Kaikkea Geishoista

🎎🌸 Joitakin tämä japanilainen traditio kiinnostaa, joten tässä on yksi tietopaketti heistä ja heidän ammatistaan.

Sanastoa:

• Geisha: Japanilainen taitelija ja emäntä jonka on tarkoitus viihdyttää. Tarkoittaa taiteilijaa, tanssijaa tai viihdyttäjää.
• Maiko: 15-20-vuotias harjoittelija joka yleensä puetaan koristeellisemmin. He mm. pitävät kukkia hiuksissaan sekä enemmän aitoja jalokiviä sisältäviä koruja. Tarkoittaa "taiteen lapsi."
• Geiko: 20-vuotias tai vanhempi kokeneempi geisha, puetaan vaatimattomammin. Tarkoittaa "taiteen henkilö."
• Taikomochi (Houkan): Alun perin kun Japanissa geishan ammatti alkoi 1200-luvulla niin ensimmäiset geishat olivat itse asiassa miehiä. Nykyään taikomochit ovat hyvin harvinaisia naisiin ja tyttöihin verrattuna mutta heitä voi olla silti.
• Kioto: Japanin entinen pääkaupunki jossa geishakulttuuri on säilynyt parhaiten, tosin heitä voi tavata myös mm. Tokiossa tai Kanazawassa.
• Kukkien ja pajujen maailma: Kioton kaupunginosa joka on erityisesti geishayhteisöä varten.

Geishan omaleimainen meikki luotiin alun perin jossa heidät näkisi paremmin hämärässä valossa. Tämä tosin sai aikaan ei-toivotun vaikutelman että tuossa esiintyy aave ja sen korjaamiseksi meikkiin lisättiin punaista väriä joka symbolisoi Japanissa iloa, intohimoa ja aistillisuutta.

Kaulan takaosassa näkyvien kaarien on tarkoitus antaa vaikutelma että geisha pitää päällään naamiota. Se että iho näkyy paremmin juuri sillä alueella liittyy myös perinteiseen japanilaiseen käsitykseen aistillisuudesta.

Geishoja voi nähdä julkisissa tanssiesityksissä, tosin yksityiset esiintymiset ja seuranpito voi maksaa n. 270-800 euroa, riippuen mm. ruoista joita syödään.

Geishat eivät voi mennä naimisiin. Periaatteena tässä on se että pitää olla naimisissa taiteen, ei miehen kanssa. Jos he menevät naimisiin niin he jättävät ammattinsa.

Alun perin ulkomaalaisestakin voi tulla ammattimainen tai virallinen geisha, mitään siitä estävää sääntöä ei ole. Harvainaista se silti on sillä se vaatii aivan tiettyjä olosuhteita. Mm. Japanissa vakituisesti asuminen, viisumin omistaminen ja ikä jolloin siihen kouluttautuminen alkaa vaikuttaa asiaan, kuten myös suhteet geishayhteisöön.

• Toki | The History of Geisha in Japanese Culture: https://www.toki.tokyo/blogt/2016/8/2/the-history-of-geisha-in-japanese-culture
• Kyoto Fan | Differences between a Geiko (Geisha) and a Maiko: https://youtu.be/VJnXwyN4qPk
• TOKYO ASMR MASSAGE | Japanese Geisha Makeup (and Kimono): https://youtu.be/YwjFe6Fnqac
• 〈Tokyo Geisha〉芸者さんが好きになる | How to dress in Kimono by Geisha(Maiko): https://youtu.be/tx_ww-dIXiE

2

603

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nostan tämän nyt ylös koska huomasin pari uutisvideota siitä että turistit eivät ole olleet kohteliaita geishoja kohtaan. He ovat mm. seuranneet heitä ja nykäisseet heitä kimonoistaan.

      Tuloksena turisteja ei enää päästetä Kiotossa kukkien ja pajujen maailmaan huhtikuusta 2024 alkaen. Asiakkaat ovat asia erikseen.

       •  South China Morning Post | Tourists to be banned from Kyoto’s geisha district
        https://youtu.be/8V4F96uyW1A

       •  South China Morning Post | To Kyoto tourists: don’t touch the geisha
        https://youtu.be/3YYdK04nSIg

      Eiköhän yritetä muistaa että vaikka geishat näyttävät kauniilta posliininukeilta, he ovat silti yhä ihmisiä ja ennen kaikkea taiteilijoita. Ei nukkeja tai kurtisaaneja.

      Emme mekään varmasti halua tulla vieraan toimesta suotta kosketuksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe