Tämän päiväisessä kolumnissaan, jossa hän puolusti voimakkaasti Hämeenmaan oikeutta polkea hintoja ravintola Amarillossa. Koska on hyvin tiedossa, että Hämeenmaa on yksi Hämeen Sanomien suurin mainostaja, ollaan tilanteessa, jossa päätoimittajan tulisi ymmärtää, että hän on jäävi ottamaan kantaa Hämeenmaan puolesta, jonka kanssa lehti tekee bisnestä. Tässä on selkeä paikka, tehdä kantelu Julkisen sanan neuvostoon.
Lisäksi Viitanen tulee todennäköisesti puolustaneeksi lain laatijan kielletyksi määräämää hintojen polkemista määräävän marrkina-aseman turvin.
Tätä Viitanen ei muistanut kirjoittaessaan lukaista:
"Määräävässä markkina-asemassa oleva yritys voi sekä ylihinnoitella että alihinnoitella tuotteitaan tai palveluitaan. Molemmin päin tehty hinnoittelu voi olla kohtuutonta ja sitä kautta kiellettyä. Jos tällaisella hinnoittelulla on väärät tarkoitusperät, se on kiellettyä.Alihinnoittelun kohdalla puhutaan saalishinnoittelusta. Tällä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys polkee hinnat tilapäisesti niin alas, että yrityksen kilpailija joutuu lopulta väistymään markkinoilta tai sen tilanne vaikeutuu hinnoittelun seurauksena. Määräävässä asemassa oleva yritys ei siis tee suoraan itsekään välttämättä voittoa myymillään tuotteilla tai palveluilla, mutta kokonsa ja asemansa puolesta se voi näin tehdä väliaikaisesti siinä, missä sen kilpailija ei siihen kykene. Alihinnoittelun tarkoituksena ei saa olla pelkästään toisen yrityksen vahingoittaminen"

Vastaukset 12
Vanhimmat
Aivan vastaavasta tapauksesta on jo tehty ennakkopäätös oikeudessa:
Valio tuomittiin maksamaan miljoonakorvauksia pienmeijereille.
Helsingin käräjäoikeus ratkaisi vuosia jatkuneen maitoriidan tänään. Käräjäoikeus antoi Valiolle kaksi erillistä tuomiota kilpailunrajoituksella aiheutetusta vahingosta.
Ensimmäisellä tuomiolla Valio määrättiin korvaamaan Osuuskunta Maitomaalle 4,5 miljoonaa euroa. Toisen tuomion mukaan Valio maksaa Osuuskunta Maitokolmiolle 3,5 miljoonaa euroa.
Lisäksi Valio joutuu maksamaan korvaussummista korkoja keväästä 2013 alkaen sekä Maitomaan ja Maitokolmion oikeudenkäyntikulut, jotka paisuivat kummankin osalta yli 300 000 euroon.
Pienmeijerit syyttivät Valiota hintojen polkemisesta kilpailijoiden markkinoilta pois ajamiseksi.
Käräjäoikeuden tuomiosta käy ilmi, että Valio oli myöntänyt hinnoitelleensa perusmaitonsa alle kokonaiskustannustensa. Oikeuden mukaan kyse oli saalistushinnoittelusta.
Pienmeijerit vaativat Valiolta oikeudessa paljon käräjäoikeuden määräämiä korvauksia suurempaa hyvitystä. Oikeus kuitenkin katsoi, että meijerien esittämä todistelu aiheutuneista vahingoista perustui monilta osin virheellisiin oletuksiin ja liian korkeaan arvioon.
Nyt joku persu on avannut korruptioviinapullon ja aloittanut jo Wapun vieton.
Kuka on Tuulia Viitanen.
Miksei viinan hintaa saisi halpuuttaa, siitä hyötyy koko yhteiskunta.
Aloituksessa esitetään viittaus "lakiin", miksei yhtä hyvin puolusteltaisi housutta kulkijoita Aku Ankalla.
Ja tosiaan normaalihinnat näyttävät "alihinnoilta" kun muut hinnat ovat ylihinnoiteltuja.
Sama kun Realia-Retta kertoisi muiden polkevan isännöintihintoja.
Elämme kummallista aikaa kun "halvat" hinnat aiheuttavat itkupotkuraivarin.
Ihme nilittämistä paikallisilta yrittäjiltä. Keskittyisivät enemmän siihen kuinka saadaan väki liikkeelle ja käyttämään enemmän paikallisia palveluja. 7 euron hintaista olutta muovituopeista muovituoleilta ja muovipöydiltä. Wc-tiloina kuselta haisevat bajamajat. Ei kiitos
Eivät hääviltä näytä torin juottolat. Aivan käsittämätöntä, että kaupunki antaa toistuvasti luvat pystyttää mauttomia ja mahdollisimman halvan näköisiä rakennelmia sinänsä kauniiseen, vanhaan torimiljööseen. Tosin hyvinhän ne sopivat rappeutuvan Reskan jatkeeksi, tyylillisesti ainakin.
Näiden paikkojen on tarkoitus on napata rahat pois kuleksimasta kulkijoilta ja tuskin kukaan näistä kaljakauppiaista on ikinä tullut ajatelleeksikaan hökötyksiensä sopivuutta kyseiseen ympäristöön.
Toivottavasti kaupunkilaiset äänestävät jaloillaan!
Tompalle pisteet ettäs jaksaa yrittää valittajista huolimatta.
Tomppa vosi yrittää vähän enemmän. Lite bättre.
Hämeenmaa on HamSan suurin ilmoittaja, . Sitten tulee Kesko ja cittarit. Onnea pien yrittäjille.
Onnea myös äidinkielenopettajallesi. Mahdottomia vaaditaan.
Kävin viime kesänä ystäväni polttareissa erään valittajan ravintolassa. Otin alkoholittoman juoman, eli moctailin. Mansikkasiirappi+spritelasi maksoi 9,90. Jatkossa käyn Amarillossa, niin kuset…. olo tuli.