Olen muutaman kerran käynyt treffeillä miehen kanssa 51v ja hänellä on kaksi alle 5v lasta. Mies on kovin innoissaan ja pitää yhteyttä. Itse olen samaa ikää miehen kanssa. Itse jarruttelen yhteyksissä.
Eipä tässä mitään, mutta en vaan jaksaisi enää pikkulapsiperhearkea. Niimpä olen päättänyt lopettaa tämän tapailusuhteen tähän. Mietin vaan miten tämän sanon tälle miehelle. Ei tämä miehen ja lastensa vika ole. Minä haluan vaan jo kahden aikuisenvälistä suhdetta, enkä ruuhkavuosia. Olen jo oman lapsen saanut aikuiseksi. Haluan jo vapautta tulla ja mennä, enkä katsoa pikkukakkosta. En halua pelätä, lapsi eksyy makkariimme, kun meillä olisi omat hetket menossa. En jaksa pukea sadevaatteita ja kiikuttaa lapsia päiväkotiin ja olla tekemässä heille ruokaa. Tämän kun osasin sanoa tälle miehelle niin ettei hän loukkaannu. Kait minun vaan pitää mustata itseni ja sanoa olevani itsekäs p.
Hämmästyn vaan uudelleen ja uudelleen miten paljon omanikäisissä miehissä on pienten lasten isiä. Onko niin, että ensin ei sitä perhettä haluta ja viidessäkympissä sitten tajutaan et vitux män. Sitten paniikissa etsitäään hedelmällisessä iässä olevaa naista ja tehdään se lapsi, vaikka suhde ei ole minkäänlaisella järkevällä tasolla. Deittisivustolla on paljon 50v miehiä, jotka ovat heränneet ajatukseen perheen perustamisesta. On se hyvä tietysti kasvaa aikuiseksi edes siinä vaiheessa.
51v mies ja pienet lapset
9
712
Vastaukset 9
- Anonyymi
Onko mies siis yksinhuoltaja ja äiti lähtenyt tiehensä vai miksi oletat joutuvasi elämään pikkulasten kanssa parien treffien jälkeen?
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17842637a
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Ei ole, mutta eihän tuossa mitään voi tehdä yhdessä. Lapsiviikko kun sattuu päiville, jos olis vaikka kiva konsertti. Sielä se mies istuu rakentamassa legolinnaa ja leikkimässä bätmänniä. Kyllä hän on hiukan väsähtänyt viikosta.. kun lapset lähtee äidilleen.
Miehet, jos teillä on pieniä lapsia, niin laittakaa se deitti-ilmoon..siten ei tule väärinkäsityksiä ja on helpompi swaipata ohi. - Anonyymi
Hei annan ilmaisen vinkin, sanot sen näin rauhallisella äänensävyllä:
Hei en halua enää jatkaa tapailua. Toivon sinulle kaikkea hyvää.- Anonyymi
Näin teen. Kiitos.
- Anonyymi
Kertoisitko miltä sivustolta löytyy? Itselleni sopisi hyvin tuollainen vuoroviikkomies. Olen sen ikäinen, että tarvitsen myös omaa aikaa olla rauhassa ja tehdä omia juttuja ja se voisi vapaaviikoilla hoitaa mun kouluikäistä lasta, yksinhuoltaja kun olen. Vuoroviikko järjestely voi muuten olla hankala kun ne lapset menevät kouluun, elleivät vanhemmar asu lähekkäin.
- Anonyymi
Mene vaikka pannukakkuun. Siellä niitä on. 🙂
- Anonyymi
Todella vaikea päätös, jos mies on fiksu. Kyllä se niin on että kun on saanut omat lapset aikuisiksi Niinan elänyt jo sen lapsi vaiheen .
Ihmetten itsekkin miksi näitä viisikymppisiä miehiä on joka paikassa pienten lasten isänä, ja jostain syystähän ne usein eronneita.
Mutta on niitäkin naisi jotka tulevat mummoiksi ja uudet miehen vieroksuvat kun lastenlapsia tuodaan hoitoon, niin että näissä suhde asioissa on aina muttia matkassa.
Jokaisen tulee tehdä kuten sydämmessään tuntee , joten et ehkä ole oikea ihminen hänelle . - Anonyymi
Luultavasti etsii siivoojaa ja kyökkipiikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 281245
- 851098
- 42907
- 67845
- 92814
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151649- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512