Aamulla on pirteä, mutta sitten iskee väsymys päälle.
Voi olla että joutuu 4-5 kertaa päivässä käydä petillä lepäilemässä.
Illalla ei jaksa enää mitään.
Voi olla että joutuu 4-5 kertaa päivässä käydä petillä lepäilemässä.
Illalla ei jaksa enää mitään.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Tutkittu?
Kylmät jalkaterät?
Oma aortan läppävuotoni aiheuttaa yleistä väsymystä ja jalkaterien kylmyyttä.
Liikkuessa varsinkin reidet hillitsevät "vauhtia".
Vuoto on todettu ultraamalla.
Kevätväsymys myös monilla syynä, vitamiinia eli hedelmiä syödä ja ulkoilmaan.
Tilaa aika lääkärille. Ei pelkästä vitamiinipuutoksesta ole noin väsynyt.
alottajalle,,,
ei näin vanhojen enään tarvikkaa jaksaa mitään,
tietenki olisi ihanaa jos saisimme ulkopuolista apua noihin kotihommiin, mutta nyt taitaa suomen politiikka olla niin vaikeeta kun valtiolta on rahat loppu meitä ei paljoo kukaan tule auttamaan,
joten koitetaan keppuroida omillaan, niin kauan kuin jaksetaan,
kuollaan sitten pois,
jos kukaan ei huomaa meidän avuttomuutta, eikä saada apua vaikka tarve olisi,
Mulla oli tilanne jotain viisivuotta sitten alkoi väsy ja jaksamininen vaivata.
Hakeuduin essotelle, tutkittiin kuukausi tolkulla syytä keuhkoahtautuma, yleisin syy tupakka, olin lopettanut tupakoinnin aikoja sitten, silti, voi olla muukin ei aina tupakka.
Kannattaa mennä tutkimuksiin mistä johtuu, vanhetessa uupuu mut jos se on ilmenny lähivuosina merkittävän nopeasti, mulla ilmeni muutamassa vuodessa.
Silmitön persuihin kohdistettu katkeruus syö ihmistä sisältäpäin ja saa hänet uupumaan.
Ketä syö, persuilla mitään osuutta keuhkoahtautumaan sitä paitsi vastasin aloittajalle. Persut ei vie yö uniani sen paremmin kuin mitkään muut asiat.
Liekkö sinun vihasi minua kohtaan kun esität tuollaisia väitteitä.
🤣🤣🤣🤣🤣
Missasin tarkoituksella tärkeän menon että voin osallistua nettitapahtumaan. Keräsin ruokaa ja söin kuunnellessani. Ja sen jälkeen heti nukahdin. Eli parin tunnin sessiosta meni tunti nukkumiseen. Harmitti. En minua erityisesti väsytä mutta jos ulkoilun jälkeen syö ja on paikallaan, niin unihan siitä tulee.
Jos noin väsyttäisi kuin aloittajaa, miettisin ennen lääkärille menoa elintapojani, ne se lääkäri ensin kysyy. Jos elintavoissa ei ole vikaa, miettisin onko elämässä turheutuneisuutta ja tylsyyttä. Jos ei sitäkään, sitten menisin lääkäriin.
Omasta kokemuksesta, minäkin epäilin että vanhuusko vikana kun ennen pirteä, kauppareissut uuvutti, mökillä ei jaksanut tehdä normi hommia.
Kyllä ihminen luultavasti tajuaa jossain vaiheessa että kehosta johtuu, sen huomaa saman ikäiset taapertaa täyttä häkää.
Onko muillakin taaperoilla ihan omat kolmipyöräiset, joilla polkevat pihamaalla?
On, on nelipyöräisiä, entä sulla sämpylä mummo, oot varsinainen perässä kulkija, sääksi aloituksessa, kyyläät heti kun huomaat mihin ilmestyn.
Ihmettelen miten jaksat tai viitit harrastaa kyyläämistä, on sulla huvit.
Oisko tässä kyse siitä et rakkaudesta se hevonenkin potkii :).
