Luonnossa oleskellessani saatan tuntea eräänlaisen rakastavan läsnäolon tunteen, jota voisi kaiketi pitää myös "pyhyyden" tunteena. Välttämättä ei ole kyse mistään sen kummemmasta kuin siitä että oma mielenrauhani ikäänkuin heijastuu minulle takaisin. Toki muutkin vaihtoehdot ovat tervetulleita.
Se luonnostaan tuleva katsomus mikä minun sisälläni väpättää on ilmanmuuta panteismia ja taolaisuutta ja eräänlainen määrittelemätön, nimeämätön ja teesitön luonnonuskonto, jossa täydellisin kokemus syntyy kun oma mieli asettuu samansuuntaiseksi luonnossa vaikuttavan energian kanssa.
Olen kuitenkin rassannut mieltäni myös opeilla jotka korostavat luonnon vaillinaisuutta. Teosofiassa nähdään että luonto odottaa täyttymystään, jonka se saavuttaa kun ihmiset kohoavat jumaltietoisuuden tasolle. Gnostilaisuudessa kuulema paha jumala on luonut koko aineellisen olemassaolon. Viime aikoina tutkimani "Ihmeiden oppikurssi" oletettuine Jeesus-kertojineen korostaa maailman olevan harhaa ja itseasiassa olematon koska se ei ole ikuinen. (En ole saanut selville vähätteleekö kirja maailmaa luontoineen vaiko vain ihmisen omaa keinotekoista maailmaa.)
Minusta vaikuttaa siltä että joudun taas kerran muodostamaan synteesin kahdesta eri maailmankuvasta (aiemminhan olen jo risteyttänyt "castanedalaisuutta" reinkarnaatio-opin kanssa). Minä en pysty näkemään luontomaailmaa harmillisena välivaiheena jolla ei ole enää mitään merkitystä sitten kun ihmiskunta on tavalla tai toisella saavuttanut täyttymyksensä.
Tuollainen "meidän jälkeemme vedenpaisumus" -asenne itseasiassa ällöttää minua niin paljon että sen vuoksi New Age on mielestäni pääasiassa vastenmielisellä ihmislajin itseensä kohdistuvalla omahyväisyydellä kontaminoitunut aate.
Jokainen uskonto, oppi tai ideologia, kuinka hyvänsä ylevä ja antoisa menettää mielestäni jotain oleellista mikäli siihen pesiytyy voimakas fyysillistä olemassaoloa vastustava virike. Aivan liian moni katsomus tuntuu tyrkyttävän ajatusta siitä että olemme täällä vain jonkinlaisen lankeamuksen vuoksi, itseasiassa vain koska olemme jotenkin "erehtyneet" ja meidän pitää vain oivaltaa oma tosiolemuksemme (tai ruikuttaa tarpeeksi jumalille - ei tästä nyt enempää...) niin johan "pelastumme". Pelastumme miltä? Miksi? Onko tämä olemassaolo nyt varmasti täyttä helvettiä ja jos on, niin olisikohan syyttäminen vain omaa itseä?
Jos minulta kysytään että haluanko vapauden vai haluanko rakastaa fyysistä maailmaa, niin minä kysyn että miksi sen pitäisi olla joko tai?
Ehkäpä tämä on taas hakemalla haettu ongelma ja koskee vain minua - eikä oikeastaan edes minua, sillä rakkaudesta luontoon en luovu vaikka mieli olisi kuinka depression raiskaama - mutta ihmetyttää kuitenkin. Eihän kukaan nykyään enää kroppaansakaan vihdo ruoskalla rääkyen "minä syntinen, kurja", joten miksi ei olisi lupaa oman kehon ohella arvostaa myös koko Maata, sen pulleaa pyöreää kehoa ja antimia... Vaikka ja kuitenkin siinä samalla tekisi parhaansa sen eteen että Maa tai ruumiskaan ei olisi enää vankila. Vapaaehtoinen rakkaushan oikeastaan on ainoa todellinen rakkaus. Kotiaan rakastaa, jos se ei ole vankila.
Niin, tämä luonnon vähättelyn ja halveeraamisen dilemma oikeastaan löytyy niin ristiinuskovaisuudesta kuin esoteriikastakin. Onkohan se jotenkin erityisesti länsimaiden riesana?
Se luonnostaan tuleva katsomus mikä minun sisälläni väpättää on ilmanmuuta panteismia ja taolaisuutta ja eräänlainen määrittelemätön, nimeämätön ja teesitön luonnonuskonto, jossa täydellisin kokemus syntyy kun oma mieli asettuu samansuuntaiseksi luonnossa vaikuttavan energian kanssa.
Olen kuitenkin rassannut mieltäni myös opeilla jotka korostavat luonnon vaillinaisuutta. Teosofiassa nähdään että luonto odottaa täyttymystään, jonka se saavuttaa kun ihmiset kohoavat jumaltietoisuuden tasolle. Gnostilaisuudessa kuulema paha jumala on luonut koko aineellisen olemassaolon. Viime aikoina tutkimani "Ihmeiden oppikurssi" oletettuine Jeesus-kertojineen korostaa maailman olevan harhaa ja itseasiassa olematon koska se ei ole ikuinen. (En ole saanut selville vähätteleekö kirja maailmaa luontoineen vaiko vain ihmisen omaa keinotekoista maailmaa.)
Minusta vaikuttaa siltä että joudun taas kerran muodostamaan synteesin kahdesta eri maailmankuvasta (aiemminhan olen jo risteyttänyt "castanedalaisuutta" reinkarnaatio-opin kanssa). Minä en pysty näkemään luontomaailmaa harmillisena välivaiheena jolla ei ole enää mitään merkitystä sitten kun ihmiskunta on tavalla tai toisella saavuttanut täyttymyksensä.
Tuollainen "meidän jälkeemme vedenpaisumus" -asenne itseasiassa ällöttää minua niin paljon että sen vuoksi New Age on mielestäni pääasiassa vastenmielisellä ihmislajin itseensä kohdistuvalla omahyväisyydellä kontaminoitunut aate.
Jokainen uskonto, oppi tai ideologia, kuinka hyvänsä ylevä ja antoisa menettää mielestäni jotain oleellista mikäli siihen pesiytyy voimakas fyysillistä olemassaoloa vastustava virike. Aivan liian moni katsomus tuntuu tyrkyttävän ajatusta siitä että olemme täällä vain jonkinlaisen lankeamuksen vuoksi, itseasiassa vain koska olemme jotenkin "erehtyneet" ja meidän pitää vain oivaltaa oma tosiolemuksemme (tai ruikuttaa tarpeeksi jumalille - ei tästä nyt enempää...) niin johan "pelastumme". Pelastumme miltä? Miksi? Onko tämä olemassaolo nyt varmasti täyttä helvettiä ja jos on, niin olisikohan syyttäminen vain omaa itseä?
Jos minulta kysytään että haluanko vapauden vai haluanko rakastaa fyysistä maailmaa, niin minä kysyn että miksi sen pitäisi olla joko tai?
Ehkäpä tämä on taas hakemalla haettu ongelma ja koskee vain minua - eikä oikeastaan edes minua, sillä rakkaudesta luontoon en luovu vaikka mieli olisi kuinka depression raiskaama - mutta ihmetyttää kuitenkin. Eihän kukaan nykyään enää kroppaansakaan vihdo ruoskalla rääkyen "minä syntinen, kurja", joten miksi ei olisi lupaa oman kehon ohella arvostaa myös koko Maata, sen pulleaa pyöreää kehoa ja antimia... Vaikka ja kuitenkin siinä samalla tekisi parhaansa sen eteen että Maa tai ruumiskaan ei olisi enää vankila. Vapaaehtoinen rakkaushan oikeastaan on ainoa todellinen rakkaus. Kotiaan rakastaa, jos se ei ole vankila.
Niin, tämä luonnon vähättelyn ja halveeraamisen dilemma oikeastaan löytyy niin ristiinuskovaisuudesta kuin esoteriikastakin. Onkohan se jotenkin erityisesti länsimaiden riesana?
Vastaukset 18
Vanhimmat
lopeta sekoilu JA KIRJOITA _ASIAA_
http://www.kerrolisaa.com/kuvat/Sammakko.jpg
Sopinee ehkä enempi teikäläisen makuun ja jatkaa kuitenkin tätä luontohetkeämme tässä mukavasti.
>> Jos minulta kysytään että haluanko vapauden vai haluanko rakastaa fyysistä maailmaa, niin minä kysyn että miksi sen pitäisi olla joko tai? >>
Miksi rakkaus luontoon ja maailmaan olisi minkäänlainen este vapaudelle? En ollenkaan käsitä koko ajatusta.
>> Aivan liian moni katsomus tuntuu tyrkyttävän ajatusta siitä että olemme täällä vain jonkinlaisen lankeamuksen vuoksi, itseasiassa vain koska olemme jotenkin "erehtyneet" ja meidän pitää vain oivaltaa oma tosiolemuksemme >>
Minusta tuossa on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Omasta mielestäni, sen perusteella mitä minä olen pohtinut ja mitä uskonnollisia kokemuksia minulla on, väitän että gnostilaiset ovat oikeassa siinä mitä sanovat: että me olemme jonkinlaisen kammottavan erehdyksen kautta joutuneet kuin vankilaan, että olemme tulleet sekoitetuiksi mieleltämme ja että me olemme sairaita ja meidän on parannuttava, ja että olemme unessa ja että meidän on herättävä, että me emme ole menossa helvettiin vaan me olemme jo siellä, ja että meidän on jotenkin pelastettava sielumme jos vain voimme.
Se on karmea tapa kertoa mikä on totuus. Toinen tapa kertoa totuus on kaunis tapa.
Molempia tapoja on kovin helppo halveksua: "Tuo kuulostaa niin rumalta, etten saata uskoa" tai "Kuulostaa liian kauniilta, ei voi pitää paikkaansa".
On vaarallista puhua todellisuudesta. Sormi joka osoittaa kuuta, ei ole kuu. Ei ole, vaikka se olisi oikein ruma tai kaunis sormi. Ja silti, moni sanottu asia on niin totta kuin mikään sanottu asia voi olla. Niin totta kuin sormi osoittaa kuuta.
Minusta tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys, vaikka voi olla etten ehkä esittänyt sitä oikein tai ymmärrettävästi. Kysymys on se, että onko sillä mikä on ei-ihmistä merkitystä kun ihminen saavuttaa täyttymyksen ihmisyydessään ja tulee "yli-ihmiseksi".
Ristiinuskovaisuudelle kivi-, kasvi- ja eläinkunta vaikuttavat yhdentekeviltä viimeistään siinä vaiheessa kun viimeinen tuomio törähtää. Sitä ennenkään ei rakkaimmallekaan lemmikille voida suoda taivaspaikkaa, villieläimistä nyt puhumattakaan. - Tämä on mielestäni äärimmäistä omahyväisyyttä ihmiskunnalta.
Mutta em. usko on sitä sorttia jossa ihminen ei voi omin voimin edesauttaa kehitystään pätkän vertaa.
Niiden parissa jossa ihmistä pidetään ikäänkuin prosessina näytettäisiin keskittyvän - jälleen - yksinomaan ihmiseen. Sanotaan että ihminen on maailmankaikkeus pienoiskoossa ja maailmankaikkeus on suuri ihminen. Teosofeilla on näkemys siitä että kivi-, kasvi- ja eläinkunta ovat kukin portaita kehityksessä, ja henki etenee niillä eteenpäin tullakseen ihmiseksi ja mennäkseen siitäkin eteenpäin. Kelpaa minulle. Mutta nykyään kukaan ei enää halua olla teosofi, kun muodikkainta onkin jossain kuppikunnassa hekumoida siitä kuinka humanoidien joukko-osasto tulee hakemaan valitut ihmiset, taikka jonkin ihmeellisen ulottuvuuden vaihdoksen jälkeen osa meistä pullahtaa toiseen maailmaan, ja Maa saa jäädä kantamaan sen kaiken paskan jota olemme sinne kasanneet.
Marginaali-ihmisten näkemykset ovat tietysti yhdentekeviä, mutta itsekin jonkinlaisena marginaali-ihmisenä minua ihmetyttää nuo näkemykset että vain ihmisellä tai vain tietyillä ihmisillä on jotain "merkitystä".
Ehkäpä tyhjät tynnyrit kolisevat eniten?
>me olemme jonkinlaisen kammottavan erehdyksen kautta joutuneet kuin vankilaan, että olemme tulleet sekoitetuiksi mieleltämme ja että me olemme sairaita ja meidän on parannuttava, ja että olemme unessa ja että meidän on herättävä, että me emme ole menossa helvettiin vaan me olemme jo siellä, ja että meidän on jotenkin pelastettava sielumme jos vain voimme.
Tämä sama ajatus oli jossakin CC:n kirjassa, ja minustakin se on ihan mielenkiintoinen ajatus ihmisen todellisuudesta. (Ihmeiden oppikurssissa jota juuri luen tai luin, saa nyt nähdä, sanottiin että (vapaasti lainaillen) "maailma on mielenvikainen ja mielenvikaisuuden aste-eroilla ei ole mitään merkitystä, merkitystä on sillä on mieli viallinen vai terve".)
Minäpä luulen että maailma (fyysinen maailmankaikkeus, luonto etc.) on ok, mutta ihminen ei ole ok. Oletan että Maa on helvetti vain jos siitä tekee helvetin.
Kun mietin noita kaikkia uskontoja ja hörhöyksiä jotka kiroavat tätä planeettaa ja täällä olemista, niin minusta tuntuu että ne kaikki tekevät sen perustavanlaatuisen virheen että syyttävät jotain ulkopuolista siitä mikä on sisäpuolella. Ihmisessä se on se hinku jäädä tänne kärpäsenä seittiin, eikä hämähäkkiä voi siitä syyttää että me olemme kärpäsiä. Oikeastaan en menisi ihan noinkaan pitkälle että sanoisin Maata hämä-hämä-häkiksi. Se on vain ihmisen oma kokemus että hän on täällä jumissa.
En halua poistaa maailmaa (fyysistä tasoa), vaan nähdä kaikki muutkin palaset palapelistä kuin vain tämän yhden palan. Vapautuminen on minulle eheäksi tulemista, ei tuhoamista. Kun Buddha valaistui, kaikki oli kuten ennenkin, mutta jokin hänessä oli muuttunut.
- Ehkäpä tätä pitäisi mennä hiomaan tuonne Rajatieto-osastolle, mutta siellä ne ovat kumminkin niin pelastavien ufojensa ja viidensien ulottuvuuksiensa lumoissa että luulen että siellä vasta väärässä paikassa olisinkin. Tämä on nyt tämmöistä haparointia taas ja taidan puhua itsekseni jotta saisin kirkastettua jotain mitä en vielä osaa suppeasti ilmaista!
>> Teosofeilla on näkemys siitä että kivi-, kasvi- ja eläinkunta ovat kukin portaita kehityksessä, ja henki etenee niillä eteenpäin tullakseen ihmiseksi ja mennäkseen siitäkin eteenpäin. Kelpaa minulle. >>
Mutta minulle ei kelpaa. Minusta tuo on kelvotonta hölynpölyä, jonka varaan en kyllä rakentaisi tikkuakaan ristiin.
>> Mutta nykyään kukaan ei enää halua olla teosofi >>
Mikä on hyvä. Mokomakin muoti-ilmiö, hyvä että meni ohitse.
>> minusta tuntuu että ne kaikki tekevät sen perustavanlaatuisen virheen että syyttävät jotain ulkopuolista >>
Kuitenkin yhtä paha virhe on syyttää sitä mikä on sisäpuolista, kuten sinä teet.
Nuuskuseni. magia ja kaikki muu on kelvotonta hölypölyä. kyllä sinäkin sen tajuat kun täytät 18-v
Tässä tarvittaisiin taas piirustusmahdollisuus, koska sanoilla on niin helppo vain peittää se minkä haluaisi näyttää.
En voi pitää ihmistä kehityksen huippuna, ihminen ei ole minulle Mount Everest. Näen lajimme vain yhtenä portaana loppumattomassa kehitysketjussa, jossa kenties näkyvissä ovat vain nuo mainitut "kunnat". En näe että "kaiken olevaisuuden on tarkoitus tulla ihmiseksi" ja kuitenkin näen. Mitenkähän selittäisin tämän mysteerin?
Olen aina inhonnut pysähtyneitä malleja joissa jokaiselle olennolle tyrkytetään jotain "hänen ainutta oikeaa tehtäväänsä", koska nämä tyrkyttäjät kuvittelevat itse tietävänsä kuka ja mikä kuuluu ja minne. Se on omahyväistä. Siksi minun on kamalan vaikeaa ilmaista että kaikki on ikuisesti tasan sillä oikealla kohdallaan jolla sen kuuluukin olla, ja silti on koko ajan läsnä muutos ja kehitys.
