Keskustanuorten puheenjohtaja pitää puolueen nykytilaa järkyttävänä

Anonyymi-ap

Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos peräänkuulutti tämänpäiväisessä puoluevaltuuston kokouksessa uudistustoimia keskustan tilanteen parantamiseksi.

Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos vaatii toimia puolueen aseman parantamiseksi.

Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroosin mukaan eduskuntavaalien tulos osoittaa keskustan asettuneen keskisuureksi puolueeksi. Tämä ei keskustanuoria tyydytä, vaan puolueen tulisi tavoitella suuren yleispuolueen asemaa.

– Tulos on järkyttävä. Kansalaiset käskivät keskustan luomaan itsensä uudestaan – oppositiossa, keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos lausui tilaisuudessa.

Sandroosin mukaan puolueessa ei ole huolehdittu aatteellisesta uudistamisesta pitkään aikaan. Hänen mielestään keskusta ei osaa perustella, mitä annettavaa puolueella on tavalliselle ihmiselle.

Alkiolaisuus tekee comebackin

Keskustanuorten puheenjohtajan mielestä suuret yleispuolueet eivät nosta kannatustaan epätoivoisilla pikavoitoilla tai määrätiedottomuudella. Alkiolainen aate on tuotava nykyaikaan ohjelmatyön avulla.

– Puolueemme on aloitettava puoluekokouksen hyväksymä aatteellinen keskustelu ja uudistaminen. Mikä on keskustalaisten ihanneyhteiskunta vuonna 2050?

Perinteisesti alkiolaisuus edistää köyhän asiaa ja edistyksellisyyttä. Keskustan yhteinen suunta on kuitenkin löydettävä yhdessä, Sandroos totesi puheessaan.

– Keskustanuoret myös sitoutuvat yhteiseen ylisukupolviseen aatteelliseen uudistustyöhön.

Nuorissa on tulevaisuus

Sandroos onnitteli puheessaan uutta nuorkeskustalaista kansanedustajaa Olga Oinas-Panumaa, joka oli vaalien nuorin läpimenijä.

IL.FI UUTISET POLITIIKKA 22.4.2023

Tulevatko nuorkeskustalaiset vetämään keulat vanhakeskustalaisiin?

6

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinäpä oiva Johtaja Keskustapuolueelle.Aleksi Sandroos. Viime kesänä sama sälli vaati turkistarhauksen kieltämistä. Että sellainen "Maaseudun puolestapuhuja". Seuraavaksi vaatii varmaankin navettakieltoa.Ja metsänhakkuukieltoo.

      • Mistähän löytyis s24 palsta missä sinä pyhäjärven trolli et sensuroisi muiden vastauksia provoihisi korvaten ne yksinpuheluillasi hullujenhuoneelta luotsinpestin suojista?


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🍑 ­­N­­­y­m­f­o­­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17836002Q

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Kepu pettää aina.....

      • Anonyymi

        Nyky äänestäjillä parempi muisti net muistaa kepun petokset ja pöhlöt päätökset eiikä äänestä enää kepua!!! Koko johto uusiksi ja viherhömpötys lopetettava kepun!


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2695
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2282
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2030
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1759
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe