Noin puolitoista kuukautta sitten mulle soitti herbalife-kauppias. Kertoi että kyseistä tuotetta kun käyttää sen kuukauden paketin (2 eri tabletit päivittäin 1 pirtelö ateriankorvikkeena) niin jo alkaa paino laskea. Noudatin ohjeita huolellisesti, sekä jätin ruokavaliostani kaikki epäterveelliset ruoat pois, mikä myös takaisi tuloksia. Myyjä vakuutti tuotteen toimivan 100%, ja jos ei toimisi, saisin 115 euroani takaisin.
No, tuote ei (olipa yllätys) toiminut yhtään, paino ei laskenut grammaakaan, joten soitin myyjälle ja sanoin haluavani rahat takaisin.
Myyjä sanoi, että saan rahani takaisin sen jälkeen, kun ylemmältä taholta on soitettu, ja olen selittänyt hänelle saman.
Odottelin pari viikkoa ja soitin sitten myyjälle, että edelleen odottelen soittoa, jolloin hän sanoi (lue:valehtele) että oli laittanut mukamas mulle mun soiton jälkeen tekstiviestin, jossa pyysi palauttamaan tuotteet, ja kun en ollut palauttanut, niin enää ei voi palauttaa, kun aika mennyt umpeen!
Ja sanoi, että oli selittänyt minulle alussa, että on kuukauden palautusoikeus. Höpö höpö, hän ei kertonut minulle mitään siitä, vaan itse luin sen herbalifen sivuilta.
Eli mua on kusetettu. Harmittaa vaan tuollainen, herbalife lohkaisi mun kuukauden opintotuesta puolet, jos olisi edes toiminut, mutta kun ei.
Voiko tuollaisesta ilmoittaa kuluttaja-asiamiehelle, vai annanko myyjän jatkaa epärehellistä toimintaansa?
No, tuote ei (olipa yllätys) toiminut yhtään, paino ei laskenut grammaakaan, joten soitin myyjälle ja sanoin haluavani rahat takaisin.
Myyjä sanoi, että saan rahani takaisin sen jälkeen, kun ylemmältä taholta on soitettu, ja olen selittänyt hänelle saman.
Odottelin pari viikkoa ja soitin sitten myyjälle, että edelleen odottelen soittoa, jolloin hän sanoi (lue:valehtele) että oli laittanut mukamas mulle mun soiton jälkeen tekstiviestin, jossa pyysi palauttamaan tuotteet, ja kun en ollut palauttanut, niin enää ei voi palauttaa, kun aika mennyt umpeen!
Ja sanoi, että oli selittänyt minulle alussa, että on kuukauden palautusoikeus. Höpö höpö, hän ei kertonut minulle mitään siitä, vaan itse luin sen herbalifen sivuilta.
Eli mua on kusetettu. Harmittaa vaan tuollainen, herbalife lohkaisi mun kuukauden opintotuesta puolet, jos olisi edes toiminut, mutta kun ei.
Voiko tuollaisesta ilmoittaa kuluttaja-asiamiehelle, vai annanko myyjän jatkaa epärehellistä toimintaansa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Uskoa tollaisiin tuotteisiin. Kärsi vahingot, mene (kunnalliselle)(uimahalli)(liikuntasali)kuntosalille ja treenaa kovaa, on halvempaa ja tulosta tulee.
Oppirahat on maksettava.
Herban tuotteet ovat verkostomarkkinointi huijausta! Ne ei auta mitään................
Muistakto pysyä varmasti suojassa, ettei verkostomarkkinoija saastuta Sinua ?
Parhaita lasten kasvattajia ovat lapsettomat ihmiset. Ja parhaita asiantuntijoita ovat ihmiset, jotka eivät koskaan tuotteeseen ole perehtyneet, saatikka edes käyttäneet.
Eikö se näin mene ? Hauska seurata teitä "asiantuntijoita" joilla ei montaa sanaa ole asian ilmaisemiseksi. Se vähäinen, mitä on sanottavaa, se kertoo yksinkertaisuudesta.
Mielestäni Herbalife tuotteet eivät ole mitään ihmeitä tekeviä taikatuotteita.
Näiden TODELLINEN merkitys piilee takuuvarmasti niille käyttäjille, jotka pystyvät
käytännössä sisäistämään jo klassiseksi muodostuneen hokeman:
Nauti ruokaa vain sen verran kuin kulutat!
Tähän Herbalife tuotteet antavat terveysriskittömät puitteet.
Ihmiset ovat myös tietysti yksilöitä.
Henk. koht. huomasin selvää
psyykkistä piristymistä
Bibolaarista potevalle tällä on suuri merkitys.
miesbibolaari ja Herbalife.
Herbalifen laihdutustuotteita on moitittu siitä, että niistä saa liian vähän energiaa ts. laituminen on liian nopeaa ja siksi terveydelle vaarallista. Energiaa tulee liian vähän, koska tuotteiden hinta nousi karkuun, jos niitä söisi riittävästi.
Ei sunkaan sulla ole ymmärryksessä vikaa ? Luulitko, että tarkoitus on elää Herbalife tuotteilla ? Kyllä siinä sentään ruokaakin on tarkoitus syödä.
Vai niin. Jutuissasi on aikamoinen määrä aukkoja, joten et onnistunut oikein huijaamaan. Tutustu ensin asiaan, että pystyt kirjoittamaan uskottavamman huijaustarinasi.
aukkoja jutussani on, kysyn vaan? Taidat itse olla herbalife-myyjä?
Kyllähän sillä tuotteella on 30:n päivän palautusoikeus. Se lukee myös purkin kyljessä, joten myyjän velvollisuus on palauttaa rahat purkkeja vastaan. Olen itse myös jälleenmyyjä ja minulle sattui samanlainen tapaus samalle tuotesarjalle. Palautin rahat ja Herbalife hyväksyi menettelyn (antoi minulle uudet tuotteet tilalle) vaikka myyntihetkestä oli jo kulunut reilusti yli 30 päivää, kun asiakas palautti tuotteet (tyhjät purkit). Hän oli kuitenkin ilmoittanut haluavan rahansa takaisin 30 vrk:n sisällä ostohetkestä. Kysyn tilanteestasi että korvasitko kaksi päivittäistä ateriaa pirtelöllä, söit yhden normaalin aterian, otit puristeet 3 x päivässä ja joit vettä vähintään 2litraa pävässä, kuten oje on. Suorittiko myyjä seurantaa? eli tarkasti että toimit ohjeiden mukaan. Tulokset ja painonputoamisen nopeus on aina yksilöllinen. Kuukausi on siinä mielessä lyhyt aika tehdä johtopäätöksiä tuotteen toimivuudesta. Joskus jopa jollakin paino on voinut nousta ensimmäisen kuukauden aikana, mutta tuo on johtunut siitä että ensin lihakset vahvistuvat, kun elimistö tankkaa ravinnon itseensä. Kun olet saanut lihasmassaa sitten lihakset alkavat polttamaan rasvaa tehokkaasti. Tuo ohjelma on luonteeltaan sellainen että tulokset näkyvät ensin vyötäröllä senttien lähtemisellä. Mittasitko rasva%:n muutoksen? Entä otitko vartalon mitat? Niistä voisi enemmän päätellä. Laskiko myyjä proteiinin tarpeesi? Saitko ruuastasi sen määrän proteiinia?
Vastaapa noihin kysymyksiin rehellisesti.
Toisaalta tuo ohjelma on aika suppea painon pudotusta ajatellen. Kokeneemmat myyjät suosittelevat laajempaa ohjelmaa painonpudotuksen yhteydessä ja takaavat sillä että asiakas saa nopeammin näkyviä tuloksia. Näin minäkin teen jatkossa, ei ole järkevää pelleillä asiakkaiden kanssa. Siihen touhuun pettyvät molemmat.
Kyllä tässä tapauksessa voi ilmoittaa kuluttaja-asiamiehelle. Mutta vielä parempi on valittaa myyjästä Herbalifelle suoraan. Herbalife pyytää myyjältä selitystä toimintaansa. Tällöin myyjä pelästyy. Herbamyyjät ovat osa suurta hurmosperhettä. Asiakkaita kohtaan he voivat toimia miten törkeästi tahansa. Mutta jos heidän maineensa on hurmosliikkeen sisällä uhattuna, he tekevät mitä tahansa pelastaakseen maineensa. He voivat jopa korvata omasta pussista sinulle, jotta saisivat jatkaa hurmosiikkeen sisällä puhtain paperein.