Olen tullut tässä asiota pohdiskellessani sellaiseen tulokseen, ettei metatiedot vaikutakkaan luultavasti sivujeni googletuksen epäonnistumiseen. Syynä taitaa olla hienot pudotusvalikkosysteemit, joita siirryin käyttämään. Onko niin, ettei google yms. hakukoneet voi/osaa seurata javascriptin takana olvia linkkejä ja kuvittelevat näin, ettei sivustollani ole etusivun lisäksi mitään muuta? En haluaisi kuitenkaan tuhota nykyistä "komee" ulkoasua vaihtamalla takaisin tekstilinkkeihin. Onko siis muuta keinoa kertoa googlelle, että sivuillani on muutakin sisältöä???
Ihmettelijä
jälleen
2307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
JavaScript kannattaa kyllä ilman muuta ottaa pois. Monilla JS on kytketty selaimesta pois päältä. Pudotusvalikot voit toteuttaa muullakin tavalla, jos välttämättä sellaiset haluat. Google ei käsittääkseni lue meta-tietoja lainkaan. Tärkein vaikuttava tekijä on sivulla olevat sanat.
"Olen tullut tässä asiota pohdiskellessani sellaiseen tulokseen, ettei metatiedot vaikutakkaan luultavasti sivujeni googletuksen epäonnistumiseen."
Tuskin vaikuttavatkaan, kun Google tunnetusti antaa niille hyvin vähän (tai ei ollenkaan) painoarvoa.
"Syynä taitaa olla hienot pudotusvalikkosysteemit, joita siirryin käyttämään. Onko niin, ettei google yms. hakukoneet voi/osaa seurata javascriptin takana olvia linkkejä ja kuvittelevat näin, ettei sivustollani ole etusivun lisäksi mitään muuta?"
Hyvin todennäköisesti Google ei seuraa puhtaasti JS:illa toteutettuja epälinkkejä.
"En haluaisi kuitenkaan tuhota nykyistä "komee" ulkoasua vaihtamalla takaisin tekstilinkkeihin. Onko siis muuta keinoa kertoa googlelle, että sivuillani on muutakin sisältöä???"
Ota käyttöön joku dropdown-valikko, joka on hakukoneystävällinen. Vinkki "son of suckerfish" hakusanoiksi.