Minulta kysyttiin eilen, joko on kevään kokoukset istuttu. On lähes liikuttavan herttaista, kun joku kuvittelee tosissaan, ettei isännöitsijän tarvitse tehdä enää toukokuussa yli 12 tuntista päivää ja istua kaikkia arki-iltoja kokouksessa. Valitettava totuus on, että kokoukset pyörivät pitkälle kesäkuuhun asti.
Ei ole omaa elämää tai kahdeksan tunnin työpäiviä toukokuussa. Ei ole alkavasta keväästä nauttimista. Sitä ehtii sitten seuraavsssa elämässä harrastaa ja elää. Nyt on järkevintä tehdä töitä.
Kokousten lukumäärä keväällä:
- 27 taloyhtiön hallitusten tilinpäätöskokoukset
- 27 yhtiökokousta
- muut iltakokoukset kuten ylimääräiset yhtiökokoukset ja hallituksen kokoukset
- uusi kierros hallituksen kokouksia kesäkuussa, "kun huhtikuisesta yhtiökokouksesta on jo kulunut niin pitkä aika"
Yhteensä noin 100 kpl iltakokouksia kevään aikana. Ei paha.
"Joko on kevään kokoukset istuttu?" - Ei tosiaan ole!
22
196
Vastaukset
- Anonyymi
Taidat olla aika kahjo. Mikä pakko on haalia ziljoona asiakasta jos ei pysty hoitamaan yhdenkään asioita kunnolla.
- Anonyymi
Josko on kohteet (eli aika) myyty n. 450 e kk hinnalla niin siitä tulee 27 juuri se 12000 jolla selviii toimisto jotenkin kustannuksista.
- Anonyymi
"Mikä pakko on haalia ziljoona asiakasta jos ei pysty hoitamaan yhdenkään asioita kunnolla."
Kuten on sata kertaa todettu: työntekijä ei päätä omaa taloyhtiömääräänsä. Työntekijänä oleva isännöitsijä hoitaa niin monta taloyhtiötä kuin työnantaja määrää. Jos työnantajan kärrää 27 taloyhtiötä minulle, niin minä hoidan 27:n taloyhtiön asiat. Ainut mihin työntekijä voi vaikuttaa on tietysti se, missä on töissä. Jokainen voi vaihtaa työpaikkaa ja/tai alaa. Irtisanoutuminen ei ole kovin iso toimenpide.
Mitä tarkoitat sillä, että "jos ei pysty hoitamaan yhdenkään asioita kunnolla." Mistä päättelet, etten pysty hoitamaan yhdenkään taloyhtiön asioita kunnolla? Netti on siitä hauska paikka, että tuollaista huudellaan nimettömänä. Et edes tunne minua! Tai jos tunnet, et tiedä, että minä olen minä.
Tervetuloa katsomaan, kun hoidan taloyhtiöiden asioita ja vingu vasta sitten, jos näyttää siltä, etten pysty hoitamaan yhdenkään taloyhtiön asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mikä pakko on haalia ziljoona asiakasta jos ei pysty hoitamaan yhdenkään asioita kunnolla."
Kuten on sata kertaa todettu: työntekijä ei päätä omaa taloyhtiömääräänsä. Työntekijänä oleva isännöitsijä hoitaa niin monta taloyhtiötä kuin työnantaja määrää. Jos työnantajan kärrää 27 taloyhtiötä minulle, niin minä hoidan 27:n taloyhtiön asiat. Ainut mihin työntekijä voi vaikuttaa on tietysti se, missä on töissä. Jokainen voi vaihtaa työpaikkaa ja/tai alaa. Irtisanoutuminen ei ole kovin iso toimenpide.
Mitä tarkoitat sillä, että "jos ei pysty hoitamaan yhdenkään asioita kunnolla." Mistä päättelet, etten pysty hoitamaan yhdenkään taloyhtiön asioita kunnolla? Netti on siitä hauska paikka, että tuollaista huudellaan nimettömänä. Et edes tunne minua! Tai jos tunnet, et tiedä, että minä olen minä.
Tervetuloa katsomaan, kun hoidan taloyhtiöiden asioita ja vingu vasta sitten, jos näyttää siltä, etten pysty hoitamaan yhdenkään taloyhtiön asioita.Minähän en vinkumista tässä ketjussa aloittanut.
"Ei ole omaa elämää tai kahdeksan tunnin työpäiviä toukokuussa. Ei ole alkavasta keväästä nauttimista. Sitä ehtii sitten seuraavsssa elämässä harrastaa ja elää"
"Kuten on sata kertaa todettu: työntekijä ei päätä omaa taloyhtiömääräänsä. Työntekijänä oleva isännöitsijä hoitaa niin monta taloyhtiötä kuin työnantaja määrää."
Jos ei huvita niin aina voi vaihtaa työnantajaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minähän en vinkumista tässä ketjussa aloittanut.
"Ei ole omaa elämää tai kahdeksan tunnin työpäiviä toukokuussa. Ei ole alkavasta keväästä nauttimista. Sitä ehtii sitten seuraavsssa elämässä harrastaa ja elää"
"Kuten on sata kertaa todettu: työntekijä ei päätä omaa taloyhtiömääräänsä. Työntekijänä oleva isännöitsijä hoitaa niin monta taloyhtiötä kuin työnantaja määrää."
Jos ei huvita niin aina voi vaihtaa työnantajaa.Sen juuri edellä totesin. Jokainen työntekijä Suomessa menee joka aamu täysin vapaaehtoisesti töihin. Kukaan ei tule ase kädessä kotoa hakemaan, jos ei huvita tehdä töitä. Joillakin saattaa olla taloudellinen pakko mennä töihin, mutta sinänsä työnteko on täysin vapaaehtoista.
- Anonyymi
Mistä asioista on vielä aloitukset tekemättä ?
- Anonyymi
Isännöintiin liittyen vai yleensä? Voin esitellä samppanja-kellarini sisällön, mutta se ei ole tämän ketjun asiaa. On kuitenkin jotain, mitä ei vielä ole käsitelty. Paljon muutakin on, mitä voisi käsitellä täällä.
- Anonyymi
Oliko ennen kaikki paremmin?
- Yhtiökokoukset piti olla istuttuna huhtikuun loppuun mennessä, nyt kesäkuun loppuun mennessä.
- Aikaisemmin tilintarkastaja tarkasti tilinpäätöksen alle viikossa, nyt kestää neljä viikkoa tai kauemmin.
- Aikaisemmin posti kuljetti yhtiökokouskutsut perille yhdessä arkipäivässä, nyt kestää 1-2 viikkoa.
- Aikaisemmin kokoukset menivät läpi ripeästi alle tunnissa, nyt kokoukset ovat muuttuneet kahden tunnin keskustelutilaisuuksiksi.
- Aikaisemmin pystyi istumaan kaksi kokousta illassa, kun ne menivät ripeästi läpi. Nyt yksi kokous voi kestää 2-3 tuntia, joten illassa ehtii istua vain yhden kokouksen.
- Aikaisemmin kaikki sujui niin sukkelaan, että kevät oli tosiaan vedettävissä läpi yhtiökokouksien osalta huhtikuun loppuun mennessä. Nyt pitää tiukkaa, että saa istuttua kaikki kokoukset kesäkuun puoliväliin mennessä ja kuten edeltä käy ilmi, tämä ei ole itsestä kiinni.
Sitä vaan, että "vanhoina hyvinä aikoina" isännöitsijä oli toukokuussa jo jalat pöydällä tai lomareissulla, kun kokoukset oli hoidettuna. Nykyään tilintarkastaja, Posti ja taloyhtiöiden osakkaat pitävät huolen siitä, että se ei ole mahdollista.- Anonyymi
"Pk-yrityksissä työn on koettu helpottuneen sekä tehostuneen digitalisaation myötä (Vuorela
ym. 2022)"
Digitalisaatio, tietotekniikka ja ohjelmistot ovat ottaneet huiman harppauksen eteenpäin kuluneen 10 vuoden aikana. Ne ovat tehostaneet ja nopeuttaneet merkittävästi työntekoa. Vai ovatko?