Voisiko tästä maailmankaikkeudesta ottaa pois yhden ainukaisenkaan sittiäisen tai hättiäisen ilman että maailma ei olisi enää se mitä sen "kuuluu" olla?
Fyysisellä tasolla tietysti voi ottaa pois, mutta energiaa jää ja se mielestäni voi manifestoitua uudelleen.
Mutta kaiken pohdiskelun jälkeen jäljelle jäävät tietenkin vain omat kokemukset, ja niiden perusteella minä olen päätellyt että ensin ollaan eläimiä ja sitten ihmisiä. Sama se mitä teosofiassa seisoo. Ehkäpä päätyisin tähän näkemykseen muutakin kautta, sillä minusta on naurettava ajatuskin että ainoastaan ihmiset osallistuisivat reinkarnaatioksi nimettyyn kieputukseen. Reinkarnaatiota taas pidän loogisena kierrätysmenetelmänä, ja reinkarnaatiota pidän totena taas kerran omien kokemusteni nojalla.
Ollakseen kova maagi pitää ilmeisesti osata haukkua ja räksyttää juuri niiden oppien perään jotka kulloinkin ovat muodikkaita haukuttavia.
>Kuitenkin yhtä paha virhe on syyttää sitä mikä on sisäpuolista, kuten sinä teet.
Tuokin on syytös.
Minusta tuntuu miljoonannen kerran sinun kanssasi että minä puhun päärynäpuusta täällä keskenäni, ja sinä oletat minun puhuvan omenapuusta ja naulitset minut siihen puuhun kiinni siitä hyvästä etten puhu omenapuusta siten kuin sinä siitä puhut.
Toivottavasti en koskaan täytä 18v!!!
>> Näen lajimme vain yhtenä portaana loppumattomassa kehitysketjussa >>
No minusta tuo koko lineaarinen porrasajatus on jo alunalkaen epäkelpo, olipa ihminen siellä missä kohtaa hyvänsä.
>> Ollakseen kova maagi pitää ilmeisesti osata haukkua ja räksyttää juuri niiden oppien perään jotka kulloinkin ovat muodikkaita haukuttavia. >>
Ilmeisestipilmeisestipoks. Mitä päättelyä. En vain pidä teosofiasta, ymmärrätkö? Minusta se on paskaa. Se perustuu kokonaan Madame Blavatskyn hölmöille improvisoiduille aivopieruille, joissa ei ole mitään autenttisuuden häivääkään, saati edes oikeaa rehellistä yritystä. Mokoma vedätys on aiheuttanut pelkkää sekaannusta koko olemassaolonsa ajan.
>> minä puhun päärynäpuusta täällä keskenäni >>
Niin. No minua ei tässä kiinnostanutkaan puhua niinkään päärynäpuista, vaan tartuin omasta mielestäni paljon mielenkiintoisempiin sivujuonteisiin, joille ajauduit päärynäpuupuheittesi ohella.
En olisi tässä missä olen ellen olisi tarttunut niihin ufo-kirjoihin JA teosofisiin kirjoihin joita isäni tapasi raijata kirjastosta kotiin. Mutta tarkemmin kun nyt ajattelen niin tämä "teosofiset" kirjat olivat kaikki lähinnä reinkarnaatiota ja tsakroja yms. käsitteleviä. Vasta aikuisena luin Salaisen opin ja osan Hunnuttomasta Isiksestä. Nykyisellä katsannolla voin toki sanoa että Isis on tuikitylsää lässytystä jossa pääpointtina on B:n kiukuttelu senaikuisille professoroille, ja Opista en muista paljon mitään joten tuskin se kovin antoisa oli.
Minun on hyvin vaikea ymmärtää sellaista asennetta että heti kun on jostakin opista tms. saatu kaikki tarvittava irti ja jatketaan matkaa, aletaan sättiä ja ivata sitä oppia minkä ehditään. Toki jos siinä on jotain syvää pettymystä tullut pitää saada murhe puserosta pois, mutta minä en ole koskaan pettynyt reinkarnaatio-oppiin enkä tsakroihinkaan. Kummastakin minulla on kokemuksia.
Sitäkään en ymmärrä että haukutaan sellainen järjestelmä mihin ei ole edes pintapuolisesti tutustunut. Tällä Magia-palstallakin riittää noita sivuhuutelijoita jotka tulevat tänne sanomaan sellaisia ihastuttavia viisauksia kuin "menkää kaikki hoitoon", vaikka eivät tiedä hölkäsen pölähtävää siitä mistä on kyse.
Mutta ymmärrän toki tämän: TIETO OLI, ON JA ON OLEVA OLEMASSA ilman mitään teosofioita. Teosofia (B:n alkuperäisenä lahkolaisuutena) on samanlainen umpikuja kuin niin monet muutkin opit, ja mikäli ihminen haksahtaa jauhamaan lemurioita ja juurirotuja loppuiäkseen, on taas kerran antautunut opin, *kuolleen kirjaimen*, vangiksi.
>Mokoma vedätys on aiheuttanut pelkkää sekaannusta koko olemassaolonsa ajan.
Ehkäpä sinulla on enemmän vertailukohtia kuin minulla, joten olet nähnyt enemmän siitä mistä teosofia on kenties maho verso. Mutta minä en voi enää jälkikäteen tulla *ensimmäisen kerran* jostain toisesta ovesta rakennukseen johon jo olen tullut, ymmärräthän.
>minusta tuo koko lineaarinen porrasajatus on jo alunalkaen epäkelpo, olipa ihminen siellä missä kohtaa hyvänsä.
Eikös lineaarisuus ole sitä että on suora jossa on alkupiste ja loppupiste? Minähän sanoin että "loppumattomassa kehitysketjussa". Pelkästään omassa elämässäni olen havainnut olevan ennenkaikkea syklisyyttä: aina edestä löytyy joku mennyt vanha teema joka nyt käydään läpi uudesta vinkkelistä. Tätä kautta minun on helppo uskoa niinkin mahdottomia kuin että koko maailmankaikkeus syntyy ja kuolee yhä uudestaan ja uudestaan.
Ja vaikka sinua ei puut ja puskat kiinnostaisikaan, niin alkuperäinen ajatukseni minkä olisi voinut tiivistää ketjun aloittaessani oli että
LUONTO SE ON VITUN HIENO ASIA.
Sekös harmittaa että aina kun yritän innoissani tuoda julki jonkin erittäin syvän kokemuksen, se menee sanojen kanssa räpeltämiseksi ja paskanjauhamiseksi. Ehkä olisi parempi vaan antaa taas tämänkin olla kun täytyy taas veisata virttä että "juu juu on se vähän näinnii mut on se kummiskin noinnii".
En minä osaa tiivistää, kun olen rakastunut moninaisuuteen.
>> LUONTO SE ON VITUN HIENO ASIA. >>
Noniin! Tuota puhetta minä ymmärrän! Samaa mieltä!
>> mutta minä en ole koskaan pettynyt reinkarnaatio-oppiin enkä tsakroihinkaan. Kummastakin minulla on kokemuksia. >>
Mutta huomaa nyt, ettei reinkarnaatio-oppi eivätkä tsakrat suinkaan ole teosofiaa. Ne kuuluvat hindulaisuuteen ja tantrismiin ja ovat suunnattoman paljon teosofiaa vanhempia perinteitä, joihin liittyy asioita, joista teosofia ei edes mainitse.
Teosofia on länsimaista okkultismia, joskin orientalistista. Se on lainannut kaiken mitä sillä on, mikä ei ole Blavatskyn omaa houreista kapulakieltä. Teosofia itseasiassa perustuu kokonaan muiden oppien lainaamiseen ja niiden sekoittamiseen, kasattuna tekotieteellisen ja pseudomystisen kapulakielen ympärille. Blavatsky ei edes yrittänyt tosissaan selvittää mitä karma tai reinkarnaatio tai tsakrat todella ovat niissä opeissa mistä hän ne lainasi, vaan julkeasti varasti termit ja sorvasi niistä oman maunsa mukaista okkulttista sekametelisoppaa, vääristellen niiden merkityksiä.
Esimerkiksi juuri Blavatskyn syytä on se, että nykyisin nk. vasemman käden polku yhdistetään suoraan satanismiin ja saatananpalvontaan, vaikkei sillä ole mitään tekemistä edellämainittujen populaarikulttuurin ilmiöiden kanssa.
Sen takia en arvosta teosofiaa, enkä taputa käsiäni Blavatskylle. En sen takia etten voisi sietää tsakroja tai reinkarnaatiota. Minullakin on kokemuksia ainakin tsakroista, tai jostakin joka sopisi tsakrojen kuvaukseen. En vastusta uudestisyntymää ajatuksena, vaikkei minulla olekaa n siitä kokemuksia.
Mutta arvostan rehellisten, itseään ja muita kunnioittavien mystikkojen työtä, en sellaisten jotka tavoittelevat henkilökultin johtajan paikkaa ja kirjoittavat mitä tahansa sontaa saadakseen statusta tekoälykkäiden nojatuoliokkultistien sikaripiireissä.
Ja saman saarnan saa minun puolestani myös Castaneda, Ron L. Hubbard ja Crowley, jotka kaikki ovat syyllistyneet asioiden törkeään ja tahalliseen vääristelyyn, satujen sepittämiseen ja kulttistatuksen hankkimiseen epärehellisin keinoin. New Age vittuun ja oikeaa mystiikka peliin, hitto vieköön!
>> Eikös lineaarisuus ole sitä että on suora jossa on alkupiste ja loppupiste? >>
On se lineaarista joka tapauksessa.
Minä en piittaa Blavatskysta hevon haiventakaan, mutta en tiedä tai nuorena varsinkaan tiennyt miten nimittää asioita joista olin kiinnostunut.
En edelleenkään tiedä, mutta jätettäköön se teosofia sitten sanana sikseen jos se aiheuttaa huonoja fiiliksiä. Omakohtaisesti näen itse aina punaista kun kuulen nimen Urantia...
>Mutta huomaa nyt, ettei reinkarnaatio-oppi eivätkä tsakrat suinkaan ole teosofiaa. Ne kuuluvat hindulaisuuteen ja tantrismiin ja ovat suunnattoman paljon teosofiaa vanhempia perinteitä, joihin liittyy asioita, joista teosofia ei edes mainitse.
Mielestäni jo vihjailin sinnepäin. Ja olen joskus maininnut (en tiedä että perätikö tällä palstalla) että on teosofien syytä että hyvä ja toimiva 7 päätsakran järjestelmä piti vääntää sellaiseen muotoon että toinen tsakra on mukamas pernatsakra, joka ei edes ole samassa linjassa muiden kanssa.
Itsellänihän ei toki ole kokemusta kuin sydäntsakran avautumisesta, 3. silmällä näkemisestä, mahdollisesti pari kruunutsakrakokemusta ja näky minkä uskon koskettelevan kurkkutsakraa. Joten siinähän jää vielä läjä tsakroja ihan uskon varaan, mutta esoteerikkona (sallittakoon tämä ilmaus) näkisin että 7 tsakraa olisi mitä luontevin määrä ihmisen käyttöön noin kun vertaa miten muuallakin änkeää luku 7 vastaan. (Prisman värit unohtamatta indigoa, paljaalla silmällä nähtävät planeetat aurinko kuu esmes.)
