Joka vuosi noita hyppii eteen.
Viime vuonna 5 läheltä piti tilannetta kauriiden kanssa, joista kaksi oli todella lähellä, kun en ehtinyt jarruttaa vaan väistin elukkaa sarvet hipoen, kolmessa tapauksessa riitti jarrutus mutta 10 lisää vauhtia niin olisin ollut päin. Onneksi näin koska yhdessä tapauksessa väistö olisi ollut mahdoton koska lauma peitti koko tien leveyden.
Tänä vuonna jo kolme kertaa hypännyt kauris eteen, joista yksi oikein lähellä.
En onneksi aja koskaan lujaa, kaikki nämä tapahtuneet 50-70kmh vauhdissa.
Pyörä menee myyntiin kunhan saan kameran tai jonkun ottamaan kuvia. Ei ole hengen uhalla leikkiminen järkevää touhua. Eikä siinäkään ole järkeä että kävin juuri ajelulla ja 40kmh oli suurin vauhti jota uskalsin ajaa. Pelotti aivan saatanasti.
Hirvet ja muut elikot
2
331
Vastaukset
- Anonyymi
Tauon jälkeen pelottaa ajaa millä vaan, eikä se lähde kuin ajamalla. Pikku hiljaa nostamalla nopeutta.
- Anonyymi
En tiedä missä asut ja paljonko ajat, mutta enemmän sinulle on tullut vuodessa kohtaamisia moottoripyörällä sorkkaeläinten kanssa, kun itselle 20 vuodessa. Peuroja on kyllä joillakin alueilla erityisen paljon, joten riippuu siitäkin.
Kyllä ne elikot riskin muodostaa, pitää katsoa missä ajelee ja kuinka kovaa ja seurata niitä maantien sivuja. Hirviaitoihinkaan ei voi luottaa täysin, eläimiä voi ajoradalla olla siitä huolimatta, myös moottoriteillä, pimeällä ja vasta-auringossa erityisen vaarallista.
Jos ei uskalla ajaa 40 lujempaa, kannattaa myydä pyörä pois, en kyllä ymmärrä sitä pelkoa, monilla teillä voi turvallisesti ajaa lujempaakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502034- 67823
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11793Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut58759Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me108748Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9722Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49699Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt39684vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22673Salaisuus rakas.
Mun täytyy kertoa sulle nyt salaisuus rakas. Sä olet todella hyvä sun työssä. Pus!47640