Lehdistötuki jaetaan puolueille niiden eduskuntavaaleissa saaman kansanedustajamäärän mukaan. Tukea maksettiin 90 000 euroa vuodessa
jokaisesta edustajasta vuonna 2008 (uudempaa tietoa ei löytynyt)
Lehdistötuki jaettiin ensimmäisen kerran 2009 (?) osana puoluetukea.
Aiemmin jaetusta erillisestä lehdistötuesta luovuttiin, sillä sen katsottiin olevan yritystukea, josta olisi tehtävä ilmoitus EU:n komissiolle. Puolueille annettava avustus on sen sijaan poliittisen toiminnan tukemista, jota EU ei pidä ongelmallisena.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Hirveä summa PersuPravdan levittämisestä.
Pitkän uran poliitikko ja diplomaatti Pertti Salolainen: Poliitikkojen ei tule pikkusormellaankaan puuttua YLEn ohjelmiin. Sellaista harjoitetaan vain
diktatuureissa.
Ehdotan valtiososeisailistien siirtämistä Kremlin nevadaan
Halosen kausi osui pahaan paikkaa jos sitäämmää ei olisi valittu juuri putinin aikana vaarallinen jalkavaimona oleminen olisi estynyt nyt ae pääai tekqmään yhteistyösopimuksia sotarikollisen kanssa
Monet palstalsiset ovat päätyössä eläintarhassa häkin sisällä josta pääsevät vain ajoittain tänne kirjoittelemaan apinatalosta
Apinamainen käytös johtuu vain osin geeneistä pääosin palstalqiset ovqt vain tavallisia laiskoja oppimattomia idi ootteja, joita ei mikään kiinnosta
Apinoihin tutustuneelle laittamani pari kommenttia poistettiin.
Niin herkkä hipiä.
Lehdistötuki lakkautettiin 2008.
Nykyisin jaetaan puolueavustuksia.
https://valtioneuvosto.fi/-/10616/valtioneuvosto-myonsi-puolueavustuksia-alkuvuodelle-2023
Se tarkoittaa esim. persujen kohdalla kuukausittaista noin 600000 euron
menoerää veronmaksajille.
Veronmaksaja rahoittaa SS:n, Suomen Sisun toimintaa.
Minäkin kannatan ylen lopettamista.