Mystiikka taas puolestaan on minulle vastenmielinen sana, koska se tuo mieleeni J. Karjalaisen kittaamassa teetä itämaiseen tapaan, vai miten sekin iskelmä taas menikään. Mutta kumminkin silmät sippuralla fiilistellään että ou jee, emmää tiä mistään mitään mutta on se kivaa kun suitsuke palaa ja keijut tanssii pihalla etc. - Ja silti tietysti mystisiä asioita tapahtuu siinä missä maagisiakin.
Sanojen vankinako tässä vain ollaan.
Ilman Castanedaa en olisi oppinut näkemään tietoisia unia enkä olisi ehkä kehittänyt panteistista näkemystäni siitä että on olemassa oikeastaan vain Yksi.
Mitä siitä oliko ukko niin tai näin ja mikä hänellä oli mielessä. Hänen kirjansa ovat antaneet minulle tiettyjä mahdollisuuksia, ja on itseni varassa tuleeko niistä mitään.
Kaikkea tulee käyttää mitä vastaan osuu. Mainitsemaani Urantia-kirjaakin voi käyttää. Vaikka ovenpönkkänä, koska se on niin paksu.
Tietoisten unien näkeminen sinänsä ei tietenkään ole tärkeää, vaan se että oppii niiden avulla tulemaan tietoisemmaksi. Tottakai minkä tahansa asian voi pilata vaatimalla itselleen vain huvituksia. Mutta huvitukset eli unien sisältö on toisarvoista siihen nähden miten hyvin ihminen oppii pitämään mielensä hallinnassa. Minulle helposti sekaisena ihmisenä se on hyvin tärkeä taito oppia.
Tulipa tuossa sitten mieleeni vielä sekin, että olin jo melkein tahtoen tai tahtomattani perustamassa tellulaisuutta Uskonto-foorumilla niinä päivinä kuin sinun 1. nikkisi sinne ilmestyi (1. ainakin minulle, silloin siis havaitsin teikäläisen).
Joskus on vaikea sanoa mikä kaikki johtaa mihin kaikkeen, mutta olen kiitollinen siitä että sinäkin olet ollut yksi ovi tässä minun sokkelossani jossa aina välillä on syytä mennä eteenpäin eikä pyöriä vain piruettia paikoillaan.
Katseltuani mitä kirjoittelin vuosia sitten en pidä kaikkea ihan paskana, mutta kyllä se niin turhaa oli. Tyhjänpäiväistä ajantappoa enimmäkseen Magia-palstalle kirjoittelukin on, mutta ainakin on piirun verran lähempänä sitä millä varsinaisesti kokee olevan merkitystä. Antiristiinuskomisesta vouhkaaminen ei edistänyt matkaani millään tavalla, oli sille sitten tilaus tai ei.
Nykyään kaipaan jotain neutraalimpaa, ja arvostan tätä palstaa jossa ihmisillä on parhaimmillaan avomielisempi ja innokkaampi asenne kuin loputtomasta väittelystä päiväänsä potkua hakevilla oman totuutensa toitottajilla.
Kiitos Magia-foorumi ja kiitos sen kummisetä Nuusku.
>> Omakohtaisesti näen itse aina punaista kun kuulen nimen Urantia... >>
Hehheh. Noniin, siinä näet. En usko hetkeäkään kun väität, että haluat takertua Castanedaan ja Teosofiaan. Olet niihin kyllästynyt. Etkä löydä niistä enempää kuin sen hippusen kultaa mitä niiden sekavien opetusten kautta on tihkunut sinulle. Sain minäkin hippuseni Castanedalta, enkä häpeä sitä hetkeäkään. Mutta on osattava lähteä.
Minä uskon, ja vaikka voin olla väärässä, niin minä otaksun näin, vaikka se olisi typeräkin uskomus, ja vaikka ehkä olen arrogantti, sarasvuon kätyri ja nimimerkillä kirjoittelija, niin uskon todella, ja kun nyt sanon, empatiaa ja iloa tuntien, en suinkaan vihaa, vaan lämpöä ja ihmisyyttä, sinulle hehkuva nainen jolla on sähkönsininen ja seitsenkulmainen valoruumis-pallo... että kun alkaa tuntumaan vaikealta vetää ainuttakaan suoraa viivaa, sanoa ainuttakaan sanaa kiertelemättä ja painiskelematta oman mielensä kanssa, että vanha keino voi olla parempi kuin pussillinen uusia.
Minkä tahansa maailman uskonnon pienempilukuinen sekulaarisuudesta loitolla pysyttäytynyt mystisen harjoittamisen pioneerijoukko pystyy tunkeutumaan pitemmälle pyhään todellisuuteen ja yksilöllisen tietoisuuden alkuperään kuin joukko ufoihin ja isojalkoihin kyllästyneitä new agereitä.
Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia...
... silloin kun se mikä on uutta, alkaa muistuttamaan liiaksi sitä J. Karjalaisen konserttia.
>> pernatsakra, joka ei edes ole samassa linjassa muiden kanssa. >>
Tätä juuri tarkoitan. Voiko tuollaisiin tyyppeihin luottaa ollenkaan, jotka mielivaltaisesti muuntelevat juuri sitä "muinaista ja ajatonta viisautta" jota väittävät välittävänsä eteenpäin? Minä en ainakaan luottaisi.
Minä hyväksyn opettajakseni vain sellaisen, joka joko tietää itse asioita ja kertoo omista kokemuksistaan, tai välittää eteenpäin jotakin tunnettua ja käytännön elämässä kokeiltua perinnettä, en jotain huuhaateoreetikkoa jolla on "alavatsatrauma". ;-)
Voi kiitos. Kauniisti sanottu.
Hulluudessa on viisauden siemen, ja siemenestä vain kasvaa suurinkin puu.
Vielä kun päästäisiin eroon tästä magiapaskasta. Olisi niin paljon mielenkiintoisempaakin, paljon mystisempää keskusteltavaa.
Oletko muuten huomannut, että kaikki ouijalauta- ja saatananpalvontapaska mitä tänne on viime aikoina vyörynyt, on sotkusta huolimatta jotenkin virkistänyt keskusteluja? Onhan tämä nykyään aika likaista ja pahalta haisevaa, mutta toisaalta, entinen tiukasti moderoitu linja oli tylsä ja tappoi lopulta sen asiallisenkin keskustelun. On siinä kuitenkin oma viehätyksensä, kun jeesukset käyvät välillä pelottelemassa ja teinit kyselevät kaikenlaista.
>> Nykyään kaipaan jotain neutraalimpaa, ja arvostan tätä palstaa jossa ihmisillä on parhaimmillaan avomielisempi ja innokkaampi asenne kuin loputtomasta väittelystä päiväänsä potkua hakevilla oman totuutensa toitottajilla. >>
Minusta sinun pitäisi liittyä johonkin salaseuraan tai uskontoon tai kulttiin. Ei täältä internetistä mitään magia-palstaa kummoisempaa taida löytyä. Tarvitset oikeaa face-to-face meininkiä, ei mitään netissä löpinää. Sun pitäisi yhdistää voimasi toisten ihmisten kanssa, joilla on samanlaisia intohimoja. Pois vaan gurujen pelko ja mene ihmisten sekaan! Jos joku koettaa vedättää niin kyllä sinä sen huomaat. Ei tommosta akkaa niin vaan vedetä nenästä, vai?
Ihan tosi, tarvitset enemmän ja parempaa tosielämän initiaatiota. Palstoilla hilluminen on hauska harrastus, mutta ei se korvaa oikeiden ihmisten kanssa yhdessä harjoitettua magiaa, mystiikkaa tai mitäikinä mumbojumboa. Live-mumbo on paljon mahtavampaa ja antoisampaa. Muuten kaikki jää puheen tasolle ja joihinkin satunnaisiin outoihin uniin tms. Tarviit jonkun yhteisön tai luottamuksellisen piirin, ihmisiä joita oikeasti tapaat ja joiden kanssa voit jutella myös mystisistä asioista. Samalla pääset takuulla eroon joistakin sosiaalisista rajoitteista, jotka heijastuvat väistämättä myös siihen kuinka luot suhdettasi henkimaailman kanssa. Nimittäin, jos ole luonteeltasi epäluuloinen, niin mörököllit ja tontut aistivat sen, eivätkä näyttäydy sinulle.
Senkin takia on hyvä kommunikoida mahdollisimman monipuolisesti erilaisten ihmisten ja myös eläinten kanssa. Ja miksei kasvienkin. Oikea magia on kuitenkin aina "face-to-face" tilanne. Kun mörökölli tai tonttu tai enkeli tulee, niin se tulee "in-your-face". Hoksaatko? Olen tosissani.
Tosissani olen, tämä on mielestäni äärimmäisen tärkeä asia ymmärtää, jonka tajuamiseen itseltäni on mennyt monta vuotta. Tämä on jotain jonka tajuamisen eteen olen joutunut kärsimään monenmoiset kommellukset.
Kummisetä päättää tähän.
Oikein mielenkiintoista keskiviikonjatkoa! :-)
Tänään luontopolullani minua alkoi kaduttaa kaikki tyynni mitä tänne parin päivän aikana suolsin, mutta toisaalta viimeisimmät vastineesi ovat niin antoisia ja ajatuksia herättäviä että kannatti ehkä taas sekoilla.
Sekoiluksi kutsun sitä että hakemalla haen kuin likinäköisenä sitä tikkataulun napakymppiä, ja tuleekin puolisokkona tökittyä vähän minne sattuu. Enimmän aikaa pidän muutenkin itseäni varsin umpihulluna ihmisenä, mutta harvinaisen järkevänä sellaisena, heh heh...
Niin, todellakin kaikki mitä itsekukin tänne kirjoittaa voi toimia mitä erinomaisimpana lannoitteena niille pikku ajatuskasveille mitä me versomme. Ehkei niistä ajatuksenpoikasista välttämättä aina mitään valioruusuja sikiä, mutta mistäs sitä koskaan tietää.
Vaikka kovin enenevissä määrin minua kiinnosta se mikä on ajatusten alla piilossa, ts. miksi ihminen ylläpitää ja hellii valeminää? Onko egon takana jotain niin pelvottavaa että sitä ei voi kohdata ilman takertumisia mitä kummallisimpiin asioihin?
Minusta tuntuu että olen ehkä tehnyt pahan virheen edellyttäessäni eteeni pullahtavan kaikenlaista "jänskää" jotta mielenkiintoni pysyisi yllä ja jotta voisin olla varma siitä että olen Tiellä. Muuan hiileri sanoi minulle joskus erittäin kauan sitten että "sinulla on tie auki taivasta myöten", ja vaikkei se gubbe sinänsä minuun juurikaan vaikutusta tehnyt ja epäilyksellä tuohonkin suhtauduin, niin ehkäpä sitä "taivasta" olisikin vaihteeksi syytä tavoitella.
Tarkoitan tietysti taivaalla sitä tietoisuudentilaa minkä olen pari kertaa kuin vahingossa kohdannut, ja sitten sivuuttanut aivan liian kärkkäästi kaikenlaisten inkarnaatiomuistojen oltua muka tärkeämpiä. Ehkäpä nuo "kohotetut tietoisuudentilat" joissa koin vain yksinkertaisesti autuutta ja tavallaan kultaista valoa ja sitä että mitään ongelmia ei ole, ovat olleet minulle mukamas liian yksinkertaisia. Vaikka tuskin nekään olivat vielä muuta kuin kynnys johonkin rajattomaan ekstaasiin, josta sittemmin olen vain loitontunut kauemmas. Mutta en ehkä loittone enää.
