Olen Yleveron maksaja, eli yksi rahoittajista.
Sen lisäksi olen nykytilanteeseen kyllästynyt. Nykyinen Ylen johto on mielestäni saanut toiminnaallaan ohjelmiston ala-arvoiseen asemaan.
Parhaaseen katseluaikaan on tuotu tyhjänpäiväisiä keskusteluohjelmia, joissa jotku nousukkaat tuovat esiin mielipiteitään, joilla ei ole mitään tekemistä tosielämässä.
Musiikkimaailmassa plagioinnista tuomitaan rangaistuksiin. Viihteessä ei. Ylen ohjelmistoon on plagioitu "hauskoja" ohjelmia MTV:ltä, kuten Kovan viikon ilta. Tekijöillä on hauskaa, mutta minulla ei. En kelpuuttaisi ohjelmaa edes lasten ohjelmaksi, eikä se ole ainoa.
Aamuteeveessä turha höpötys on "jälkiviisaat". Kertokaapa paljonko osallistujat saavat "palkkaa" per ohjelma. Jotkut henkilöt, erilaisilla keksityillä titteleillä osallistuvat hyvin aktiivisti.
Valtio-omisteisten yhtiöiden johtoa palkitaan yli valtion varojen.
Posti johtaja palkittiin, yhtiö on lähes toimintakyvytön. Noin sadan kilometrin päästä osoitteeseen, kirje ottaa toista viikkoa. Fortum teki miljardien tappiot. Palkkio melkein tuli. Valtion nimeämä tarkkailija istui tuppisuuna, ettei menetä omaa kymmenien tuhansien palkkiota.
Kun näitä tutkitaan vähän pidemmälle, en epäile, etteikö sanaa hyvinvointivaltio voi käyttää.
En syö sellaista ruokaa, josta en pidä. En osta sellaista autoa, josta en tykkää. En myöskään katso sellaisia ohjelmia, joista en pidä. Siksi sanon itseni irti rahoitussuhteesta ja tyydyn katselemaan muita, kuin Ylen ohjelmia. Jos minulta vielä pidätetään Yleveroa, syytän valtiota varastamisesta.
Yle ohjelmat
9
748
Vastaukset
- Anonyymi
TÄMÄN PÄIVÄNNUORET HALUAA BLOKATA , OLLA SISÄLLÖNTUOTTAJIA , tubettaja TAITELIJOITA :laulaa, maalata, ym huuhaata missä saa tehdä mikä miellyttääja siihen aikaan kun itselle sattuu sopimaan. sitten elätetään apurahoilla ja tukirahoilla .
YHTEISKUNNAN arvomaailma .sairaanhoitaja periodityössä ja sometyöntekijä pitkin kynsin, tekoripsineen, tatuointeineen ja lävistyksineen. puhumattakaan onlyfans tienaajat
NÄITÄ ON TELKKARI TÄYNNÄ TYÖLLISTÄEN JA MAKSAEN PALKKAA.
farmi, diili, temptation, hosewives, elämäni biisi,suomilove,vain elämää, big brother , tanssii tähtien kanssa ,,masked singer ym
SYSÄÄ RAHAA täysin turhuuteen kannattais vähän priodisoida menoja ylellä ja varmasti tyhäntoimittajan virkoja firmassa riittää - Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että et suvaitse Yleisradion päätehtävää pitää poliitikot persupetterit ja muut asioissa.
- Anonyymi
Mitä johtoa tuolla tarvitaan tämmöisen ohjelmiston ylläpitoon jossa pelkkiä toisintoja ja vuosikymmeniä pyöritetään samoja elokuvia yms. , jätetään tehokkaammille tuottajille asia ja - yhteiskunnan kannalta tärkeiden ohjelmien ylläpito ja nykyiselle johdolle kenkää .
- Anonyymi
Mitä Maikkarin ohjelmaa Kovan viikon ilta plagioi - ei tule heti mieleen?
- Anonyymi
Yle elää vielä woke aikaa.
- Anonyymi00008
Jotain unelmaa vissiin ylessä eletään, kun rahaa on. Ohjelma-ajaksi verorahoitteisilla kanavilla riittäisi esim. klo 17 - 24. Aamu- ja päiväohjelmat joutaisi oikein hyvin lopettaa. Tosin, eihän se tietenkään sovi, kun pitää taistella katsojista, vaikka vähäisistäkin.
- Anonyymi00009
Niin kaikki on uusintoja nytkin joulu musiikki ohjelmat kaikki vanhoja?? Eikö mitään uutta ei jouluista mitää!! Sama kaikilla kanavilla Huutokauppa keisari Muuttoo Remppaa Tanskalainen Maajussi Tulli Panttilainaamo Veljesten remmppa!! Huvila ja Huussi!!?? Ja aamu Kelloniemi Tervo monernkertaan nähdyt haastettelut!!! Ynnä muut😅
- Anonyymi00011
Kun Ylestä saisi pois kaikki rominat. Kun uutiset alkaa romisee, kun urheiluruutu alkaa romisee ,kun A-studio alkaa romisee. Miksi pitää hermoja rasittavaa rominaa kuunnella. Monta kertaa naapurit kiusaantuu melusta. Ylessä on melusaastetta.
- Anonyymi00012
Sitten toi ns puhesynkka.
Uutistenlukija puhuu,ääni tulee viiveellä.
Suu on kiinni,mutta ääni tulee taustalla.
Tota ei ole vieläkään saatu korjattua.
Ihan kun ulkolaisissa mainoksissa,
joissa suomalainen ääni on dumpattu taustalle.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia
"Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak453947Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei
Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka283004- 352584
- 321889
Kaunis Martina taas lehtihaastattelussa - kommentoi Stefua
Martina sanoi, että Isabella on käytännössä aina hänen kanssaan. "Minä olen se vanhempi, joka ottaa 100-prosenttisen vas4811510- 521464
Gallup: Kenet sinä haluaisit nähdä Yökylässä-sarjassa?
Yökylässä Maria Veitola -sarjaa on nähty jo 10 kautta tv:ssä, ja Veitola on yöpynyt satojen suomalaisten julkkisten kode431393- 371280
- 681239
Mitäs mieltä
Hakeekohan pikkunennmies alavuden kaupunginjohtajaksi? Pakkoliitos ähtäri-alavus. Taas olis mieliharmi johtamassa suoho161185