Opiskelijoita jättämään opintonsa kesken tämän päiväisessä pääkirjoituksessa. Jo on tämän uuden päätoimittajan aikana mennyt lehti alamäkeen. Oman kokemukseni kautta ei todellakaan kannata jättää opintoja kesken, koska se voi kostautua työn haussa myöhemmin. Monissa paikoissa vaaditaan , että tutkinto on suoritettu, ja näin saattaa hyvä työpaikka jäädä saamatta.
Häsa yllyttää
Anonyymi-ap
11160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mihin tämä liittyy onko jonkin toimittajan henkilökohtainen pettymys taas? En tilaa en siis ole lukenut?
Toimittajien noin yleisesti ottaen pitäisi olla kartalla Suomen elämänmenosta paremmin kuin muut ihmiset. Silti aikoinaan yllätti yhden HäSa toimittajan purkautuminen lääkäriin pääsystä. Pilvilinnahyvinvointivaltio romuttui ehkä vasta kun osui omaan nilkkaan? Mutta elämänkokemus karttuu usein paremmin ei niin kaukana kotoa.
Kokoomusmyönteisen lehdykän aivopesua vähentää korkeakoulun käyneitä koska palkkiovirkoja ei enää riitä kaikille. Lisäksi tuleva hallitusyhteistyö persujen kanssa vaikeuttaa ulkomaalaisorjien paikalle saantia joten on parasta lisätä suomalaisten orjien käyttöä.
Mikäli osaisit lukea tai siis ymmärtäisit paremmin lukemaasi ei kirjoituksessa noin sanota. Mistä näitä tyhmiä oikein sikiää?
Paikallisesta sisäsiittoisuudesta kertoo ettei ymmärretä lukemaa. Lehden kirjoitus ei todellakaan kehottanut ketään lopettamaan opiskeluitaan.
"Hyvin monilla aloilla työmarkkinoilla on pärjätty usein aivan mainiosti, vaikka varsinaista loppututkintoa ei ole koskaan suoritettu. Moni on pätevä myös täysin oman tutkintoalansa ulkopuolisessa työssä, vaikka teologi toimittajana."
Ei ehkä varsinaisesti yllytä, mutta antaa kylläkin ymmärtää, ettei haittaa, vaikka jättäisikin opintonsa kesken. Toivottavasti kovin moni opiskelija ei lue pääkirjoitusta, ja luovu tavoitteestaan saavuttaa loppututkinto. Vaikka jossain vaiheessa saa täitä ilman loppututkintoa, elämäntilanteet muuttuvat ja tulevaisuudessa opintojen kesken jättäminen voi kostautua karvaasti. Vastuuton kirjoitus kaiken kaikkiaan maakuntalehden pääkirjoittajalta tänään.
Persuthan ovat itse todenneet, että mitä vähemmän korkeakoulutettuja sitä enemmän duunareita ja sitä vähemmän tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa.
Nepotistisen hv-kerhon diplomilla pääsee pitkälle. Koulutetut ovat myös haluttuja palkattomiin orjatöihin. Eli ihan oikein, tutkinnosta on pikemminkin haittaa "työelämässä". t. kolme tutkintoa eikä töistä tietoakaan.
Käsittämätön kirjoitus, esimerkiksi virkaan on mahdoton päästä ilman loppututkintoa
Kepun lehteen pääsee kun on kova lypsämään, jos ei muuta, niin lukijoiden rahoja.
Pravda on puolueeton totuus.