39-vuotias Emma valmistui kahdeksan vuotta sitten kauppatieteiden maisteriksi loistavin arvosanoin. Vuosia myöhemmin Emmalla on kiusallinen salaisuus. Hän ei ole vieläkään saanut oman alansa töitä.
Silti summa kilahtaa tilille tekemättä mitään.
Emma asuu Helsingissä.
Silti summa kilahtaa tilille tekemättä mitään.
Emma asuu Helsingissä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eikös tuo ole ihan normitapaus Hesassa?
Ihmeellistä että juuri Helsingissä lonuavat pitkäaikaistyöttömät. Taitaa olla citipummitörsäpaskoja.
Tuki kyllä kelpaa niille. Ei työnteko.
Oikea kysymys kuuluu kumpi on meille yhteiskunnassa arvokkaampi : Näköalaton neljännen sukupolven tuottamaton pohjalaistukiviljelijä vai korkeakoulutettu Emma?
Emman kun voisi palkata tyhjäksi virkamieheksi maatalousapparaattiin minä päivänä hyvänsä mutta 4n sukupolven maatalouselättiä ei kyllä kukaan huoli.
Ehdottomasti pitkäaikaistyötön on yhteiskunnalle äärimmäisen arvokas. Työtä tekevät ei niinkään.
Sinähän olet pesunkestävä demu!
Työtätekevästä jää hirveä hiilijalan jäläki. Työtätekevä kuluttaa luonnon varoja ja resursseja, työtön vain vähän ja nekin kustantaa veronmaksaja.
Demujen tavoite oli nostaa työttömyys veretseisauttavalle tasolle. Siinä onnistuivat hyvin.
Koko helsinki on kannustinloukussa. Pääasia että tuet virtaa...
Huonoa ainesta. Ei mikään yllätys tutkijoille.
Eikös monennen polven tukiviiljlijä ole sama kuin pitkäaikaistyötön?
Ihan kuin pohjanmaan Susanna.,
Kyllä aivan, anomuksia saa täytellä viikkotolokulla ja pikkuusen saa jotai ja sekin usein myöhässä ja tirkistelijät käy viä vittuilemassa.
Oletteko koskaan miettineet miksi esim Lehtisaari on nykyään ihan nistien hallussa.
Marinski halusi kaikki Suomalaiset pitkäaikaistyöttömäksi. Suurelta osin myös onnistui siinä. Pitkäaikaistyötön on hyödyllinen yhteiskunnalle!
Emma on kuitenkin tehnyt jotain työtä? Perusduunari saa Helsingissä Kelan tukia, koska palkat on jääneet pahasti jälkeen elinkustannuksista. Tietysti naisilla on aina mahdollisuus tehdä lapsia ja tienata niillä. Joskus ennen vanhaan lapset olivat kuluerä, kotitaloustyövoimaa ja vanhuuden turva. Maallaa asuva työtön persu ei tuota koskaan mitään.