Taitaa käydä silleen, että Äänekoskelta loppuu koulujen ja opettajien tarve viimeistään 100:n vuoden kuluttua. Paikallislehdessä oli ennusteet oppilasmäärille Äänekosken eri kouluissa vuosille 2028-29. Dramaattisimmat vähennykset ovat edessä Honkolan ja Hietaman kouluissa: -36% ja -41%. Onko niin, että lestadiolaisuus ei enää kukoista noissa kylissä? Äänekosken yhtenäiskoulussa vähennys olisi -25% ja Suolahden yhtenäiskoulussa -13%. Huvittavaa oli taannoin kuumimpien tuulivoimakeskustelujen aikaan, kun jotkut tahot uskoivat joihinkin tutkimuksiin, joissa ennustettiin maaseudun olevan niin vetoimaisia, että väkiluku voisi nousta Äänekoskellakin lähivuosikymmeninä merkittävästi jopa tuhansilla. Tuulivoiman vastustajat esittivät, että tuulivoimalat estäisivät väestömäärän kasvamisen. Hymyilyttää nyt nuokin kommentit. Ihan oikeesti rahavirtoja esim. kouluille tulee siis uskaltaa vähentää sitä mukaan, kun oppilasmäärät pienenevät. Mutta käykö niin kuin Marinin hallituksessa, ettei mistään voida poliittisista syistä vähentää, kun kerta "rahaa on" kuten Marinin hallituksella oli vaan se aika taitaa olla ohi vähän muuallakin kuin valtakunnan politiikassa.
Äänekosken tulevaisuus
Anonyymi-ap
1
262
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1472467
- 1761694
- 921588
- 691533
- 79914
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k6895- 68861
- 59825
- 61798
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes152745