Olen menossa naimisiin oikein hyvän ja ihanan miehen kanssa, joka on ehtinyt jo kertaalleen avioitua ja erotakin.
Vaikka kuinka yritän olla järkevä jne, en voi sille mitään, että tämä asia painaa ja surettaa minua oikein kovasti. Etenkin nyt kun suunnittelemme omia häitämme, siis juhlaa, jota ainakin minun mielestäni vietetään vain kerran elämässä. Tuntuu, että kaikki suunnitelmamme ovat säälittävää toistamista, häämarssit, juhlat, valssit jne. Mahtaa olla mukavaa vieraidenkin kuunnella lupausta rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä kun se ei viimeksikään pitänyt paikkaansa... Muutanko nyt kaikki suunnitelmat toisiksi vain siksi, että ne ovat jo kertaalleen käytetty? Tuntuu surulliselta tyytyä johonkin "vähempään" tai muuhun kun muussa tilanteessa. Olen ihan oikein masentunutkin tämän asian takia.
Asiaa ei paranna lainkaan se, että miehen ensimmäiset häät oliva tyyliltään juuri sellaiset kuin minäkin olisin toivonut, eikä anoppi, jonka jokainen häihin liittyvä lause alkaa "silloin viime kerralla".
Ongelma ei siis ole miehen aiempi avioliitto vaan se että asiasta on tullut minulle ongelma. Olisin erityisen kiitollinen, jos jollain samassa tilanteessa olleella olisi jokin viisas neuvo tai kannustava kokemus.
Myöskään en halua yleistää asiaa siten, että joku toistamiseen avioituva pahoittaisi mieltään, sillä tämä on enemmän minun henkilökohtainen ongelma, jota ei muilla ole. Toivottavasti.
Vaikka kuinka yritän olla järkevä jne, en voi sille mitään, että tämä asia painaa ja surettaa minua oikein kovasti. Etenkin nyt kun suunnittelemme omia häitämme, siis juhlaa, jota ainakin minun mielestäni vietetään vain kerran elämässä. Tuntuu, että kaikki suunnitelmamme ovat säälittävää toistamista, häämarssit, juhlat, valssit jne. Mahtaa olla mukavaa vieraidenkin kuunnella lupausta rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä kun se ei viimeksikään pitänyt paikkaansa... Muutanko nyt kaikki suunnitelmat toisiksi vain siksi, että ne ovat jo kertaalleen käytetty? Tuntuu surulliselta tyytyä johonkin "vähempään" tai muuhun kun muussa tilanteessa. Olen ihan oikein masentunutkin tämän asian takia.
Asiaa ei paranna lainkaan se, että miehen ensimmäiset häät oliva tyyliltään juuri sellaiset kuin minäkin olisin toivonut, eikä anoppi, jonka jokainen häihin liittyvä lause alkaa "silloin viime kerralla".
Ongelma ei siis ole miehen aiempi avioliitto vaan se että asiasta on tullut minulle ongelma. Olisin erityisen kiitollinen, jos jollain samassa tilanteessa olleella olisi jokin viisas neuvo tai kannustava kokemus.
Myöskään en halua yleistää asiaa siten, että joku toistamiseen avioituva pahoittaisi mieltään, sillä tämä on enemmän minun henkilökohtainen ongelma, jota ei muilla ole. Toivottavasti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vähän kuulostaa siltä, että on ne juhlat muodostuneet tärkeämmäksi kuin se avioliiton solmiminen. Ymmärrän kyllä, että jokainen nainen kai jossain vaiheessa haaveilee "päivästä prinsessana".
Kun miehesi on jo kerran aiemmin avioitunut on sinulla kaksi mahdollisuutta:
1. kestät sen, että moni vertaa häitä edelliseen kertaan. Se on inhimillistä. Jos haluat juhlasi, yritä olla välittämättä, kukaan tuskin mitään pahaa tarkoittaa. Tosin tuleva anoppisi voisi todellakin olla korrektimpi :(
2. vietätte ihan erilaiset häät ja nimenomaan solmit avioliiton rakastamasi miehen kanssa, et välttämättä järjestä megaluokan häitä. Pienet häät ovat monesti mieleenpainuvampia ja intiimimpiä tilaisuuksia, joissa lopullinen päämäärä pääse oikeaan arvoonsa (ainakin minun mielestäni).
Sinun on ehdottomasti päästä itse yli tuosta miehesi edellisestä liitosta enkä ehkä menisi edes naimisiin ennen kuin olet siihen valmis ilman tuollaisia ahdistavia ajatuksia.
Niin mikä tässä nyt sitten eniten sinua häiritsee? Jos suurin ongelma on ´tuo "pelkkä" juhla niin anteeksi vain, se ei taida olla iso ongelma! Vaikka yritän ymmärtää, että se voi jollekkin olla hyvin tärkeää. Enkä halua vähätellä.
Pääasia on kai se teidän tuleva avioliitto, juhlat on vain juhlat. (Vaikka juhlistetaankin teidän avioliittoanne). Olisit onnellinen siitä, että olet tavannut ihanan miehen, joka haluaa kanssasi naimisiin ja sinä hänen.
Jos se niin kovasti häiritsee niin järjestä aivan erilaiset häät. Ai niin, et halunnut luopua suunnitelmistasi ja unelmahäistäsi...
Onneksi anoppisikin vain vertaa häitä eikä sinua muutoin entiseen...? Vai?
Moni ei saa unelmahäitään, kun ei ole varaa tms.
Unohda entiset ja sano sille anopillekkin, että unohtaa!
Jokaiset häät on ainutlaatuiset vaikka ne olisi puitteiltaan samankaltaiset. Pakko kai se on hyväksyä, että mies on ollut aiemmin aviossa. Jospa ajattelisit asiaa toisin päin? Jos sinä olisit ollut ja mies ajattelisi tuollaisia?
Ja mieti mikä sinun mieltäsi todella painaa? Onko ne vaan ne valssit yms. Ehkä sinua vain muuten jännittää ja hermostuttaa?
Taisin ilmaista itseäni huonosti, vaikka ihan ymmärrettävää, että tässä yhteydessä moni ajatteleekin, että tärkeintä on vain häät ja päivä prinsessana (ei todellakaan, minulla ei ole edes kallista prinsessahametta). Kerron siis vielä että "unelmahääni" eivät ole mitään sellaista, jota nykyaikaina monilla nettipalstoillakin vuosia suunnitellaan. Ei juhlaohjesääntöä, ei lahjalistaa eikä neliväripainatusta minusta ja sulhasesta ja minusta.
Kuitenkin hääjuhla ja vihkiminen etenkin symboloivat minulle suuresti kahden ihmisen ainutlaatuisen yhteisen elämän alkua, jota nyt varjostaa se, ettei tämä niin ainutkertaista olekaan. Tunnettehan sadun Pekasta ja sudesta? Aikansa huudeltuaan kukaan ei enää uskonut Pekan susivaroitusta. Olen kai liian periaatteellinen ja joustamaton tähän päivään, jossa periaatteista monesti luovutaan tai joudutaan luopumaan.
Minä olisin mielelläni "luopunut hääunelmistani", sillä ne eivät todellakaan ole mitään ehdottomia. Yritin esitellä ajatusta siviilivihkimisestä, pienemmästä juhlavastaanotosta tai jopa salahäistä. Kuitenkin sulhanen oli sitä mieltä, ettei ole mitään syytä nöyristellä ja muutenkin oli vahvasti vastaan esim maistraattivihkimistä. Itselleni avioliitto on siis ensimmäinen, ja suvussamme on tapana juhlia monia asioita. Ei siis järjestämällä kalliit megahäät ilotulituksineen, vaan pitämällä hyvät juhlat, johon kutsutaan paljon väkeä. Ehkä yritän toteuttaa liikaa kaikkien ihmisten toiveita, mutta voisinko nyt viedä vanhemmiltani, isovanhemmiltani ja sulhasenkin vanhemmilta juhlimisen ilon vain siksi että olen liian ylpeä asettumaan vieraiden vertailukohteeksi. Etenkin kun vapaana kaikista nyt sulhasen taustaan liittyvistä "rajoituksista" en koskaan olisi tullut varmaankaan edes ajatelleeksi maistraattivihkimistä.
Kiitän kommenteistanne, sillä niissä oli paljon sellaista suhteellisuutta, jota toivoinkin löytäväni.
Kaisa,
Ole vain onnellinen, että tuleva miehesi rakastaa sinua niin paljon, että haluaa tehdä sinusta vaimon itselleen ja vielä juhlatkin järjestää eikä mitään salavihkimisiä (vaikkei niissäkään ole MITÄÄN vikaa).
Hän ei annan entisen liiton katkeroittaa itseään, nauti miehesi rakkaudesta ja unohda murehtiminen.
Aika moni on erottuaan sitä mieltä, ettei enää ikinä naimisiin. Mutta joskus se rakkaus yllättää ja yhtäkkiä naimisiinmeno tuntuukin hyvältä ajatukselta. Toisella kierroksella uskoisin valinnan kuitenkin olevan paremmin ja pitempään harkittu.
Jätä anopin kommentit omaan arvoonsa, et onneksi valitse häntä kumppaniksesi :)
Samaa mieltä olen kuin tuo toinen kirjoittaja.
Sinun kannattaa ensimmäisenä ajatella itseäsi ja tulevaa aviomiestäsi. Ei vanhempianne, isovanhempianne tai muita sukulaisia jne. Että mitä he ajattelevat. Vaikka luulisi, että heillä päällimmäisenä häissä ei ole vertailu edellisiin häihin tai morsiameen. Ja anopit nyt on anoppeja… Onneksi jotkut anopit tajuavat sentään olla vertailematta. Mutta on niitä varmaan pahempiakin?
Miehesikin varmasti toivoi, että olisi mennyt vain kerran naimisiin. Mutta nythän on varmaan onnellinen siitä, että siinä kävi niin kuin kävi. Hän tapasi sinut. Ja uskoo avioliittoon kanssasi. Sitä todellakin usein tulee varovaisemmaksi ja valitsee kumppaninsa tarkemmin. Joku ei ehkä uskalla enää sitoutua kehenkään. Mutta miehesi uskoo teihin.
Kyllä se voi olla kaikesta huolimatta ainutkertaista. Kunhan vain te kaksi uskotte toisiinne ja yhteiseen tulevaisuuteenne. Hääjuhla ja vihkiminen toki symbolisoivat sitä, mutta ei sitä voi ajatella ainakaan niin, että millaiset häät sellainen avioliitto. Onnellisen avioliiton tekee ihan muut asiat.
Onhan se niin, että jotkut ihmiset väkisinkin vertaavat nykyistä seurustelukumppania/avo tai aviopuolisoa entiseen. Jos on pitkään ollut jonkun toisen kanssa yhdessä. Valitettavasti sille ei tosiaan mitään voi. Mutta harvalla meillä käy onni, että heti löytää sen oikean...
Yritä olla välittämättä siitä ja miettimättä asioita liikaa.
Enempää en valitettavasti osaa neuvoa. Kokemusta ei ole ex-aviovaimosta, avovaimosta kylläkin (n. 10 vuotta kestänyt suhde ja he olivat jonkin aikaa kihloissa). Toivon mukaan päivä olisi onnea täynnä ja mikään murhe ei varjostaisi sitä. Muista, että kaikki ei löydä tuollaista onnea. Vaikkei kaikki ihan unelmien/toiveiden mukaan mennytkään, sinulla on asiat kuitenkin aika hyvin.
Ehdottomasti samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja mali.
Sinun miehesi on menossa ensimmäistä kertaa elämässään naimisiin SINUN kanssasi. Siksi tapaus on ainutkertainen. Täysin eri asia olisi, jos olisitte olleet jo naimissa, eronneet ja menisitte nyt naimisiin uudelleen. Silloin tilanne ei olisi enää ainutkertainen.
Sitä paitsi tapoja mennä naimisiin on lukematon määrä. On oikeastaan hyvin harva asia, joka sinun on tehtävä samalla tavalla kuin edellinen morsian. Itse voisin "tinkiä" nimittäin kaikesta muusta, mutta en häämusiikista. Jos siis tilanne olisi se, että olisin jo lapsesta asti haaveillut meneväni naimisiin tietyn häämarssin tahtiin, niin häämarsseja on kuitenkin niin vähän olemassa, että tästä en tinkisi. Kaiken muut voit järjestää täysin eri tavalla. Kuitenkin hyvällä maulla.
Ja on täysin luonnollista, että jotkut vieraista saattavat vertailla teidän häitänne miehen edellisiin häihin. Tällainen ihmisluonne on, ei sille mahda mitään. Monet vertaavat tahtomattaan esimerkiksi nykyisiä seurustelukumppaneita ex-kumppaneihin. Sellaista se elämä on.
Siis käsittämätöntä. Kyse on omista häistäsi ja avioliitosta miehesi kanssa, mutta et voi viedä iloa sukulaisilta juhlia häitänne?????
Et voi olla tosissasi. Ikää on varmaan nippa nappa 18.
Aikuinen ihminen tekee niin kuin itse haluaa ja vastaa teoistaan. Vain tahdoton lapsi taipuu sukulaisten haluihin. Jos olet valmis menemään naimisiin, pitäisi olla myös valmis menemään salaa naimisiin jos haluaa.
anna hevosen surra.menneet on menneitä ja ne on suunniteltu sen ajan ja ajatusten mukaan.nyt puhaltaa uudet tuulet ja unohda kokonaan se mitä on takanapäin.sano sille anopille että jättää vähemmälle ne kommentit edellisistä, se tuntuu susta pahalta.se ei ehkä ajattele sitä asiaa muutaku yksien menneitten juhlien järjestämisenä.
Mieti mikä sua nyt oikeesti surettaa.Tunnetko ettet ole hyväksytty siihen sukuun vai yritätkö kilpailla edellisen rouvan kans jostain paremmuudesta.Siis eihän teillä ole enää mitään kisaa.sähän saat jo sen miehen.olet voittajana siinä pelissä.eikä sun tartte ajatella että siinä olis jotain säälittävää.pappi ei kysy rakastatko miestä vaan tahdotko rakastaa.tahtomista ja tekemistä tarvitaan että liitto kestää.Romanttiset tunteet tod.näk.hälvenee ajan kanssa.snif.
olen itsekin uudelleen menossa naimisiin ja saat uskoa että kävin kovat taistelut sisälläni tästä asiasta.kun aina ajattelin että avioliitto kestää kuolemaan asti.Mutta jumalakin näkee että me ollaan vain ihmisiä.meillä on vaan ihmisen voimat.ja siksi jumala tahtookin meitä siunata että meillä riittäisi sitä voimaa siihen arkeen.ne häät kestää vain sen päivän tai viikon.mutta se mitä sitten tulee onkin jo pitempi juttu.ja minusta sun kannattaisi keskittyä siitä selviämiseen.olen joskus miettinyt kun neuvolassa keskitytään synnytysvalmennukseen niin huolellisesti.ja se kestää vain muutaman tunnin.sit sulla on se lapsi käsissäsi,elämän mittainen vastuu ja työtaakka sylissäsi,eikä siihen valmenna kukaan.sama juttu tässä.älä ota turhia paineita.siunailet vaan mielessäsi sitä ajattelematonta anoppias.sun on kestettävä sen ajattelemattomuutta vielä häitten jälkeenkin.tässä on kuules elämän makua.ehkä se sun suru on oikeesti sitä henkistä valmistautumista häihin.vapautesi menettämiseen ,nuoruuden taakse jättämiseen,rouvasäätyyn astumiseen,vastuun ottamiseen..aikuisuuteen..mutta muista silti että se voi olla hauskaakin.kunhan ensin totuttelet.iso hali sulle.
minä olen myös eronnut nainen (28-v). Huomasin, ettei se liitto ollutkaan "onnensatamani", mitä sitä kai jokainen elämässään hakee. Mies muuttui; petti, oli mustasukkainen, ja lopulta tuntui, että asuin miespuolisen tuttuni kanssa enkä AVIOMIEHENI kanssa.. Onneksi teimme päätöksen erota, kun kummatkin ovat kuitenkin suhteellisen nuoria aloittamaan kenties uuden elämän jonkun toisen rinnalla.
Ja kuinka ollakaan. Ihastuin ja rakastuin, vaikka aikomuksenani oli pysyä yksin vaikka pidemmänkin tovin. Hän kuitenkin tallusteli salilla vastaan ja nappasi sydämeni :) Nyt olemme olleet yhdessä 10 kuukautta, asumme saman katon alla ja uskon, että sielunkumppanini on löytynyt. Sen oli TARKOITUS löytyä, koskapa tieni tänne hänen asuinpaikkakunnalleen ei ollut mitenkään selvä..
No kuitenkin.. Älä pohdi liikaa menneitä. Olen saanut huomata saman omalla kohdallani. Avokkini ei tosin pidä minua sen "surkeampana" tapauksena kuin jos EN olisi ollut naimisissa koskaan ikinä, miksi pitäisi? Ei sinunkaan saisi tehdä niin!! Miehesi rakastaa ja haluaa olla SINUN kanssasi, eikö vain?? Ehkä ensimmäinen liitto kaatui kuin omani; elämää kummempaahan tämä ei kuitenkaan ole.
Suunnitelkaa yhdessä ihana päivänne. Jospa sinä olet miehellesi se oikea, kun hän astelee (ja on suostunut - huono ilmaus!, anteeksi!) kanssasi uudemman kerran alttarille! :)
Paljon onnea ja jaksamista teille molemmille!