Keminmaassa kaikki hyvin... vai onko??

Anonyymi-ap

Keminmaan keskuskentän tila puhuttaa vuosittain harrastajia, vanhempia ja valmentajia. Eilinen soittokierros valaisi paljon asiaa. Lähdin liikkeelle lasten oikeuksien puolesta, joita koronan aikana on lytätty ja nyt niitä valtakunnallisesti pyritään elvyttämään. Eilisen laajan soittokierroksen aikana selvisikin, että Keminmaassa lasten matalan kynnyksen jalkapalloharrastamisen tiellä seisoo tekninen johtaja Jukka Korpi, sekä häntä sulavasti myötäilevä teknisten palvelujen kunnossapitomestari Merja kemppainen. Kerron hieman lisää.
Aloitin aamun soittamalla Kemppaiselle, joka vastasi puheluuni asiallisesti, kunnes kuuli sanan keskuskentän lumenauraus. Tämän jälkeen Kemppainen ilmoitti, ettei hänellä ole asiaan aikaa ja löi luurin korvaani. Jätin hänelle viestin, jossa ilmoitin soittavani hänelle klo 13.00, mikäli hän haluaa kantansa asiaan kertoa tai ylipäänsä asiasta keskustella. Väliajalla soitin useammalle eri taholle valtakunnan tasolla, mm. järjestöille, valtuutetuille, AVI:lle ym., joissa myötäiltiin kantaani ja kummasteltiin vallalla olevaa tilannetta. Klo 13.00 soitin Kemppaiselle, joka oli varautunut puheluun kutsumalla Korven paikalle. Puhelu käytiin kaiutin päällä. Puhelu kääntyikin lopulta minun ja Korven väliseksi keskusteluksi, jossa Kemppainen toimi hiljaisena kuuntelijana.
Korven kanssa keskustelu muuttui pian epäasialliseksi ja virkamiehen asemaansa edellyttävän asiallisuuden hän unohti heti, kun aloin kyseenalaistamaan hänen sanomisiaan. Hän ryhtyi myös halventamaan minua unohtaen hallintolain mukaisen palveluperiaatteen ja asianmukaisuuden kysyen minulta, pitäisikö mielestäni joestakin poistaa jäät keväällä, koska kesälajihan se uiminenkin on. Keskustelun käydessä Korven taholta asaittomaksi kerroin hänelle, että tulemme käymään asiasta myös somekeskustelua. Tähän johtaja ryhtyi uskottelemaan, että sehän ei sovi sillä käymämme puhelu on yksityisluontoinen, jota ei saa puida julkisuudessa. Kemppainen toisena virkamiehenä kuunteli hiljaa hyväksyen Korven suoraa hiljentämisyritystä koskien somekeskustelua. Faktahan on se, että jokaisella virkamiehellä on nimi, jokainen heistä vastaa tekemistään päätöksistä ja sanomisistaan ja heidän toimintansa tulee olla läpinäkyvää. Kävimme puhelinkeskustelun virka- aikaan ja asia koski hänen virkaansa sisältyvää tehtävää.
Syitä, miksi Korpi ei keskuskenttää halua aurauttaa ovat vaihdelleet tilanteen ja mielialan mukaan. Näitä ovat lasten loukkaantumisvaara liukkaalla auratulla kentällä, jolloin hänen mukaansa kunta joutuu lopulta kustantamaan loukkaantuneiden hoidon. Fakatahan on, että jokaisella jalkapallon pelaajalla on olemassa vakuutus loukkaantumisten varalta. Toisena syynä Korpi pitää kentän ainutlaatuisuutta muiden kuntien kenttiin nähden, joka estää auraamisen toteutumisen. Fakta on, että kenttä ei poikkea ominaisuuksiltaan muiden kuntien kentistä. Kolmas syy oli puhtaasti rahakysymys, jolloin lumen auraaminen kentältä muodostuu liian korkeiksi kustannuksiksi. Kysymys kuuluukin, miksi vieruskunnat kuten Kemi, Tornio ja Haaparanta selviävät näistä kustannuksista, vai ovatko nämä kunnat enemmän valmiita panostamaan lasten ja nuorten hyvinvointiin kuin Keminmaan kunta? Keminmaan kunta kuitenkin mainostaa itseään perheystävällisenä ja vauraana hyvinvointikeskuksena.
Lasten ja nuorten hyvinvointia ja oikeuksia vähättelemällä ja lasten kustannuksella riistämällä ei saada aikaan hyvinvoivia nuoria, eikä liioin hyvinvointikuntaa. Jalkapallo harrastuksena on kasvava joukkuelaji, joka tuo yhteen eri tasoisia harrastajia matalan kynnyksen osallisuudella, jotka taloudellisesti mm. Kempassa pidetään matalalla juuri matalahkoilla osallistumismaksuilla. Nämä maksut uhkaavat nyt kasvaa syystä, että lapset joutuvat käymään Torniossa asti Lappiahallissa, eikä korotettuihin kausimaksuihin ja kuljetuksiin ole enää varaa. Mikäli kenttä aurattaisiin, saataisiin lähes 1,6 kuukautta säästettyä hallimaksuissa ja hyödyntää oman kunnan kenttää. Tähän mennessä kenttää on lapioitu vanhempien toimesta käsityöpelillä.
Hyvin pienestä liikkestä on lopulta kiinni, miten suuren ilon saisi aikaiseksi. Emme voi ohittaa tärkeitä lapsiin liittyviä oikeuksia ja sopimuksia, kuten YK:n lasten oikeuksien yleissopimus 31 artiklan lapsen oikeus kulttuuriin, taiteeseen sekä virkistys- ja vapaa- ajan tomintaan sekä valtioneuvoston aestus liikunnan edistämisesta ja perustella lasten harrastusmahdollisuuksien laiminlyöntiä yksittäisen kunnan virkamiehen diktatuurilla. Kansainväliset sopimukset yltävät myös pieniin kuntiin, vaikka ne kaukaislta kuulostavatkin, kun kyse on yhteisöllisesti tärkeistä asioista.
Tulen sijoittamaan tämän tekstin useammalle alustalle, jotta toivottavasti Keminmaan kunnassa julkisuusperiaate hallinnossa toteutuisi paremmin ja ihmiset saisivat asiallisempaa heille kuuluvaa palvelua/ kohtelua. Toivottavaa olisi, että tämä herättäisi keskustelua päättäjien keskuudessa virkamisten käyttäytymisestä kuntalaisia kohtaan. Mielestäni kyseisen virkamieskaksikon toiminta oli n

2

1986

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiedän tapauksen.. Toistuu joka vuosi.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍒 ­­N­­y­m­­­f­o­­­m­­­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17829822b

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3888
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      96
      3275
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      117
      2554
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1734
    5. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      144
      1657
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1570
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      90
      1503
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      104
      1436
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1113
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1111
    Aihe