Jos ei niin vainoaminen ja maalittaminen on sairautta mennessään tiettyyn pisteeseen.
Auttaisi varmaan kun et joka aloitukseen omia näkemyksiäsi kirjoittelisi,lepäilisit etkä kyttäisi yötä päivää sivulla. Söisit niitä sämpylöitasi niin saat niistä ravintoa jaksamiseesi.
Sehän sinulla näyttää olevan tavoite, ilkeillä niin että toinen jättäytyisi pois.
Mikä sinulla on hätänä?
Ennen kuin hyväksyy poikkeavan väsymyksen ikääntymiseen normaalisti kuuluvana kannattaa käydä lääkärissä jossa suljetaan pois muut elimelluset syyt. Esim. 2-tyypin diabetesta tai uniapneaa sairastaa moni tietämättään. Myös perusverikokeet kannattaa tarkistuttaa.
Kalium Natrium berikoemonnihan perus tutkimia jos siinä on häikkää niin väsyä on.
Valvoin koko viime yön.
Ei tullut uni.
Turha täällä jossitella, ei täällä lääkäriä ole, jota tarvitset.
Ota känny käteen ja soita itsellesi lääkäriaika.
En mitenkään jossitellut, enkä surkutellut.
Totesin vain tosiasian.
Unettomuuteni on kroonista ja lääkäri tuntee asian.
Sillä (unettomuudellani) on hyvin pitkät juuret.
Elämä vaan on. Kenellä mitäkin.
Olen kyllä viime aikoina ajatellut entistä enemmän kuolemaani. Odotan sitä.
En kuitenkaan halua eutanasiaa, enkä aio tehdä itsaria.
Tuleehan tässä lähtö muutenkin jo suht. pian...
Jos Taivaan Isälle sopii, niin olen pyytänyt saada kuolla yksin kotonani, omassa sängyssäni "lyhytaikaisen sairauden murtamana". Semmoinen muutaman viikon ennakkovaroitus. Mieluummin ei kipuja, ainakaan kovia. Olen kyllä tottunut elämässäni kipuihinkin.
Aloittajalle.
Mittaapa kuume.
Liikutko edes vähän?
Ulkoiletko?
Syötkö monipuolisesti?
Sairastitko koronan?
Masennus?
Lihaksista katoaa aika nopeasti voimat, jos ei liiku.
Raitista ilmaa tarvitsee koko kroppa.
Tarvitaan useita vitamiineja. Arvot ok., mutta imeytyvätkö vitskut kunnolla. Rauta ja c-vitamiinit.
Koronasta voi vielä tulla jälkitoimituksena väsyttäviä päiviä.
Joillekin kevät on henkisesti vaikeaa aikaa. Keskusteluapua?
Beng
Yhteys lääkäriin ja labraan.
Itse olen aamun virkku illan torkku plus 70v nainen. Koska käyn aamupäivisin arjet sisäliikunta tyhmässä ja palaan lounas aikaan kotia. Syön lounaani ja lepään 15min. Nousen ylös , Varoiksi puhelimen kello soi. Meinan jos nukun 1h. Olen uupunut. Koti askareeni teen ja menen ulkoilee yksin.Niin hienot päivät on,miksi jäisin sisän istuu.Sekin väsytää jos vaan sisällä on.Eri asia kun omat talot tai mökit.Talvikausikaan en jää kotini vangiksi.Kun asun yksin.On kirjastot asukastalot.Ihmisä niissä.On ulkona hyvän päivän tuttuja.Rapsutan heidän koiraa ulkoilessa ja harmitonta vuoro vaikutusta. Ihan yksin ystävät kuolet kuin mies. Mutta en jää kotini vangiksi.Uusia ystäviä en saa kun en juo en tupakoi. Ja en viihdy sisällä,en puhelimessa juoruten.Helsinki lähiöstä
Huippu yksilö vailla vertaa.
8:41 + 8:36
Komppaan. Olen iloinen lähiöläisen sinnikkyydestä.
Beng
Käy , tutkimuksissa neuvojat eivät ilmeisesti ole ajan tasalla , vain yksityilääkärien tutkimuksiin voi päästä jos on rahaa , kunnalliset terveystoimet on ajettu alas , sieltä ei nykyään apua saa .
Kyllä saa
Olet väärässä.
Töissä Yksityisessä Terveys Oy/Ab:ssa ja mainostat sitä shit?
Beng
Riippuu missä asuu, saako vai ei.
Eläkeläisten sotemenot ovat juuri ne jotka eniten rasittavat. Tämä ei ole syytös vaan toteuamus. Meitä on niin paljon.
Niitä pitäisi kukin kohdallaan vähentää. Miettiä voisinko omalla asiaan perehtymisellä ja omahoidolla vaikuttaa omaan terveyteen ja juuri tähän oireeseen.
Ei mennä varmuuden vuoksi tutkimuksiin, usein kuulemaan että oire kuuluu ylipainoon, liikkumattomuuteen, ystävien puutteeseen, yksinäisyyteen, turhautumiseen tai vanhuuteen. Sitten voi miettiä, jaksaako tai haluaako parantaa tilannettaan vai antaako olla.
Teidän muutamia jotka esim. tupakoivat ja sanovat, en mene lääkäriin hoitamaan yskimistäni, en lopeta tupakointia, tulee se kuolema kumminkin. Se on ihan ok. valinta, ei moittimista. Tietenkin heidätkinn pitää loppumetreillä hoitaa hyvään kuolemaan. Pitään antaa valita, ovatko loppuajan hengityskoneessa vai tainnutetaanko morfiinilla ja annetaan kuoleman tulla tukehtumalla. Samoin kuin exäni, en rehki, liikkuminen ei minulle sovi ja terveellisen ruoan heivasi, asianmukaisen loppuhoidon sai hänkin.
Jokaisen lääkäriinmenon yhteydessä pitäisi rehellisesti miettiä, onko tämä aiheellien soterahan kulutus. Minä teen näin.
Voi kuule.
Luulosairas osaa selättää ja pääsee noihin kaiken varalta tutkimuksiin.
Oireissa lääkärit ja hoitajat tekevät virheitä.
Beng
9:41 mikä helvetin poliittinen julistaja oikein olet? Ihan sairasta.
Ja tuokin on teeskentelyä.
Mielestäni täysivaltainen kansalainen päättää itse, mitä tekee.
Kyllä sotemenoja rasittaa aktiiviväestön mielenterveysongelmat.
09:41:16
meitä vanhuksia on jo luulisin paljonki
jotka EI enään vaivaa sotea eikä lääkäreitä,
me tajuamme
olemme vanhuksia, ja fyysinen ruumis tekee jo kuolemaa, pikkuhiljaa rapistuu sieltä sun täälä,
harmi vaan kun tämän kuoleman tekeminen ON niin helekutin kivuliasta,
siksi hartain toiveeni onki
saisivat eduskunnassa vihdoinki läpi EUTANIA LAKI voimaan,
siitä saisi moni helpotusta näihin vanhuuden tuskiin, eikä tarvis vaivata sotea enään missää muodossa,
kaikilla kun ei ole vara matkustaa switziin, hollantiin, ameriikkaan kuoleman pillereitä hakemaan,
suomi on julma maa suhteessa vanhuksiin, ,,
vanhukset unohdetaan yksin kotiin,
ei saa tarvitsemaansa hoitoa,
kipujen kanssa vanhus saa kippuroida viimeseen hengenvetoon asti,
miksi suomi on näin julma omille vanuksilleen jotka ovat nyky päättäjien vanhempia ,,
suorastaa järkyttävän julma yhteiskuntamme on,
eutanasia laki pitää saada voimaan,
lähtiöitä on paljon suomessa,
eikä tarvis päättäjien marista vanhusten kulueristä,,
Totta!
Tarttee miettiä, mitä muutosta on tehtävä. Ja minun ite on se tehtävä.
Olen jo tehnyt paljon muutoksia, mutta lisää tarttee. Jo ilmoittauduin syksyn reippailuryhmään.
Nyt reippain mielin kesään!
Kiitos vain kaikille neuvoista ja rohkaisuista!
Kuinka nyt voit,,,
onko kunto yhtää parempi,
meitä sitten on 2 sinä ja minä joita väsyttää pikkusen liikaa
harmmillista tämä vanhan ihmisen loppuelämä ,
pakko vaan sinnitellä kipujensa väsymyksensä kanssa
kunnes hauta armahtaa,
montakohan vuotta vielä pitää harrastaa tätä kipeää sairasta vanhuutta enne kuin pääsee pois kitumasta, jää arvoitukseksi,
Älä viitsi.
ÄLKÄÄ TESTAMENTKO TAI ANTAKO RAHAA MIHINKÄÄN HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN eikä tutkimuksiin koska syövän synty ja hoito tiedetään. Tiedot ja hoidot kaikest on olemassa tai tule olemaan joten ei kannata puhua 4ahasta ja ehdotella tyhmyyksiä.
Älkää sylistäkö ihmisiä! Miksi joku aina kaivaa viha aloituksia vanhaksi kohtaan esim. Kuolemasta, elinluovutus ja eutanasia. Saatanpalvojat eivät pidä,ihmisiä ja se ilmenne ihmisyys vihana.
Itsemurha.
ei vielä
odotan eutanasia lakia voimaan suomessa,
sitten voin pyytää resepin ohjeineen,
ja kun katson ajan tulleen kohdallani täyteen
poistun hiljaa Elämän -Näyttämöltä
vaivaamatta sen enemmää sossua sun muutaka yhteikunnalista apua,,
toivottavasti seuraava hallitus saa eutanasia lain voimaan suomessa,
Ei mitään eutanasiaa!
Päätin, että nyt rupeen kohottamaan omaa kuntoa, on vielä paljon tekemistä ja näkemistä!
Olen ruvennut kävelemään, syöntipuuhat pitää laittaa uusiksi.
Ensimmäiseksi aamulla maissivettä ja sitten tavallista vettä. puuhastelen pätkittäin.
Lepään välillä ka sitten jatkan sen saman homman loppuun viemistä.
Tarmokkaan mielen saan itse, kun päätän, että jaksan.
Teen taksvärkkini loppuun.
Luoja ottaa minut pois sitten kun on minun aika.
HYVÄ SINÄ
kyllä pärjäät
käy kuitenkin kaikenvaralta lääkärin tarkastuksessa,
siellä otetaan verikokeet joista nähdään viitteitä miksi sinua väsyttää,
moniin oireisiin saadaan lääkityksellä apu jopa esm osteoproosi kuriin,
joten käy edosttomasti tarkastuksesssa,
lykkyä työ,,,
Oletkohan ymmärtänyt mahdollisen eutanasialain väärin?
Oikea asenne, sinä 2023-04-21 18:19:14. Iloa ja voimia päivääsi.
EN,,, mun näkemys on
vanha sairas kipee pitkän työteliään elämän eläny
pitää saada lähteä silloin kun ITSE on niin päättäny,
kukaan muu ei siihen vaikuta,
tuliko selväksi,
En usko että Suomeenkaan mahdollisesti hyväksyttävä eutanasialaki tarkoittaa tuota.
On vanhoja ja sairaita, jotka haluavat että elämänsä loppuu luonnollisesti, - ilman itsemurhaa tai lavastettua murhaa - eutanasiaa.
Et sinä voi vaatia, että jonkun toisen olisi tehtävä se murha sinun puolestasi, ja otettava se omalletunnolleen.
On muitakin pitkän työteliään elämän tehneitä kuin vain sina.
Ajattele kaikkia kehitysmaitten köyhiä, sodassa vammautuneita.
Lue heidän elämänkertojaan.
Tuliko selväksi?
Aloittaja hyvä, käyppäs lääkärintutkimuksissa. Voi olla että tarvitset sydämen tahdistajan.
Joo, kyllä minä menen lääkäriin ja pyydän ottamaan verikokeet.
Kyllä se tästä!
Kiitti neuvoista!
Päivä kerrallaan.