Petteri Taalas on juuri oikea henkilö antamaan asiantuntijana lausuntoja hallitusneuvottelijoille. Hänen näkemyksensä ovat objektiivisia ja käytännönläheisiä eikä hän ole näiden "ohisalojen" marhaminnassa ja talutusnuorassa. Taalas oli oikea valinta.
TAALAS OLI PAIKALLAAN ASIANTUNTIJANA
Anonyymi-ap
16304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Suomi on Euroopan metsäisin maa ja ehdottomasti hiilinielu on tärkeässä asemassa. Taalas väheksyy sitä . Ilman muuta hän sopii Orpolle nyt paremmin kun hänen vaikea tehtävänsä on ajaa persut hallitukseen kuin käärme pyssyyn.
Markku Ollikainen olisi ollut oikeampi henkilö kuultavaksi.
On metsäisin, mutta vain pinta-alaan suhteutettuna. Saksan metsät muistini mukaan tuottavat eniten puukuutioita ja näin myös hiilinielua. Tosin Saksa polttaa kivihiiltä lisääntyvässä määrin, joten hiilinielut pitää etsiä Suomesta
jatkoa.... Taitaa Ruotsissakin olla reippaasti enemmän metsää kuin Suomessa.
Markku Ollikaisen ohjeilla Suomi ajettaisiin lopulliseen konkurssiin - toivottavasti tämä herra Ollikainen pääsee seuraavalle kuulennolle mukaan ja jää lopullisesti kuun kiertoradalle.
Maalaat piruja seinälle, että heikkopäistä hirvittää. Luotan enemmän Ollikaiseen. Taalas väheksyy perusteettomasti hiilinieluja. Suomen pitää olla tässäkin ykkönen.
Jo se, että Taalas valittiin asiantuntijaksi bensapuolue persujen kuultavaksi, herättää hiukan epäilyjä.
Peruthan elää kuin viimeistä päivää, luonnon ja ilmaston suhteen. Heillä on aivan samat näkemykset asioissa kuin Trumpilla ja Putinilla.
Paavo Arhinmäki on meidän oma Trump.
Nyt on tärkeää että nämä ilmastohihhulit, Greta-tytön hännystelijät, uuninpankkopojat, trans woke homoilijat ja muut todellisuudesta irtautuneet vasemmistosekopäät (sekä Sanna) pidetään mahdollisimman kaukana säätytalolta niin saatetaan vielä saada Suomi takaisin raiteilleen. On myös ilahduttavaa huomata että kepulaiset lopultakin tajusivat lopettaa paskan jauhamisen ja jättivät rääkymisen vihervasemmistolle.
Ja Petteri Taalas koventaa feministihallituksen hölmöjen ilmastopäätösten arvostelua:
" Iltalehti Kolumni: Ilmasto on edelleen ykkönen, mutta "
Huvitti eilen seurata miten esim. YLE reagoi ennen ilmastoguruna pitämänsä Taalasmaan ulostuloon. Ja nyt arvatusti - ei enää mitenkään!
Onko Seppo Taalasmaa asiantuntijana säätytalossa? No sekin ymmärtää enemmän ilmastoasioista kuin tämä Ollikainen joka on kuin jostain Peteliuksen tv-ohjelmasta revitty hahmo.
Taalas il-kolumnissaan: "On harmi, että Suomessa ilmastonmuutoksen torjunnasta on tullut mielipiteitä voimakkaasti jakava asia. Hiilinielukysymys ja siihen liittyvät potentiaaliset miljardien sanktiot ovat epäonnisia seurauksia päätöksenteon pohjana käytettyjen tietojen vajavaisuudesta."
Lisäksi Taalas on poiminut kolumniinsa todellisten asiantuntijatahojen lausuntoja suomen vihervassarihallituksen tekemistä suurista virheistä ilmastovouhotuksissaan. Kannattaa lukea koko kolumni ajatuksen kanssa.
Ei suositella verenpaineongelmaisille kiihkovihervassareille,
Syötti (nettilinkki Taalaksen kolumniin) Suomi24 Kainuun mielivaltaiselle sensuriosastolle:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b8f6ff46-c5e7-4d06-9b2d-d9f8d38b2a9c
"Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä."
Taitaa tulla nopeasti 4..
Ihmeellistä. Onko sensuuriosasto kesälomittajien hoidettavana?
Ei enää ikinä viher- ja ilmastohumppaa ja hurlumhei sannailua.
Nyt on tolkun hallitus suomalaisten asialla.
Älä höpsi.