Pyyntö;
Kiihottuisin kauheesti isoveli-pikkusisko, tai sitten toistepäin...sekstailuista.
Tai sitten neitsyt poika ja kokenut nainen...
kiihotus
2
4516
Vastaukset
- mies76
On kesäkuinen perjantai-iltapäivä. Olen juuri saanut työni loppuun täällä toimiston postitushuoneessa. Kello lähentelee kolmea ja mietin olisiko pitänyt vielä keittää kahvia. En oikein uskalla koska tämä on ensimmäinen kesätyöpaikkani. Olen vasta 17-vuotias ja ollut töissäkin vasta 2 viikkoa.
Mietin samalla soittaisinko Pekalle. Pekka on paras ystäväni, mutta viime aikoina Pekka on ollut etäisempi. Hänellä on nimittäin tyttöystävä. Ollut jo kolme kuukautta, Miia nimeltään. Pekka ja Miia ovat olleet jo sängyssäkin, ainakin Pekan sanojen mukaan. Toisin kuin minä. En ole koskaan saanut kokea naisen kosketusta...ainakaan oikeasti. Joskus olen koittanut itsetyydytystä, mutta olen joko luovuttanut liian aikaisin, tai sitten se vain ei ole minun juttuni. Iltaisin nukkumaan mennessäni mietin, kuinka mukavaa oikeasti olisi tapailla jotakuta kaunista tyttöä...kuten Merja meidän luokalta...
Havahdun kolaukseen keittiöstä. Marjattahan se siellä keittelee kahvia. Hän on pomon sihteeri. Huikkaan hänelle, ja hän moikkaa takaisin. "No mutta Jarmo, vieläkös sinä olet täällä?"
"Täällähän minä, kenenkäs luokse minä menisin, paitsi kotiin..." vastaan hiukan punastuen.
Marjatta on arviolta hiukan yli kolmenkymmenen, kaunis minun mielestäni. Olen joskus kuullut, kuinka hän puhuu muiden naisten kanssa ravintolailloistaan. Niistä olen päätellyt, ettei hänellä ole miestä tai poikaystävää. Sääli, mietin, koska Marjatta ansaitsisi kunnon miehen. Hän on niin mukava, aamulla aina tervehtii ja on muutenkin iloinen. Vaalea pitkä tukka heilahtelee, kun hän kiirehtii joskus pitkin toimiston käytäviä.
"Tulepas Jarmo kahville" kuuluu keittiöstä ja minähän menen. Marjatta on ainoa toimiston henkilökunnasta jonka kanssa voi jutella melkein kaikesta, kuten autoista ja tytöistä. Marjatta kuuntelee ja ymmärtää. Tänään hän kuitenkin on erityisen kiinnostunut minun jutuistani. Huomaan kuinka hän katselee minua.
Jatkuu perjantaina....- mies76
Jatkoa torstailta
Minäkin katselin Marjattaa. Hänen päällään oli punaisen topin lisäksi reisien puoliväliin yltävä hame, ja korkokengät korostivat pitkiä sääriä. Povi kohoili hengityksen tahtiin. Puhuimme kaikesta, kellokin alkoi olla jo neljä. Kuulimme kuinka ovi kävi, ja Tiina huusi ovelta, että ”Älkää nyt koko viikonloppua täällä istuko” ja lähti kotiin. Puheemme kääntyi autoihin kesästä ja jäätelöstä. Marjatta sanoi, että ”alhaalla on lehtivarasto, jossa on lehtiä 60-luvulta asti. Yhdessä lehdessä oli makea auto, joka varmaan kiinnostaa suakin”
”En olekaan käynyt vielä siellä” sanoi, ja pian olimme jo matkalla alas rappuja. Varasto oli miellyttävän viileä, vaikkakin tunkkainen. Marjatta kiipesi heti jakkaralle ja alkoi tonkia lehtipinoja. ”Katsopas tätä, Jarmo!” Marjatta huudahti ja näytti 70-luvulta peräisin olevaa seksilehteä. Sen kannessa oli alaston nainen. Punastuin kun Marjatta kysyi, halusinko lukea. Tottakai kiinnostuin lehdestä heti, vaikka en näyttänytkään sitä Marjatalle. Housujeni etumus alkoi jo puristaa, mutta yritin piilotella sitä. ”Ei se mitään, se on aivan luonnollista” Marjatta sanoi. Valahdin täysin punaiseksi, mutta Marjatan lämmin hymy rauhoitti. Hän nosti esiin toisenkin seksilehden ja pian luimme niitä varaston hämyssä kikatellen kuin pikkutytöt.
Marjatta painautui olkaani vasten kun näytin hänelle kuvaa, jossa vaalea tyttö poseerasi auton vieressä ja hymyili. Marjatta huokasi, ja muisteli omaa nuoruuttaan. Vastasin, ettei hän nyt niin vanha ole. Katsoimme toisiamme kasvomme vain noin 10 sentin päässä toisistaan. En tiedä vaikuttiko siihen ilman painostavuus vai varaston hämyisyys, mutta Marjatta suikkasi suulleni nopean suukon. Kun hämmennyin, hän vetäytyi taaksepäin häpeillen ”Anteeksi, en tiedä mikä minuun meni…” Marjatta sopersi. ”E-ei se nyt mitään…” yritin. Hetken epäröityämme lähennyimme jälleen, ja tällä kertaa huulemme koskettivat aivan eri tavalla. Suutelimme kiihkeästi ja takaraivossani paukutti ajatus siitä, kuinka uskomaton tilanne oli. Sydämeni hakkasi aivan hurjana. Olin aivan varma siitä, että hetkemme päättyy siihen, kun Marjatta tajuaa mitä on tekemässä. Sen sijaan hänen kätensä etsiytyi reidelleni ja sitten ylemmäs haaroihini.
Hän kosketteli minua hellästi, kuin olisi tiennyt että olen kokematon. Itse en uskaltanut muuta kuin vastata suudelmaan, mutta Marjatta tarttui toiseen käteeni ja veti sen omalle, pehmeälle reidelleen. Rohkaistuin ja siirsin kättäni ylemmäs hameen reunan alle. Marjatta huokaisi ja alkoi avaamaan vetoketjuani. Otin toisenkin käteni mukaan ja aloin hyväillä Marjatan rintoja. Hän siirtyi kauemmas ja minä säikähdin. Loppuiko ihana kesäinen hetkemme? Tajusiko Marjatta olevansa tekemässä kauheaa virhettä? Entä minä?
Mutta ei, Marjatta ottikin toppinsa pois ja näin ensimmäistä kertaa oikeat naisen rinnat, jonkun muun kuin äitini. Marjatan rinnat olivat täyteläiset, aikuisen naisen rinnat. Niitä peittivät vielä valkoiset rintaliivit. Annoin käteni liukua rintojen väliin ja välillä kokeilin varovasti nännien nipukoita. Marjatta auttoi ja avasi rintsikoidensa hakaset takaa ja riisui ne kokonaan. Silmäni valahtivat lautasen kokoisiksi kun näin rinnat edessäni. En voinut vastustaa kiusausta suudella niitä. Niin olin nähnyt elokuvissakin tehtävän. Kömpelyyteni varmaankin huvitti Marjattaa, mutta hän voihkaisi nautinnosta kun annoin huulieni liukua rintojen päältä nänneille. Marjatta työnsi minua kauemmas ja laskeutui vetoketjuni luo. Hän avasi sen kokonaan ja työnsi kätensä sykkivän kaluni luo. Tunsin jo melkein kun olisin saamassa orgasmin, mutta pidättelin vielä hetken. Arvasin Marjatan ajatuksen, mutten uskaltanut kuvitella sitä. Hengitykseni kiihtyi ja sydämeni syke nousi entisestään. Marjatta otti paljaan kaluni huultensa väliin. En kestänyt kuin hetken. Aloin täristä ja juuri ennen kuin suihkuni purkautuisi, pyysin Marjattaa nousemaan. Hän ei välittänyt vaan imi entistä ahnaammin. Purkauduin hänen suuhunsa voimalla, tehtiinhän minulle tällaista ensimmäistä kertaa. Marjatta imi viimeisenkin tipan, ja nousi pyyhkäisten huultansa.
Hän suuteli minua suulle ja sanoi ”No niin, nyt et enää ole neitsyt.” Sopersin vastaan jotain seksiseikkailuistani, mutta Marjatan ilmeestä näin ettei kannattanut selittää. Marjatta oli kokenut nainen, ja nähnyt monenlaisia poikia ja miehiä. ”Vielä loppusilaus”, hän sanoi ja suuteli minua uudelleen. Oman spermani maku maistui selvästi ja jostain syystä se kiihotti minua aivan valtavasti. Orgasmista hellä kullini heräsi uuteen eloon, ja Marjatta kävi lattialle selälleen. Hän painoi minua hellästi niskasta, mutta ei minua olisi tarvinnut pakottaa nuolemaan häntä. Marjatta riisui avustuksellani pikkuhousunsa ja nosti hamettaan levittäen samalla reisiään. Näky oli jotain uskomatonta! Marjatan vaalean karvoituksen alta paljastui märkä ja kiimainen, turvonnut pillu, joka suorastaan vaati kieltäni sisuksiinsa. Aloitin suutelemalla Marjatan reisiä ja samalla kuuntelin ohjeita. Marjatta tiesi mitä tahtoi ja kertoi sen myös. Olin tyytyväinen opastukseen, sillä en oikein osannut tätäkään hommaa. Viimein painoin naamani karvapehkoon, ja Marjatta antoi lisää ohjeita. Olin huumaantunut tästä aikuisen naisen tuoksusta, ja annoin kieleni pyöriä villisti Marjatan sisällä. Hän voihki ja nytkähteli kun oli imin ja nuolin nuolemistani. Jatkoin kielelläni leikkiä ja työnsin sormeni hänen pilluunsa. Olin jostain lukenut, että naisella on jokin piste emättimen etureunassa ja koitin tunnustella sitä. Se taisi löytyä, koska Marjatta huudahti vaimeasti ja puristi jalkojaan selkääni vasten. Tunsin kuinka hänen häpyhuulensa puristuivat sormeni ympärille ja hänen suustaan kuului hiljaista kiljuntaa vartalon kaartuessa kaarelle. Marjatta sai orgasmin, ja olin ylpeä siitä että olin saanut tuottaa sellaisen hänelle.
Lepäsimme hetken, pääni oli Marjatan vatsan päällä ja kuuntelin kuinka hänen hengityksensä alkoi tasaantua. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, kummallekaan. Siirryin Marjatan päälle ja hän ohjasti kädellään kullini sisäänsä. Aloitin rytmikkäät työnnöt ja Marjatta nosteli ja käänteli lantiotaan saadakseen parhaan mahdollisen nautinnon. Jatkoimme hetken, kunnes lanteitani poltteli. Suljin silmäni ja ponnistelin tulevaa orgasmia vastaan. Viimein luovutin ja laskin toisen lastin hänen sisäänsä. Marjattakin sai toisen, hieman hiljaisemman orgasmin. Lysähdimme lattialle ja lepäsimme siinä ikuiselta tuntuvan hetken. Marjatta katseli minua raukein silmin ja olin onnellisempi kuin koskaan. En olisi koskaan uskonut että pääsisin poikuudestani eroon tällä tavalla. Tätä Pekka ei saisi koskaan tietää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain3099650Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve92878Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2672181Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1142030SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,891579- 1441487
Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1331458Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U321224Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin451184Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931036