämässä hyvin kiinni ja ennemmin vaikka sustainable-smartass-juristi, liikkenjohdossa, mutta eri alalla.
Miksei nämä puolustelevat rouvat itse tilaa suoraan Temusta sensijaan että maksavat Bypiasille että tilaavat puolestaan ? Ja hinta sen mukainen.
BYPIASIN asiakkaat ovat taviksia varakkaampia keski-ikäisiä naisia. Heillä on varaa kuluttaa. Heillä ei ole tarvetta juosta halvempien tuotteiden perässä tai temuttaa. Kyseessä on kohderyhmä, jolle moni muu brändi ei kohdenna tuotteita tai mainontaa. Somenuoriso ja toimittajat eivät ymmärrä, ettei tällaiset vastuuttomat vastuullisuutta peräänkuuluttavat lokakampanjat osu todelliseen BYPIASIN kohderyhmään. Nyt äänessä ovat pääasiassa ihmiset, jotka lähtevät päättömästi mukaan ihan mihin tahansa somelynkkauksiin.
Varmasti näinkin. Itse myymälässä töissä olleena tiedän sen asiakkaan ilon kun löytyy mieluisa vaate. Kantiksia on paljon.
Mutta ihmetyttää ellei heitäkään töyssyttäisi pätkääkään se tieto, että markinnoinnissa on systemaattisesti kusetettu. Tai se, että henkilökuntaa kohdellaan erittäin loukkaavasti, työlaista piittaamatta, haukkuen ja tyhjästä ojentaen. Kukaan ei uskalla kysyä eikä sanoa mitään, koska se tarkoittaa varmaa sanktiota - esim uhkaavaa puhuttelua, työvuorojen vähentämistä, kiukuttelua.
Ja kyllä, olen ollut töissä vuosikymmeniä muuallakin ja viihtynyt. Että trollit voi jättää sen kortin hihaansa.
Olen seurannut Bypiasia, tai Piaa, ihan ensimmäisistä pellavavaatteiden suunnittelusta asti. Minulle ei ole ollut missään vaiheessa epäselvää, mitkä vaatteet on Pian suunnittelemia ja mitkä jonkun muun. En todellakaan ymmärrä millä perusteilla väitätte, että asiakkaita on kusetettu. Jos oma kapasiteettinne ei ole riittänyt sisäistämään yrityksen konseptia, miksi puhutte kaikkien suulla?
Jos työlain vastaista toimintaa on ollut, niin sitä varten on Suomessa ihan muut kanavat, kuin somepalstat tai media. Perusteluina olette esitettäneet pelkoa, mikä tuntuu epäuskottavalta, kun kuitenkin uskallusta on puhua toimittajille, niin miksei liitolle tai viranomaiselle?
On se elämä sitten tyhjää. Mutta tarviiko hukuttaa meidät muutkin siihen paskaan. (viitaten edelliseen kommentoijaan). Onneksi nuoret naiset ovat älykkäämpiä, valveutuneita sekä järkeviä. Ja kyllä, olen itsekin vanhempi nainen mutta arvostan laatua, kestämistä sekä luontoa.
By Pias:Joitakin tuotteita olen ostanut ja olen ollut tosityytyväinen. En lähde analysoimaan mistä nämä tulee, mutta ostamani tuotteet ovat olleet ihania ja ihastuttaneet myös aviopuolisoa ja ystäviä. En jaksa joka päivä miettiä mistä tämä / tämä tulee. Minusta se , miten missäkin maassa työntekijöitä kohdellaan ei ole minun asia. Mutta sen ymmärtää jokainen, että jostakin myös köyhien on saatava elantonsa.
Aamen.
Onko tällä jotain perää kun sivuilla näköjään lukee
”BYPIAS- vaatteet valmistetaan suureksi osaksi kotimaassa ja lähialueella pienissä ompelimoissa.”
Kun puhutaan mustamaalaamisesta ja kiistetään harhaanjohtava markkinointi niin onko tuo kotimaassa valmistus ihan totta? Jos on totta niin sittenhän tämä maalitus on oikeasti ihan turha. Jos ei ole totta niin miksi kiistetään kaikki?
Itse olen tehnyt työkseni nettisivustoja ja tutkailin Bypiasin sivustoa, enkä löytänyt kyseistä tekstiä valikoista avautuvista sivuilta.
Mistä ja miten siis löysit kyseisen tekstin?
Mene tänne: Asiakkaalle->Vastuullisuus
www.bypias.com päävalikon kautta ei löydy.
Se Asiakkaat-osio on sivun alalaidassa. Kaikki osiot ei ole aina päävalikossa.
Eikö ihmiset osaa googlata täällä? Hämmentävää.
Noniin. Aikamoisen metsästyksen jälkeen löytyi oikea sivu. Luin koko sivulla olevan pitkän tekstin, ja sen luettuani en epäile järjestelmällistä kusetusta. Kokonaisteksti kertoo kattavasti ja avoimesti Bypiasin tuotteista sekä valmistusmaista. Oma mielipiteeni on, että kyseinen yksittäinen lause on joko vahingossa päätynyt/jäänyt tekstimassan sekaan, ehkä viestinnän huolimattomuudesta (inhimillinen erehdys). Tai lauseella viitataan hiukan epäselvästi vaikkapa suomalaisen yrityksen valmistamiin nahkalaukkuihin tai toisen suomalaisen yrityksen valmistamiin toffeleihin, joku aika sitten oli myynnissä myös suomalaisen valmistajan koruja. Bypiashan etsii ja hankkii suomalaisilta yhteistyöyrityksiltä tuotteita myyntiin jatkuvasti.
On kyllä aika iso erehdys, koska tuossa puhutaan selkeästi bypias-vaatteista ja ”valmistetaan suureksi osaksi kotimaassa”. Tämän tiedon pohjalta moni saattanut ostaa vaatteita tutustumatya tarkemmin muihin teksteihin.
Haha, jos kyseisen tekstin löytäminenkin oli näin vaikeaa, niin enpä usko tuohon teoriaasi. Että ihan sattumalta lukisi vain yhden lauseen keskeltä koko tekstimassaa? Sitä paitsi en minä ole asiantuntija siinä valmistaako Bypias jotain kotimaassa. Oletan, ettei. Katson asiaa kuluttajan silmin. Ehkä joskus aiemmin on valmistanut? Tai ehkä siinä viitataan eri maiden valmistusprosesseihin. Kotimaa voi olla Viro tai Italiakin! Tai jopa Kiina! 😀
Perusteluna joka tapauksessa itselläni on se, miten Bypiasin Pia itse kertoo somessa viikoittain tuotteista, niiden suunnitteluprosesseista ja valmistusmaista. Myös myymälöissä annetaan tietoa kattavasti tuotteista. Sekä se olennaisin, eli verkkokaupassa ja tuotteiden saumoissa olevissa lapuissa kerrotaan aina valmistusmaa.
Tässä on tekemällä tehty kärpäsestä härkänen ja saatu aikaan myrsky vesilasissa - puhumattakaan paskamyrskystä ämpärissä. Ja todella suuri mainehaitta yritykselle.
Jos on kyse yksittäisestä sanasta (kotimaa), niin kannattaisi varmaan olla yhteydessä suoraan Bypiasiin. Jos kyseessä on inhimillinen (vai työntekijän tahallinen?) virhe, niin äkkiäkös sen olisi korjannut ja esittänyt pahoittelut.
Ei se nyt niin mene, että aletaan määrittelemään sanoja uudelleen. Jos suomalainen firma puhuu kotimaasta, se on Suomi, eikä mikään muu maa.
Sitä paitsi ehkä tuolle yhdelle tässä ketjussa tuo tieto oli vaikea löytää, mutta ei monelle muulle kuten itselleni.
Eikä tuo kotimaa-kohta nyt ole ainoa ongelma, jonka fiksaamalla tämä kohu menisi pois. On aika monta muutakin kysymysmerkkiä edelleen. Esimerkiksi se, että ByPias-malliston kohdalla firma ja Pia väittää eri kanavissa, että Pia on sen suunnitellut ja valmistus on Euroopassa. Pitääkö nämä väitteet paikkansa? Useat ex-työntekijät ovat sanoneet, että valmistusmaasta valehdeltiin usein esim. nettisivuilla ja että Pia ei suunnitellut itse vaan vaatteet tuli valmistajan valmismallistosta ja tilalle vaan ommeltiin ByPias - Design from Finland.
Eli ehkä sinä olet saanut infoa myymälöissä, verkkokaupassa tai tuotteissa, mutta oletko saanut oikeaa vai valheellista tietoa, se on tässä edelleen epäilyksen alaisena.
