Kojelauta nitisee

Matti

Moro,

Vaimon Megane (1.6 vm.2003) takuu loppuu kohta, ja ajattelin yrittää korjauttaa tällasen pienen mutta ärsyttävän vian:

Nimittäin. Kojelaudan kohdilta kuuluu nitinää ja natinaa. Varsinkin kuopissa nitinä kuuluu tosi selvästi. En ole yrittänyt paikantaa vikaa kun on peukalo ns. keskellä kämmentä. Kysyisinkin arvon raadilta, että onko tullut vastaavia tapauksia kohdalle? Voiko korjata?

Toinen juttu mitä olen ihmetellyt on se, että tehot tuntuu kadonneen. Tuntuu että kone ei väännä niinkuin alkuaikoina ja kiihdytettäessä meno tuntuu jotenkin "ohuelta". Kierrokset nousee mutta tuntuu että ei lähe kiihtymään sitten millään. Maninitsin vuosihuollossa tuosta, mutta huoltomies oli käynyt ajamassa eikä muka huomannut mitään erikoista. Laittoivat uudet softat autoonkin (jos se nyt mitään kertoo). Onko kellään kokemuksia tällaisesta? Kilometrejä on tullut n. 22t.

Muuten on pelittänyt ihan hyvin. Aluksi lähti joitain namiskoja irti, ja polkimien kumit on kerran liimattukin ja taas ne on irti. Pissapojan pumppu meni rikki. Etuvalojen suutin on lähtenyt irti. Kaikki nämä on mennyt takuuseen.

Jos olet tähän asti jaksanut lukea, niin vielä ottaisin kommentteja että mitä kannattaisi nyt tarkistaa autosta ennenkuin vien sen viimeiseen "takuuhuoltoon"?

Kiitos etukäteen!

-Matti-

9

2472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nisse

      aiheuttajia löytyy useampiakin mistä itse olen paikallistanut ainakin kojetaulun keskellä olevan muoviosan kiinnikkeiden aiheuttamat. Siis sen missä sijaitsee radion yms. näyttö toiminnot.

      Toiseksi mittariston päällä olevan kotelon kiinnikkeet.

      Suurin mekkalan aiheuttaja tuntuu tulevan lämmityslaitteen kotelosta. Siinä olevat ilmanohjausta säätelevät muoviläpät, läppien muoviset ohjaustangot, sellaiset muoviset, molemmista päistään pallomaiset sekä näiden päällä oleva muoviakseli helisevät epätasaisella tiellä ajettaessa ja ääni paikallistuu keskelle kojetaulua.

      Osa nitinän aiheuttajasta tuntuu tulevan itse kojetaulusta. Kevyesti kojetaulua painamalla esim. hansikaslokeron päältä poistaa osan nitinöistä.

      Katsotaan mitä huolto näistä sanoo kun on huollon aika. Pahoin pelkään että siellä nostetaan kädet pystyyn ja ongelma jää silleen.

      Kertoisitko mitä huoltosi nitinästä sanoi?

      • gigane II

        Täsmälleen sama ongelma. Auto on muuten hiljainen ja nitinätön mutta keskikonsolin muoviosat pitävät epätasaisella tienpinnalla ärsyttävää nitinää joka kuuluu muun melun puuttuessa ikävästi korvaan.

        Auto oli biliassa 10tkm ensihuollossa (joka muuten sekin on törkää vain Suomessa käytössä olevaa rahastusta) ja tein oikein erikseen kirjallisen maininnan huoltomääräykseen tämän nitinän korjaamisesta.

        Ja, yllätys yllätys, laskuun oli ilmestynyt 18€ ylimääräinen summa nitinän "tarkastuksesta" ja "koeajosta" (mittarin mukaan 200m) ja tulos oli että mitään ei löytynyt eikä korjattu mutta vanhan satasen tästäkin riemusta sai näköjään maksaa!!

        Huollon jälkeen sain linkin www-sivulle jossa kartoitettiin asiakastyytyväisyyttä ja kysyttiin "vastasiko huolto ennakko-odotuksiasi". Parin Volvon aiempana omistajana, saatoin vastata tähän kohtaan rehellisesti KYLLÄ!

      • Mja
        gigane II kirjoitti:

        Ensihuolto ei tietääkseni ole pakollinen, mutta suositellaan. Itselläni on huoltosopimus, joten en ottanut sen paremmin selvää, mutta tällaista olen lukenut. En tosin haluaisi ajaa sisäänajoöljyillä 30tkm

        Bilian huolto kyllä kuulee nitinät kun menet hiljaisena aikana ja pyydät työnjohtajaa mukaasi koeajolle. Yhdessä sitten kuuntelette ne. Ja kyllä ne muutenkin tietävät, kojelaidan nitinä ja jarrujen kitinähän ovat Megane II:n FAQ-osastoa. Eri asia on että nitinän korjaaminen on kallista, koska joutuu purkamaan kojelautaa. Kannattaa siis olla kuulematta mitään.

        - Ylipäätään pulmana on että autot pyritään nykyisin suunniteelemaan niin että ne voidaan kasata ilman työkaluja, napauttamalla osa paikoilleen. Yhden auton kasaamiseen ei montaa tuntia mene (olikohan Scenicissä 11 henkilötyötuntia) joten kaikki turhat ruuvit pyritään eliminoimaan. Muissakin kuin Renuissa.