Nimittäin kun
>On siinä kuitenkin oma viehätyksensä, kun jeesukset käyvät välillä pelottelemassa
minua alkaa välillä niin naurattaa, että ovatko nämä tapaukset ihan tosissaan. Miten jonkun ihmisen kokonainen maailma voikaan olla minulle pelkkä vitsi? Herää tietysti kysymys että nauretaanko naurajallekin, eli onko minun maailmani sen tervepäisempi. Parasta kai nauraa vain itselleenkin. Parhaimmillaan tulee niin ihanan kevyt ja energinen olo, kun ajattelee miten vinksallaan ihmisten maailma on, ja miten hinkuen vinkuen ihmiset haluavat sen sellainen olevan. Ja sitten vääntävät parkua että miksi miksi miksi.
Huh... En minä vahingonilosta hirnu, olen vain niin ihmeissäni välillä.
>Minusta sinun pitäisi liittyä johonkin salaseuraan tai uskontoon tai kulttiin
Pitäisi varmaan itse perustaa, koska toisen kultittajan kultissa hankkiutuisin varmasti sellaisen vastaanvänkyttäjän rooliin ennemmin tai myöhemmin.
>Tarviit jonkun yhteisön tai luottamuksellisen piirin, ihmisiä joita oikeasti tapaat ja joiden kanssa voit jutella myös mystisistä asioista.
Se Sopivin miäskin oli helpompi löytää kuin tuo ihmeyhteisö jota olen kieli pitkällä hinkunut itselleni jo jokusia vuosia.
>Kun mörökölli tai tonttu tai enkeli tulee, niin se tulee "in-your-face". Hoksaatko? Olen tosissani.
Pari encounteria joidenkin ihme juttujen kanssa on osoittautunut sellaisiksi että ötökät eivät näemmä juurikaan halua olla tekemisissä kanssani. Heräämisen hetkellä nähty "punainen kaalinpää" oli kovin vihaisen oloinen, vinon neliön muotoinen valkea pilvi nähtynä samoin heräämisen hetkellä lennähti heti karkuun, ja hautausmaallakin joku tumma hahmo lähetti tunteen joka oli kuin olisi sanottu että "painukaa pois täältä" (minä mieheni). En oikeastaan ole aiemmin tullut ajatelleeksi, mutta ehkä ne hättiäiset eivät tosiaan pidä minusta. Tai ehkä ne kommunikoivat sillä tunteella jota minussa kenties on eniten? Raivoa? Jaa-a! (Itsessäni tosin ei noina kertoina herännyt muita tunteita kuin korkeintaan innostus että jumankauta nyt nappaa.)
Voikohan raivoa jalostaa miksikään hyödylliseksi...
>Jos joku koettaa vedättää niin kyllä sinä sen huomaat. Ei tommosta akkaa niin vaan vedetä nenästä, vai?
Heh, eipä kai. Jollen sitten itse itseäni aina silloin tällöin.
En usko haluavani takertua, vaan haluan avoimesti ilmaista mitkä ovat olleet tienviittojani. Tottakai olen kiitollinen siitä että olen viittoja seurannut, vaikka olisivat olleetkin ruosteisia, pöllittyjä, vinossa etc.
Tietoinen unennäkö on tietysti minulle helvetin tärkeää, ja en ole CC:n ohella löytänyt mitään sellaista järjestelmää jossa sitä hyödynnetään tieten tahtoen. Ne jotka eivät ole CC:sta kuulleetkaan ja onnistuvat tulemaan unissaan tietoiksi vaikuttavat käyttävän tilaisuuttaan johonkin äärimmäisen rasittavaan ja typerään, tai sitten menevät ja luopuvat koko asiasta kun "on niin hemmetin kiva nähdä unia joissa ei tiedä mitä tapahtuu". Voisin suurinpiirtein syödä pääni aina kun kuulen noista toljakkeista jotka eivät osaa arvostaa sitä mitä heillä on.
Mutta viitta on toki vain viitta. Ei se viitta siinä avusta että itse tallailee siinä tiellä, joutuu kustantamaan kenkänsä ja hoitamaan rakot kantapäistään.
Taisin jo mainitakin jossain ettei tietoisten unien sisällöllä ole mitään merkitystä, minulle ne ovat vain treenausta siihen että tulisi yhä tietoisemmaksi. Ehkä sitten parhaimmillaan joku päivä katselisi tätä arjen höösäystä ja se vaikuttaisi aivan yhtä älyttömältä, salaperäiseltä ja oudolta kuin se unen maailma jota tietoiseksi tulleena katselen kuin olisi tehnyt 180 asteen käännöksen ja asettunut vastakkain sen kanssa mikä mitä luultavimmin on vain oman alitajuntani tuotetta. Ts. en oleta päässeeni mihinkään muihin maailmoihin, mutta treenaan tietoisena pysymistä sen vuoksi että voisin suorittaa OBE:n. Tai kenties jopa kuolla tietoisuuteni säilyttäen.
Tietoisuus-tila on kuin mieli muodostaisi raajoja jotka pystyvät käsittelemään kappaleita jotka ovat kaikki pelkkää abstraktiota. Voiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa että olen jostakin kuullut, muualtakin kuin CC:lta, että Itseään kehittävän ihmisen pitää kehittää toinen keho, energiaruumis? Oletan että se on jo olemassa, mutta se ei osaa tehdä mitään.
Tietoiseksi tuleminen on kuin teroittaisi mieltään. Voisin lässyttää siitä vaikka loputtomiin, eikä siihen mitään CC:taa tarvita mukaan. :)