Osaako kukaan sanoa, miksi kelan koulumatkatuki (julkisilla) katsotaan lyhyimmän mahdollisen autoreitin mukaan?
Pystyn keväällä ja syksyllä pyöräilemään koulumatkani, mutta talvisin jään, lumen, rännän yms takia kuljen kouluun bussilla. En ole kuitenkaan hankkinut koulumatkatukea koska minulle on kerrottu ettei koulumatkani ole riittävän pitkä siihen. Tästä syystä olen maksanut itse kouluun kulkemisen koko viime talven.
Tällä viikolla huomasin, että käyttämäni bussin matka koululle on 7km. Minulle ei kuitenkaan myönnetä matkatukea koska lyhyin mahdollinen autoreitti (jota pitkin mikään bussi ei kulje) on alle 7km. Osaisiko joku siis sanoa, miksi perusteluna on lyhyin mahdollinen autoreitti, jos en voi käyttää autoa? Luulisi, että matkan pituus katsotaan käytettävän kulkuneuvon mukaan.
Koulumatkatuen saaminen
Anonyymi-ap
1
657
Vastaukset 1
- Anonyymi
Teet näin:
Hankit paikalliselta pellolta (tai shamaanilta) taikasieniä ja vedät niitä kovaa tahtia, vähintään kourallisen päivässä. Tee tätä seuraavan puolen vuoden ajan. Muista sekakäyttö viinan kanssa! Taikasienien ja viinan yhteinen voimakas vaikutus nostaa aivojesi hapenottokykyä --> pystyt levitoimaan, etkä tarvitse koulumatkatukea!!!1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851355
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351081Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154705Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39548