Liikennerikkomusmaksu ihmisten valittaessa enemmän

Perusteet, joilla oikaisua vaaditaan: Ylikonstaapeli väänsi sanoja tahallaan liioitellen ja esti minua selvittämästä asiaa. Pyysin lopuksi huomautusta liikevirhemaksun sijaan, johon hän käänsi käymäämme keskustelua sellaiseksi, mitä en ollut sanonut. Hän ilmoitti, ettei tästä ennen saanut sakkoj, mutta nyt tilanne on muuttunut. On tullut niin paljon valituksia. Sanoin, etten ole koskaan saanut poliisilta sakkoja päivittäin tekemästäni pysäköinnistä tien sivuun. Sanoin, etten aja autoa jalankulkukäytävällä vaan pysäytin heti tien viereen. Hän liioitteli kirjoittamalla sen ajamiseksi. Heti alussa kun sanoi, että yritän säästää aikaa tilauksen halemiseksi ja tästä on helpompi lähteä kuin ajaa tietä pitkin. Hän väänsi sen "ai koska haluat hampurilaisen nopeammin. Ei kuulosta hyvältä. Hän halusi antaa sakot ja tekaisi syyt. On totta, että laki kieltää sen mitä tein. On myös totta, että sitä ei ole ennen kutsuttu liikennerikkomukseksi. Sitten yritin antaa esimerkin ja hän sanoi, että heidän pitää nyt lähteä tästä. Sain sanottua, että iso-roballa on pakettiautoja kävelyladulla, joilla on vilkut päällä. Jos he kohtelisivat minua kuten heitä lain mukaan, heidän pitäisi sakottaa kaikkia. Ei ole siis oikein, että minusta tehdään uhri juuri äsken muuttuneelle tulkintatavalle. Hän kuitenkin vääristi sen niin, että minä esitän röyhkeitä vaatimuksia. Hän tuli juuri sakottamasta toista lähettiä Aikatalon kulmalta. Kun mainitsen sen, hän vääristeli, että jos kohtelen sinua tasapuolisesti, hänen täytyy sakottaa minuakin. Keskustelu oli alistavaa. Kerroin olevani aina vastuullinen kuski. Kerroin laittaneeni valot vilkkumaan siksi, että ihmiset eivät joudu vaaraan, kun autoni on siinä. Hänen kumppaninsa vääristeli sen, että "väärä vilkkujen käyttöhän on 100 € lisää. Selvää kiusaamista poliisiparilta. Kerroin, etten ole niiden valitusten aihe, joissa ulkomaalaiset ajavat selkeästi läpi jalankulkualueen ja pysäköivät niin vallilan luona. Poliisi ärhenteli ja esti minua selittämästä. Pyysin anteeksi epäkohteliasta selittelyäni. Poliisi sanoi, ettei lain rikkominen vaadi konkreettista vahinkoa ollakseen rikos. Tarkoittaa siis sitä, että se ennen vaati ja nyt ei, koska ihmiset vaativat autoja pois jalankulkuväyliltä. Lupasin muuttaa toimintatapaani kertasanomisella. Poliisi väitti, että mistä he voivat tietää, että onko se minulle eka rikkomus. Minä korostin, että heidän ei pidä tuhota minun ja muiden elinkeinoa ja tulos vaan antaa pelkkiä huomautuksia aluksi. Poliisi kyynisesti totesi, että nyt saan muuttaa toimintatapaani ekasta liikennerikkomusmaksusta. Kerroin tehneeni tätä kuljetustyötä hyvällä omatunnolla ja luullen, että tämä tapa on ok. Siksi pysähdyinkin nähdessäni heidän autonsa takanani. Kun hän laittoi hätävilkut takanani ollessani jo silloin pysähtynyt, sanoin autoni ovelta, että voinko poistua. Sopiiko? Ei vasn hän päätti käyttäytyä tylysti ja sakottaa jo ennen selvitystä. Luotin siihen, mitä poliisi on sanonut aiemmin ja mitä tilauksen lastaus on merkinnyt aina tähän asti.

Millaista muutosta vaaditaan: Minua kohdellaan tässä epäreilusti ja kohtuuttomasti ja Pyydän päätöksen kumoamista ja muuttamista huomautukseksi

Korjaus perusteisiin. Sain kerran aiemmin pysäköintivirhemaksun, jolloin konstaapeli neuvoi laittamaan hätävilkut päälle ajoväylällä, jossa ei ole sulkuviivaa tai portteja 30 alueella. Nyt konstaapeli uhkasi, että tsrpeeton hätävilkku on sakkoaihe. Poliisi muuttaa lakia tarpeen mukaan

3

199

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      HAHA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        ❤️ ­­­N­­y­­m­f­o­­­m­­­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#178235534

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Lisäys perusteisiin. Poliisin pari kehotti minua pysäköimään sinne ravintolan eteen. hän kysyi minulta, siellä on pysäköintikielto, eikö olekin? vastasin niin on. Hän jatkoi, siellä kukaan tuskin edes huomaa mitä teen. Hän vihjasi, että väärä pysäköinti on väärä vain ateneumin edessä Vastasin, että jos lakia seurataan, heidän pitää sakottaa minua sielläkin. Tarkoittaa sitä, että heidän pitäisi tuomita kuskeja inhimillisesti eikä väittää, että tämä kohtuuton sakko johtuu vain laista eikä poliisin tulkinnasta.

      Lisäys 2 perusteisiin. Ylikonstaapeli arvosteli minua välinpitämättömäksi ihmisten turvallisuudelle, kun selitin, että pysäytin auton turvallisesti. Koska laki sanoo, että se on turvatonta, olen minä piittaamaton turvallisuudesta, vaikka konkreettista vaaratilannetta ei synny. Ja siksi lain noudattaminen ei vaadi konkreettista vaaraa. Hän yritti estää minua arvostelemasta häntä itseään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      351
      1031
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      711
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      36
      619
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      557
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      532
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      318
      491
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      74
      458
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      449
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      441
    Aihe