- Aikaisemmin tilintarkastaja tarkasti tilinpäätöksen alle viikossa, nyt kestää neljä viikkoa tai kauemmin.
- Aikaisemmin posti kuljetti yhtiökokouskutsut perille yhdessä arkipäivässä, nyt kestää 1-2 viikkoa.
- Aikaisemmin kokoukset menivät läpi ripeästi alle tunnissa, nyt kokoukset ovat muuttuneet kahden tunnin keskustelutilaisuuksiksi.
Jollain tavalla hyöty työnteon tehostumisesta ei ole aivan konkretisoitunut isännöitsijän työssä. Se mikä kesti ennen kahdeksan tuntia, pitäisi nyt olla tehtävissä viidessä tunnissa. Kuten sanottu, en ymmärrä miten

Näitä juttuja kannattaa välillä pysähtyä miettimään. Mistä olemme tulleet ja minne menossa? Miten näin on päässyt käymään? - Anonyymi
Kyllä on surkeaa tuo isännöitsijänä olo nykyään. Ja ihan pakko on olla isännöitijä.
- Anonyymi
Johtuuko tuo taloyhtiöiden lukumäärällisestä kasvusta eli yhtiökokoustamisten lukumäärästä vai yhtiökokouksissa käsiteltävien asioiden runsastumissta, monimutkaistumisista vai onko joitain muita asioita jotka vievär kokouksissa aikaa enemmän kuin mitä joskus vuosikymmeniä sitten? Kokoukset ovat siis muuttuneet kahden tunnin keskustelutilaisuuksiksi. Mitä asioita kokouksissa sitten nykyään käsitellään? Mikä on uutta? Ovatko osakkaat eli ihmiset muuttuneet, vai onko taloyhtiöissä enemmän erilaista broblematiikkaa? Esiintyykö häiriökäyttäytymistä ja ilkivaltaa enemmän, vaikuttaako asukkaiten erilaisuus , erilaiset taustat jne.enemmän nyt kuin ennen?
Mikä on muuttunut, mitkä ovat ne tekijät joiden seurauksena pulinat jatkuvat parikin tuntia ja ylikin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pk-yrityksissä työn on koettu helpottuneen sekä tehostuneen digitalisaation myötä (Vuorela
ym. 2022)"
Digitalisaatio, tietotekniikka ja ohjelmistot ovat ottaneet huiman harppauksen eteenpäin kuluneen 10 vuoden aikana. Ne ovat tehostaneet ja nopeuttaneet merkittävästi työntekoa. Vai ovatko?
- Aikaisemmin tilintarkastaja tarkasti tilinpäätöksen alle viikossa, nyt kestää neljä viikkoa tai kauemmin.
- Aikaisemmin posti kuljetti yhtiökokouskutsut perille yhdessä arkipäivässä, nyt kestää 1-2 viikkoa.
- Aikaisemmin kokoukset menivät läpi ripeästi alle tunnissa, nyt kokoukset ovat muuttuneet kahden tunnin keskustelutilaisuuksiksi.
Jollain tavalla hyöty työnteon tehostumisesta ei ole aivan konkretisoitunut isännöitsijän työssä. Se mikä kesti ennen kahdeksan tuntia, pitäisi nyt olla tehtävissä viidessä tunnissa. Kuten sanottu, en ymmärrä miten
- Aikaisemmin tilintarkastaja tarkasti tilinpäätöksen alle viikossa, nyt kestää neljä viikkoa tai kauemmin.
- Aikaisemmin posti kuljetti yhtiökokouskutsut perille yhdessä arkipäivässä, nyt kestää 1-2 viikkoa.
- Aikaisemmin kokoukset menivät läpi ripeästi alle tunnissa, nyt kokoukset ovat muuttuneet kahden tunnin keskustelutilaisuuksiksi.
Näitä juttuja kannattaa välillä pysähtyä miettimään. Mistä olemme tulleet ja minne menossa? Miten näin on päässyt käymään?Hyvä kommentti. Paöjon hyviä havaintoja. Tätä kamnattaa ehdottomasti miettiä ja pohtia..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pk-yrityksissä työn on koettu helpottuneen sekä tehostuneen digitalisaation myötä (Vuorela
ym. 2022)"
Digitalisaatio, tietotekniikka ja ohjelmistot ovat ottaneet huiman harppauksen eteenpäin kuluneen 10 vuoden aikana. Ne ovat tehostaneet ja nopeuttaneet merkittävästi työntekoa. Vai ovatko?
