Operaattorit huijaa ikäihmisiä

Anonyymi-ap

Tarkastakaapa iäkkäämpien läheistenne kanssa mitä tilauksia heillä on voimassa operaattoreille. Myyjät kauppaavat puhelimitse kaiken mahdollisen tarpeellisen ja tarpeettoman, eikä ikäihminen välttämättä itse ymmärrä mihin on suostunut. Verkkopankkitunnuksilla pääsee kirjautumaan näihin operaattorien palveluihin, ellei ole käyttäjätunnuksia tai ne on unohtuneet. Sukulaiselle esimerkiksi oli Elisalta myyty täysin tarpeettomia palveluita, joihin oli mennyt useita kymmeniä euroja kuukaudessa jo useamman vuoden ajan, ja joita hän ei ollut koskaan käyttänyt, eikä ollut edes ymmärtänyt niitä tilanneensa. Nämä kaikki olivat nähtävissä OmaElisan nettisivun kautta, mitä kautta saimme myös irtisanottua tarpeettomat sopimukset.

Operaattorin kuukausimaksullista digiboksia ei tarvitse, jos on älytelevisio, ja vaikkei olisikaan, niin pidemmän päälle tulee halvemmaksi hankkia sellainen, kuin maksaa kuukausimaksua digiboksista. Jos katsoo pelkästään tavallisia TV-kanavia, eikä mitään sovelluksia (esim. Ruutu, Areena, YouTube), silloin ei tarvitse edes älytelevisiota. USB-muistitikun televisioon liittämällä voi myös useimmilla älytelevisioilla tallentaa ohjelmia ihan ilmaiseksi, jos sellaista tarvitsee. Ainoastaan jos haluaa tallentaa useampaa kanavaa samanaikaisesti, niin se ei välttämättä kaikilla televisioilla onnistu, ja siinä tapauksessa tuollainen operaattorin digiboksi voi olla tarpeellinen, samoin myös jos esim. mökillä ei ole television antennia tai on kuuluvuusongelmia, jolloin televisiokanavat saa näkymään netin kautta boksilla. Tosin Ylen kanavat näkyvät muutenkin suorana ihan vaan Areenan kautta. Operaattorien kuukausimaksullisia pilvitallennuspalveluita ei myöskään tarvitse mihinkään, puhelimen voi laittaa varmuuskopioimaan automaattisesti Google Driveen ja kuvat voi myös tallettaa muistikortille tai siirtää ulkoiselle kovalevylle.

Myös puhelinmarkkinointi kannattaa kieltää kokonaan: https://www.asml.fi/kieltopalvelut/ Kiellon jälkeen puheluja saattaa tulla vielä sellaisilta tahoilta, joiden asiakas olet hiljattain ollut, mutta tällöin voi puhelimessa sanoa, että sinulla on voimassa oleva puhelinmarkkinointikielto, etkä halua jatkossa puheluita, jolloin he poistavat sinut listalta.

16

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sama myös kun on ostamassa uutta tietokonetta/puhelinta liikkeistä. Monesti yritetään tyrkyttää ties mitä lisäpalveluita kuten maksullista virustorjuntaa jolla ei tee yhtään mitään. Tähän menee äkkiä yli satanen vuodessa täysin turhaan.

    • Anonyymi

      Operaattorithan huijaavat kaikkia tasapuolisesti.

    • Anonyymi

      Yllättävän monet maksavat vielä 2023 puhelinnumerosta kk maksua ja sen päälle puheluista ja viesteistä?
      Pahin vedätys on näiden lisäksi maksattaa netistä puhelimessa jolla ei edes pääse nettiin....
      Poistin DNA palvelut ja maksan vain käytöstä eli eroa entiseen yli -400€/v!

      Vanhan äitinkin puhelin ollut jos vuosia kk maksu vapaana joten eipä ole tullut laskuja sinnekkään jotta saa pitää numeron!

    • Anonyymi

      Ei se ole mitään huijaamista, jos operaattorit myy palveluita noille ikävystyttäville ihmisille. Eihän se ole myyjän vika, jos ikävystyttävä ihminen ostaa hänelle tarjotun palvelun. Kyseisten palveluiden myyminen on täysin laillista ja ne on täysin asiallisia palveluita. Jos joku ikävystyttävä ihminen ostaa palvelun, jota ei oikeasti tarvitse niin ei se ole operaattorin vika. Mitäs osti sen palvelun, jos ei sitä tarvitse. Tuskin kukaan häntä pakotti sitä ostamaan, itsehän hän sen ostopäätöksen teki.

      • Anonyymi

        Onhan se koska monesti huijaavat että "tämä on välttämätön palvelu ja ilman tätä käyttö voi olla vaarallista"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se koska monesti huijaavat että "tämä on välttämätön palvelu ja ilman tätä käyttö voi olla vaarallista"

        Jep. Esimerkiksi tietokoneliikkeissä vuosia takaperin myyjät väittivät että maksullinen virustorjunta on välttämätön ja että ilmaiset suojaa huonosti. Todellisuudessa asia ei ole näin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Esimerkiksi tietokoneliikkeissä vuosia takaperin myyjät väittivät että maksullinen virustorjunta on välttämätön ja että ilmaiset suojaa huonosti. Todellisuudessa asia ei ole näin.

        No kyllähän asia voi olla niin, että maksullisessa virustorjunnassa on tuki sellaisille haittaohjelmien poistotavoille ja tunnistustavoille, joita ilmaisissa ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se koska monesti huijaavat että "tämä on välttämätön palvelu ja ilman tätä käyttö voi olla vaarallista"

        Ei se ole huijaamista. Jos nyt ajatellaan esimerkiksi tietoturva ja virrustorjuntapalveluita niin kyllä ne tänäpäivänä on välttämättömiä. Ja kuvitteletko siis, että se vanhus osaisi itse asentaa sen erikseen omia aikojaan jostain netistä? Tuskin osaisi joten siksi on hyvä, että niitä heille tarjotaan operaattoreilta. etenkin vanhukset päätyvät helposti ties mille sivuille ja availemaan ties mitä linkkejä jne joten esimerkiksi ilman tietoturvapalvelua joka myös pidetään ajan tasalla netin käyttö oikeasti on vaarallista. Siinä voi joku tulla tyhjentänmään tilit jne. Ja mitä tulee tietoturvaohjelmistojen ajan tasalla pitämiseen niin se on tärkeää ja kuvitteletko jonkun vanhuksen osaavan tehdä sen itse? Tai edes muistavan tehdä sen? Tuskin. Sen takia on hyvä, että operaattorit tarjoaa niitä palveluitaan jollon operaattorijärjesttää sen palvelun. On etenkin Windowsia käytettäessä idioottimaista typeryyttä väittää, että esimerkiksi niitä tietoturvapalveluita ei tarvita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllähän asia voi olla niin, että maksullisessa virustorjunnassa on tuki sellaisille haittaohjelmien poistotavoille ja tunnistustavoille, joita ilmaisissa ei ole.

        Ei ole asia niin. Pelkkää huijausta on moiset


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole huijaamista. Jos nyt ajatellaan esimerkiksi tietoturva ja virrustorjuntapalveluita niin kyllä ne tänäpäivänä on välttämättömiä. Ja kuvitteletko siis, että se vanhus osaisi itse asentaa sen erikseen omia aikojaan jostain netistä? Tuskin osaisi joten siksi on hyvä, että niitä heille tarjotaan operaattoreilta. etenkin vanhukset päätyvät helposti ties mille sivuille ja availemaan ties mitä linkkejä jne joten esimerkiksi ilman tietoturvapalvelua joka myös pidetään ajan tasalla netin käyttö oikeasti on vaarallista. Siinä voi joku tulla tyhjentänmään tilit jne. Ja mitä tulee tietoturvaohjelmistojen ajan tasalla pitämiseen niin se on tärkeää ja kuvitteletko jonkun vanhuksen osaavan tehdä sen itse? Tai edes muistavan tehdä sen? Tuskin. Sen takia on hyvä, että operaattorit tarjoaa niitä palveluitaan jollon operaattorijärjesttää sen palvelun. On etenkin Windowsia käytettäessä idioottimaista typeryyttä väittää, että esimerkiksi niitä tietoturvapalveluita ei tarvita.

        Kyllä se huijausta on jos yritetään maksullista tyrkyttää vaikka nykyään Windows sisältää jo valmiiksi erinomaisen suojauksen. Ei siis todellakaan tarvita ostella muita


    • Anonyymi

      Ehkä puhelinoperaattorit voisi tehdä nettipalvelussa niin, että katsovat asiakkaan syntymäaikaa ennen kuin alkavat myymään liittymiä tai laitteita.

      • Anonyymi

        Katsovatkin, tuumavat sitten että helppo höynäytettävä.


    • Anonyymi

      Ikäihmiset ennemmin huijaa operaattoreita. Ensin hankkivat maksullisia palveluita ja käyttävät niitä. Sitten alkavat valittamaan, että eivät muka koskaan halunneet niitä palveluita ja alkavat vaatimaan rahoja takaisin. Silkkaa huijaamista tuollainen.

      • Anonyymi

        Myyjät näitä tyrkyttää kovalla kädellä ja väittävät ties mitä että ilman tätä et pärjää.. monella ei ole todellista tietoa asiasta vaan uskovat myyjää ja vasta myöhemmin näkevät että ei olisi kannattanut ostaa.


    • Anonyymi

      Myyjät huijaa. Ei taida kaikilla olla isovanhempia. Tai ei ole läheisiä välejä.
      Vaikka olis varaa, on silti tyhmä maksaa liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      20
      2645
    2. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      98
      2510
    3. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      36
      2499
    4. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      73
      2373
    5. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      10
      2244
    6. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      27
      2238
    7. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      75
      1874
    8. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      196
      1752
    9. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      86
      1664
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      134
      1655
    Aihe