Orimattilan puimuriturma

Anonyymi-ap

Kaikkea hyvää perheelle joka menetti nuorensa puimuriturmassa.
Olen niin tyytyväinen että haitte asian korkeimpaan oikeuteen.
En jaksa käsittää Suomen käräjä ja hovioikeutta jotka vielä törkeästi laittoivat perheen maksamaan korkeat kulut.
Kyllä terve järki sanoo kaikilla että syyllinen ei voi olla nuori henkilö joka ajoi päin puimuria joka taas ajoi tien leveydeltä eikä mahdollisuutta väistämiseen ollut.
Miettikää , siinä olisi voinut olla kuka tahansa teistä !myös nuori lapsi vaikka pyörällä ,entä motoristi !
Ei olisi riittänyt vaikka ojaan olisi väistänyt.
Poliisin ottamassa kuvassa näyttää että Puimuri ajoi vielä enemmän vastaantulijan kaistalla.

10

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse ihmettelin tätä "tuomiota", jota se maajussi ei saanut. Käsittääkseni äijä ajoi YLEISELLÄ tiellä, koko puimurin repertuaari levällään. Se äijä olisi pitänyt guomita. Lienee kuitenkin käräjäsalissa istunut kepulaisia.
      Siinä olisi voinut olla kuka tahansa, mutta valitettavasti oli tämä nuori poika. Olisi pitänyt olla joku silmäätekevä tilalla.

    • Anonyymi

      Erityisesti Päijät-Hämeen käräjäoikeuden useammat tuomarit epäonnistuvat kun tekevät arvaustuomioita, täysin poissa yleisestä elämästä ovat heidän ratkaisunsa, jokin ihme vimma saada hakijan vaatimus läpi, hakija käyttää hyväkseen tuomareiden asiantuntemattomuutta. Vapaamuurarijärjestöön kuuluminen tuo hyvävelituomioita, jossa totuudella ei ole mitään sijaa! Uusi Laamanni on arvaamaton.

    • Anonyymi

      Se autoilija ei noudattanut sääntöä jonka mukaan nopeus on oltava sellainen että auton saa pysähtymään näkyvällä tienosalla.
      Autoilija katseli muualle ja törmäsi hitaasti liikkuvaan kohteeseen kovalla nopeudella.

      Toistan : Auto on saatava pysähtymään näkyvällä tienosuudella ja vauhti oltava sen mukainen.

    • Anonyymi

      Hyvä, kun omaiset ovat valittaneet Korkeimpaan Oikeuteen. Sieltä tulee oikeudenmukainen ratkaisu.

    • Anonyymi

      Mitä jos 10-henkinen perhe olisi ollut syömässä tien reunalla eväitään? Kaahajakuski olisi keilannut kaikki.

      • Anonyymi

        Niin tai joku lapsi kävelemässä / pyöräilemässä niin eihän tuo autoilija olisi sitäkään huomannut vaan olisi saattanut ajaa yli. Eihän tyyppi huomannut edes suurikokoista puimuria!


    • Anonyymi

      LIIKENNE ONNETTOMUUKSIA
      TOSI IKÄVÄÄ ON NUORTEN JA VANHOJEN BOOMEREIDEN LIIKENNE KÄYTTÄYTYMINEN, EI OLE MIKÄÄN IHME, ETTÄ ONNETTOMUUKSIA SATTUU.
      MISTÄ SE JOHTUU?
      KYLLÄHÄN SEN KULKUVÄLINEEN LUULISI PYSÄHTYÄN JA PYSÄHTYYKIN, JOS EI MUUTEN NIIN VÄISTÄMÄLLÄ PIENTAREELLE, JOPA OJAAN JOS SITÄ VAUHTIA EI MUUTEN PYSTY PYSÄYTTÄMÄÄN.
      EIHÄN KUKAN TAHALLAAN AJAISI PÄÄLLE.
      LIIKENNELAISSA SANOTAAN, ...AUTO ON SAATAVA HALLITUSTI PYSÄHTYMÄÄN KAIKISSA TILANTEISSA. TIELLÄ VOI OLLA ESTEITÄ JA ONKIN AINA.
      VAHINKO EI SATU KELLO KAULASSA.
      SIITÄHÄN EI KUKAAN OLE VASTUUSSA, KUN JOKU AJAA PUIMURIN KEULAAN TAI PERÄÄN.
      "se joka toisen persettä ronkkii maksaa"

      • Anonyymi

        Tuu kultu ronkkimaan mun persettä, ei maksa mitään!


    • Anonyymi

      Korkeimmasta oikeudesta tulee luonnollisestikin tapaukseen liittyen vain perheelle lisää kustannuksia.
      Pojan syyllisyyttähän se tietenkään muuta miksikään, sihen ei ole korkeimmallakaan oikeudella Suomssa mahdollisuutta, korkein-oikuskin noudattaa lakeja ja tekee päätökset Suomen lakien mukaan, toisin kuin Venäjällä. Virkakahan siinä menisi.
      Tytti Yliviikari.

    • Anonyymi

      Puimurikuski todettiin syylliseksi ja sai lain mukaisen tuomion. Tästä päätöksestä ei tullut omaisille mitään kuluja. Omaiset haastoivat oikeuteen koska eivät olleet tyytyväisiä rahalliseen korvaukseen joka määriteltiin lain mukaan. Hävisivät jutun ja lain mukaan maksoivat myös vastapuolen kulut. Korkein ei ota asiaa edes käsittelyyn

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      315
      3724
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2058
    3. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1693
    4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1674
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      106
      1399
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1215
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      103
      1130
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1113
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      103
      949
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      69
      857
    Aihe