- Aikaisemmin tilintarkastaja tarkasti tilinpäätöksen alle viikossa, nyt kestää neljä viikkoa tai kauemmin.
- Aikaisemmin posti kuljetti yhtiökokouskutsut perille yhdessä arkipäivässä, nyt kestää 1-2 viikkoa.
- Aikaisemmin kokoukset menivät läpi ripeästi alle tunnissa, nyt kokoukset ovat muuttuneet kahden tunnin keskustelutilaisuuksiksi.
Jollain tavalla hyöty työnteon tehostumisesta ei ole aivan konkretisoitunut isännöitsijän työssä. Se mikä kesti ennen kahdeksan tuntia, pitäisi nyt olla tehtävissä viidessä tunnissa. Kuten sanottu, en ymmärrä miten
- Aikaisemmin tilintarkastaja tarkasti tilinpäätöksen alle viikossa, nyt kestää neljä viikkoa tai kauemmin.
- Aikaisemmin posti kuljetti yhtiökokouskutsut perille yhdessä arkipäivässä, nyt kestää 1-2 viikkoa.
- Aikaisemmin kokoukset menivät läpi ripeästi alle tunnissa, nyt kokoukset ovat muuttuneet kahden tunnin keskustelutilaisuuksiksi.
Näitä juttuja kannattaa välillä pysähtyä miettimään. Mistä olemme tulleet ja minne menossa? Miten näin on päässyt käymään?"Digitalisaatio, tietotekniikka ja ohjelmistot ovat ottaneet huiman harppauksen eteenpäin kuluneen 10 vuoden aikana. Ne ovat tehostaneet ja nopeuttaneet merkittävästi työntekoa. "
Ehdottoman hieno juttu. Nkyään isännöitsijä pystyy päivässä sotkemaan sadan yhtiön asiat kun ennen pystyi hädin tuskin sotkemaan yhden.
- Anonyymi
No, aloittaja voisi hommata kissan tms lemmikin.
- Anonyymi
Ei siis ole mikään ihme että jotkut isännöitsijät vaikuttavat todella kireiltä ja hermostuneilta kokouksissa. Koko tunnelma niissä yhtiökokouksissa on kireä kuin viulunkieli. Jähmeä, virallinen, kylmä, etäinen, tyly..epämiellyttävä, torjuva. Kuin istuisi pikeussalissa kuulemassa tuomarin päätöstä; syyllinen vai syytön.😆🤔🙄
Itseäni alkaa välittömästi ahdistamaan joka kerta kun niihin täytyy mennä.
Tulee fyysisiä oireita: sydän hakkaa, syke nousee, hengitys on pinnallista kun rintakehällä tuntuu olevan joku kummallinen raskas paino koko ajan päällä ettei pysty rentoutumaan ollenkaan.
Sen kireyden ja hermostuneisuuden aistii joskus välittömästi ja se tarttuu muihin osallistujiin.
Kokoukset ovatkin pääsääntöisesti hyvin epämiellyttäviä, toki syy ei aina ole idännöitsijän kireydessä vaan myös hallituksen jäsenten persoonissa ja omassa mielialassa.
Ja naispuoliset isännöitsijät ovat jostain syystä helpommn lähestyttäviä ja lämpöisempiä, inhimillisempiä. Toki sama stressi heitäkin vaivaa mutta osaavat ehkä purkaa sen puhumalla ja muulla tavoin pois.
Itse olen ollut elämäni aikana tekemisissä kahden naispuolisen isännöisijän kanssa, molemmat miellyttäviä, helposti lähestyttäviä eikä heitä tarvinnut jännittää kuten miespuolisia kollegoita.
Miespuolisissa on jotain kylmän oloista ja torjuvaa olemuksessa, virallista ja etäistä. Heistä puuttuu lämpö, ainakin joistain.- Anonyymi
" Toki sama stressi heitäkin vaivaa mutta osaavat ehkä purkaa sen puhumalla ja muulla tavoin pois."
