vuodenaikojen vaihtelu tuntuu tulevan joka vuosi yllätyksenä. Vaikka kevät on jo pitkällä, hiekoitussepeliä lojuu edelleen jalkakäytävillä.
Se nostaa ilmaan hiekkapölyä, joka on hyvin haitallista terveydelle.
Hiekoitussepeli kuluttaa myös autojen ja polkupyörien renkaita ja aiheuttaa kaatumisvaaran sekä jalankulkijoille että pyöräilijöille.
Miltä näyttää kohta saapuvien turistien silmään kirkonkylä joka näyttää soramontulta
Hiekoitushiekan poisto
14
1223
Vastaukset 14
- Anonyymi
Ihmetellyt samaa. Muut kylät on puhtaita mutta puolangan keskusta sottasen näköinen.
- Anonyymi
Tekninen lautakunta on virkahenkilöstöineen vastuussa asiasta.
Heidän pitäisi osata sanoa kansalaisille miksi homma ei etene rehellisesti, eikä esimerkiksi urakoitsijoita turhaa syytellen. Asia on voinut teknisellä puolella esimerkiksi hautautua muiden hoitamattomien asioiden joukkoon.
Toki he ovat voineet ajatella, että tulevan tuulivoiman myötä ei tarvita myöskään esimerkiksi hiekotussepelin poistoa asukkaiden vähentyessä.
- Anonyymi
Puolangan habitus on kuin villissä lännessä. Tuulella hiekka pölisee, puuttuu vain ne tuulessa pyörivät oksapallot..kadut reikäisempiä kuin bahmutissa..
- Anonyymi
Koko kylä yks hiekkalaatikko ja kesäkuu jo kohta...
- Anonyymi
Hiekkalaatikossa mukava leikkiä valittajilla.
- Anonyymi
Puolangan kunnan tekniseksi johtajaksi keput haalasivat kepujäsenkirjaisen. Se tarkoittaa, ettei ammattitaitovaatimusta ole, eikä vaadita. Pääasia on puoluetausta. Tosin ko. henkilö ei saanut kepuääniä taakseen, jotta olisi tullut valituksi Suomussalmen valtuustoon ja sen jälkeen aluevaltuutetuksi.
Miksi ette kysy tältä kepulaiselta suojatyöläiseltä, jolle maksetaan palkkaa? Täällä jupisemalla ei hiekat poistu, koska ne on kunnan kaavateillä, joiden ylläpito kuuluu Puolangan kunnan tekniselle toimialalle.- Anonyymi
Pitäisikö sinunkin mennä leikkimään hiekkalaatikolle?
- Anonyymi
Talvella rämmmitään pohkeita myöten lumessa ja nyt keväällä hiekka narisee kengän alla. Kohtahan taas hiekoitusta tarvitaan, kun uusi talvi saapuu. Miksi poistaa hiekkoja, jätetetään valmiiksi. Astmaatikot, maskit vaan naamalle, koronaakin liikkeellä.
- Anonyymi
Kaiken lisäksi valittajien hauska leikkiä hiekassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken lisäksi valittajien hauska leikkiä hiekassa.
Tekninen lautakunta on linjannut ja päättänyt kokouksessaan 29.03.2023.
Työ tulee olla suoritettu toukokuun loppuun mennessä, jos sääolot sen sallii.
Lautakunta ei ole kuitenkaan määrännyt sanktiota työn suorittamatta jättämisestä.
Urakkaan on valittu tekijä kokonaishintaan 11840 euroa. Toiseksi jäänyt tarjous oli 89500 euroa. Voi toki alentaa urakoitsijan motivaatiota työn suorittamiseen jatkuva alitajuntainen tieto, että olisi ollut mahdollisuus saada samasta urakasta 11840 euron sijaan 89499 euroa, eli 77659 euroa enempi.
Kun tekemättä jättämistä ei ole sanktioitu, niin on urakoitsijan valinta hoitaako työn, vai jättääkö kannattamattomana tekemättä. Toki kepulit on hyviä järjestämään ja hyväksymään esimerkiksi lisätyölaskutusmahdollisuuksia, vaikka eivät tarjouspyyntöön kuuluisikaan.
Tietoa löytyy teknisen lautakunnan pöytäkirjasta https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2023239
Pykälä 16
- Anonyymi
Minä ainakin olen vielä toukokuussa, onko jollakin kalenteri kääntynyt jo kesäkuun puolelle?
- Anonyymi
Näillä valittajilla on myös omat kalenterit
- Anonyymi
Hyvin ajoitettu katujen puhdistus,ei pöly lennä ikkunoihin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1212553Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401862Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 761050
- 1081042
- 991001
- 48915
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 102878
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34801