Sysmän kunta konkurssiin!

Anonyymi-ap

Kun on etäältä seurannut kunnan poliittisia kiemuroita, on herännyt pelko tulevaisuudesta. Kunnan talous on ollut koko ajan vakaalla pohjalla. Nyt kun Konkurssi-Veke hännystelijöineen on aloittanut ajojahtinsa, taustalla lienee jokin suunnitelma. Jos päästään valitsemaan uusi kunnanjohtaja, valinta kohdistuu varmaan johonkin keskustalaistaustaiseen, vaatimuksena kyky paskanheittoon. Jos Veke pääsee mukaan huseeraamaan, älynlahjojen puutteen ja taloustietojen tason tietäen, konkurssi häämöttää.

11

1569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koko kunta tulisi lakkauttaa. Puhutaan että pitää paikallisesti päättää, mitä järkeä sisäsiittoisessa kylässä jossa kaikki on riidoissa keskenään. Kyllä yksi kaupunginjohtaja riittänee vähän isommalle alueelle. Pitää osata päättää jos aikoo päättää.

      • Anonyymi

        Nyt on päästy asiassa todella jo pidemmälle kuin kaunis alku ja tätä kannattaa vakavasti harkita.
        Sysmän kannattaisi ehdottomasti harkita liittymistä taikka liittämistä Helsinkiin.
        Täällä on kunnassa jo hienosti toimiva neuvottelukunta joka on täysin korvaamaton toimija kunnan nykyistenkin toimintojen kannalta. Neuvottelukunnan nykyiset jäsenet voisi ottaa haltuunsa nykyisen kunnanhallituksen- sekä valtuuston tärkeämmät toiminnot. Paikallisia voisi hyvin käyttää tarvittaessa tukihenkilöinä jos osaavat käyttäytyä ennalta sovitusti.
        Kaikki palvelut ja niiden taso tulee varmasti säilymään tai peräti parantumaan kun vaatimus taso kasvaa.


      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä. Liian sisäsiittoinen kylä.


    • Anonyymi

      Hyvä idea, palkanlaskenta toimii yhtä hienosti kun Sysmän hallinto.
      Hyvää Wappua kaikille !

    • Anonyymi

      Lähilehdessä HH epäili kunnan ajautuvan talouskriisiin jos nykyinen kunnanjohtaja ei jatkaisikaan iäti virassaan. Varsin tunkkainen kekkosslovakialaisuuden tuulahdus arvioida henkilö niin korvaamattomaksi että kunta kaatuisi hänen mukanaan.
      Ongelmia kunnassa siis on mutta sylttytehdasta ei haluta nähdä eikä metsää puilta.

    • Anonyymi

      "Kun köyhälle annetaan valtaa, siitä tulee idiootti"

      • Anonyymi

        Missä mielestäsi kulkee tuo raja kun ylitetään niin muutos tapahtuu?


    • Anonyymi

      Etkös sä tiedä et valintahan on jo tehty, kyse on vaan siitä et millon se päästään avoimesti julkasemaan. Kaikkivoipainen ja tietäväinen Veke on jo sen verran raottanut avoimuuden esirippua et 15.5 jälkeen kunnassa ei ole johtajaa, se kait tarkottaa et pian tiedetää kenet Veke on kaikkien demokratian pelisääntöjen mukaan valinnu seuraavaks johtajaksi. Onhan siinä tietty jotain mukamas neuvottelun tynkääkin vielä käytävä nykyisen johtajan kans mutta Lilli ja Veke on kuitenkin kaikkitietävässä viisaudessaan päättäny et neuvottelut ei johda heitä tyydyttävään lopputulokseen joten eiköhän se homma ala olla paketissa. Voihan se tietty olla et paketti piipahtaa vielä hallintotuomioistuimessa mut pelihän on selvä, Vekehän on todennu et hän tekee mitä lystää, minkäs ne hälle mahtaa.

      • Anonyymi

        Väkisinkin palaa mieleen tässä viime vaalikaudella käyty erään keskustalaisen vaalikelpoisuuden käsittely kunnassa sekä hallinto-oikeudessa. Miten itsevarmuutta ja hegemoniaa ylipursuten tämä meijän Veke julistikaan ihan prohfessoreita esimerkkinään mainiten tätä keskustalaista vaalikelpoiseksi kunnassamme. Mutta eikös mitä? Hallinto-oikeus ei totellutkaan meijän Vekeä vaan olivat kelvottomat ja asiaa tuntemattomat eri mieltä asiasta, ettäs kehtasivatkin olla tottelematta meijän Vekeä.
        Ettei tässä nyt vain taas kerran kävisi kuten meijän keskustalaisille, kera Veken, on ollut tapana käydä, kävisikin niin että tuomioistuin olisikin Veken kanssa erimieltä. Kävisi niin ettei päätös pitäisikään, Veken vakuutteluista huolimatta. Mutta ei häteä miteä, silloinkaan, meijän Vekehän hilppasis nurkan taakse näkymättömiin, kyselisi sieltä ihan muina miehinä että kuka on vastuussa, en minä ainakaan, minähän olen ollut tässä asiassa esteellinen ihan alusta alkaen. Ja sitten kun oikeuden päätöksellä aletaankin valita lystin maksumiehiä niin syntyypä siinä sutina, koskuan ei o kukuan tehny miteän, iässään en o kuullukkaa koko asiasta, lopputuloksena että kuntalaiset maksaa, ja rohkenen veikata että suurehkon summan, kunnanjohtajalle, ansionmenetyksinä. Kunnanjohtaja palaa tehtäväänsä, puheenjohtajat jatkavat palleillaan (?), veroäyriä nostetaan pari pykälää ja kuntalaiset siunaileevat että "kyllä se meijän Veke hoiti sitten hienosti tämän homman, eikä maksanutkaan paljoa, mitä nyt muutaman satatonnia, mainekin meni mutta päästiinpäs kerrankin lööppeihin".
        Siinnä pieni raotus meitin tulevaisuuteen, avoimesti kuten pitäjässä on tapana.


    • Anonyymi

      Sysmän perustamisajankohtaa ei tiedetä. Eikä se ketään kiinnostakaan. Tärkeämpi kysymys onkin Sysmän lopettamisajankohta, joka kunnan taloustilanteesta johtuen tapahtunee pian. Lama ei onneksi ole vielä ohi, vaikka elpymisen merkkejä valitettavasti on (Kesä 2010). Havaittavissa olevaa rakennusten rappeutumista yritetään peitellä muuttamalla niistä Puolustusvoimain harjoitustiloja, jolloin tilojen rappio saa syyn olemassaoloonsa.

      Käytetyin työkalu Sysmässä on puukko. Eniten puukkoa käytetään silloin, kun halutaan välttää työntekoa. Puukkoja on käytetty Sysmässä niin taitavasti ja usein, että paskalehti laatujulkaisu Alibissa oli pitkä juttusarja kuukausittaisista puukonesittelytapahtumista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      327
      4337
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      163
      4047
    3. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      101
      3484
    4. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      245
      2946
    5. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      63
      2474
    6. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1807
    7. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      37
      1516
    8. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      46
      1473
    9. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      162
      1337
    10. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      45
      1335
    Aihe