Heti tai joutuu käymään Hollolan puolelle kaupassa.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Ei taida olla taloudellisesti kannattavaa, valitettavasti
- Anonyymi
M-Pyrhösen kauppa kaatui juuri siihen, että kahden kartelli otti elintarviketukkukaupan haltuunsa 2015 Valintatalojen valtauksella ja veti Lidlin mukaan Suomen elintarvikekauppojen liittoon. Kauppias kertoi tuolloin radiohaastattelussa, että meni pohja kilpailla ja ei hyvältä näytä, päätyi kasvettuaan aikansa siihen asti 3 vuodessa konkurssiin. Eli juuri näin. Kartelli hallitsee elintarvikekauppaa ja jyrää kilpailijat kentältä alta aika yksikön.
S-kauppa nosti hinnat niin kovaan kiitoon saman tien, että Marketin kattokaan kestä korotuksia ja on remontissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
M-Pyrhösen kauppa kaatui juuri siihen, että kahden kartelli otti elintarviketukkukaupan haltuunsa 2015 Valintatalojen valtauksella ja veti Lidlin mukaan Suomen elintarvikekauppojen liittoon. Kauppias kertoi tuolloin radiohaastattelussa, että meni pohja kilpailla ja ei hyvältä näytä, päätyi kasvettuaan aikansa siihen asti 3 vuodessa konkurssiin. Eli juuri näin. Kartelli hallitsee elintarvikekauppaa ja jyrää kilpailijat kentältä alta aika yksikön.
S-kauppa nosti hinnat niin kovaan kiitoon saman tien, että Marketin kattokaan kestä korotuksia ja on remontissa.Siis heti kun tämä M-kaupan jatkaja kaatui, syksyllä vuoden sinnitetyään, s-kaupasta rupesi hinnat hyppimään ylös kiivaasti ja "punalaput" ja vähiten voittoa tuottavat tuotteet valikoimasta häviämään. Tilalle tulee koko ajan kotimaista ja rainbow kuralaatua tilalle ja niiden hinnat tempastaa entisistä tuotteista.
Halvin jäätelötuuttikin maksaa tänä kesänä 1,9x mitä viime kesänä ... ja hinta paukkas jo neljänneksen heti kun helteet tuli, kahdessa viikossa jo 2 korotusta samaselle tuotteelle. Ihan kuin jonkun globaalin ruokakriisin alla olis. Kannattaa todella hakee kaikki kuiva ja säilykeruoka kaupungista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis heti kun tämä M-kaupan jatkaja kaatui, syksyllä vuoden sinnitetyään, s-kaupasta rupesi hinnat hyppimään ylös kiivaasti ja "punalaput" ja vähiten voittoa tuottavat tuotteet valikoimasta häviämään. Tilalle tulee koko ajan kotimaista ja rainbow kuralaatua tilalle ja niiden hinnat tempastaa entisistä tuotteista.
Halvin jäätelötuuttikin maksaa tänä kesänä 1,9x mitä viime kesänä ... ja hinta paukkas jo neljänneksen heti kun helteet tuli, kahdessa viikossa jo 2 korotusta samaselle tuotteelle. Ihan kuin jonkun globaalin ruokakriisin alla olis. Kannattaa todella hakee kaikki kuiva ja säilykeruoka kaupungista.Entäs kala, 2,5x lisää hintaa vuodessa, samaa aikaa uutisissa oli keväällä miten kalan hinta laskee ....
- Anonyymi
Pitäisi saada Keskon kauppa, jotta pystyisi kilpailemaan myös hinnalla S-marketin kanssa, valitettavasti pelkkä laatu edellä ei riitä, varsinkin tällaisena aikana kun lähes kaikki kustannukset ovat muutenkin nousseet
- Anonyymi
Täällä oli kauppa, joka ei kannattanut, jos sieltä ei hae kuin palan hiivaa ja käy kelloa kysymässä niin ei kannata.
- Anonyymi
Silloin kun pyrhösellä oli viimeiset päivät pulkassa niin väkeä oli jonoksi asti.
- Anonyymi
Lahdessa töissä niin käyn samalla kaupassa Lahden puolella
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1451145Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1181032Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset214770En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765- 63715
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25706- 135696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57612- 38588
Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss57541