Tuo non suurin syy kokousten pitkittymiseen. Nutturapäät rupeavat jaarittelemaan ja jankuttamaan jotain akkamaista josta ei sitten tule loppua millään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Toki sama stressi heitäkin vaivaa mutta osaavat ehkä purkaa sen puhumalla ja muulla tavoin pois."
Tuo non suurin syy kokousten pitkittymiseen. Nutturapäät rupeavat jaarittelemaan ja jankuttamaan jotain akkamaista josta ei sitten tule loppua millään.Lähes incellimäistä, naisvihamielisyyttä jälkeen. Onko ihan pakko ryhtyä irvailemaan kun ihan saman asian voi ilmaista myös vähemmän leimaavasti ja loukkaavasti? Koetko naiset rasitteena ja uhkana miehisyydellesi? Vai pidätkö heitä kaikkia jonain vastenmielisiä älykääpiöitä joiden ajattelu on apinan tasolla ?
Ihan samat jorinat siellä on vaikka paikalla olisi miesenemmistö ja naiset hiljaa kuin körttiläiskokouksessa kun ”pastori puhuu” ja, saarnaa vedenkulutuksesta.
Samat äijänköriläät myös usein vastustavat kaikkia remontteja, tupakointikieltoja ja kaikkea muutakin.
Kysymysten esittämisessä ei kai ole mitään pahaa vai pitäisikö kokoukset pitää täysin ilman naissukupuolen edustajia?
Kaikkea on myös lupa kyseenalaistaa. Miehille ilmeisesti riittää kun munallinen isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja vain julistaa suurena totuutena jonkun asian, eivätkä kyseenalaista miehistä osaamista tai ymmärrystä millään tavalla?
Näimhän tuon kommenttisi nurtturapäisten turhasta jaarittelusta voi myös tulkita.
Kun ei keskustella, tehdään tyhmiä päätöksiä, kun ei kyseenalaisteta, tehdään tyhmiä päätöksiä, kun ei esitetä kysymyksiä, ei tiedetä hölkäsen pölkämää yhtään mistään mitään.
Monet naiset ovat huomattavasti fiksumpia ja lukeneempia ja jopa älykkäämipiä. kuin niin sanotun munan avulla itsetuntoaan kohentelevat äijänkäppyröt.😠jotka puhuvat jotain josta eivät ymmärrä mitään mutta ovat kovasti ymmärtävnään. Sille että ymmärrystä on, riittää siis vain ne roikkuvat elimet haaruksissa?
Kokousten venymiselle on hyvä pohtia syitä, se että ihmiset kysyvät on osa asukasdemokratiaa jota on turha sukupuolen puheliaisuteen tai turhiin jorinoihin vetoamalla kaventaa millään tavalla.
Osakkailla on oikeus kysyä, kyseenalaistaa ja saada tietoa mitä taloyhtiössä on tekeillä, suunnitteilla tai tavoittena. Kuka tekee mitäkin ja miksi.
Se jos taloyhtiö ei ymmärrä muuten näistä asioista osakkaita informoida kertoo taloyhtiöön valitun hallituksen huonosta toiminnasta, laiskuudesta, välinpitämättömyydestä ja siitä etteivät he välitä asukkaista tuon taivaallista. Ihan sama, samaa puurokattilan sisältöä koko taloyhtiö täynnä, ei tarvitse selittää apina- aivoille yhtään mtään.
Eli kertoo juuri siitä sinun asenteestasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähes incellimäistä, naisvihamielisyyttä jälkeen. Onko ihan pakko ryhtyä irvailemaan kun ihan saman asian voi ilmaista myös vähemmän leimaavasti ja loukkaavasti? Koetko naiset rasitteena ja uhkana miehisyydellesi? Vai pidätkö heitä kaikkia jonain vastenmielisiä älykääpiöitä joiden ajattelu on apinan tasolla ?
Ihan samat jorinat siellä on vaikka paikalla olisi miesenemmistö ja naiset hiljaa kuin körttiläiskokouksessa kun ”pastori puhuu” ja, saarnaa vedenkulutuksesta.
Samat äijänköriläät myös usein vastustavat kaikkia remontteja, tupakointikieltoja ja kaikkea muutakin.
Kysymysten esittämisessä ei kai ole mitään pahaa vai pitäisikö kokoukset pitää täysin ilman naissukupuolen edustajia?
Kaikkea on myös lupa kyseenalaistaa. Miehille ilmeisesti riittää kun munallinen isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja vain julistaa suurena totuutena jonkun asian, eivätkä kyseenalaista miehistä osaamista tai ymmärrystä millään tavalla?
Näimhän tuon kommenttisi nurtturapäisten turhasta jaarittelusta voi myös tulkita.
Kun ei keskustella, tehdään tyhmiä päätöksiä, kun ei kyseenalaisteta, tehdään tyhmiä päätöksiä, kun ei esitetä kysymyksiä, ei tiedetä hölkäsen pölkämää yhtään mistään mitään.
Monet naiset ovat huomattavasti fiksumpia ja lukeneempia ja jopa älykkäämipiä. kuin niin sanotun munan avulla itsetuntoaan kohentelevat äijänkäppyröt.😠jotka puhuvat jotain josta eivät ymmärrä mitään mutta ovat kovasti ymmärtävnään. Sille että ymmärrystä on, riittää siis vain ne roikkuvat elimet haaruksissa?
Kokousten venymiselle on hyvä pohtia syitä, se että ihmiset kysyvät on osa asukasdemokratiaa jota on turha sukupuolen puheliaisuteen tai turhiin jorinoihin vetoamalla kaventaa millään tavalla.
Osakkailla on oikeus kysyä, kyseenalaistaa ja saada tietoa mitä taloyhtiössä on tekeillä, suunnitteilla tai tavoittena. Kuka tekee mitäkin ja miksi.
Se jos taloyhtiö ei ymmärrä muuten näistä asioista osakkaita informoida kertoo taloyhtiöön valitun hallituksen huonosta toiminnasta, laiskuudesta, välinpitämättömyydestä ja siitä etteivät he välitä asukkaista tuon taivaallista. Ihan sama, samaa puurokattilan sisältöä koko taloyhtiö täynnä, ei tarvitse selittää apina- aivoille yhtään mtään.
Eli kertoo juuri siitä sinun asenteestasi.No nyt tuli oikea nutturapään vuodatus. Kiitos demonstraatiosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt tuli oikea nutturapään vuodatus. Kiitos demonstraatiosta.
Taidat kärsiä perinteisestä incelläijien viasta: kateudesta. Lisäksi mielipiteesi on hyvä esimerkki tietylle persoonallisuustyypille ominaisesta piirteestä; ivallisuudesta ja toisten nujertamiseen, vähättelyyn, mitätöimiseen pyrkivästä asenteesta. Karkea kielenkäyttö, toki nyt puutui kokonaan, tavallisesti persoonallisuuskuvaan liittyy matala sosiaalinen status mutta sosiopaatit voivat olla myös hyvässä asemassa olevia, ja älykkäitä, silti täysin tunnekylmiä ja ihmisinä täysin torsoja ja hirviömäisiä.
Eli, mitä enemmän saat loukattua , nöyryytettyä toisia sitä tyytyväisemmäksi ja vahvemmaksi itsesi koet. Jatka toksista nälvimistäsi mutta jossain Ylilaudasa tai muualla pimeässä verkossa joka lienee toinen kotisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Toki sama stressi heitäkin vaivaa mutta osaavat ehkä purkaa sen puhumalla ja muulla tavoin pois."
Tuo non suurin syy kokousten pitkittymiseen. Nutturapäät rupeavat jaarittelemaan ja jankuttamaan jotain akkamaista josta ei sitten tule loppua millään.Kyllä niissä kokouksissa ne nutturapäät ottavat esiin ihan asiallisia asioita. Turha naisia syytät kokousten pitkittymisestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niissä kokouksissa ne nutturapäät ottavat esiin ihan asiallisia asioita. Turha naisia syytät kokousten pitkittymisestä.
Naisia ei kannata syyttää ainakaa verbaalin lahjakkuuden puutteesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758