Ongelma tämäkin

Anonyymi-ap

Eräs nainen ilmeisesti luulee mun ihastuneen häneen. Päättelen sen siitä, että käytöksensä on muuttunut oudon viileäksi ja vältteleväksi ilman mitään syytä.

Nainen on oikeastaan yksi niistä harvoista, joihin olen pitkästä aikaa tutustunut ja alusta asti meillä on kaikki toiminut hyvin ja olinkin onnellinen, että löytyi samanhenkinen ihminen, jonka kanssa on hyvä ja rento olla, jutella ja joskus viettää aikaa yhdessä muutenkin. Mahdollisesti ystävystyä lähemminkin, mutta vielä ei tunneta niin hyvin.

Nyt kuitenkin joku on muuttunut, enkä keksi mitään muuta syytä kuin että on jostain saanut päähänsä että olisin ihastunut ja sen vuoksi välttelee, kun ei itse tunne samoin. Olenhan joskus itsekin toiminut samalla tavalla vastaavassa tilanteessa aikoinaan, niin kuvio vaikuttaa tutulta. Kurja tilanne.

En tiedä yhtään, mitä mun pitäisi tehdä että välit muuttuisi takaisin normaaleiksi. Pidän siitä naisesta kyllä paljon, mutta nykytilannetta ja hänen käytöstään on välillä vähän vaikea kestää.

Onko kellään kokemuksia vastaavasta tilanteesta tai neuvoja?

20

931

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysypä vaikka häneltä itseltään. Kerro, että sinusta vaikuttaa siltä, kuin hän välttelisi ja kysy, mistä se mahtaa johtua. Vähän vaginaa tuohon touhuun, niin asiat selviää.

    • Anonyymi

      Pitää selvittää tuo asia. Jää muuten hiertämään.

    • Anonyymi

      Luulen että toisin päin. Hän on ihastunut suhun ja pelkää että se näkyy ja muut näkee sen. Ehkä hän yrittää karistaa ihastuksen tunteet pois.

      Kysymällä kuitenkin selviää. Avoimuus on hyvä perusta elämän kestävälle ystävyydelle.

    • Anonyymi

      Kyllähän näitä viilenemistä on kaikenlaisissa suhteissa, monet eivät edes tiedä syitä vaan ihmettelevät aikansa ja jatkavat elämäänsä

      • Anonyymi

        Joskus sitä voi ihmetellä aikansa, mutta joskus se voi tuntua todella pahalta ja painaa mieltä pitkään. Etenkin jos syy ei ole selvillä, ja joutuu spekuloimaan onko tehnyt jotain väärin vai onko toinen vaan kylmä mulqvisti vai onko asialle kenties jokin muu selitys jota ei vaan itse tajua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja tuntuuhan se ikävältä, jos välit muuttuu oudoiksi ja nihkeiksi verrattuna aiempaan helppouteen, luontevuuteen ja rentouteen.

    • Anonyymi

      Minkä ikäisiä olette?

    • Anonyymi

      Mulla on itsellä täsmälleen saman taustainen tilanne. Ihana uus ihminen elämässä kenen kans synkannut alusta asti erityisen hyvin.
      Yhtäkkiä jokin muuttui, ja tunsin että hän alkoi välttelemään ja entinen yhteys on kadonnut.

      Saatan olla ollut häneen ihastunut, ja ei se ole mitenkään häntä tuntunut haittaavan, ja viihtyi silti seurassani, eli en usko että sen takia olisi yhtäkkiä muuttunut. Mutta en keksi kyllä muutakaan järjellistä selitystä.
      Itseeni tää tilanne surettaa ja vähän raivostuttaakin, ja toki itsekin pidän nykyään etäisyyttä.

      Mulla ei siis valitettavasti ole neuvoa antaa mutta mielelläni seuraan keskustelua. Tai ainoa neuvo (itsellekinkin) on kysyä asiasta suoraan
      En usko saavani suoraa vastausta, mutta on ainakin yrittänyt, ja jos toinen ei ole asiasta halukas keskustelemaan ja haluaa jatkaa viileää linjaansa niin sitten niin.

      • Anonyymi

        Kannattaa puhua sen kanssa. Voihan olla että se on vaan vähän hämillään tilanteesta, varsinkin jos on ujon puoleinen tai kokematon. Voihan olla myös, että taistelee omia tunteitaan vastaan syystä tai toisesta?

        Hhmm.. onkohan sellainen ihminen valmis puhumaan asiasta, jos kanssakäyminenkin muuttunut vaikeaksi? Mutta aina tietenkin kannattaa yrittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hhmm.. onkohan sellainen ihminen valmis puhumaan asiasta, jos kanssakäyminenkin muuttunut vaikeaksi? Mutta aina tietenkin kannattaa yrittää.

        Saattaa olla myös, että toinen lähettää ristiriitaisia signaaleja, ehkä tiedostamattaankin. Vastapuoli voi yhdessä hetkessä havaita vihreää valoa ja toisessa hetkessä taas torjuntaa. Silloin ei oikein tiedä, miten päin olisi tai mitä pitäisi tehdä.

      • Anonyymi

        Myös voi olla ihan jotain muuta eikä hot and cold peliä. Toisella saattaa olla omia huolia mitkä vievät sosiaalista ja henkistä kapasiteettiä.

        Itse saatan toisella hetkellä olla hyvinkin puhelias ja kiinnostunut toisen asioista mutta taustalla pyörii lievä masennus ja huoli läheisistä joka vie energiaa eikä aina jaksa mitään sillä hetkellä, vaikka toinen herättäisi mielenkiinnon ja haluaisin viettää aikaa sen kanssa ja tietää kaiken toisesta.

        Mun tilanteessa on nimenomaan cold playsta kyse. On muiden seurassa normaali, tai jopa normaalia innokkaampi, ja kun tuun tai oon paikalla niin "jäätyy". Välillä vaikuttaa että tervehtiminenkin tekee tiukkaa. Ja meillä oli siis aiemmin tosi hyvät välit.

        Kuulostaa nimenomaan siltä että menee lukkoon sun läsnä ollessa. Muiden seurassa pystyy juttelemaan normaalisti, koska heihin ei ole mitään tunteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa nimenomaan siltä että menee lukkoon sun läsnä ollessa. Muiden seurassa pystyy juttelemaan normaalisti, koska heihin ei ole mitään tunteita.

        Mut kuitenkin muutaman vuoden ajan jutteli kanssani aivan normaalisti. En usko että käytöksen muutos johtuu tunteista, ainakaan positiivisista sellaisista.

    • Anonyymi

      tytöt ihastuvat toisiin tytthin... onkin jo melloinen ongelma tyttejen kesken.

    • Anonyymi

      Voisitko heittää edes suunnilleen alueen Suomesta, mihin tämä menee? Tai kertoa ikäsi suurinpiirtein?
      Olen ollut aistivinani että eräs nainen on kiinnostunut minusta enemmän. Se on tuntunut hämmentävältä, vaikka pidän hänestä kyllä paljonkin. Hänen kiinnostus vain tuli aika puskista. Vielä hämmentävämpää on ollut huomata, että taidan olla itsekin ihastunut häneen.

      • Anonyymi

        02-alueelle menee. En usko, että olet hän koska hän ei vaikuta kiinnostuneelta, mutta sun kannattaa luottaa omaan intuitioosi.

      • Anonyymi

        Täällä samanlainen tilanne pohjanmaalla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      149
      1215
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      119
      1038
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      214
      780
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      63
      725
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      716
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      696
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      44
      621
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      554
    Aihe