Viikonlopun jälkeen

Ajattelen, että päästän tai ainakin yritän päästää irti asioita, jotka tuntuvat tällä hetkellä vaikeilta luopua, mutta yritän kuitenkin... Mitään pahaa ei varmaankaan voisi tapahtua, jos luovutan sellaisesta mikä ei tunnu minusta hyvältä: sanon vain #eijatkoon!

Jos minulla olisi riittävästi tai huomattavasti aikaa, minä liikkuisin varmasti enemmän ja terveellisemmin. Nykyään kun minulla on aikaa, minä valitsen jonkun suoratoistokanavan ja =) rupeen katselee.
Tänään meni maratonnina -Areenasta https://areena.yle.fi/1-64361965

Elämän "tapa" muutoksessani olen luvannut itselleni tehdä kevätsiivouksen kotona, ajatuksissa ja netinkäytössä. Tosi netti on erittäin tarpeellinen tiettyjen juttujen osalta. olisi mahdotonta elää ilman nettiä. Mutt niiden sijais/toisarvoisten nettisivujen käyttö on jäänyt; Teen kevät siivousta myös nettisivujen osalta.

Toinen elämätapamuutos oli puuroAamiainen (tai mysli). Tätä yritän jatkaa ihan hamaan tappiin asti. Onko sinulla tulossa pienempiä tai isompia kevät villityksiä?

Sitten seuraava ajatus liittyy unelmiini.
Aikaisemmin 0ooon ajatellut, että niiden toteutuminen on minun käsissäni.
Olen kuitenkin nyt päättänyt, että JOS niiden toteutuminen onkin muissa tulokulmissa ja olosuhteissa, minun pitää vain olla paikallani.

Oikein kivaa uuden huhtikuisen viikon alkua! Loppukuuta kohti =)
Toukokuussa sitten HelaTorstakiiit ja Äitienpäivät =)) <3 sekä Helluntait!!!
Sitten mennään jo KESÄ kuuta =)

2

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos positiiviset ajatuksesi. Uskon kerkiät paljon elämässäsi ,jos rajaat netti ja puhelin aikasi. Pienin askelin pääset tavoiteisin kaikki ei tapahdu viikossa ei kahdessa. Jos et työ elämässä lähde aamiaisen jälkeen ulos kävelee,huomaat 1kk päästä sitä tulut tapa ja huomaat myös postivisuuden minkä se tuo.Sen jälkeen siivota, järjesätä kotia.Lounasta nautit ymm.Mikään ei estä uudelleen ilta päivää ulkoilla ja paluusi jos tarve kaupalla käydä.Yksin voi ulkoilla se on ilmaista ja hoitaa päätä kuin unen saanti lahjoja.kaikea hyvää sinulle,Kaikille myös kuin juhala pyhiä mitä tulossa onkin.

    • Minä tein jo luopumiset pari vuotta sitten ja aika hyvin oon onnistunu. Nyt just en keksi mitään mistä luopuisin, paremminkin pitäisi jotain saada tai keksiä tilalle. Jotain olen jo keksinytkin.

      Tänään vesisade-räntäpäivä. Jotenkin kärty-olo. En tiedä/ tiedosta mistä kenkä puristaa mutta. Jospa huomenna uusi parempi päivä :).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      511
      1908
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      379
      1586
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1377
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      113
      982
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      939
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      936
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      773
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      771
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      764
    Aihe