Hei, yritin taas kerran lukea Dostojevskia, tällä kertaa novellia Tunnustus. Pitäisi olla parasta em. kirjailijan kerrontaa. Mutta voi hyvä jumala, mitä tämä on, pelkkää jankkaamista ja paikallaan polkemista koko ajan!
Meillä samanlaisia dostojevskeja Volter Kilpi ja Päätalo. Tolstoitakin joskus yritin, ei tullut mitään, mihin näiden maine maailmankirjallisuuden klassikkoina perustuu? Kuka kertoisi minulle?
Meillä samanlaisia dostojevskeja Volter Kilpi ja Päätalo. Tolstoitakin joskus yritin, ei tullut mitään, mihin näiden maine maailmankirjallisuuden klassikkoina perustuu? Kuka kertoisi minulle?
Vastaukset 2
Vanhimmat
"...pelkkää jankkaamista ja paikallaan polkemista koko ajan!"
Joo, sitähän ne ovat.
Varsinkin se pääteokseksi mainittu "Rikos ja rangaistus" osoittautui pikkutarkan jankkaamisen "mestariteokseksi". Muutamia kymmeniä sivuja luin, vaan kun ei mitään alkanut tapahtua, niin kesken jäi. En suosittele henkilöille, jotka odottavat, että romaani sisältää mukaansa tempaavia tapahtumia.
Muuten, nämä kirjoituskilpailujen voittajatekstit ovat nykyään Suomessakin muuttuneet sellaisiksi, että niissä suositaan nokkelia pikkutakkoja kuvauksia, jotka muuten ovat tapahtumaköyhiä ja lähinnä kiusallisia lukea. Tyylivalinnallaan kirjoittajat näyttävät kertojalahjojen sijaan korostavan vain älyllisiä lahjojaan, minkä voimavaran takia voittajan valitseva raati ei uskalla olla niitä palkitsematta; siis vaikka ne lukukokemuksina ovat työläitä ja epämiellyttäviä.
Ne on makuasioita, kirjan "hyvyys" ja "huonous". Yksi tykkää Volterista, toinen Kurt Vonnegutin Kilgore Troutista.
Itse tykkäsin kyllä molemmista. "Sota ja rauha" muutti käsitykseni historiaan vaikuttavista tapahtumista. "Alastalon salissa" palailee mieleeni erillisinä sisäkertomuksina, kohtauksina ja henkilöinä vaikka edellisestä lukukerrasta on vuosia. Pukkila on suosikkini; liekö meissä jotakin samanlaisuutta...
Tolstoi maalaa leveällä pensselillä valtavaa freskoa, Dostojevski on kuin hammaslääkäri.