Millainen olisi unelmienne lastenvaatteiden kauppapaikka netissä? Eli jos olisi tori.fi:n tapainen palvelu, joka olisi omistettu lastenvaatteille- ja tarvikkeille, niin millainen se olisi? Olen kehittämässä äppiä lastenvaatteiden hallintaan ja alla omia mietteitäni siitä, miten se voisi toimia.
Sovelluksella voisi ottaa kuvan hankitusta vaatteesta ja laittaa koon ylös heti vaatteen oston yhteydessä, jolloin voi milloin vain tarkistaa, kuinka paljon on minkäkin kokoisia vaatteita ja mitä. Kun kuva on otettu ja koko laitettu talteen, niin sovelluksesta saisi niillä tiedoilla laitettua vaatteen myyntiin parilla klikkauksella vaatteen jäädessä pieneksi. Sovellus myös kertoisi arvion, milloin vaate on jäämässä pieneksi huomioiden lapsen koon ja kasvukäyrän ja näyttäisi esimerkiksi, että parin kuukauden päästä on nykyinen koko jäämässä pieneksi ja seuraavaa kokoa olevia vaatteita puuttuu vielä.
Parin euron myynti-ilmoituksen takia ei välttämättä jaksa nähdä vaivaa ja pakata ja postitella mitään. Kätevämpää olisi, että samalla kertaa saisi myytyä isomman määrän. Ostajatkin mieluusti ostaisivat samoilla toimituskuluilla vaikka kaikki kyseisen koon vaatteet. Sovellus voisi yhdistää ostajia ja myyjiä keskenään, kun se tietää, mitä tarpeita toisilla käyttäjillä on ja mitä kyseisten käyttäjien tarvitsemia vaatteita on myynnissä esimerkiksi samalla postinumeroalueella. Hinnoittelun apuna sovellus voisi näyttää, mihin hintaan vastaavia tuotteita on palvelussa aikaisemmin myyty.
Kun vaatteet on sovelluksessa, niin ne voisi myös jakaa esimerkiksi isovanhemmille, niin he tietävät ostaa lahjaksi sen kokoisia vaatteita, joille on tarvetta. Kavereille ja kaverin kavereille, joilla on vähän pienempiä lapsia voisi myös helposti jakaa tiedon, mitä vaatteita on jäänyt tai jäämässä pieneksi, jos he haluaisivat vaikka niitä ostaa.
Olisiko tällaiselle sovellukselle tarvetta ja olisiko teillä hyviä ideoita, millaisia muita toiminnallisuuksia tällainen lastenvaatteiden äppi pitäisi sisällään?
Millainen olisi unelmienne lastenvaatteiden kauppapaikka netissä?
1
595
Vastaukset 1
- Anonyymi
Pari vuotta siihen meni, mutta nyt on pikkuvaate.fi livenä! Käykääs testaamassa ja antakaa kehitysehdotuksia :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627