      • gigane II
        Mja kirjoitti:

        Näyttää olevan selvä ero sillä minkä tehdas maksaa ja mikä menisi Bilian piikkiin (=Vulva-auto).

        Samassa huollossa mainitsin nimittäin ohimennen vinkuvista jarruista jotka eivät oikeastaan minua mitenkään häirinneet mutta jos tarkkaan kuuntelee niin kuuluihan sitä välillä.

        Jarruihin vaihdettiin näköjään palojen ja asennustappien lisäksi vielä puolet jarrusatulastakin (!) ja kitinänvaimennuspalat päälle. Ja tämän havaitsemiseksi ei tarvinnut käydä edes 18€ koeajolla!

        Kojelaudan natinoiden korjaaminen taas menisi bilhelevetin piikkiin joten ei kun asentajalle tulpat korviin ja paskaisilla haalareilla makkaraperunoita hakemaan (=koeajo). 18€ hintaan taiai asentaja tuoda grilliherkut koko korjaamolle. Perkele!

        Miksi jarrujen kitinä menisi tehtaan (takuun) piikkiin mutta kojelaudan kitinä menisi maahantuojan piikkiin? Minun tietääkseni Suomessa maahantuoja ei maksa missään oloissa mitään - mihin oikein viittaat? Renaultin takuut menee tehtaan piikkiin, muut kulut maksaa omistaja joko suoraan tai huoltosopimuksen kautta.

        EU:n direktiivi vaatii uusille autoille vähintäin 2 vuoden takuun ja sen tehdas antaa. Eräissä maisssa, kuten Britanniassa Renaultin maahantuoja antaa ylimääräisen 3. vuoden takuun, mutta ei sentään Suomessa.

    • Nisse

      sen verran että niiden irroittaminen on melko vaivaton toimenpide jos joku muukin haluaa itse liimailla tarrateipin paloja kitinöiden poistamiseksi.

      Tässäpä tietoa miten suojat yms irtoavat.

      Kiinnityselementeistä sen verran että ne ovat muoviohjareiden päälle puristettuja metalli kiinnikkeitä ja pääsevät liikkumaan ohjareidensa päällä. Mukulakivi päällysteellä ajettaessa helisevät sen verran mitä väljyydet antavat periksi.

      Hansikaslokeron saa irti irroittamalla lokeron yläosassa olevat neljä (torx) kiinnitysruuvia. Kolme kotelon sisällä yläreunassa, yksi vasemmalla puolella muovilapun alla , yksi kotelon oikeassa reunassa turvatyynyn on/off katkaisjan vieressä panelin alla ja yksi ruuvi oviaukon jalkatilan puoleisen peitelistan alla.

      Oviaukossa oleva peitelista on myös muovisella "snap" lukituksella kiinni ja irtoaa helposti, lukituksen vierestä sopivasti kampeamalla. Hansikaslokero lähtee vetämällä pois kojetaulun alta.
      Turvatyynyn on/off katkaisija jää panelin kanssa roikkumaan katkaisijan johtojen varaan.

      Radionäyttöyksikkö ja sen muovialusta on kiinni "snap" lukituksella joista kaksi on muoviosan etureunassa ja kaksi sivuilla suoraan näyttöruudun kohdalla, sauman kohdalla kulmissa. Lukitukset aukeavat kampeamalla niitä ylöspäin saumasta, lukitusten vierestä jollain sopivan pyöreä reunaisella, litteällä metalli työkalulla mikä ei naarmuta muovipintoja.
      Kun lukitukset laukaisee kiinnityksistään yksikkö irtoaa kojetaulusta vetämällä.

      Mittariston päällä oleva kotelo on kiinni ratinpuoleisesta päästä samanlaisilla lukituselementeillä kuin radionäyttöyksikön alla oleva muovikansikin, kotelo irtoaa kampeamalla lukituselementtejä kotelon etureunoista ja nostamalla sitä ratinpuoleisesta päästä ylöspäin. Irtoaa tämän jälkeen vetämällä kotelon takaosassa olevat koukut pois poteroistaan.

    • TSA

      Tsekkaa taustapeilin kiinnitys. Mulla kuului kanssa kojelaudan suunnasta epämääräistä nitinää, mutta se loppui, kun nitinä paikallistettiin taustapeilin muovikoteloon. Jotenkin se nitinä ikäänkuin heijastuu siten, että se kuulostaisi tulevan jostain kojelaudan suunnasta.

      • myös

        luin TM:n kestotestin jossa sanottiin kojelaudan nitinän syyn löytyneen taustapeilista. Sama minulla kun kokeilin, se iso muovi joka on ikkunaa vasten pitää tuon äänen, itse laitoin sinne pahvin palan väliin jä ääni loppui, olisin kyllä voinut melkein vannoa että se olisi tullut hansikaslokerosta, mutta kun sormen pisti taustapeilin muoviin niin se loppui.

    • Temppa

      Tuon hintaluokan autoissa voi pitää itsestää selvyytenä että alkaa paikat nitisemään. Materiaalit ja osien sovitukset on tehtaalta tullessa sellaiset ettei voi olettaakkaan niiden olevan nitinättömiä. Raha puhuu valmistuksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2648
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      204
      1682
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1610
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1471
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1232
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      67
      881
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      877
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe