Hyrynsalmella ei ole mittauspaikkaa mutta lähimmässä eli Pesiössä lunta oli tänä vuonna enimmillään 125 cm eikä täällä ainakaan ole ollut vähempää. Ilmastonmuutoksen seurauksena sateet lisääntyvät arviolta 30% ja täällä kaikki tulee talvella lumena, eli hangen korkeus nousisi 160 senttiin ja poikkeustalvina jopa 200 senttiin. Kysymys kuuluu kuka voi enää asua seudulla jossa lunta on kaksi metriä.
Lunta on liikaa
Anonyymi-ap
13325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Valita ympäristöministeriöön.
On sitä ollut joskus enemmänkin ja hyvin on eletty
Näköjään, et ainakaan sinä evoluutio, karsii heikot pois ja hyvä niin
Mikä se semmonen evoluutio on?
Karsiikohan evoluutio sellaiset pois jotka eivät pilkkua osaa pannaoikeaan paikkaan?
Täällä on niin paljon lunta että hukun kohta tänne lumeeen!!! 😱😱😱😱
Tuu tänne juopottelemaan!
👍😆👌
Jos ei olisi lunta ei olisi Ukkohallaakaan eikä siten Alkoa Hyrynsalmella miettikääpä sitä.
Samaa mieltä aloittajan kanssa, että mikä järki ja hyöty on tuollaisesta lumimäärästä. 9/12kk vuodesta menee taisteluun lumen kanssa. Samaan aikaan voisi tehdä jotain oikeasti hyödyllistä. Mutta eipä siinä, eläkepäivät lähestyy, eikä mikään sido enää paikkakunnalle, niin joutaa jättää tämä lumiparatiisi muiden käyttöön. Kuka oikeasti jaksaa hiihtää vielä toukokuussa.
Puheet ilmaston lämpenemisestä eivät ainakaan Kainuun kohdalla pidä paikkaansa, päin vastoin, menossa taitaa olla käänteinen ilmastonmuutos siihen nähden mitä media puhuu ja seuraava jääkausi.
Jotkut hiihtää kesälläkin!
Lapioin lunta pulkkaan oli sitä tai ei.
Paljakan mittauspiste antaa tarkemman lumiluleman länsi Hyrynsalmelle.