Pyttipannua

Minulla on torstaisin pyttipannupäivä. Kerään alkuviikon jämät jääkaapista, joten ruuan koostumus vaihtelee. Pannulle tulee aina öljyä, kypsiä tai raakoja perunoita pilkottuna, sipulia ja päälle kananmuna. Jätän keltuaisen raakaksi, niin se on kuin kastike. Jotain makkaraa mukaan , kala käy myös, nyt minulla on muutama lihapulla.
10315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Osaan tehdä sopivan määrän ruokaa. Ei jää jämiä, joita täytyy syödä
pyttipannun muodossa.

Äänestä
  • Minä teen tarkoituksella isoja annoksia esimerkiksi keittoja, ylimääräiset annokset pakastan ja syön myöhemmin.

    Äänestä

Pyttipannu on kyllä hyvää. Joka kerran siitä saa erilaisen. Tykkään perunasta.
Minulla on kerran viikossa kasvissosekeitto ylijääneistä juureksista ym. Eilen siihen tuli puolikas bataatti, porkkanoita, puolikas paprika, varsisellerin pätkä, sipulia ja vuohenjuustokannikka. Yrttejä lisäksi.
Minun on tehnyt monta päivää mieli köyhiä ritareita. Pitää varmaan ostaa oikein pullapitko tulevalla kauppareissulla.

Äänestä

Jääkaapin inventaarioruokana minäkin suosin kasviskeittoja, joista saa oikein makujen sinfonian, jota mukavasti ranskankermanokare tai tuorejuusto pyöristää. Mietin, milloin olisin tyypillistä pyttipannua kokannut, eipä tullut mielikuvaa, mutta wokkipannu on ahkerassa käytössä samantapaisen ruuan valmistuksessa. Mitä värikkäämpi, sitä parempi, kypsät perunat ja sipulinvarret sujahtavat joukkoon, jotain proteiinia kuten valmista savukalaa tai kanasuikaleita mukaan. Pakasteina saa monipuolisia suikalesekoituksia, jos ainesten pilkkominen tuntuu työläältä. Voihan päälle munat vielä rikkoa kypsymään, jos tuntuu kaipaavan lisää ruokaisuutta.

Köyhät ritarit ovat lapsuusajan herkkua kuivahtaneesta pullapitkosta valmistettuna. Nyt pullaleipomukset pakastetaan, ei jää kuivumaan. Vehnäpaahtoleivästä on joissain ohjeissa neuvottu tekemään, mutta eihän se ole sama! Joskus kaipaan lapsuudesta myös pitkosta uunissa kuivatettuja pullakorppuja, joita oli kiva kastaa maitokahviin tai iltateehen.

Äänestä
  • Hyvin voissa paistetut perunat ovat jo ihan itsessään maistuvat. Joukkoon sipulisilppua ja eilinen kastike. Paistettu muna keon koristeeksi.
    Puolukkahillo.
    Lapsuuden herkullisin arkiruoka.
    Vieläkin keitän liikaa perunoita huomisen varalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hyvin voissa paistetut perunat ovat jo ihan itsessään maistuvat. Joukkoon sipulisilppua ja eilinen kastike. Paistettu muna keon koristeeksi.
    Puolukkahillo.
    Lapsuuden herkullisin arkiruoka.
    Vieläkin keitän liikaa perunoita huomisen varalle.

    Puolukkahilloa oli melkein joka ruuan kanssa, kun ei ollut talvella muutakaan vitamiinin lähdettä, Isot vaneritynnyrit oli maakellarissa puolukkasurvosta.
    Nyt saa pakkasesta kaikkea ympäri vuoden.
    Metsävattuja poimittiin ämpärikaupalla ja saatiin ihanaa vattuhilloa, sitä oli lettujen kanssa ja joskus laitettiin puuronkin päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sota-aikoina ruoka oli vähissä ja kansa pysyi hoikkana.
    Kierrätystaitomme ovat peräisin lapsuudestamme. Kaikkihan silloin kierrätettiin, ja pois heitettiin vain sellainen tuote, jolle ei keksitty mitään käyttöä.
    Tänäkään päivänä minun taloudessani on bioroskis aina tyhjä. Ruokaa ei jää yli.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mikäli juot kahvia/teetä, käytät kananmunia jne. niin silloin ei bioroskis voi olla tyhjä.

    Minulla bioroskiin menee hedelmien ja juuresten kuoret, kahvinporot, kasvijäte ym. sellainen. Ruuat minäkin syön tarkkaan loppuun. Se on helppoa kun on jääkaapit ja pakastimet, saa säilymään.
    Tuo vokkipannu on hyvä, saa nopeasti ruuan kun silppuaa pieneksi kaikki ja käyttää lisäksi jotain kypsää tähteeksi jäänyttä kuten pottuja ja mitä tahansa lihaa, kalaa ja makkaraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mikäli juot kahvia/teetä, käytät kananmunia jne. niin silloin ei bioroskis voi olla tyhjä.

    Taloyhtiömme bioroskikseen on uuvuttavan pitkä matka rakennustan taakse. Panen kahvinporot sekajätteisiin. Samoin munankuoret. Ennen kuin niistä biopussini täyttyy, joudun sietämään epäsiistiä bioastiaa tiskipöydän kulmalla, koska vanhassa keittiössäni ei monille jäteastioille ole varattu tilaa.
    Muovit kerään kannelliseen keräyslaatikkoon, metallit vanhaan koriin keittiön kaapissa, ja lasipurkit muovikassiin, joka riippuu siivouskomeron naulassa. Joka puolella joku keräyspiste pienessä asunnossa.
    Sitten lähden konkkaamaan lopulta niiden kanssa roskiksille. Minua ei erota Kassi-Almasta mikään sillä retkellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulla on torstaisin pyttipannupäivä. Kerään alkuviikon jämät jääkaapista, joten ruuan koostumus vaihtelee. Pannulle tulee aina öljyä, kypsiä tai raakoja perunoita pilkottuna, sipulia ja päälle kananmuna. Jätän keltuaisen raakaksi, niin se on kuin kastike. Jotain makkaraa mukaan , kala käy myös, nyt minulla on muutama lihapulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu