Kun on seurannut menoa mp-kokoontumisissa jo 70-luvulta lähtien, niin eipä naurata! Nyt sinne tullaan vain näyttäytymään 50+ tonnnin Harrikalla tai Wingillä ja vouhottamaan kultaketjuilla ja tatskoilla. Varsinkin muutamat HD-poppoot esiintyvät kuin kuninkaat ja omivat kaljateltoista pöydät suurieleisesti, ja antavat piut paut esim. tupakointikieltokylteille tupakoimalla avoimesti kyltin alla, eikä järkkärit korvaansa lotkauta, kai pelko tukkii suut?
Yhden neuvon annan, alkää missään herran rakkaudessa ottako pankkikortilla käteistä näissä kaljapisteissä, sillä niissä teiltä viedään rahat! Kun asikas on tuhannen tokkurassa ja ostaa kaljan ja käskee ottamaan satasesta, takaisin ei saakaan kuin muutaman kolikon ja ryppyisen setelin, eli kaljapiste tekee mahtavan tilin! Tämän minulle paljasti entinen kerholainen, joka ei voinut hyväksyä näin törkeätä menettelyä.
Kyllähän sitä 70-luvullakin kokoontumisissa juotiin ja tapeltiin, mutta ei se meno ollut näin pintaliitoista kuin tänä päivänä. No, ehkä tappelut ovat vähentyneet.
Rikollista meninkiä mp-kokoontumisissa!
5
1448
Vastaukset
- Anonyymi
Ai kamala!
- Anonyymi
Minäkin olen käynyt kokoontumisajoissa 70-luvun alusta lähtien. Koskaan en ole nähnyt yhtään tappelua enkä muutakaan epäsopivaa käytöstä. Missähän ihmeporukoissa aloittaja on kierrellyt.
- Anonyymi
Kyllä Kotasessa oli joskus aika villiä, ja Kokossa myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Kotasessa oli joskus aika villiä, ja Kokossa myös.
Niin, raskasta pyörää sai ajaa 16-vuotias ja kun nämä kaverit kokoontuivat suurin joukoin juopottelemaan, niin kyllä siellä nokkapokkaa oli, jos ei muuten niin kaksitahti-kuskit vastaan nelitahtisella ajelevat. 1972 taisi se ajokorttihomma muuttua.
- Anonyymi
Kunnon kokoontumisajoissa ei pankkikortti käy . Käteinen vain .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722729Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252478Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422171Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132006Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101492- 1671353
- 521032
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28974IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16798Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99781