Nyt kaivataan tosi hyviä vinkkiä miten sais elämän hymyilemään!!!
Meillä takana (vasta) 1,5 vuotta yritystä ja nyt sellanen kausi menossa että minua ei mikään huvita. Tutkimukset on aloitettu ja clomikuuri pitäis aloittaa pian ja tuntuu silti että kaikki vaan masentaa. :(
Meillä takana (vasta) 1,5 vuotta yritystä ja nyt sellanen kausi menossa että minua ei mikään huvita. Tutkimukset on aloitettu ja clomikuuri pitäis aloittaa pian ja tuntuu silti että kaikki vaan masentaa. :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
hei !
lohdutuksen sanoja on vaikea sanoa, kun on varmasti monella vaikeaa. Ajoittain menee vähän paremmin ja taas välillä toisin päin. Itselläni oli erittäin huono olla, koko viime viikonloppuna. Itkin vähän väliä ja murehdin elämääni ja keneltäkään en saanut lohdutuksen sanoja. ( mieheni oli vielä melkein koko viikonlopun poissa )Kukaan läheisistä ei tiedä lapsettomuudestamme tai ei ainakaan ääneen puhu siitä. Enkä pysty asiasta puhumaankaan vaikka haluaisin jollekkin avautua, mutta kuka se ymmärtäisi? Luulen kyllä että he asiaa epäilevät. Koska olemme olleet yhdessä 11½ vuotta ja heinäkuussa 8 vuotta naimisissa. Paras ystävättäreni sai tyttö-vauvan huhtikuussa ja ensi viikonloppuna olen kummina ristiäisissä. Eli tässä on ollut siltäkin osalta paljon tuskaa ja on sitä edessäkin päin...
Ens kuussa tulee ns. yritystä kaksi vuotta täyteen ja olen nyt syönyt kolme clomikuuria ( kp 32 menossa ) ja odottelen siis tällä hetkellä vuotoa...Silloin kun aloitin clomit, luulin todellakin että "jippii" tästä me saamme nyt avun. Mutta alkaa jo usko ja toivo mennä näihin clomeihinkin. Lääkäri kuitenkin sanoi, että näillä menemme nyt läpi kesän.
Sen haluan vielä sanoa sinulle, että et ole asian kanssa yksin, meitä on niin paljon muitakin!
totta puhut että välillä menee paremmin ja sitte taas huonommin. Minulla on muutama ystävä joiden kanssa juttelen asioita, mutta se on välillä myös vaikeaa. Joskus haluais jutella kauhiasti ja purkaa tunteitaan ystävän kans, mutta ei sitäkään aina halua. Ja joskus tuntuu että ystävä ei ymmärrä ollenkaan ku ei oo itse samaa kokenu, vaikka hyvä ystävä onkin. Tämä on raskas tie kuljettavana.
Sehän on ihanaa että pääset kummiksi! :) Yritä nauttia siitä pienestä vauvasta ja olla hänelle rakastava kummitäti. Ei siinä oikein muu auta. :)
Helppoa on aina toiselle sanoa että periksi ei saa antaa! Toivoa ei saa menettää! Kyllä sinä ja minäkin jonakin päivänä saadaan viettää oman vauvan ristiäisiä. :) Ennemmin tai myöhemmin.
Tämä kääntyy nyt toisinpäin. Itse laitoin alkuperäisen viestin ja pyydän lohdutusta, niin nyt sitte lohduttinkin sinua. :) Aika jännä juttu. Tuli itelle kyllä parempi mieli ku joku yleensä vastasi viestiini.
Meillä on sama juttu että ens kesä yritetään nyt noilla clomeilla ( terot on lisänä, ollutkin jo kolme kiertoa) ja sitte syksyllä katsotaan jatkoa. Katsotaan nyt kuinka meidän käy. On niin kuullu molempia kokemuksia noista lääkkeistä. Toisilla tehoaa heti ja toisilla ei ollenkaan.
No, mutta yritetään molemmat nauttia tulevasta kesästä, rentoutua ja jatkaa harjoituksia. ;)
Kiitos kun vastasit viestiini. :) Tiedän että en ole ainoa jolla on tällaisia ajatuksia.
oi kun teidän molempien tilanne tuntuu niin tutulta. mulla taas on menkat alkamassa, kaksi vuotta yrittämistä takana ja clomeilla pitäisi kesä selvitä. mulla on pco-tyyppiset munasarjat, mutta verikokeilla on testattu kahdesti, että ovuloin ja kaiken pitäisi muuten olla kunnossa. nyt silti clomia nassuun "varmuudeksi", tuntuu aika järjettömältä. pahinta on ehkä se, että tietää, ettei mitään vikaa ole löytynyt, mutta silti ei vaan löydy selitystä, miksi se ei onnistu!
tiedän, että viimeistään viikon päästä taas uusi toivo herää. ei vaan haluaisi haaskata elämäänsä odottamalla kierron niitä päiviä, kun toivo vielä elää. mietin myös, kauanko pidän asian salassa esim. sukulaisilta. en halua surkuttelua ja selän takana puhumista. toisaalta en ole ehkä vieläkään ihan lopullisesti myöntänyt itselleni, että ei lapsenteko meiltä taida sittenkään luonnollisin keinoin onnistua, ja haluan uskoa mm. huonoon tuuriin..
tsempatkaa, ja kirjoittakaa ihmeessä kesällä, miten pärjäilette clomien kanssa. yksikin onnistumistarina tekisi terää kuulla!!
Meillä on takana yritystä kohta kaksi vuotta. Kaksi inseminaatiota ja kolmas enskierrossa. Syyskuussa ensimmäinen koeputkihedelmöitys jos inssi ei onnistu.
Olemme siinä iässä että ystäväpiirissä melkein joka toisella on jo mahat isoina. Pelko uusista vauva uutisista on suuri. Kuinka kauan pystyn pitää tämän esityksen "ei vielä valmis perheen lisäykselle".
Milloin on meidän vuoro?
Olen aina uskonut kohtaloon...
Toivon, että kohtalo antaa mahdollisuuden
onneen!
Viime päivät on ollu mulle erityisen vaikeita.Tuntuu ettei jaksais edes aamulla nousta sängystä ylös saati sitte tehä jotain.Mutta eläinten takia on pakko.Ne auttaa jaksamaan edes jotenki päivästä toiseen koska ne on kuitenki pakko hoitaa joka päivä.Meillä on avomiehen kanssa takana yritystä yli vuosi ja tällä hetkellä odotan aikaa keskussairaalaan tutkimuksiin.Ei ole varaa mennä yksityiselle puolella koska muutenki on rahat tiukilla.Kukaa ei tunnu ymmärtävän mua eikä mulla ole ketään ihmistä jolle mä voisin puhua ja joka olisi samassa tilanteessa kun minä.Mua ärsyttää se kun mun äitiniki vaan sano että mitä sä siitä murehdit että sähän olet vielä nuori ihminen.Elämässä ei tunnu olevan tällä hetkellä mitään iloa!
meillä oli yritystä lähes neljä vuotta sitten söin terolutteja 3kk ja aloitin clomit ja kappas..ensimmäinen kierto nappasi..ei tosin olla vasta kun 5viikolla mutta jospa se pysyisi sisällä.toivottavasti saatte toivoa edes yhdestä onnistumisesta kun itse lueskelin täällä näitä juttuja clomeista niin epätoivo iski,ei näillä onnistu kukaan....mutta nyt minä yritän levittää sanomaa, voi ne toimiakkin ihan pienimmälläkin annostuksella 50mg 1*päivässä kierron 3-7 päivä..