TOSITAPAHTUMIIN PERUSTUVA TARINA.

Istuin rauhallista aamuani viettäen tapani mukaan uima-altaamme vieressä olevan pienen saunamme kupeessa omassa sopessani Kuksassani thaimaan parasta kahvia, jota nautin Lilliputin aromisten savujen myötä.

Aamuharmoniani rikkoi aivan kauheeta, jopa hirveetä, ilmoille kantautuen naisen äänekästä kirkumista ja huutoa thainkielellä, josta en ymmärtänyt sanaakaan muuta kuin katkeamatonta naurua välillä.

Olin lähdössä antamaan ensiapua hätään, mutta en ehtinyt nousta thaimaalaista käsityötä olevalta korkeatasoiselta istuimeltani, kun Kitaranmuotoinen erittäin kaunis ja seksikäs vaimoni ensin ankkakäveli ulos kolmikerroksisen kotimme pihaovesta ja sitten juoksi 23 metriä ja 43 senttiä pitkää uima-allastamme kohti, sekä hyppäsi altaaseen aivan kaikki vaatteet päällä kaksi takaperinvolttia kolmella kierteellä ja sukelsi altaan päästä päähän.

Hieman järkytyksestään rauhoittuneena sitten askelsi minun luokseni sanailemaan syytä moiseen.

Oli järjestellyt laatikoitaan kolmannen kerroksen yksityissopissaan ja yllätyksekseen löytänyt pari vihkosta, joiden olemassaolon oli unohtanut vuosikausiksi.

Nyt suunnittelee mitä aikoo tehdä muutamalla yllätyksellisellä kohtuu satatonnisellaan.

https://ibb.co/KXgTkWT

9

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mulla kanssa sattui vastaava tapahtuma vuosia sitten olin ottanut tietokoneen hinnan matkashekkeinä, ja laittanut ne vaan kaappiin, ja unohtanut ne vuosiksi sinne, kun vaimoni siivosi kaappia, hän viattomasti kysyi mitä nämä ovat, kun näyttävät rahalle... no niitähän ne olikin, tosin matkashekkien muodossa, olisiko ollut 2000 usd käteistä...

      • Jep meillä kun ei ole kassakaappia kuten ... no jääköön sanomatta, mutta kun toi mun kitaranmuotoinen on ... jääköön sekin sanomatta, koska kyllä meidän rakkaat sen kertovat kun heräävät Junttilassa.

        On muuten hieman kuuma joo, mutta yksi kriteerihän tänne muuttoon oli se, että olemme räntäsateelle allergisia.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Jep meillä kun ei ole kassakaappia kuten ... no jääköön sanomatta, mutta kun toi mun kitaranmuotoinen on ... jääköön sekin sanomatta, koska kyllä meidän rakkaat sen kertovat kun heräävät Junttilassa.

        On muuten hieman kuuma joo, mutta yksi kriteerihän tänne muuttoon oli se, että olemme räntäsateelle allergisia.

        Joo niin minäkin, täällä on kanssa ollut vähän liian lämmintä, kun ei tuule lainkaan paska ilmassa pysyy paikallaan ja huahinissä pm2 arvo on korkea mutta vielä korkeampi se on ollut chaing maissa,, mullaon ilmanputsarissa pm arvo kanssa muta se on 30 tietämillä, satja tuhansia ihmisiä on joutunut sairaalahoitoon, säiden takia...ympäri thaimaasta... terkkuja sinne... ja sille kitaran muotoiselle kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuli aikanaan tutuksi Kair-Ilmastoinnin kehittäjä Paaso Jämsästä, joka suunnitteli sähkösuodattimilla olevia ilmanvaihtokojeita ja toimii edelleenkin ainakin firma.
        Samaan sähkösuodatin toimintaan perustuu myös Elixairin / Allaway huoneilmaa kierrättävät kojeet.
        Jo vuosia sitten sen lisäksi että meillä on pääilmastoinnissa sähkösuodattimet, tuli hankittua monta sisäilmaa kierrättävää kojetta sen johdosta, että kitaranmuotoinen alkoi saamaan ongelmia suomessa siitepölyistä, vaikka ei ollut aiemmin allerginen täällä thaimaassa.
        Niistä on ollut hyötyä nyt kun ilmanlaatu on mitä on.
        Pulahdus altaaseen ja suihkut määrävälein on nautinto.
        Mustat nahkapenkit varsinkin avoautoissa aiheuttaa palovammoja persauksiin.

        Tein 90 luvun alkupuolella allaway nimiselle firmalle gradun tietotekniikasta, yliopistourani alkuaikoina, olisko talouspäällikön nimi ollut Aamu jotakin valo, tähti, tai tai jotain sinne päin, en muista tarkalleen, firma oli on jyväskylässä, en tiedä onko enää hengissä todennäköisesti... tai oikeastaan puolet gradusta toisen tein suomen hitachilla, senkin tietotekniikasta... silloin markkinoille tuli hitachin msx tietokoneet suomessa, jotain markkina arvoita, en muista sitäkään enää tarkelleen aikaa on mennyt paljon...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo hitachi taisi olla kylläkin aikaisemmin en muista varmasti... 80 luvun lopussa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein 90 luvun alkupuolella allaway nimiselle firmalle gradun tietotekniikasta, yliopistourani alkuaikoina, olisko talouspäällikön nimi ollut Aamu jotakin valo, tähti, tai tai jotain sinne päin, en muista tarkalleen, firma oli on jyväskylässä, en tiedä onko enää hengissä todennäköisesti... tai oikeastaan puolet gradusta toisen tein suomen hitachilla, senkin tietotekniikasta... silloin markkinoille tuli hitachin msx tietokoneet suomessa, jotain markkina arvoita, en muista sitäkään enää tarkelleen aikaa on mennyt paljon...

        Talouspäällikkön nimi saattoi myös olla Tuikku valo, hima, tai tai sinne päin jotain... kolmas gradu luuvalo, nappisäteilyttäjät korviin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talouspäällikkön nimi saattoi myös olla Tuikku valo, hima, tai tai sinne päin jotain... kolmas gradu luuvalo, nappisäteilyttäjät korviin...

        Taasko ahdistaa laiffila, etsi itsellesi toinen avohoitopaikka.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4280
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      34
      1574
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1490
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      23
      1466
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      20
      1365
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      112
      1296
    7. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1180
    8. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1177
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      16
      1110
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1038
    Aihe