Auttakaa, olen menettänyt motivaation lääkkeiden suhteen

Jos ihmiset ymmärtäisivät sen etteivät mitenkään voi annella neuvoja ihmisille joista ei tiedetä mitään.
Lääkäri ja potilas yhteistyössä yrittävät ratkaista ongelman potilaan tilan parantamiseksi .
Siis ei kukaan jolla ei ole pitkää lääketieteellistä koulutusta voi antaa neuvoja miten jonkun pitäisi lopettaa tai vähentää lääkkeiden käyttö.
Vertaistuki on hyvä asia, mutta neuvot annetaan lääkärin taholta.
Niin että kukaan ei voi omien kokemustensa tuloksina määritellä että joku toinen lopettaisi lääkityksensä sillä kukaan ei tiedä kyseessä olevan ihmisen sairas historiaa.

Anonyymi kirjoitti:

Jos ihmiset ymmärtäisivät sen etteivät mitenkään voi annella neuvoja ihmisille joista ei tiedetä mitään.
Lääkäri ja potilas yhteistyössä yrittävät ratkaista ongelman potilaan tilan parantamiseksi .
Siis ei kukaan jolla ei ole pitkää lääketieteellistä koulutusta voi antaa neuvoja miten jonkun pitäisi lopettaa tai vähentää lääkkeiden käyttö.
Vertaistuki on hyvä asia, mutta neuvot annetaan lääkärin taholta.
Niin että kukaan ei voi omien kokemustensa tuloksina määritellä että joku toinen lopettaisi lääkityksensä sillä kukaan ei tiedä kyseessä olevan ihmisen sairas historiaa.

Lue lisää

Ei ne lääkkeet kyllä ketään aktiivisemmaksi tee! Jos on liian väsynyt koko ajan, täytyy joko etsiä uusi lääke tai sitten vähentää annosta. Itse suosittelen Rxultia, koska se ei väsytä minua.

Kerrot saaneesi työkaluja käsitelläksesi asioita. Oletko käyttänyt niitä neuvoja mitä olet saanut? Oletko löytänyt jotakin sellaista, mikä olisi edes vähän auttanut?
Kirjoitat tilanteestasi tosi fiksusti, sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet tulevaisuutta ajatellen.
Kenties tärkeintä olisi oppia elämään tätä hetkeä, vaikka ne huonot muistot mukana ovatkin.
Oli ongelma sitten aivojen kemiassa tai elämänhallinnassa, se on mahdollista saada hoidettua, jos sen eteen viitsii nähdä vaivaa, ja haluaa jotakin parempaa.
Ehkä ongelmasi ovat muistojen hallinnassa ( ei koko elämän ), sinun on vaikea elää niiden kanssa. Menneet asiat vaikuttavat negatiivisesti nykyisyyteen.
Koita alkaa miettimään asiaa siltä pohjalta, miten voisit olla, ajatella ja toimia, että ne muistot eivät saisi ylivaltaa mielessäsi. Jos enää ei tapahdu mitään sillä tavalla ikäviä juttuja kuin ehkä aiemmin, niin se on jo iso harppaus parempaan suuntaan.

Ole varovainen lääkityksen kanssa, omin päin vähentäminen ( tai jopa lopettaminen ), ei ole aina se paras vaihtoehto. Jos mahdollista, keskustele hoitavan tahon kanssa asiasta. Koska riskinä on, että asiat voivat mennä myös huonompaan suuntaan, mitä ei toki kukaan toivoisi.
Ja oikeasti pointsit siitä, ettet käytä alkoholia, hienoa. Omakohtaisesti tiedän, minne se voi johtaa.

Anonyymi kirjoitti:

Kerrot saaneesi työkaluja käsitelläksesi asioita. Oletko käyttänyt niitä neuvoja mitä olet saanut? Oletko löytänyt jotakin sellaista, mikä olisi edes vähän auttanut?
Kirjoitat tilanteestasi tosi fiksusti, sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet tulevaisuutta ajatellen.
Kenties tärkeintä olisi oppia elämään tätä hetkeä, vaikka ne huonot muistot mukana ovatkin.
Oli ongelma sitten aivojen kemiassa tai elämänhallinnassa, se on mahdollista saada hoidettua, jos sen eteen viitsii nähdä vaivaa, ja haluaa jotakin parempaa.
Ehkä ongelmasi ovat muistojen hallinnassa ( ei koko elämän ), sinun on vaikea elää niiden kanssa. Menneet asiat vaikuttavat negatiivisesti nykyisyyteen.
Koita alkaa miettimään asiaa siltä pohjalta, miten voisit olla, ajatella ja toimia, että ne muistot eivät saisi ylivaltaa mielessäsi. Jos enää ei tapahdu mitään sillä tavalla ikäviä juttuja kuin ehkä aiemmin, niin se on jo iso harppaus parempaan suuntaan.

Ole varovainen lääkityksen kanssa, omin päin vähentäminen ( tai jopa lopettaminen ), ei ole aina se paras vaihtoehto. Jos mahdollista, keskustele hoitavan tahon kanssa asiasta. Koska riskinä on, että asiat voivat mennä myös huonompaan suuntaan, mitä ei toki kukaan toivoisi.
Ja oikeasti pointsit siitä, ettet käytä alkoholia, hienoa. Omakohtaisesti tiedän, minne se voi johtaa.

Lue lisää

Jokaisella on eri ongelmat ja lääkäri kyllä osaa ohjata miten paljon lääkitystä tarvitaan, joten ei pidä mennä neuvomaan ketään että vähentäisi lääkkeitään jotenkin. Jokainen sairauden tila on yksilöllinen, siis ei verrattavissa jonkun toisen oireisiin mitenkään

Anonyymi kirjoitti:

Jokaisella on eri ongelmat ja lääkäri kyllä osaa ohjata miten paljon lääkitystä tarvitaan, joten ei pidä mennä neuvomaan ketään että vähentäisi lääkkeitään jotenkin. Jokainen sairauden tila on yksilöllinen, siis ei verrattavissa jonkun toisen oireisiin mitenkään

Lue lisää

Huomasitko, että neuvoinkin keskustelemaan hoitavan tahon kanssa lääkityksestä ?
Tiedän kyllä sen, ettei ole minun tehtäväni sanoa kenellekään, miten toimia lääkitysten kanssa. Eli en mene neuvomaan ketään.

Anonyymi kirjoitti:

Kerrot saaneesi työkaluja käsitelläksesi asioita. Oletko käyttänyt niitä neuvoja mitä olet saanut? Oletko löytänyt jotakin sellaista, mikä olisi edes vähän auttanut?
Kirjoitat tilanteestasi tosi fiksusti, sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet tulevaisuutta ajatellen.
Kenties tärkeintä olisi oppia elämään tätä hetkeä, vaikka ne huonot muistot mukana ovatkin.
Oli ongelma sitten aivojen kemiassa tai elämänhallinnassa, se on mahdollista saada hoidettua, jos sen eteen viitsii nähdä vaivaa, ja haluaa jotakin parempaa.
Ehkä ongelmasi ovat muistojen hallinnassa ( ei koko elämän ), sinun on vaikea elää niiden kanssa. Menneet asiat vaikuttavat negatiivisesti nykyisyyteen.
Koita alkaa miettimään asiaa siltä pohjalta, miten voisit olla, ajatella ja toimia, että ne muistot eivät saisi ylivaltaa mielessäsi. Jos enää ei tapahdu mitään sillä tavalla ikäviä juttuja kuin ehkä aiemmin, niin se on jo iso harppaus parempaan suuntaan.

Ole varovainen lääkityksen kanssa, omin päin vähentäminen ( tai jopa lopettaminen ), ei ole aina se paras vaihtoehto. Jos mahdollista, keskustele hoitavan tahon kanssa asiasta. Koska riskinä on, että asiat voivat mennä myös huonompaan suuntaan, mitä ei toki kukaan toivoisi.
Ja oikeasti pointsit siitä, ettet käytä alkoholia, hienoa. Omakohtaisesti tiedän, minne se voi johtaa.

Lue lisää

Unohda menneet ja keskity tähän hetkeen. Tee itsellesi toteuttavissa olevia tavoitteita. Älä yritä tehdä liian suurta harppausta kohti tavoitteitasi. Keksi jokin uusi juttu, esim. mene ulos ja tee pieni lenkki satoi tai paistoi. Pura vaikka siihen lenkkiin kaikki ongelmat. Ihmisen sairastuttua skitsofreniaan on hänelle usein hankalaa tehdä ihan arjen perusjuttujakin. Etsi jokin keino siihen, että arki sujuu helpommin. Muista kaikesta ei tarvitse selviytyä yksin. Mua auttaa jaksamaan ja menemään eteenpäin, kun minulla on 2 teini tytärtä ja aviomies. Heidän vuoksen olen ollut valmis muuttumaan ja muttamaan tekemisiäni ja ajatuksiani. Annan äänien olla taka-alalla ja keskityn johonkin muuhun, kuten perheeni kanssa olemiseen ja heidän kanssa keskusteluun. Tai sitten kirjoitan tänne ja toivon, että joku saisi tästä jotakin hyötyä ja lohtua.

Ethän ole voinut kovin paljon paremmin voida, jos kerran psykoosin löi päälle.
Ehkä sinun kohdallasi lääkitys on se oikea ratkaisu, koska sillä usein voidaan estää psykoosia uusiutumasta.
Olisihan se hienoa, jos pärjäisi ilman lääkkeitä, mutta on hyvä punnita ja verrata ne hyvät ja huonot vaikutukset, kumpi parempi. Lääkkeiden kanssa ilman psykoosia, vai ilman lääkkeitä ja psykoosissa.

Kaikkea hyvää sinulle, nauti kesästä.

Niin sama kokemus. Voin kertoa tähän samaan viestiketjuun, jos olen löytänyt ratkaisun. Olen siis ketjun aloittaja ja kyllä, ilman lääkkeitä voin paremmin siinä mielessä, että en makaa koko ajan sängyllä ja osaan jopa nauraa sekä tuntea.

Olen opettaja ja huomaan, että seuraani vältellään koska olen todella tunteeton johtuen lääkityksestä. Elämässäni on lähinnä työ ja äitini hoitaa nykyään kotityöt. Tälläkin hetkellä makaan sängyssä ja pohdin miksi en jaksa lähteä salille tai juoksemaan.

Tämän kahden viikon lääkkettömän kauden aikana kävin juoksemassa ja tein muutakin kuin pakolliset asiat. Itsetuhoisuus on vaihtunut vaihteeksi ratkaisujen hakemiseen. Muistin tämän kahden viikon aikana, että elämä on mukavaa ja haaveilen lääkketyömyydestä. Nyt olo on taas ihan syvällä.

Anonyymi kirjoitti:

Niin sama kokemus. Voin kertoa tähän samaan viestiketjuun, jos olen löytänyt ratkaisun. Olen siis ketjun aloittaja ja kyllä, ilman lääkkeitä voin paremmin siinä mielessä, että en makaa koko ajan sängyllä ja osaan jopa nauraa sekä tuntea.

Olen opettaja ja huomaan, että seuraani vältellään koska olen todella tunteeton johtuen lääkityksestä. Elämässäni on lähinnä työ ja äitini hoitaa nykyään kotityöt. Tälläkin hetkellä makaan sängyssä ja pohdin miksi en jaksa lähteä salille tai juoksemaan.

Tämän kahden viikon lääkkettömän kauden aikana kävin juoksemassa ja tein muutakin kuin pakolliset asiat. Itsetuhoisuus on vaihtunut vaihteeksi ratkaisujen hakemiseen. Muistin tämän kahden viikon aikana, että elämä on mukavaa ja haaveilen lääkketyömyydestä. Nyt olo on taas ihan syvällä.

Lue lisää

Jos ne lääkkeet kuitenkin auttaa sun olotilaan, niin ehkä kannattaisi miettiä hyödyt ja haitat.
Onko se kiva olla aina välillä jossain syvällä oloissansa, vai lääkkeiden kanssa olla enemmän elossa kuin syvällä, vaikkakin tunteet saattavat olla vähän hukassa.
Yleensähän ihminen hakee, ja tekee itselleen sellaisen olotilan, jossa hänen on paras mahdollinen olla.
Jos jatkuvasti ajaa itseään pahaan oloon ja syvälle, niin sehän on itsensä kiusaamista.
Itse ainakin toimisin siten, mistä sen parhaan mahdollisen olon pystyisin saamaan. Eli jos minulla olisi lääkitys, jonka avulla paremmin pärjäisin, niin varmaankin sitä käyttäisin, enkä kokeilisi sitä tauotella välillä ja sitten ajautua pohjalle sen takia.
Itse ihminen kuitenkin itsensä parhaiten tuntee, ja yleensä tekee omat valintansa.

Kysäisen vielä, että oletko koskaan ollut missään terapiassa?

Anonyymi kirjoitti:

Jos ne lääkkeet kuitenkin auttaa sun olotilaan, niin ehkä kannattaisi miettiä hyödyt ja haitat.
Onko se kiva olla aina välillä jossain syvällä oloissansa, vai lääkkeiden kanssa olla enemmän elossa kuin syvällä, vaikkakin tunteet saattavat olla vähän hukassa.
Yleensähän ihminen hakee, ja tekee itselleen sellaisen olotilan, jossa hänen on paras mahdollinen olla.
Jos jatkuvasti ajaa itseään pahaan oloon ja syvälle, niin sehän on itsensä kiusaamista.
Itse ainakin toimisin siten, mistä sen parhaan mahdollisen olon pystyisin saamaan. Eli jos minulla olisi lääkitys, jonka avulla paremmin pärjäisin, niin varmaankin sitä käyttäisin, enkä kokeilisi sitä tauotella välillä ja sitten ajautua pohjalle sen takia.
Itse ihminen kuitenkin itsensä parhaiten tuntee, ja yleensä tekee omat valintansa.

Kysäisen vielä, että oletko koskaan ollut missään terapiassa?

Lue lisää

En ole lopettamassa lääkitystäni, mutta jossain vaiheessa olin toiveikas sen suhteen, että minulla olisi dissosiaatio eikä psykoosi...

Olen käynyt lukuisissa terapioissa: Psykoterapeutti, psykologi, asiaan perehtynyt sairaanhoitaja ja jopa lääkärin kanssa on keskusteltu. Ymmärrän, että kärsin vakavasta sairaudesta, johon ei ole parannusta.

En ole katkera, koska luonteeni on hyväksyvä ja muita kunnioittava. Yritän nähdä hyvät puoleni lahjana elämälle. Monet sanovatkin, että minulla on hyvät geenit, koska olen älykäs ja kaunis...Voisin kyllä luopua molemmista, jotta olisin terve. Haluaisin nimittäin tuntea enemmän ja olla motivoitunut. Minun on vaikea saada ystäviä, koska sairauteni takia en jaksa kiinnostua kuin hyvin harvoista asioista.

Nyt teen jotain poikkeuksellista, lähden uimaan. Minua vähän hirvittää ajatus, että väsyn kesken kaiken mutta koetan olla armollinen.

Minulle paras lääke muilta on empatia. En aidosti pysty parempaan :(.

Anonyymi kirjoitti:

En ole lopettamassa lääkitystäni, mutta jossain vaiheessa olin toiveikas sen suhteen, että minulla olisi dissosiaatio eikä psykoosi...

Olen käynyt lukuisissa terapioissa: Psykoterapeutti, psykologi, asiaan perehtynyt sairaanhoitaja ja jopa lääkärin kanssa on keskusteltu. Ymmärrän, että kärsin vakavasta sairaudesta, johon ei ole parannusta.

En ole katkera, koska luonteeni on hyväksyvä ja muita kunnioittava. Yritän nähdä hyvät puoleni lahjana elämälle. Monet sanovatkin, että minulla on hyvät geenit, koska olen älykäs ja kaunis...Voisin kyllä luopua molemmista, jotta olisin terve. Haluaisin nimittäin tuntea enemmän ja olla motivoitunut. Minun on vaikea saada ystäviä, koska sairauteni takia en jaksa kiinnostua kuin hyvin harvoista asioista.

Nyt teen jotain poikkeuksellista, lähden uimaan. Minua vähän hirvittää ajatus, että väsyn kesken kaiken mutta koetan olla armollinen.

Minulle paras lääke muilta on empatia. En aidosti pysty parempaan :(.

Lue lisää

Ai niin, siskoni tn kärsii samasta sairaudesta eikä syö lääkkeitä. Hän on taantunut pikkuhiljaa eikä pysty tekemään enää asiantuntijatyötä. Hän on KTM. Nykyään haahuilee isäni luona päivät pitkät eikä kykene edes asumaan itsenäisesti. Olemme porukalla pohtineet kuinka saisimme hänet hoidonpiiriin.

Hän syyttää muita eikä näe omaa vastuuta suhteensa esimerkiksi potkujen saamiseen. Itse olen saanut myös potkut, vaikka kerroin esimiehelleni sairaudestani. Hyvin harva hyväksyy mt-ongelmat. Onneksi nykyinen työni on jatkutunut ja kaapissa ollaan. Minusta on ainakin toistaiseksi pidetty.

Anonyymi kirjoitti:

Ai niin, siskoni tn kärsii samasta sairaudesta eikä syö lääkkeitä. Hän on taantunut pikkuhiljaa eikä pysty tekemään enää asiantuntijatyötä. Hän on KTM. Nykyään haahuilee isäni luona päivät pitkät eikä kykene edes asumaan itsenäisesti. Olemme porukalla pohtineet kuinka saisimme hänet hoidonpiiriin.

Hän syyttää muita eikä näe omaa vastuuta suhteensa esimerkiksi potkujen saamiseen. Itse olen saanut myös potkut, vaikka kerroin esimiehelleni sairaudestani. Hyvin harva hyväksyy mt-ongelmat. Onneksi nykyinen työni on jatkutunut ja kaapissa ollaan. Minusta on ainakin toistaiseksi pidetty.

Lue lisää

*) suhteessa

Anonyymi kirjoitti:

Jos ne lääkkeet kuitenkin auttaa sun olotilaan, niin ehkä kannattaisi miettiä hyödyt ja haitat.
Onko se kiva olla aina välillä jossain syvällä oloissansa, vai lääkkeiden kanssa olla enemmän elossa kuin syvällä, vaikkakin tunteet saattavat olla vähän hukassa.
Yleensähän ihminen hakee, ja tekee itselleen sellaisen olotilan, jossa hänen on paras mahdollinen olla.
Jos jatkuvasti ajaa itseään pahaan oloon ja syvälle, niin sehän on itsensä kiusaamista.
Itse ainakin toimisin siten, mistä sen parhaan mahdollisen olon pystyisin saamaan. Eli jos minulla olisi lääkitys, jonka avulla paremmin pärjäisin, niin varmaankin sitä käyttäisin, enkä kokeilisi sitä tauotella välillä ja sitten ajautua pohjalle sen takia.
Itse ihminen kuitenkin itsensä parhaiten tuntee, ja yleensä tekee omat valintansa.

Kysäisen vielä, että oletko koskaan ollut missään terapiassa?

Lue lisää

Lääkitys ei ainakaan omalla kohdalla pelasta muuta kuin työkykyiseksi ja pohdinkin, että mitataanko ihmisarvo siinä että ole tehokas töissäni ja muuten en nyt jaksakaan lääkittynä kuin maata sohvalla ja syödä. Sen takia sitten lihon ja masennun entisestään, kun elämässä ei ole muuta kuin työ, joka sekin voi ihan yhtälailla lähteä, kun lihoo ja masentuu entisestään tässä unettomuuden hoitoon käytettävien lääkkeiden aiheuttamassa jatkuvassa pöhnässä.

Anonyymi kirjoitti:

Lääkitys ei ainakaan omalla kohdalla pelasta muuta kuin työkykyiseksi ja pohdinkin, että mitataanko ihmisarvo siinä että ole tehokas töissäni ja muuten en nyt jaksakaan lääkittynä kuin maata sohvalla ja syödä. Sen takia sitten lihon ja masennun entisestään, kun elämässä ei ole muuta kuin työ, joka sekin voi ihan yhtälailla lähteä, kun lihoo ja masentuu entisestään tässä unettomuuden hoitoon käytettävien lääkkeiden aiheuttamassa jatkuvassa pöhnässä.

Lue lisää

Olen aloittaja ja muiden samantyylisten tekstien kirjoittaja. Ymmärrän tilanteesi täysin. Olen myös välinpitämätön ruokavalioni suhteen. Olen kuitenkin huomannut, että rakkaus ja armollisuus itseään kohtaan ovat tärkeitä. Mitä sitten, että lihot? Voit sitten laihduttaa, kun olo on parempi.

Vähensin nyt itsenäisesti lääkitystäni puoleen. Makaan taas sängyllä uinnin jälkeen ja koetan miettiä jotain myönteistä.

Minua auttoi vähäsen psykologinen joustavuus, kun aloin pohtia omia arvojani ja sitä, että mitä ajattelen ja tunnen eri tilanteissa. Auttaa minua panostamaan niihin asioihin, joita jaksan tehdä.

Anonyymi kirjoitti:

Lääkitys ei ainakaan omalla kohdalla pelasta muuta kuin työkykyiseksi ja pohdinkin, että mitataanko ihmisarvo siinä että ole tehokas töissäni ja muuten en nyt jaksakaan lääkittynä kuin maata sohvalla ja syödä. Sen takia sitten lihon ja masennun entisestään, kun elämässä ei ole muuta kuin työ, joka sekin voi ihan yhtälailla lähteä, kun lihoo ja masentuu entisestään tässä unettomuuden hoitoon käytettävien lääkkeiden aiheuttamassa jatkuvassa pöhnässä.

Lue lisää

Asenne kysymys, aivojen pitää saada uusia virikkeitä että elämä taas maistuu. Työkykyisyyden on sinänsä hyvä asia , mutta tarvitaan muitakin asioita rikastuttamaan elämää joten moni menee mukaan joihinkin harrastuksiin jotka miellyttävät.

Anonyymi kirjoitti:

Olen aloittaja ja muiden samantyylisten tekstien kirjoittaja. Ymmärrän tilanteesi täysin. Olen myös välinpitämätön ruokavalioni suhteen. Olen kuitenkin huomannut, että rakkaus ja armollisuus itseään kohtaan ovat tärkeitä. Mitä sitten, että lihot? Voit sitten laihduttaa, kun olo on parempi.

Vähensin nyt itsenäisesti lääkitystäni puoleen. Makaan taas sängyllä uinnin jälkeen ja koetan miettiä jotain myönteistä.

Minua auttoi vähäsen psykologinen joustavuus, kun aloin pohtia omia arvojani ja sitä, että mitä ajattelen ja tunnen eri tilanteissa. Auttaa minua panostamaan niihin asioihin, joita jaksan tehdä.

Lue lisää

Tämä on hyvä, kun tajuaa, että oman itsensä tunteminen ja tietäminen, omien tunteiden ymmärtäminen, ym. ovat tärkeitä.

Jos et nuku tarpeeksi, niin ennen pitkään sairastut sen takia johonkin. Uniongelmiin tarvitsee apua. Joskus jotkin lääkkeet vaikuttavat seuraavaan aamuun, mutta kun tottuu niin ei olo ole sen huonompi kuin yleensä ihmisellä joka nukkuu tarpeeksi ja laadukasta unta. Mulla menee kolmea eri lääkettä iltaan. Kun yksi auttaa rauhoittumaan, yksi pitää psykoosit kurissa ja yksi tasaa vielä vähän lisää tunneryöppyjä.

Olet minusta oikeilla jäljillä: Minua auttaisi suuresti, jos etenkin työelämässä minut hyväksyttäisiin sellaisena kun olen. Minulla on tasan kolme ystävää perheen ulkopuolelta. Olen siis todella sosiaalinen ja haluaisin enemmän ystäviä sekä löytää minut hyväksyvän poikaystävän.

Kävelylle lähteminen on vaikeaa. Johtuu lääkkeiden aiheuttamasta jäykkyydestä. Minulla on yksi ystävä, joka jaksaa hieman puskea minua liikunnan pariin.

Asun tällä hetkellä mt-kuntoutujille suunnatussa asunnossa. On ihana tuntea vieraita ihmisiä, jotka tuntevat tilanteeni eivätkä arvostele. Myös työkanavan kautta hankittu työpaikka kiinnostaa; Olisi mukava työskennellä yrityksessä, jossa sairauteni olisi hyväksytty tosiasia. Hulluudelle esimerkiksi naurettaisiin hyvässä hengessä.

Ihan niin, usein on elämä helpompaa kun omistaa hyviä kavereita jotka ottavat mukaansa ihmisen asioihin kuten esim johonkin harrastukseen.
Yksinäisyys on usein sairaan ihmisen kohtalo joka ei tee tilannetta paremmaksi sairauden kanssa.

Minun psykoosioireilu kesti tasan niin kauan, kun käytin päihteitä, sekakäyttöä.
Silloin sain skitsoaffektiivisen diagnoosin, joka nyt sitten seuraa ilmeisesti lopun elämää, vaikka psykoosejakaan ei ole ollut enää pariin kymmeneen vuoteen.

Siis eihän lääkkeitä sen diagnoosin takia syödä, vaan sen takia ettei pärjää ilman.

Anonyymi kirjoitti:

Siis eihän lääkkeitä sen diagnoosin takia syödä, vaan sen takia ettei pärjää ilman.

Jos kommentillasi viittaat minun kommenttiini, kun kirjoitin, että diagnoosi jää näköjään olemaan, vaikka sairaudesta on toipunut...
Kerroin, etten ole pariin kymmeneen vuoteen psykoosissa ollut, en tosin ole lääkkeitäkään käyttänyt enää yli kymmeneen vuoteen.
En todellakaan söisi lääkkeitä pelkästään diagnoosin takia, ja toki menisi uudestaan mahdolliset lääkityksetkin harkintaan, jos asiat muuttuisivat ja lääkkeille tulisi tarvetta.

Tavallaan mietityttää, miksi niin herkästi sanotaan, ettei pärjää ilman lääkkeitä. Ne lääkärit eivät ole seuraamassa ihmisen joka päiväistä elämää, eli eivät voi tietää tarkkaan, onko diagnoosin omaavalla edes oireita vai ei. Lääkäritkin monesti kuvittelevat, kun jollain on diagnoosi ( vaikka useamman kymmenen vuotta sitten saatu ), niin aina pitäisi olla joku lääkitys.
Yleislääkäritkin kun lukevat taustatietoja, joissa voi olla mainintoja vanhoista vaivoista, niin joskus alkavat kysellä, eikö ole mitään lääkettä käytössä tuohon ja tuohon..
Kyllä siinä silloin mennään paljolti diagnoosin perusteella. Ja vielä ihmetyttää juurikin se, että ventovieraat lääkäritkin tällä tavalla kyselevät, tuntematta ihmistä lainkaan, tietämättä hänen elämästään yhtään mitään.

Tuntematta ihmistä, on kenenkään hyvin vaikea sanoa, pärjääkö joku ilman lääkettä vai ei.