Mulla on ollut nyt pidemmän aikaa sellanen ongelma että päivän ensimmäisen pissan jälkeen jää olo että edelleen pissattaisi mutta pissaa ei tietenkään tule. Pissatessa ei kirvele mutta voisin kuvailla tuota pissaamisen jälkeen olevaa tunnetta ehkä tietynlaisena kirvelynä, tuntuu että tulee pissa housuun vaikka sitä ei edelleenkään olisi enää tulossa. Vuoto on hieman kellertävää. Tuntuu että pissa myös haisee pahemmalle kuin ennen. Luulin että johtuu kahvista mutta edelleen tuntuu haisevan kun en ole kahvia nyt juonut. Olo lähtee pois mutta vaatii sen että juon paljon vettä ja menen istumaan peiton alle sillä kylmyys lietsoo tätä. Joskus saatan odotella jopa tunninkin mikä pitkittää päivän aloittamista. En yhtään tiedä onko normaalia vai eikö, mies sanoi että on normaalia mutta ei minulla ole ollut tällaista aiemmin. Lääkäriin haluaisin soittaa mutta ahdistaa kun en tiedä että onko tässä jotain normaalista poikkeavaa ja sanotaanko siellä että ei ole syytä huoleen. Minulla on kierukka. Olen myös miettinyt että olisiko mahdollista että entisestä seksisuhteesta olisi tullut jokin tauti mistä en ole ollut tietoinen ja se on jäänyt hoitamatta. Tuntuu että olen yksin asian kanssa eikä kukaan ymmärrä tätä ongelmaa minkä takia olen vain itsekseni tästä kärsinyt. Oireet eivät tunnu täsmäävän mihinkään virtaatietulehdus ongelmaan tai muuhunkaan kun olen yrittänyt etsiä. Olen vasta 23 vuotias
Vastaukset 1
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178494618
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706