Ei mikään media lähde tällä tavalla kirjoittelemaan ellei ole faktaa. Yrittäjän olisi ollut hyvä myöntää reilusti mitä tuli tehtyä eikä jatkaa samaa linjaa.
Huom!
Yrityksen nimi on Bypias. Bypias myy monenlaisia tuotteita, erilaisia mallistoja, eri maissa valmistettuja mallistoja ja myös muiden brändien tuotteita.
Yksi mallistoista on nimetty Bypias-nimellä. Tämä kyseinen mallisto on Pian ja tiiminsä kokonaan alusta loppuun suunnittelema. Tuotteet valmistetaan ateljee-ompelimossa Virossa. Tuotteita on ainakin aiemmin saanut mittatilauksenakin.
Myöhemmin Bypias-yrityksen valikoima on laajentunut. Mukaan on tullut mm. Bohemiana-nimellä myytävä mallisto. Farkku/jogger-mallisto on Perfect Jeans -nimellä. Lisäksi on muiden brändien tuotteita. Ja sisustustuotteita, myös antiikkia. Nyt puhutaan Bypias-konseptista. Yrityksen tiedotteessa ja nettisivuilla löytyy tarkemmat tiedot.
Mikä tässä on epäselvää?
Nämä yllä mainitut Bypias-tuotteet siis pellavasta ja bambusta Virossa valmistettuja.
No se on epäselvää, että onko oikeasti Pian (ja toisen suunnittelijan) suunnittelema tuo ByPias-mallisto ja onko oikeasti valmistettu Virossa. Koska ex-työntekijät sanoo että kyseisenkin malliston kohdalla tiedot valhetta. Sitä miltä osin, ei tiedetä mutta ilmeisesti osa tuon mallistonkin vaatteista tulee tyyliin Kiinasta, eikä Pia ole niitä suunnittellut tippakaan.
Sä luettelet nyt papukaijana Pian ja firman totuuksia ja ne on nyt kyseenalaistettu.
Mitkä tuotteet? Missä todisteet? Bohemianathan tulevat muualta.
Tosiaan, jos kyse vaikkapa korikasseista ne tullee Espanjasta? Neuleet Italiasta?
Itse olen ostanut Bypias pellavatuotteita ja ne ovat paksumpaa pellavaa, ja tuotteet tulevat Virosta.
Niin eli mitä siis valmistetaan kotimaassa? Erittäin epäselvää kun puhutaan että suureksi osaksi kotimaassa ja sitten jotain valmistetaan Virossa. Eli mistä tuo kotimaa on saanut juurensa? Tätä varmaan pohditaan nyt kun se sivuilla lukee.
Tuossa Vastuullisuus-tekstissä ei ole eritelty että tarkoitetaan mallistoa vaan ylipäätään BYPIAS-vaatteet.
Ja sinä toistelet papukaijana jonkun toisen kertomaa!?
Eli, saamme pian jonkun tutkivan journalistin jutun? Nähdäänköhän joku työntekijäksi soluttautunut piilokameralla varustettu sniikkailija? Kiinnostavaa!
Mä en ole totuutena kertonut mitään kuten tuo edeltävä tyyppi (vai sinä?) vaan tekstistäni käy hyvin lukutaitoiselle ilmi, että epäilyksiä on minullakin ennen kuin on kunnon todisteita. Siksi toivon, että joillain työntekijöistä on sellaisia todisteita, joita media voisi julkaista. Lisäksi Pia voisi helposti todistaa oman suunnittelunsa, jos näyttäisi suunnitteluarkistot. Jos on yhtään ammattitaitoinen, sellaiset hänellä on jokaisesta mallista.
Pilkkujahan voi nussuttaa vaikka hamaan tappiin. Kun lukee koko tekstin, ei pitäisi jäädä epäselväksi, että tuotteita valmistetaan monessa maassa.
No, eiköhän tämä kohta selviä MOTissa tai jossain muussa mediassa?
Se on nykyajan trendi,pomot luistaa kaikesta vastuusta,pääasia että saa pitää viikonloppuvapaat.Vastuu sysätään työntekijöille.Yhtiössä kauan olleena olen huomannut että kaikkein laiskimmat ihmiset päätyvät johtotehtäviin.Työvuorolistat on miten sattuu.Olen eräässä hotelliketjussa töissä.Lasken vain vuosia koska saa jättää kaiken paskan taakse,ikävä ei tule.