Kuolinpesän osakasta ei tavoiteta

Anonyymi-ap

Mitä tapahtuu kuolinpesälle, jonka osakasta ei tavoiteta? Jos osakas on kuitenkin elossa? Kuinka kauan pesä voi jäädä ns. selvittämättömään tilaan? Kiitos vastauksille :)

25

2099

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tavallisessa kuolinpesässä riittää, että ilmoitus perunkirjoitustilaisuudesta menee uskottavasti perille. Perukirja on asioista kiireellisin. Perinnönjakokirja vaatii sen sijaan allekirjoituksen saadakseen lainvoiman.

      Ongelmia saattaa aiheuttaa testamenttien ja pankkiasioiden hoitaminen sekä mahdolliset valtakirjat ilman allekirjoituksia. Testamenttikin tulee hyväksytyksi myös ilman allekirjoitusta, kunhan tiedoksianto on todistettavasti toimitettu perille.

      Pankit ovat osassa asioita todella tarkkoja. Osakasta voidaan tavoittaa allekirjoitusta varten myös haastemiehen välityksellä. Jos kaikki muut keinot ovat mahdottomia, poissa-olevalle henkilölle voidaan hakea edunvalvojaa tai pesälle voidaan hakea pesänjakajaa. Nämä siis käräjäoikeuden avustuksella. Aikaisemmin eräs vaihtoehto oli myös asian julkaiseminen Virallisessa Lehdessä.

      • Anonyymi

        Jos lakiosaa koskevaa vaatimusta ei ole saatu ilmoitetuksi testamentin saajalle sen vuoksi, että hänen voidaan olettaa asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella välttelevän vaatimuksen tiedoksiantoa tai että hänen osoitteensa on tuntematon, lakiosaa koskeva vaatimus voidaan tehdä myös ilmoittamalla siitä edellä mainitun ajan kuluessa julkaistavassa virallisessa lehdessä.

      • Anonyymi

        "Tavallisessa kuolinpesässä riittää, että ilmoitus perunkirjoitustilaisuudesta menee uskottavasti perille."

        Kun osakkaan asuinpaikkaa ei tiedetä (eli on "tuntemattomissa"), niin mitenkäs muka saat ilmoituksen "uskottavasti perille"?! Et mitenkään. Mutta sitä ei vaaditakaan.

        "Perunkirjoituksen ajasta ja paikasta on, =>milloin se voi sanottavaa hankaluutta tuottamatta tapahtua<=, hyvissä ajoin sitä ennen annettava tieto osakkaille ..."

        "Milloin jollekin 2 §:n 2 momentissa tarkoitetulle henkilölle ei ole annettu tietoa toimituksesta, on se sekä syy siihen perukirjassa mainittava." https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L20

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avauksessa tiedetään, mutta ei tavoiteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avauksessa tiedetään, mutta ei tavoiteta.

        Riittää siis kun lähettää kutsun postilla, tarvittaessa kirjattuna tai vastaavana. Voi soittaa, tekstata ja meilata. Ei ole sen tarkempaa, dokumentti olisi silti hyvä olla olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avauksessa tiedetään, mutta ei tavoiteta.

        Väärin. Ei avauksesta ilmene, että tiedettäisiin muuta kuin että on elossa. Se, että "elää", ilmenee ko. henkilön perunkirjoitusta varten hankitusta virkatodistuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Ei avauksesta ilmene, että tiedettäisiin muuta kuin että on elossa. Se, että "elää", ilmenee ko. henkilön perunkirjoitusta varten hankitusta virkatodistuksesta.

        Väärin.

        Avauksessa osakasta ei tavoiteta, Tarkoittaa sitä, että kaikki tarvittava osoitteineen on tiedossa, mutta yhteyttä ei silti saada. On siis yritetty mutta huonolla menestyksellä.

        Suomessa yhdenkään (tavallisen) henkilön yhteystiedot eivät ole niin salaiset, etteikö vaikkapa haastemies henkilöä tavoittaisi.

        Haastemiehellä on aivan erilaiset valtuudet kuin tavallisella pulliaisella. Mutta kuten todettu, perunkirjoitusilmoitusta varten ei haastemiestä tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haastemiehellä on aivan erilaiset valtuudet kuin tavallisella pulliaisella. Mutta kuten todettu, perunkirjoitusilmoitusta varten ei haastemiestä tarvita.

        Perintöasioissa on usein kyse myös paljon muustakin kuin perunkirjoituksesta.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🍑 ­­N­­y­m­­­f­o­­m­­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17855499Y

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Jos osakasta ei löydetä parhaasta yrityksestä huolimatta, holhoustoimilain 10 pykälän mukaan, voidaan tälle nimetä edunvalvoja, jonka tehtävä on edustaa päämiestä kuolinpesän hallinnossa.

      Sitten osakkaan osuus jää odottamaan häntä, ellei häntä julisteta kuolleeksi ja sitten hänen jäämistö jaeta.

      Arvaat varmaan ettei tuo ole helppo, hauskaa tai nopeaa.

    • Anonyymi

      Entäs sitten ,kun esim yksi pesän osakkaista, ei vastaa puhelimeen, ei reagoi teksiviestiin, ei lue virallista lehteä, ei käytä mitään nykyajan digilaitteita ,josta vois virallisen lehden lukea, jos ymmärtää. Todella harva sitä lukee. Googlasin
      ja eka kerran elämässä sitä lehteä luin ja olen hyvinkin valveutunut ihminen .

      No, ainut vaihtoehto on , että haastemies käy rimputaan ovikelloa, jos tämä ihminen avaa oven.

      Entä allekirjoitus pankiasioiden hoitoon , miten sen tuollaiselta saa, entä ,kun ei toimita virkatodistusta ja vainajan asiat pitäis heti alkuunsa hoitaa.
      Onko kokemusta tällaisista änkyröistä.

      • Anonyymi

        Sinulle on kerrottu vastaukset tässä avauksessa jo.

        Ei ole olemassa savumerkkejä tai muita poppakonsteja.

      • Anonyymi

        Ei Virallista lehteä sinun lisaksesi kukaan muukaan tavis lue. Mutta ei tarvitsekaan. Pelkkä julkaiseminen riittää lopputuloksen saavuttamiseksi.

    • Anonyymi

      Ai ei vai savumerkkejä, ja minä kun ihan luulin😂

    • Anonyymi

      On kaksi mahdollisuutta, valita ositus tai toimituspöytä. Tekstin vuoksi.

      • Anonyymi

        Mitä yritit sanoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä yritit sanoa?

        Et kai vaan ole tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et kai vaan ole tyhmä?

        Ehkä mutta sinä et osaa kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Virkavalta tavoittaa aina.

    • Anonyymi00021

      Kysyn etukäteen ja toivottavasti ei vielä hetkeen ole ajankohtainen. Isäni on jo iäkäs ja omaisuutta on paljon: rahaa, iso talo, maata, metsää, kalliita isoja työkaluja, autoja ja niin edelleen.

      Veljeäni ei ole näkynyt eikä kuulunut pariin kymmeneen vuoteen. Ei ole vastannut yhteenkään yhteydenottoon, ei vaikka toisia sukulaisia on kuollut ja kutsuttu hautajaisiin ja kaikki ristiäisetkin jättänyt väliin ilmoittamatta mitään.

      Tiedän että kun pitää saada tieto perinnönjaosta hänelle, hän varmasti saa sen mutta tiedän myös sen että hän ei reagoi tähän mitenkään. Kysyn siis jo etukäteen että miten tässä tapauksessa toimittaisiin?

      • Anonyymi00022

        Kutsu hautajaisiin on hyvä lähettää.

        Kutsu perunkirjoitustilaisuuteen on pakko lähettää kaikille lakisääteisille ja perimysasemassa perillisille.

        Testamentin tiedoksianto on pakko lähettää (tai antaa) todisteellisesti perillisille.

        Valtakirjoja ja asiointikirjoja pn pakko allekirjoittaa pankille.

        Perinnönjakokirja on jokaisen osakkaan pakko allekirjoittaa.

        Normimenetelminä toimivat puhelin, posti ja sähköposti tai peräti paikalle menemeninen. Ellei asia etene, asiassa auttavat haastemies ja Virallinen lehti, jonka lisäksi käräjäoikeus kankeana tapana auttaa (poissa olo, tapauskohtainen edunvalvoja sekä pesänjakaja).

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Minkälaisen rangaistuksen saa jos ei allekirjoita mitään?

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Minkälaisen rangaistuksen saa jos ei allekirjoita mitään?

        Miksi saisi rangaistuksen? Ei ketään siihen voi pakottaa.

        On vain asioita, joilla muiden elämän voi tehdä paljon hankalammaksi. Allekirjoituksen puute on yksi niistä.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Minkälaisen rangaistuksen saa jos ei allekirjoita mitään?

        Hötkyilijöitä vain riittää ja menevät asioiden edelle.
        Kutsu perunkirjoitukseen riittää näin alkajaisiksi.
        Etukäteen perittävä voi tiedustella vaihtoehtoja pankkiasioita hoitamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2774
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      870
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      869
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      299
      854
    8. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      95
      846
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      729
    Aihe