Rahaa tanssien järjestämiseen

Anonyymi-ap

Lehden mukaan Kainuun kultturirahasto tukee tanssien järjestämistä Sotkamossa ja sirkustaidetta Suomussalmella. Summia ei häveliääästi kerrrottu. Sotkamossa on tietenkin kyse Naapurivaaran Huvikeskuksesta. Olen kuullut, ettei siellä mene kovin hyvin. Lauantaina oli puoli yhdeksän aikaan ollut kaksi autoa lipputangon juuurella. Entiset talkoolaiset olivat kertoneet talkoolaisiasta melkoisen osan jättäneen tehtävänsä parin viime vuoden aikana. Narikassakin on Jymyn pesisjunioreita töissä.

18

829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Napis on pyörinyt talkoilla ja avustusrahoilla aina. Ei se pystyssä muuten enää olisi.

      • Anonyymi

        Ihan samalla tavalla kuin sopupallokin. Paitsi Napikselle ei kunta ole rakentanut viiden miljoonan euron tanssitaloa. Aloittajalle vielä tarkennuksena, että Sotkamo-lehdessä kerrottiin toisessa jutussa kultturirahaston tukeneen tanssitaideteosta. Napikselle ei tuo tuki tullut. Viime lauantaita jos tarkoitettiin, silloin ei ollut tansseja. Talkoolaisista en tiedä, mutta napiksen sivuillaan julkaisemien videoiden mukaaan väkeä on tantsuissa ollut.


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        🔞 ­­­N­y­­­m­f­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17850602U

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Pesisjunnun vanhempana satun tietämään junioreiden joukkueen tienaavan rahaa poikien narikassa työskentelystä. Mun mielestä ok. Kuin myös se, että Pesis-Jymyn talkoolaiskortilla päästään tansseihin.

    • Anonyymi

      Super Jymy Oy:tä ei ainakaan kannata vertailla talkoilla pyörivän Napiksen yhdistykseen. Taisi olla pesisjunnuilla yhdistys kans..

      • Anonyymi

        Ei muuten, vaan tukia kyseinen yritys on saanut kunnalta ja Pesis-Jymyn talkoolaiset ovat kentällä töissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuten, vaan tukia kyseinen yritys on saanut kunnalta ja Pesis-Jymyn talkoolaiset ovat kentällä töissä.

        Olipa yllätys pesiksen ja tanssien olevan taas perättömän räkytyksen kohteena. Tanssiketjun aloituksessakin faktantarkistus oli jäänyt tekemättä. Talkoolaisten määrästäkin on näin vakiokävijänä todettava talkoolaisten mielestäni vaihtuneen, eikä vähentyneen. Uusia kasvoja on ilmestynyt eri tehtäviin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa yllätys pesiksen ja tanssien olevan taas perättömän räkytyksen kohteena. Tanssiketjun aloituksessakin faktantarkistus oli jäänyt tekemättä. Talkoolaisten määrästäkin on näin vakiokävijänä todettava talkoolaisten mielestäni vaihtuneen, eikä vähentyneen. Uusia kasvoja on ilmestynyt eri tehtäviin.

        Ensi lauantaina näkyy tanssut olevan. Pitävät harvakseltan näin kevät- ja kesäkaudella. Ehkä siellä yhdistyksen johdossa on järkiporukkaa, jotka ymmärtävärt realiteetit. Eli sen, ettei kesällä kaikkiin tilaisuuksiin väjeä riitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensi lauantaina näkyy tanssut olevan. Pitävät harvakseltan näin kevät- ja kesäkaudella. Ehkä siellä yhdistyksen johdossa on järkiporukkaa, jotka ymmärtävärt realiteetit. Eli sen, ettei kesällä kaikkiin tilaisuuksiin väjeä riitä.

        Käykä tutustumassa napiksen Facebook, insta- ja nettisivuilla toimintaan. Sieltä löytyy informaaatiota. Ei tarvitse täällä ossailla joutavia.


    • Anonyymi

      Mikäpäse kommareilta onnistuu muu kuin veronmaksajan kuppaus liikenneluvalla tai ilman

      • Anonyymi

        Voisitko avata tätä kommenttia. Onko tällä jokin historiallinen tausta va onko tämä vain pesäpallokentällä opittua älämölöä? Vai Sotkamossa vellova kateus ja kauna? Kyselee 90-luvulla syntynyt sotkamolainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko avata tätä kommenttia. Onko tällä jokin historiallinen tausta va onko tämä vain pesäpallokentällä opittua älämölöä? Vai Sotkamossa vellova kateus ja kauna? Kyselee 90-luvulla syntynyt sotkamolainen.

        Älyäthän tuon, että joku sekopää persu on taas aivopierun päästänyt. Kommarit: Napista pyörittää nuorisoseura, lakkautetun suojeluskunnan perinneyhdistys. Liikennelupa: Ei tarvita tanssien järjestämiseeen, lupa yleisötilaisuuden järjestämiseen tarvitaaan.


    • Anonyymi

      Mistä saa rahaa...sanoi somali kun KELASSA pyöri.

    • Anonyymi

      Saapi nähä joko tänäkin kesäni pieru haisee siinä oven vieressä. En ymmärrä miksi tullaan tansseihin sonnalle lemuamaan.

    • Anonyymi

      Mitä varten joka sotkamolaisen liikkeen eteisessä haisee pieru tai sinne tarvitaan liikennelupa?
      Aivan päättömiä keskusteluja.

      • Anonyymi

        Vajakkipersujen kirjoituksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vajakkipersujen kirjoituksia.

        Suurin osa tällä palstalla mellastavista ei tiedä mistään oikein mitään eikä ymmärrä höykösepöläystkään kulloinkin puheena olevasta asiasta. Tämäkin ketju on hyvä esimerkki tästä, samoin tuo Sotkamolehteä koskevan ketjun viimeisimmät kirjotukset.


    • Anonyymi

      Joo samaa mieltä et tiedon ja taidon puute näkyy kyllä kirjoituksissa.. vaan mielestäni nämä pierujutut on näistä älyttömimmät..
      Keskenkasvuisten kirjoittelua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      592
      2058
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      102
      1030
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      977
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      837
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      835
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe