joo tää on siis mun pitkä stoori ja ihana jos joku jaksaa lukee. mä vaan en oikein enää jaksais tätä paskaa...
mun elämässä on neljä mulle tärkeetä poikaa. yks niistä on mun isoveli joni (kaikki nimet keksitty) sitten on kolme poikaa joita mä rakastan eli tero, niko ja ville.
mä olin ollu teron kanssa kaks vuotta kun sille alko tulla vaikeuksia. se on eläny koko elämänsä äitinsä kanssa koska sen isä lähti ku se oli pieni. sit sen äitikin alko juoda. se sano mulle et parempi jos me lopettettais ja sano olevansa itekkin tosi hukassa. sillon mä tietenki halusin auttaa sitä, mut se vaati että lopetetaan se homma koska se ei enää ollu varma että mun olis turvallista olla sen kanssa. me erottiin noin puolitoista vuotta sitten. mäkin olin tosi masentunu kun en osannu auttaa sitä. aloin liikkua vähän oudoissa porukoissa. tuli kaikkea sekoiltua ja välillä meni huumeisiin saakka. onneksi mulla on maailman ihanin isoveli joka puhu mulle sillon järkeä ja auttoi mut pois niistä kuvioista. porukoille en kertonu asioistani enkä oikeeta syytä miksi meillä meni teron kanssa poikki. en yrittäny enää ottaa yhteyttä teroon.
parin kuukauden kuluttua mä täytin 17 ja tapasin sattumalta nikon. meistä tuli pian tosi läheiset. en kuitenkaan kertonu sille terosta. oltiin oltu yhdessä vaan pari viikkoa kun mä aloin saada outoja puheluita. tajusin pian että se oli tero. se oli todellakin menny ihan sekasin, sillä se uhkaili nikoa. se käski mun jättää nikon tai omien sanojen mukaan "vetäis siitä veret pellolle". mä en edes tiiä miten se oli saanu tietää meistä. nyt kun mä ajattelen sitä mä muistan että mua ei ollu koskaan ennen pelottanu niin paljon. mä en halunnu pelotella nikoa, joten en kertonu sille. pelkäsin myös et se jättäis mut kun sais tietää että mun exä on joku psyko. mua alko taas ahdistaa hirveesti. tiesin että se on vakavaa ja että olis pitäny ilmottaa poliisille, mutta mua pelotti niin helvetisti. onneksi joni taas kuunteli mua kun en halunnu kertoo porukoille. se vakuutti että asia hoituu. mä uskoin sitä vasta kun en enää saanu puheluita. asia ei vaivannu mua vähään aikaan. mä ajattelin että tero oli menny hoitoon tai jotain.
se ei todellakaan ollu menny. kuukauden päästä tero soitti mulle ja mä pelkäsin aivan helvetisti sen jälkeen. se kerto että joni oli hakannu sen sairaalakuntoon. se uhkas tappavansa jonin ja nikon "kavereidensa" kanssa. mä olin ihan shokissa ja raivosin jonille. mä en vaan voinu uskoa että se oli tehny jotain niin typerää. enkä voinu edes ilmottaa poliisille koska joni olis myös saanu syytteen pahoinpitelystä. niko taas ei ollu kuullu terosta mitään. se sai mut paniikkiin. yritin pitää nikon aina meidän luona. kuvittelin että tero ei pystyis tappamaan nikoa kun se oli meillä turvassa. mä en nukkunu öisin ja olin päivisin ihan hermona. onneksi oli kesäloma, muuten koulu ois menny täysin perseelleen. nikollakin alko vähitellen mennä hermot siitä että mä roikuin sen peräsä ihan paniikissa joka paikkaan mihin se meni. se puhu mulle vakavissaan että mun pitäis hankkia apua. niko alko kuvitella että mä olin taas sekaantunu huumeisiin. mä olin niin ahdistunu kun en voinu edes kertoa nikolle. meidän suhde alko rakoilla pahasti. niko ei enää luottanu muhun ja me alettiin riidellä. mä itkin ja huusin sille päin naamaa vaikka olisin vaan halunnu rutistaa ja suojella sitä ja purkaa kaiken pahan olon. joni lähti vaihtoon amerikkaan, enkä mä voinu puhua enää kenellekään. porukoille mä vaan huusin kun ne kysy tarvisinko mä apua.
mä aloin taas pyöriä myöhään kaupungilla niissä likasissa porukoissa. mä tapasin sitä kautta villen. silläkään ei ollu mikään ihan täydellinen elämä. meidän homma oli ensin kännistä seksiä. oltiin kummatkin niin hukassa ja haluttiin toisiltamme vaan läheisyyttä. kun nikon kanssa meni aina huutamiseen, mä juoksin vilen syliin. vähitellen mä aloin kuitenkin avautua villelle ja se välitti musta. joka kerta kun näin nikon, mulle tuli mieleen tero ja kamala paniikki. vasta nyt mä tajuan ettei tero edes ollu soitellu mulle kun pari kertaa sillon alkukesästä. tero asu 30 kilsan päässä kaupungista. elokuussa mä kuitenkin näin sen kaupungilla. se oli hirveen näkönen. olin varma että nyt se aikois tappaa nikon. mä juoksin koko matkan nikon luo. me oltiin riidelty viimeksi eikä se innostunu kun mä tulin niille krapulassa. sillon mä itkin sille ihan kaiken. kerroin terosta ja sen puheluista ja siitä kuinka mä olin pelänny koko ajan. mut se oli kuullu että mä muka huoraan yöt kaupungilla. se ei uskonu mitään, vaan haukku mut täysin hulluksi huoraksi ja käski painuu pois sen elämästä. mä olin epätoivosempi kun koskaan. se joutu raahaa mut väkisin ulos. sillon musta tuntu niin vahvasti että tuun hulluksi. onneksi mä pystyin sillon menee villen luo. kotiin en pystyny menee. ville asuu muutaman narkkarin kanssa saastasessa kämpässä, mut sillon mä olin vaan onnellinen että mulla oli paikka mihin mennä.
se oli viimenen kerta kun näin teron. viikon päästä se oli tehny itsarin. mä olin tietenki helpottunu mutta samalla järkyttyny.
porukat on nyt hankkinu mulle apua. mä käyn terapiassa kahdesti viikossa. silti se ei auta mua yhtään. en pysty kertomaan niille läheskään kaikkea. joni tulee vasta kesällä kotiin. niko ei oo pitäny muhun yhteyttä eikä varmasti aiokkan. mä kaipaan sitä hirveesti. mulla on nyt ainoastaan ville ja sen huumeongelmat. on kamalaa katsoa kun se menee vaan päivä päivältä huonommaksi. mä yritän auttaa sitä mutta ei sekään huoli mun apua. mä en voi luottaa itteeni ja pelkään että sille käy samalla tavalla kun terolle. mutta en aio jätää sitä. me rakastetaan toisiamme.
mä syytän nykyään vaan itseäni. mun ei ois pitäny jättää teroa sillon kun se tarvitsi apua. näin ei olis päässy käymään ja me kaikki oltais säästytty tuskalta. ja vaikka mä kuinka kiellän, mä silti rakastan teroa aina. se oli mun ensirakkaus.
musta tuntuu vahvasti että itsari on ainoa ratkaisu. mä en kestä katsoa kaikkia jotka kärsii mun ympärillä...
onko kukaan kokenu mitään samantapaista ja selvinny siitä?
mun elämässä on neljä mulle tärkeetä poikaa. yks niistä on mun isoveli joni (kaikki nimet keksitty) sitten on kolme poikaa joita mä rakastan eli tero, niko ja ville.
mä olin ollu teron kanssa kaks vuotta kun sille alko tulla vaikeuksia. se on eläny koko elämänsä äitinsä kanssa koska sen isä lähti ku se oli pieni. sit sen äitikin alko juoda. se sano mulle et parempi jos me lopettettais ja sano olevansa itekkin tosi hukassa. sillon mä tietenki halusin auttaa sitä, mut se vaati että lopetetaan se homma koska se ei enää ollu varma että mun olis turvallista olla sen kanssa. me erottiin noin puolitoista vuotta sitten. mäkin olin tosi masentunu kun en osannu auttaa sitä. aloin liikkua vähän oudoissa porukoissa. tuli kaikkea sekoiltua ja välillä meni huumeisiin saakka. onneksi mulla on maailman ihanin isoveli joka puhu mulle sillon järkeä ja auttoi mut pois niistä kuvioista. porukoille en kertonu asioistani enkä oikeeta syytä miksi meillä meni teron kanssa poikki. en yrittäny enää ottaa yhteyttä teroon.
parin kuukauden kuluttua mä täytin 17 ja tapasin sattumalta nikon. meistä tuli pian tosi läheiset. en kuitenkaan kertonu sille terosta. oltiin oltu yhdessä vaan pari viikkoa kun mä aloin saada outoja puheluita. tajusin pian että se oli tero. se oli todellakin menny ihan sekasin, sillä se uhkaili nikoa. se käski mun jättää nikon tai omien sanojen mukaan "vetäis siitä veret pellolle". mä en edes tiiä miten se oli saanu tietää meistä. nyt kun mä ajattelen sitä mä muistan että mua ei ollu koskaan ennen pelottanu niin paljon. mä en halunnu pelotella nikoa, joten en kertonu sille. pelkäsin myös et se jättäis mut kun sais tietää että mun exä on joku psyko. mua alko taas ahdistaa hirveesti. tiesin että se on vakavaa ja että olis pitäny ilmottaa poliisille, mutta mua pelotti niin helvetisti. onneksi joni taas kuunteli mua kun en halunnu kertoo porukoille. se vakuutti että asia hoituu. mä uskoin sitä vasta kun en enää saanu puheluita. asia ei vaivannu mua vähään aikaan. mä ajattelin että tero oli menny hoitoon tai jotain.
se ei todellakaan ollu menny. kuukauden päästä tero soitti mulle ja mä pelkäsin aivan helvetisti sen jälkeen. se kerto että joni oli hakannu sen sairaalakuntoon. se uhkas tappavansa jonin ja nikon "kavereidensa" kanssa. mä olin ihan shokissa ja raivosin jonille. mä en vaan voinu uskoa että se oli tehny jotain niin typerää. enkä voinu edes ilmottaa poliisille koska joni olis myös saanu syytteen pahoinpitelystä. niko taas ei ollu kuullu terosta mitään. se sai mut paniikkiin. yritin pitää nikon aina meidän luona. kuvittelin että tero ei pystyis tappamaan nikoa kun se oli meillä turvassa. mä en nukkunu öisin ja olin päivisin ihan hermona. onneksi oli kesäloma, muuten koulu ois menny täysin perseelleen. nikollakin alko vähitellen mennä hermot siitä että mä roikuin sen peräsä ihan paniikissa joka paikkaan mihin se meni. se puhu mulle vakavissaan että mun pitäis hankkia apua. niko alko kuvitella että mä olin taas sekaantunu huumeisiin. mä olin niin ahdistunu kun en voinu edes kertoa nikolle. meidän suhde alko rakoilla pahasti. niko ei enää luottanu muhun ja me alettiin riidellä. mä itkin ja huusin sille päin naamaa vaikka olisin vaan halunnu rutistaa ja suojella sitä ja purkaa kaiken pahan olon. joni lähti vaihtoon amerikkaan, enkä mä voinu puhua enää kenellekään. porukoille mä vaan huusin kun ne kysy tarvisinko mä apua.
mä aloin taas pyöriä myöhään kaupungilla niissä likasissa porukoissa. mä tapasin sitä kautta villen. silläkään ei ollu mikään ihan täydellinen elämä. meidän homma oli ensin kännistä seksiä. oltiin kummatkin niin hukassa ja haluttiin toisiltamme vaan läheisyyttä. kun nikon kanssa meni aina huutamiseen, mä juoksin vilen syliin. vähitellen mä aloin kuitenkin avautua villelle ja se välitti musta. joka kerta kun näin nikon, mulle tuli mieleen tero ja kamala paniikki. vasta nyt mä tajuan ettei tero edes ollu soitellu mulle kun pari kertaa sillon alkukesästä. tero asu 30 kilsan päässä kaupungista. elokuussa mä kuitenkin näin sen kaupungilla. se oli hirveen näkönen. olin varma että nyt se aikois tappaa nikon. mä juoksin koko matkan nikon luo. me oltiin riidelty viimeksi eikä se innostunu kun mä tulin niille krapulassa. sillon mä itkin sille ihan kaiken. kerroin terosta ja sen puheluista ja siitä kuinka mä olin pelänny koko ajan. mut se oli kuullu että mä muka huoraan yöt kaupungilla. se ei uskonu mitään, vaan haukku mut täysin hulluksi huoraksi ja käski painuu pois sen elämästä. mä olin epätoivosempi kun koskaan. se joutu raahaa mut väkisin ulos. sillon musta tuntu niin vahvasti että tuun hulluksi. onneksi mä pystyin sillon menee villen luo. kotiin en pystyny menee. ville asuu muutaman narkkarin kanssa saastasessa kämpässä, mut sillon mä olin vaan onnellinen että mulla oli paikka mihin mennä.
se oli viimenen kerta kun näin teron. viikon päästä se oli tehny itsarin. mä olin tietenki helpottunu mutta samalla järkyttyny.
porukat on nyt hankkinu mulle apua. mä käyn terapiassa kahdesti viikossa. silti se ei auta mua yhtään. en pysty kertomaan niille läheskään kaikkea. joni tulee vasta kesällä kotiin. niko ei oo pitäny muhun yhteyttä eikä varmasti aiokkan. mä kaipaan sitä hirveesti. mulla on nyt ainoastaan ville ja sen huumeongelmat. on kamalaa katsoa kun se menee vaan päivä päivältä huonommaksi. mä yritän auttaa sitä mutta ei sekään huoli mun apua. mä en voi luottaa itteeni ja pelkään että sille käy samalla tavalla kun terolle. mutta en aio jätää sitä. me rakastetaan toisiamme.
mä syytän nykyään vaan itseäni. mun ei ois pitäny jättää teroa sillon kun se tarvitsi apua. näin ei olis päässy käymään ja me kaikki oltais säästytty tuskalta. ja vaikka mä kuinka kiellän, mä silti rakastan teroa aina. se oli mun ensirakkaus.
musta tuntuu vahvasti että itsari on ainoa ratkaisu. mä en kestä katsoa kaikkia jotka kärsii mun ympärillä...
onko kukaan kokenu mitään samantapaista ja selvinny siitä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
surullista :\
helmee :D
itselläni on kans ongelmia.mutta nuihin verrattuna pieniä mutta minulle isoja.oisi ehkä mennyt pahemmaksi jos en oisi mennyt terapiaan.
ei osaa oikein sanoa mitään.
terapia ei auta heti.mä oon käyny jotain 4kk ja ei ole ollut isoa apua vielä.siihen menee aikaa.
sä osaat kertoa ainakin suurimman osan.kaikkia et saa heti ulos.mutta jonkun verran ja se on hyvä.itse en osaa kertoa mikä minulla ahdistaa ja tuntuu pahalta.ja se tekee asian vaikeammaksi.
sä voit kertoa villestä siellä terapiassa niin sitäkin voitaisiin auttaa.
ja varmasti välität terosta jos se kerta oli ensirakkautesi.se ei unohdu.
minullakin ensirakkaus oli "outo" hän valehteli mulle ym.mutta silti rakastin häntä.
tässä kaikkia omia ajatuksia taas.
toivon sulle voimia!:) koita jaksaa.toivottavasti elämä paranee.:)
Tässä on sivusia, joita voisit katsoa: www.rikurinne.com
Hän on paljon auttanut samantapaisissa vaikeuksissa olevia nuoria. Heillä on myös radio-ohjelma (suora) joka keskiviikko os. www.radiodei.fi Tohon ensinmainittuun voisit laittaa vaikka sähköpostia. Aivan: rohkeutta vain. Sinulla on toivoa ja tosiystäviä löytyy varmaan tuon Rikun kautta. Jeesus on paras ystävämme, Hän ymmärtää, Hänelle voi puhua asioistaan. Siunausta ja voimia! Ps. Laita heti postia siihen osoitteeseen, niin ei unohdu.
ihme taas joku tulee jauhaan tänne jeesuksesta... ei sitä jeesusta tohon selviämiseen tarvita...
ärsyttää vaan niin tollaset uskovaiset paskat..
Terapia ei auta hetkessä, niinku joku kirjoitti. Luottamuksellinen suhde ei synny hetkessä, ei myöskään tunne et olis jotain apua. Joskus tuntuu et on vaan pahempi olo terapian jälkeen. Oma kokemus on, että näitä asioita on puitava yhä uudestaan ja uudestaan. Lopulta voi sit päästää hyvillä mielin irti ja siirtyä elämässä eteenpäin. Nää on rankkoja juttuja, todella. Näin tavallaan itseni jutussasi, vaikka tapahtumissa on paljonkin eroja. Kyllä sä selviät. Puhuminen auttaa. Sillonkin kun tuntuu et ei auta. Eikä sille terapeutille tarvii kaikkea heti kertoa, jos ei siltä tunnu. Pikkuhiljaa, anna itelles aikaa. Opettele siihen, että pidät ensi sijassa itestäs huolta. Tsemppiä! Muista ettei roomaakaan päivässä rakennettu ;)
...hyvä mielikuvitus odessa vai mikä nyt olitkaan...
sähän voisit ruveta vaikka kirjailijaks!!!!! =DDDD
Kiitos! *imarreltu* Kyllähän minä paljon parempiakin juttuja kirjottelen. *pörhentelee rinnuksiaan* Mistä arvasit et juttu on feikki?