Putinin puhe

Ei mitään uutta. Muiden syytä kaikki. Täytyy muistaa että Venäjä oli hinkumassa Natoon, mutta Naton silloinen pääsihteeri totesi, kun Putin oli ensitapaamisella sanonut tai kysynyt milloin Nato aikoo kutsua Venäjän Natoon? pääsihteeri oli todennut emme kutsu ketään vaan Natoon haetaan ja kriteerit täytettyään pääsee Naton jäseneksi. Putin loukkaantui syvästi kun häntä ei kunnioiteta ja rakasteta.
Itku potku raivari.

Katkeruus paistaa kaikkien venäjän "silmäätekevien" puheista ja käytöksestä.
Putin, Medvedev, Peskov ja se variksen näköinen akka.

Venäjä ottaa Ukrainan alueita haltuunsa ja liittää ne Venäjään tosta noin. Puola kun nimeää Kaliningradin uudestaan ollaan Kremlissä pöyristyneitä eikä haluta tosiasioita katsoa silmiin.

Putinin puhe kesti noin 10 minuuttia ja tayttä vihaa ja katkeruutta muita kohtaan.
Maailma muuttuu papparaiseni. Mene takaisin bunkkeriisi ettet vilustu.
16463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Samat sulle nillittäjä nosta housus ja niistä nenäs aikamies

Äänestä
  • Huono selkäisenä nostan housuni ja räkä lentää, voi, kuinka räkä lentääkään.

    Äänestä

  • Kaivaa nenää, tossa pidätkö tota mä kaivan toisen!

    Äänestä

Mitä uutta Niinistön puheessa??Entäs koomikon???zele-pelle kerjää,haukkuu,välillä vetää viivat Sannan kanssa..Unohtamatta sitä,kuinka zele-pelle rikastuu koko ajan..Eihän Suomikaan ole antanut aseapua,kuin vähän reilu miljardin......

Äänestä
  • Sillälailla "neiti "riehaantui 🤣😅

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sillälailla "neiti "riehaantui 🤣😅

    Ei saa keskeyttää olin juuri laittamassa kulmia.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei saa keskeyttää olin juuri laittamassa kulmia.

    Vain unelmissas onneton

    Äänestä

Aika järkyttävää, että vieläkin jotkut loukkaantuvat tämän itänaapurimme johtajan ("hanuri-naaman") arvostelemisesta?
Muuta selitystä ei ole kuin että nämä henkilöt saavat palkkansa kommenttiensa määrästä.

Koko Venäjä on suuri teatteri, kuten Putinin linssiluteetkin. Samat henkilöt (näyttelijät) aina kuvissa, on ne otettu missä yhteydessä tahansa.
Samoin suuren isänmaallisen sodan Putlerin vieressä istuvat veteraanitkin, henkilöitä, jotka eivät ole kyseisessä sodassa edes taistelleet!

HERÄTKÄÄ JO!

Äänestä
  • Eiköhän tuo,joka arvosteli zelenskyitä, niin puhui ihan totta.Kohtahan se zelenskyi on Sannan uusi mies...Tiedätkö kuinka paljon ukranalaispakolaiset maksavat Suomelle??Yli miljardi kuukaudessa..

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eiköhän tuo,joka arvosteli zelenskyitä, niin puhui ihan totta.Kohtahan se zelenskyi on Sannan uusi mies...Tiedätkö kuinka paljon ukranalaispakolaiset maksavat Suomelle??Yli miljardi kuukaudessa..

    Ja lisää näitä "veneentapin" ihailijoita!

    Rahalla ei ole mitään merkitystä, vaan aatteella, ettei yksikään diktaattori saa hyökätä naapurimaahan ja siirtää valtakuntansa "pyykkejä" haluamiinsa kohtiin, mutta ettehän te armeijaa käymättömät ruikulipojat sitä käsitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Menkääs nyt pilipali pojat muualle satuilemaan

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Menkääs nyt pilipali pojat muualle satuilemaan

    Ja sinäkin heräsit. Olitko talviunilla vai linnassa täysihoidossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja sinäkin heräsit. Olitko talviunilla vai linnassa täysihoidossa.

    käykääs tytöt vaikka takimmaisen reijän vaalennuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    käykääs tytöt vaikka takimmaisen reijän vaalennuksessa.

    Piilopuppeli kilahti

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Piilopuppeli kilahti

    Jännää

    Äänestä

Joo ja kun Lukashenka tuosta delaa myrkytyksen oireet hänellä, lievät mutta vanha mies jo niin ei tarvi isoa annosta. Niin Putin ottaa itselleen Valko-Venäjän ja heidän ydinaseet. Aika viekas veto Putinilta ja hänen lakeijoiltaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei mitään uutta. Muiden syytä kaikki. Täytyy muistaa että Venäjä oli hinkumassa Natoon, mutta Naton silloinen pääsihteeri totesi, kun Putin oli ensitapaamisella sanonut tai kysynyt milloin Nato aikoo kutsua Venäjän Natoon? pääsihteeri oli todennut emme kutsu ketään vaan Natoon haetaan ja kriteerit täytettyään pääsee Naton jäseneksi. Putin loukkaantui syvästi kun häntä ei kunnioiteta ja rakasteta.
Itku potku raivari.

Katkeruus paistaa kaikkien venäjän "silmäätekevien" puheista ja käytöksestä.
Putin, Medvedev, Peskov ja se variksen näköinen akka.

Venäjä ottaa Ukrainan alueita haltuunsa ja liittää ne Venäjään tosta noin. Puola kun nimeää Kaliningradin uudestaan ollaan Kremlissä pöyristyneitä eikä haluta tosiasioita katsoa silmiin.

Putinin puhe kesti noin 10 minuuttia ja tayttä vihaa ja katkeruutta muita kohtaan.
Maailma muuttuu papparaiseni. Mene takaisin bunkkeriisi ettet vilustu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu