voitti. Olipa upea kisa
ihanaa
kimi
6357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...Rosberg asian aikanaan ilmaisi, niin F1 ajajan uralla on kolme tavoitetta:
1. Voittaa joku osakilpailu
2. Voittaa Monacon osakilpailu
3. Voittaa maailmanmestaruus
Nyt Kimiltä sitten onkin enää kolmas tavoite saavuttamatta, toivottavasti tulee jo tänävuonna. Hyvä Kimi!
...minäkin olen kuullut sanottavan... Paitsi, että maailmanmestaruuttakin tärkeämpää joillekin kuskeille on voittaa juuri Monacossa.
Itse olen 90-luvulta asti aktiivisesti seurannut 'Äfykkösiä' - jopa niin paljon, että mieheni välillä ihmettelee eläytymistäni johonkin urheiluun noin paljon - kun en muuten läheskään kaikkea urheilua seuraa. Aktiivinen innostukseni alkoi tavallaaan juuri Keken pärjäämisestä jo 80-luvulla, mutta hiipui hiljalleen, kunnes Mika vastaavasti rupesi pärjäämään. Viime kausi tuntui tylsältä ja yksitoikkoiselta, kun yksi ja sama pitkäleuka oli liian ylivoimainen. Oikeammin kai Ferrarit olivat liian ylivoimaisia... Nyt tällä kaudella onkin ollut hauskaa seurata kisoja, kun kaikki ei olekaan niin itsestään selvää...! Siellä Schumikin räpistelee hiukan hitaampana lintuna ainakin toistaiseksi...;)
Puranpa kiukkuani hieman tässä samalla. Mikä s-keli siinä lienee, että esimerkiksi juuri Mika ja Kimi molemmat ovat aivan mahtavia kuskeja, mutta liian usein on autoissa moottori- ja muita vikoja...? Kele. Nyt kieltämättä on mennyt pari kisaa upeasti, ja etenkin eilen seuratessani kisaa vatsanpohjassani tuntui aivan mahtavalta...;) Toivoin vain, että auto kestäisi! Sen verran ääntä - sekä ihailevaa että huolestunutta kiroilemista - kai pidin, että mieskin heräsi sohvalta ruokalevoltaan...;)))
Minkä kaikesta tuosta kertomastani voi päätellä??? Sen, että kuulun niihin inhottaviin suomalaisiin, jotka seuraavat sitä aktiivisemmin kisoja kuin kisoja mitä paremmin suomalaiset niissä pärjäävät...! Asianhan pitäisi toisaalta olla päinvastoin; kannustaa pitäisi, vaikkei aina kaikki 'putkeen' menisikään... Mutta minkäs suomalainenkaan itselleen voi...?;) Toki menestyminen kisoissa saa telkkarin katsojatkin aktiivisemmiksi... Itsestäänselvä asia. Mutta miksi?
Niiii-iin; eihän Kimillä olekaan enää kuin yhden pisteen ero Alonsoon... Jaa-a...
...harviNaisen aktiivinen F1-fani :)) Itsekin olen aktiivisesti lajia seurannut aivan Keken uran alkuajoista lähtien. Muistan elävästi vielä, kuinka Keke teki läpimurtonsa Silverstonessa ajamalla sadekisassa nelipyöräsivuluisua muilta karkuun. Kansainvälinen lehdistö hehkutti, että kukaan muu kuin lumikeleihin tottunut hullu suomalainen ei moiseen pysty.
Samantapaiseen sadekelitaiturointiin on sittemmin pystynyt Schumikin. Hänen salaisuudekseen eräässä haastattelussa paljastui mikroautouran heikko rahoitustilanne. Hän kuulemma joutui renkaina käyttämään muiden roskikseen heittämiä vanhoja.
Moottori- ja muut tekniset viat nyt vaan kuuluvat lajin luonteeseen. Kun koneesta pyritään ottamaan irti kaikki mahdollinen teho, ei moottoririkoilta kokonaan voida välttyä.
Tuo Kimin ero Alonsoon on kyllä ymmärtääkseni tällähetkellä 22 pistettä viitaten allaolevaan pistetilanteeseen :))
Kuljettajat
1. Fernando Alonso 49
2. Kimi Räikkönen 27
3. Jarno Trulli 26
4. Mark Webber 18
5. Nick Heidfeld 17
Mistähän minä eilen sain päähäni, että se piste-ero olisi enää vain yksi piste...?;) Nooo, pääasia lienee, että Schumi ei ainakaan vielä ole ylivoimainen autoineen ollut... Hauskaa joku sellainenkin tosiasia kuitenkin on, että Alonso yllättäen johtaakin koko jutskaa...;)
Muuten, noista moottoririkoista ja muista vastoinkäymisistä... Mikä hemmetti siinä sitten lienee, ettei Ferrarilla niitä pahemmin ole ollut...? Ja pitäneekö paikkansa väite, jonka kuulin vasta eilen; että Schumin huonompi menestys tällä kaudella liittyisi juuri renkaisiin...?
Juu, muuten noista 'hulluista suomalaisista'... Muistatkos ajat, jolloin mäkihypyissä Nykänen pärjäsi aina lähes sitä paremmin mitä kaameampi keli oli...?;)
...,ei aina voi kaikkea muistaa, ei edes jokakerta :))
Benettonilla yhdessä Schumin kanssa pari maailmanmestaruutta hankkinut tallipäällikkö Flavio Briatore on tosiaan saanut vähän vauhtia Renaultiinkin yhdessä lahjakkaan Alonson kanssa. Lajin kannalta ihan hyvä juttu.
Ferrarin yksi ongelma liittyy juuri heidän käyttämiinsä renkaisiin, jotka alkavat toimia kunnolla vasta lämmettyään. Nytkin Schumi ajoi kisan nopeimman kierroksen, vaikka ei kärkeen sijoittunutkaan. Muitakin ongelmia Ferrarilla lienee ja he ovat tiettävästi rakentamassa autoaan osittain uusiksi.
Eräs vastaus Ferrarin legendaariseen luotettavuuteen saatiin mielestäni eräässä muutaman kisan Ferrarille ajaneen Mika Salon haastattelussa. Salon mukaan siinä missä muut tallit pääasiassa keskittyvät kehittämään seuraavan vuoden mallia, niin Ferrari kehittää ja testaa jo täyttäpäätä vaihtoehtoisia ratkaisuja seuraavienkin vuosien malleihinsa. He pystyvät sitten valitsemaan aina parhaat ja luotettaviksi testatut ratkaisut uusiin malleihinsa. Tämä vuoden poikkeus taitaa vahvistaa säännön.
Juu, suomalaiset ovat juuri omimmillaan hullunrohkeutta vaativissa lajeissa. Mäkihypyn ja autourheilun lisäksi tulee mieleen nopeuslasku sekä moottoriveneily.
kaikki formula fanit, mutta mie en ymmärrä sitä lajia urheiluksi:(...minusta he ovat vain tallian pelinappuloita, jotka, kylläkin vapaaehtoisesti, vaarantavat henkensä, isosta rahasta tosin. Ihan turhaa saastuttamista ja rajallisten luonnonvarojen tuhlausta - minun mielestäni.