Hoitajat eivät tule, kun lapset itkevät päiväkodissa
Lippulaivan päiväkodissa oli tänään leikkiaitauksessa kymmeniä 2-3 -vuotiaita, joista vähintään viisi itki. Kaksi hoitajaa jutteli keskenään ammattimaisesti hymyillen. Kolme aikuista kuunteli naista, joka esitteli jotain. Sanoin yhdelle ylipainoiselle viisikymppiselle hoitajalle, joka istui yksinään, että teillä itkee liian moni lapsi. Hän ohitti arvostelun ja väänsi sen "joo, niitä on monta", siis monta lasta. Hän pudisti päätään pitkään ja jatkoi sitä kuljettuani ohitse. Ei resurssit eivätkä hoitajat riitä eikä voi mitään. Paremminkin kyse oli autoritaarisesta "vakavasta leikistä" ja hoitajat ajattelivat, että "antaa niiden itkeä, niin oppivat olemaan vaatimatta". Minun poikani ei itkenyt ja olimme aina lähellä.
Lapset itkevät yksin eikä hoitaja tule
7
634
Vastaukset 7
- Anonyymi
OLEN ihmetellyt jo 30 vuotta että sama meno tuntuu jatkuvan useissa päiväkodeissa. Ihminen ei muutu luonteeltaan ja/tai sitte otetaan vaan kuka vaan tuuraamaan päiväkotiin kenellä ei ole itään tietoa lapsista. Ylimielisyyttä, välinpitämättömyyttä. Tärkeää olisi saada arvostamaan ja arvostusta että varhaikasvatus yksi tärkeä osatekijä jos halutaan täyspäisiä veronmaksajia tulevaisuuteen-
- Anonyymi
En ym,ärrä kun mamu muuttaa suomeen heti lapsi viedään päiväkotiin ei osaa kieltä itkee koko päivän. Seurasin kerran ja kysyin miks itkee koko aika. Hoitajat selvästi olivat rasisteja. Kyllä ensin pitää opetella suomen kieli niin ehkä pärjää paremmin. Äidit kotona nii. En ymmärrä kun heti viedään päiväkotiin. Lapseni ei ollut koskaan päiväkodissa. Kyllä keksii virikkeitä kun vaan viitsii. Mamut istuu päiväkaudet ostareissa jo on aikoihin eletty
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ym,ärrä kun mamu muuttaa suomeen heti lapsi viedään päiväkotiin ei osaa kieltä itkee koko päivän. Seurasin kerran ja kysyin miks itkee koko aika. Hoitajat selvästi olivat rasisteja. Kyllä ensin pitää opetella suomen kieli niin ehkä pärjää paremmin. Äidit kotona nii. En ymmärrä kun heti viedään päiväkotiin. Lapseni ei ollut koskaan päiväkodissa. Kyllä keksii virikkeitä kun vaan viitsii. Mamut istuu päiväkaudet ostareissa jo on aikoihin eletty
Siksihän niitä laitetaan päiväkotiin että,oppisivat sielä kielen toisten lasten seurassa ja saisivat ystäviä ja oppivat suomalaisia tapoja heti pienestä pitäen
Olen minäkin nähnyt yhden pienen pojan kerran joka aloitti päiväkodissa itki ressukka viikon aamusta iltaan ja huusi äitiä , lopulta äiti otti hänet pois sieltä koska poika ei sopeutunut . Hän sai päivääidin ja se toimi sille lapselle, niin että on lapsia jotka eivät kertakaikkiaan sovi päiväkotiin ja olemaan paikoissa missä on paljon ihmisiä . Sekin on asia mikä on huomioitava .
- Anonyymi
Lapsia varten ne hoitajat siellä ovat ja lasten hyvinvoinnista huolehtiminen on tehtävistä nro 1. Minkälaisia otettu hommiin jos eivät lapsen itkuunkaan reagoi vaan juoruaminen tärkeämpää? Lapsista kasvatetaan tunnevammaisia piittaamattomia hirviöitä tuolla tavalla kun mitätöidään tunteet.
- Anonyymi
Tuollaiset samaiset hoitajat ovat usein myös niitä työpaikkakiusaajia. Empaattisia ja pidettyjä hoitajia haukutaan selän takana kateellisina ja kohdellaan kuin sontaa. Sosiaali- ja terveysalalla kiusaajia riittää.
- Anonyymi
Kyllä päiväkoti lapset itkevät se kuuluu normaaliin elämään. Joku toinen sieppaa lelun käsistä ja siitä tulee itku, siis meinaat että heti on aikuisten oltava siinä kiskaisemassa lelun siltä toiselta . Lapset oppivat vähitellen mikä itku ei auta , sillä ovat usein tottuneet saamaan juuri itkemällä tahtonsa lävitse. Se toimii ainoastaan lapsen äidin kanssa että ollaan paapomassa silloin kun lapsi itkee kiukkuaan
Päiväkodin henkilökunta kuulee itkusta onko kiukusta kyse vai onko lapsella jokin vaiva joten älä huolehdi asioista ei päiväkoti toimi samalla tavalla kun oma koti jossa itkulla juoksutetaan molempia vanhempia
jos kaksi lasta haluaa saman leikkikalun ja itkevät kumpikin niin usein hoitaja ottaa pois sen lelun niin ettei kumpikaan sitä saa , itku loppuu molemmilta kun näkevät että pieleen meni hoitotäti ei ottanutkaan lelua ja antanut sitä sille joka kovemmalla äänellä
itkua on monenlaista ja hoitajat kyllä kuulevat jos itku on sellaista mihin on juostava häsyihin . Lapsikin purkaa tunteitaan itkulla mutta kaikki itkut eivät vaadi häsyihin juoksemista sillä lapsetkin oppivat päiväkodissa toimimaan sosiaalisesti kun huomaavat ettei koti konstit autakaan joka paikassa . Joten älä huolehdi muiden työstä ja erityisesti jonkun hoitajan painosta josta alentavasti kommentoit .
Luota siihen että päiväkoti tekee työnsä opetusohjelman mukaisesti
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656
