vaan työpaikkaa ei se taio.
Karenssi tulee jos tulee vaan
9
230
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä. Karenssi ei yhteiskuntaa auta. Se on rangaistus siinä kuin tuomioistuimen sakkotuomio paitsi että asianomainen ei useinkaan ole ollut syyllinen eikä hän ei voi puolustautua. Kun kyse on alimmalla sosiaaliturvalla elämisestä, työtön ei ole pyrkinyt saavuttamaan mitään etuakaan kuten rikoksissa rikollinen tekee. Karenssi antaa Te-palvelulle "oikeuden" olla välittämättä työtarjouksia jatkossakaan. Näin toimii oikeusvaltio jossa tuomari käsittää vain sanat ahkera ja laiska.
Työsuhteen katkaisemisen pitäisi olla luonnollinen asia jos asianomainen sen osaa perustella. Ei niissä tapauksissa ole ketään kärsijän roolissakaan vaan kyse on yhteiskunnan arvojen vastaisesta asiasta. Jos työ syystä tai toisesta ei onnistu tai työpaikalla ei edes ole mitään tekemistä ja työsuhde on epäaito, silloin on perusteet lopettaa työ. Jotta näin ei pääsisi käymään, varsinkin pitkään jatkuneen työttömyyden kohdalla korostuu työhön perehdyttämisen merkitys. Niin toimisi oikeusvaltio jossa tuomari ymmärtää sekä ihmisen erilaisuutta että ammattitaitovaatimuksia. - Anonyymi
Mukkekkin tuli heti muistutus kun hain baan kahta työpikaa ensin alku kuukaudesyta
Olis pitänyt hakee heti neljää - Anonyymi
Ei voi sellaista työpaikkaa hakea, jota ei ole markkinoilla saatavilla.
En ole koskaan raportoinut työnhausta yhtään mitään, enkä myöskään ole sopinut minkäänlaista hakumäärää. Molempiin sama syy, ei te-toimisto voi vaatia tekemään sellaista, mihin itse en ole missään vastuussa, eli jos työpaikkaa ei ole, sitten sellaista ei voi hakeakaan.
Mielestäni koko hakemisen vaatimus lukumäärineen on myös lainvastainen vaatimus, koska työvoimatoimiston palveluihin kuuluva suunnitelma on myös lainmukaisesti niitä toimia, joiden tehtävänä on varmistaa se että oikeus vapaaseen valintaan (työstä) toteutuu.
Jos saatavissa olevien vapaasti valittavien työpaikkojen määrä on 0 kpl, on turha vaatia hakemaan 4 kpl työpaikkaa koska jokainen niistä hauista on silloin pakkohakemista - joka tarkoittaa sitä, että lainmukainen vapaus valintaan on jo evätty. Harvoin saatavien työpaikkojen kohdalla on mahdotonta tehdä minkäänlaista sitoumusta mihinkään hakumäärään.- Anonyymi
Myöskään työn valintaa ei voida vaihtaa, koska siihenkään ei ole valtiolla toimivaltaa.
Työn valitsemiseen on vain ja ainoastaan työttömällä itsellään oikeus.
Olisi muutoinkin täysin järjenvastainen tilanne, että työttömien pitäisi ottaa velkaa itsensä uudelleenkouluttamisesta joka kerta, kun valtion johdolla toimiva ylipalkattu julkinen sektori ylipalkitsee itseään aina vain enemmän, ja joka kerta lopputuloksena on muiden ihmisten joutuminen työttömiksi.
Valtio ja julkinen sektori on ihan hyvä ja alkaa laittamaan ihan itse omia kulujaan pienemmiksi, ja tämän lisäksi alatte kantamaan vastuuta myös siitä, miten saadaan työstä kauppaa aikaan tuottavasti Suomessa. Velkaantumisen tie alkaa olemaan jo käyty, nyt pitää löytyä oikeita toimiakin, joilla palautetaan Suomeen palkkatöihin tarvittava rahoitus investoinnit ja kaikki muutkin rahat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myöskään työn valintaa ei voida vaihtaa, koska siihenkään ei ole valtiolla toimivaltaa.
Työn valitsemiseen on vain ja ainoastaan työttömällä itsellään oikeus.
Olisi muutoinkin täysin järjenvastainen tilanne, että työttömien pitäisi ottaa velkaa itsensä uudelleenkouluttamisesta joka kerta, kun valtion johdolla toimiva ylipalkattu julkinen sektori ylipalkitsee itseään aina vain enemmän, ja joka kerta lopputuloksena on muiden ihmisten joutuminen työttömiksi.
Valtio ja julkinen sektori on ihan hyvä ja alkaa laittamaan ihan itse omia kulujaan pienemmiksi, ja tämän lisäksi alatte kantamaan vastuuta myös siitä, miten saadaan työstä kauppaa aikaan tuottavasti Suomessa. Velkaantumisen tie alkaa olemaan jo käyty, nyt pitää löytyä oikeita toimiakin, joilla palautetaan Suomeen palkkatöihin tarvittava rahoitus investoinnit ja kaikki muutkin rahat.Mites otat kun et saa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites otat kun et saa ?
Velkaahan ei tietenkään saa kun ei ole tulojakaan millä lyhentää velkaa, ja niitä sääntöjä muutellaan koko ajan suuntaan tai toiseen.
Pienituloinenkin voi maksaa velkaa erittäin luotetavasti, monet luotonantajat tekevät itselleen karhunpalveluksen, jos sulkevat lainahanat heiltä vain sillä perusteella että heillä on pienet tulot tai työttömyys tmv. veruke jonka perusteella päätös. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites otat kun et saa ?
Kouluttautumiseen saa varmasti aina velkaa, kun valtio on mukana.
Mutta se ei muuta edelleenkään tilannetta, eli riippumatta siitä saako velkaa tai ei, kysymys on siitä, onko mitään syytä edes velkaantua sellaisessa tilanteessa. Ei kenenkään ole pakko velkaantua siksi että muut elävät ylitse varojen ja tekevät koko maan kannalta vahingollisia päätöksiä.
- Anonyymi
Kohta monen kuiteskin on potkaistava tyhjää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759