Valkojäkälä?

Osaako kukaan sanoa minkälaisia oireita on
valkojäkälässä?
618969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yritin vastata naistentaudieissa samaan kysymykseen.

Äänestä

Todettu viisi vuotta sitten. Ja on ikuinen vaiva. Ei syitä mistä johtuu eikä parannettavissa. Sain mietoa kortisonivoidetta ja perusvoidetta joita sitten vuorotellen käytetään. Sen verran vakava juttu että parin vuoden välein käytävä ottamassa koepalat.Joka on sitten vasta hauska juttu. Mutta kyllä se siitä kun ei muutakaan voi!

Äänestä

Lisäisin, että oireena vjäk. kutina, välillä siedettävä ja välillä ei.

Äänestä
  • mullakin ollut valkojäkälä lähes koko nuoren ikäni ajan. oon pitäny sitä aina ei niin vakavana juttuna, mutta onko se kuitenkin vakavampaa? :/ entä millanen se koepalan otto on? kivulias?

    Äänestä

  • Mulla myös todettiin Valkojäkälä eli LSA joku nelisen vuotta sitten. Koepala otettiin pahimmasta rakosta (ei sattunut)(jossa oli tuolloin reilun sormeenpään kokoinen kellukka täynnä mätää), että saataisiin varmistus taudista. Sehän ei ole onneksi vaarallinen, tarttuva tai kuulemma edes periytyvä. Sain myös Cortison-kuurin, mutta en ole joutunut käyttämään nyt moneen vuoteen (pari kuukautta rasvasin taudin toteamisen jälkeen). Laikut (neljä) ovat melko huomaamatomia nykyään. Enemmänkin ruskehtavia, ruskettuneen ihon värisiä kuin valkoisia. Nyt juuri eilen lueskelin netistä tautiin (jonka olin ehtinyt jo unohtaa) liittyviä oireita ja pelästyin: se on saattanut taudinomaisesti levitä ulkosynnytyselimiin. :O Valkoista siellä ainakin on. Toivottavasti saan pian lähetteen, koska tässä on hoitamattomana tuolla alueella pieni syöpäriski. :S Onko muilla läikkiä vain kehossa vai myös sukupuolielimissä? Omani eivät kutise tai oireile enää nykyään ("puhkeamisvaiheessa" se rakkoläikkä muistaakseni kutisi).

    Äänestä

Minulla todettiin valkojäkälä. Outo tauti sinäänsä,mutta onko helpotusta muista tuotteista kenelläkään kuin voiteista?? Ja kuinka kauan niitä joutuu käyttämään? loppuiän?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Marja kirjoitti:

Osaako kukaan sanoa minkälaisia oireita on
valkojäkälässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu