Unhoittumaton

Ei koskaan vois unhoittua pois
se päivä, yhdeksäs toukokuuta.
Tapahtui silloin seuraavaa
maistellessa kevään suuta.
Jaa, mitäs silloin sattuikaan
mun kohdalleni sattumaan?
Ja kappas – juuri tänäänhän
yhdeksäs toukokuuta on!
Siis miksi mitään muista en
vaikka kuinka muistelen…?
En varmaan tänään syntynyt?
Ei talo tuleen syttynyt?
Kissoille ruuan tarjosin,
itselle kahvit keittelin.
Ja kumminkin, on jotakin
suuren päivän juurtakin…
No, siinä juuri juurikin,
jo helähtää tambuurikin!
Kas, tänään minut kutsuttiin
otille hammaslääkäriin.
Sen unohdin, vaan minkäs teen,
toisella kertaa sinne meen.
Ajasta perumattomasta
saan maksaa jonnenjoutavasta.
Kaikkeen ei voi keritä.
Eläkkeestä, pieni kun on,
veroja ei peritä.
Ensi kertaa varten täytyy
muistilappu laatia.
Jostain patjan pohjalta saan
rahat kokoon raapia.
Keittäisköhän juhlakahvit?
Liputtavat ulkona.
Voisi vaikka kissojakin
käyttää vähän pihalla.
0241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei koskaan vois unhoittua pois
se päivä, yhdeksäs toukokuuta.
Tapahtui silloin seuraavaa
maistellessa kevään suuta.
Jaa, mitäs silloin sattuikaan
mun kohdalleni sattumaan?
Ja kappas – juuri tänäänhän
yhdeksäs toukokuuta on!
Siis miksi mitään muista en
vaikka kuinka muistelen…?
En varmaan tänään syntynyt?
Ei talo tuleen syttynyt?
Kissoille ruuan tarjosin,
itselle kahvit keittelin.
Ja kumminkin, on jotakin
suuren päivän juurtakin…
No, siinä juuri juurikin,
jo helähtää tambuurikin!
Kas, tänään minut kutsuttiin
otille hammaslääkäriin.
Sen unohdin, vaan minkäs teen,
toisella kertaa sinne meen.
Ajasta perumattomasta
saan maksaa jonnenjoutavasta.
Kaikkeen ei voi keritä.
Eläkkeestä, pieni kun on,
veroja ei peritä.
Ensi kertaa varten täytyy
muistilappu laatia.
Jostain patjan pohjalta saan
rahat kokoon raapia.
Keittäisköhän juhlakahvit?
Liputtavat ulkona.
Voisi vaikka kissojakin
käyttää vähän pihalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu